Puimatanner

Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Jano - 16.09.18 - klo:00:41

Otsikko: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: Jano - 16.09.18 - klo:00:41
Eräs ihminen tuli minulle kertomaan, että hän on jokin aika sitten tehnyt rikoksen josta hän saattaisi joutua vankilaan jos se kävisi ilmi. Hän kertoi tehneensä totisen parannuksen ja muuttanut täysin elämän suuntaa, ja nyt hänellä on perhe ja pieni lapsi. Hän kertoo miettivänsä välillä, olisiko Jumalan tahto että hän menisi tunnustamaan rikoksen. Tunnustaminen ei hyödyttäisi ketään ainakaan aineellisesti, emmekä keksineet mitään hyvää mitä se käytännössä toisi mukanaan. Pahimmassa tapauksessa se aiheuttaisi vain tämän henkilön perheelle paljon murheita ja vaikeuksia. Mutta ei kai me voida ihan kevyesti sivuuttaa Jumalan Sanan ohjeita, vaikka emme ymmärtäisi mitä hyvää niiden totteleminen voisi tuoda. En osannut neuvoa tätä henkilöä mutta lupasin rukoilla ja miettiä asiaa.
Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: Taisto - 16.09.18 - klo:09:01
Joskus tilanne voi tosiaan olla sellainen, että rikoksen tunnustaminen aiheuttaa enemmän harmia ja vahinkoa kuin itse rikos. Mutta en tiedä millainen tuo tapaus on, joten en voi sanoa tuohon mitään neuvoa.
Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: Natanael - 16.09.18 - klo:09:30
Eräs tuttu syyllistyi insestiin.
Kehotin häntä ottamaan itselleen asianajajan.
Siitä tuli linnareissu.
En kerro tarkemmin.
Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: Paulus - 16.09.18 - klo:10:37
Haluaisin tuoda tähän asiaan erään näkökulman, jota mielestäni olisi syytä ajatella. Tuo vanha rikos saattaa nousta kuolinvuoteella hirvittäväksi muuriksi kuolevan ja Jumalan välille. Minulla ei ole asiaan valmista ratkaisumallia, koska tapaukset ovat niin erilaisia. Ehkä kannattaisi kuitenkin keskustella asiasta luotettavan sielunhoitajan kanssa.
Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: sandia - 16.09.18 - klo:16:31
Eräs ihminen tuli minulle kertomaan, että hän on jokin aika sitten tehnyt rikoksen josta hän saattaisi joutua vankilaan jos se kävisi ilmi. Hän kertoi tehneensä totisen parannuksen ja muuttanut täysin elämän suuntaa, ja nyt hänellä on perhe ja pieni lapsi. Hän kertoo miettivänsä välillä, olisiko Jumalan tahto että hän menisi tunnustamaan rikoksen. Tunnustaminen ei hyödyttäisi ketään ainakaan aineellisesti, emmekä keksineet mitään hyvää mitä se käytännössä toisi mukanaan. Pahimmassa tapauksessa se aiheuttaisi vain tämän henkilön perheelle paljon murheita ja vaikeuksia. Mutta ei kai me voida ihan kevyesti sivuuttaa Jumalan Sanan ohjeita, vaikka emme ymmärtäisi mitä hyvää niiden totteleminen voisi tuoda. En osannut neuvoa tätä henkilöä mutta lupasin rukoilla ja miettiä asiaa.

Jos rikoksessa oli selvä uhri, niin rikoksen salaaminen on jatkuvasti esteenä uhrin selviämiselle.
Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: Soltero - 16.09.18 - klo:16:59
Jos rikos on ollut henkilökohtainen paha teko jotakuta ihmistä kohtaan,
voisi olla ehkä hyvä, jos mahdollista, ottaa tähän yhteys ja tunnustaa teko.

Mutta jos kohteena on ollut jokin firma tai muu yhteisö, jolta esim. on kavaltanut rahaa, tilanne on toinen. 
Jos rikos ei ole aiheuttanut huomattavaa, pitkäaikaista haittaa, esim. konkurssia, voi olla turhaa mennä tunnustautumaan.

Oman perheen tai muiden asiaan osallistumattomien uhraaminen hankkiutumalla rangaistavaksi voi aiheuttaa enemmän pahoja seurauksia kuin se, minkä alkuperäinen rikos aiheutti.

Olen sitä mieltä, että rikoksen tai muun väärän teon aiheuttamat syyllisyydentunteet, katumiset ja muut tuskat ovat usein riittävä rangaistus teon tekijälle.
Yhteiskunnalliset rankaisut ovat paikallaan vasta, jos henkilö ei edes kadu tekoaan.
Tietysti erikseen ovat äärimmäiset tapaukset, kuten tapot ja murhat.

Raiskaus on hankalampi juttu, koska väitetyssä raiskauksessa voi olla kyse siitä, että kohde vain alkaa jälkeenpäin katua yhdyntää, johon on altistunut esim. oman humalatilan seurauksena.  Tietenkin on todellisiakin raiskauksia.

Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: Jano - 17.09.18 - klo:17:15
Kiitos vastauksista. Ne edustavat pitkälti ajatuksia joita omassa päässä risteilee tämän asian tiimoilta. Välillä tulee tällaisia tilanteita, joissa on erittäin varovainen ohjaamaan lähimmäistä suuntaan tai toiseen.

