Usko on aina yksilön oma juttu,
eikä sen tarvitse olla minkään määritelmien mukaista.
Pelastava usko on tietysti määritelty Raamatussa,
mutta usko ihmisten kokemuksena vaihtelee.
Usko myös muuttuu yksilön elämän aikana.
Jotkut puhuvat paljon pyhittymisestä, jossa Pyhä Henki vetää ihmistä yhä vahvemmin Jumalan yhteyteen.
Sen ei tarvitse merkitä uskon määrän jatkuvaa lisääntymistä.
Jotkut ovat uskoontulostaan alkaen hyvin vahvauskoisia.
He ovat varmaan luonteeltaan uskovaistyyppisiä, hartaita tai kiihkeitä, hurskaita,
mietiskeleviä ja herkkiä.
Minä en kuulu heihin.
Olen aina ollut heikkouskoinen.
Se ei tarkoita, että olisin koko ajan luopumassa uskosta,
vaan Jumalan minulle antamaa uskon määrää, joka on sopusoinnussa koko
minuuteni kanssa.
Olen aivan riippuvainen Herran minulle päivittäin antamasta uskon annoksesta.
Uskoni ei kerry mitenkään kumulatiivisesti, eli ei koko ajan suurene.
Mutta olen huomannut, että Jumala antaa minulle nykyään hiukan isompia uskon
sysäyksiä kuin aikaisemmin,
koska ehkä siedän niitä paremmin kuin ennen.
Välillä on taas matalauskoisuutta, ainakin joitakin tunteja tai jopa päiviä.
Mutta sitten voinkin saada erikoisannoksen uskoa,
jolla taas selviydyn eteenpäin.
Tietenkin saatan hitaasti muuttua uskovaisvuosikymmenten lisääntyessä,
mutta en oletettavasti koskaan kehity
korkeatasoiseksi uskovaisuuden edustajaksi.
Uskon sankarit ovat varmaan Raamatussa mainittuja jaloon käyttöön tarkoitettuja
kulta- ja hopea-astioita.
Mutta tarvitaan myös pelti- ja muoviastioita.
Olenkin oppinut tämän:
"Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan?
Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"
Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten?"
(Room. 9: 20-21)
