Totisesta kristillisyydestä
Kuinka suuresti ja häpeällisesti näin maailman viimeisinä aikoina on pyhää evankeliumia väärinkäytetty, siitä todistaa, rakas kristitty lukija, niiden jumalattomien ja katumattomien elämä, jotka tosin suullaan kerskuvat Kristuksesta ja Hänen sanastaan, mutta silti elävät epäkristillisesti, aivan kuin eivät edes kuuluisi kristikuntaan, vaan pakanoihin.
Tuollainen jumalaton meno on antanut minulle aihetta tähän teokseen, jotta yksinkertaiset kristityt käsittäisivät, mitä on tosi kristillisyys, nimittäin että se on todellisen, elävän, toimivan uskon ilmenemistä vilpittömässä jumalisuudessa ja vanhurskauden hedelmissä; että meitä nimitetään Kristuksen nimen mukaan, jotta sekä uskoisimme Kristukseen että myös eläisimme Hänessä ja Hän meissä: että totisen katumuksen ja parannuksen tulee lähteä sydämen sisimmästä; että sydämen, mielen ja tunnon tulee uudistua Kristuksen ja Hänen pyhän evankeliuminsa mukaiseksi; että Jumalan Sanan tulee saada uudistaa meitä joka päivä uusiksi luomuksiksi, sillä samoin kuin kaikki siemenet kehittävät vain omaa lajiaan, niin Jumalan Sanakin tulee meissä saada synnyttää joka päivä uusia hengen hedelmiä.
Jos siis olemme uskon kautta tulleet uusiksi luomuksiksi, on meidän myöskin elämän uudistuksessa vaeltaminen. Lyhyesti sanoen: Aadamin on meissä kuoltava ja Kristuksen elettävä meissä. Ei riitä paljas Jumalan Sanan tieto, vaan se on saatava myöskin elävään, todelliseen käytäntöön.
Monet arvelevat, että jumaluusoppi on paljasta tiedettä ja sanataituruutta, vaikka se oikeastaan perustuu elävään kokemukseen ja harjoitukseen. Nykyään sitä opiskellaan vain sen vuoksi, että voitaisiin kiivetä korkealle ja maineeseen maailmassa, mutta ei tahdota oppia jumalisuutta. Etsitään korkeasti oppineita miehiä, joilta opittaisiin taitoa, kieliä ja viisautta, mutta meidän ainoalta opettajaltamme Jeesukselta Kristukselta ei kukaan tahdo oppia sävyisyyttä ja sydämen nöyryyttä, ja kuitenkin oli Hänen pyhä, elävä esikuvansa meidän elämämme oikein ohje, jopa korkeinta taitoa ja viisautta, jotta voisimme sanoa: Kristuksen elämä opettaa meille kaikki. Kristuksen palvelukseen kyllä ruvettaisiin, mutta ei Kristuksen seuraajiksi. Ja kuitenkin Hän sanoo (Joh.12:62): Jos joku palvelee minua, seuratkoon hän minua. Kristuksen oikean palvelijan tulee siis myös olla Hänen seuraajansa. Joka Kristusta rakastaa, hän rakastaa myöskin Hänen pyhää elämäänsä, nöyryytensä, sävyisyytensä, kärsivällisyytensä, ristinsä, häpeänsä ja halveksimisensa esikuvaa, vaikka se tekeekin lihalle kipeätä. Ja vaikka me heikkoudessamme emme kykenekään täydellisesti noudattamaan Kristuksen pyhän ja jalon elämän esikuvaa, mikä muuten ei ole kirjani tarkoituskaan, niin tulee meidän kuitenkin sitä rakastaa ja harrastaa. Silloin elämämme Kristuksessa ja Hän meissä, kuten Johannes lausuu (1Joh.2:6): Joka sanoo Hänessä pysyvänsä, on velvollinen itsekin vaeltamaan, niin kuin Hän vaelsi. Maailma on nykyään sitä mieltä, että tahtoisi tietää kaikki, mutta sitä, mikä on parempi kaikkea tietämistä, nimittäin Kristuksen rakkautta (Ef.3:19), ei kukaan tahdo oppia. Mutta Kristusta ei voi rakastaa, jos ei tahdo noudattaa Hänen pyhän elämänsä esikuvaa. Monet, jopa useimmat maailmassa häpeävät Kristuksen pyhää esikuvaa, nimittäin Hänen nöyryyttänsä ja alhaisuuttansa, mutta silloin hävetään itse Kristusta, ja siitä Hän on lausunut (Mark.8:38): Joka häpeää minua tässä aviorikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, häntä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun Hän tulee Isänsä kirkkaudessa. Kristityt haluaisivat nykyään komeata, loistavaa, rikasta ja maailmanmukaista Kristusta, mutta köyhää, sävyisää, nöyrää, halpaa ja ylenkatsottua Kristusta ei kukaan huoli, ei tunnusta eikä tahdo seurata. Sen tähden on Hän myös kerran sanova: En tunne teitä (Matt.7:23). Te ette ole tahtoneet tulla tuntemaan minun nöyryyttäni; sen tähden en minäkään tunne teitä teidän ylpeydessänne.
Tällainen jumalaton meno ja elämä on siis kokonaan vastoin Kristusta ja tosi kristillisyyttä, jopa kartuttaa päivä päivältä Jumalan vihaa ja rangaistusta, jotta Jumalan täytyy varustaa luomakuntansakin rankaisemaan meitä, ja taivaan ja maan, tulen ja veden täytyy sotia meitä vastaan, jopa koko luomakunta siitä huokaa ja on tuskissaan. Siitä syystä tulee kovia aikoja, sotia, nälkää ja tauteja. Onpa peljättävä viimeisten vitsausten tuloa niin rajusti, ettei saa mistään koko luomakunnasta turvaa. Sillä samoin kuin ankarimmat vitsaukset kohtasivat egyptiläisiä juuri ennen Israelin lasten pelastusta ja lähtö Egyptistä, samoin joutuvat jumalattomat ja katumattomat mitä kauheimpien ja ankarimpien vitsausten alaisiksi juuri ennen Jumalan lasten lopullista pelastusta. Sen tähden on jo aika tehdä parannus ja alkaa elää uutta elämää, kääntyä maailmasta Kristukseen, uskoa oikein Häneen, ja Hänessä elää kristillisesti, jotta olisimme turvattuina Korkeimman suojassa, Kaikkivaltiaan varjossa. (Ps.91:1) Siihen Herrakin meitä kehottaa (Luuk.21:36): Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, joka on tuleva.
Juhana Arndt – Totisesta Kristillisyydestä, esipuhe