Eniten mietin sitä, minkälaisen painoarvon Jumalan Sana oikeastaan antaa ihmisille tunnustamiselle. Joskus ehkä ihmiset antavat sille enemmän painoarvoa?
Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: sandia - 17.09.18 - klo:17:26
Yhteiskunnan antama tuomio on yleensä sitä varten että henkilö ei jatkaisi rikollisia puuhia. Jos henkilö on jo lopettanut sen muutenkin eikä ole olemassa selvää uhria joka olisi avun tarpeessa tämä rikoksen tekijän käyttäytymisen takia, niin en tiedä mitä hyötyä siitä tunnustamisesta enää olisi. Itse asiassa tulee kallimmaaksi yhteiskunnalle. Mutta kun on tullut uskoon niin onhan hienoa että tuttavasi tiedostaa rikoksen ja katuu sitä Herran edessä.

Jotkut rikokset myös vanhenevat lain mukaan. Toiset eivät. Siinäkin on ehkä sellainen suuntaviitta sen suhteen milloin olisi hyvä tunnustaa. Eli siis henkirikokset ja seksuaalinen väkivalta lähinnä. Tai tietty jos on puijannut rahaa joltakulta, sen tietty voisi yrittää maksaa takaisin tai jotain.
Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: Paulus - 17.09.18 - klo:18:28
Muistuu mieleen yksi nuorena tekemäni rikos. Saattaa olla, että olen sen täällä jossakin kertonut, mutta en löytänyt sitä.

En ollut vielä uskossa, kun naapurin pojan kanssa kävimme romuliikkeessä ja varastimme jotain putkea tussarin tekemistä varten. Olin arviolta noin 15 vuoden ikäinen silloin. Sittemmin tulin uskoon, eikä varkaus tullut mieleenkään kuin vasta vuosien kuluttua.

Siitä tuli tunnolle syytös, että mikäs uskovainen se on, joka ei rikosta tunnusta. Ymmärsin asian pienuuden, mutta tunnon syytös ei vaimentunut. Viimein kyllästyin siihen syytökseen ja menin romuliikkeeseen, jossa istui silloin kaksi miestä. Kerroin heille, mitä olin tehnyt, sanoin myös sen, että olen tullut uskoon ja että asia vaivaa minua. Toinen mies kysyi, että minkä arvoiseksi sen romun olettaisin. Mielestäni se oli korkeintaan pari silloista markkaa ja ojensin kolikot miehelle.

Miehet olivat hyvin vakavia. Jälkeenpäin olen ajatellut, että ukoilla saattoi olla paljon pahempia asioita tunnollaan ja että juuri heidän vuokseen en saanut rauhaa, ennenkuin kävin asian sopimassa.
Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: sandia - 17.09.18 - klo:18:36
Joo mulla oli vastaavia kokemuksia uskoon tulon jälkeen. Joskus 13 vuotiaana varastin kanelipullan kaupasta. Muistan sen olon kun varastin. Jotenkin koin itseäni rohkeaksi, mutta muistan sen katseen kun ystäväni näki mitä teki. Oli hieman kauhistunut. Sitten kun tulin uskoon 16 vuotiaana, varmaan parin vuoden sisällä siitä se tuli mieleen ja soitin ja tunnustin. Mulle annettiin anteeksi.

Pian uskoon tultuani Herra tosi vahvasti näytti minulle että vihainen käyttäytyminen isääni kohtaan ei ollut hyvä. Pyysin sen jälkeen isältäni anteeksi useasti epäkunnioittavia sanojani. Jossain vaiheessa totesin että se oli tulla hieman neuroottiseksi. Ei osannut niinkuin tietää rajaa oliko tuo nyt epäkunnioittavasti sanottu vai ei.

Ajallaan suhde isääni muuttui sellaiseksi että olin lopettanut epäkunnioittavat eleeni ja sanani. Sen jälkeen isäni alkoi hyökkäillä sanallisesti ja jopa fyysisesti minua kohti. Se oli rankkaa. Onneksi Herra mursi hänen kovuutensa vihdoin kun hän oli fyysisesti niin heikko että oli pakko myöntää oman minän rajallisuus. Tuolta se näytti.

Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: Taisto - 17.09.18 - klo:19:43
Uskoontuloni jälkeen, 16-17-vuotiaana, olin minäkin hyvin tietoinen aiemmin tekemistäni pikkunäpistyksistä, ja kävin muutamassa paikassa tunnustamassa ja maksamassa sen mitä olin varastanut. Aika pieniä juttuja ne olivat, mutta omatunto syytti niin ankarasti että en voinut olla tunnustamatta tekojani.

En tiedä, olisiko se välttämättä ollut tarpeen, mutta ainakin sain rauhan omaantuntooni, ja sillä oli minulle siinä vaiheessa suuri merkitys.
Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: Soltero - 17.09.18 - klo:19:44
AA:n (johon kuulun) 12 askeleen ohjelmassa ovat mm. askeleet:

5. Myönsimme väärien tekojemme todellisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.

8. Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme henkilöistä ja halusimme hyvittää heitä kaikkia.

9. Hyvitimme henkilökohtaisesti näitä ihmisiä milloin vain mahdollista, ellemme näin tehdessämme vahingoittaneet heitä tai muita.

10. Jatkoimme itsetutkistelua ja kun olimme väärässä, myönsimme sen heti.

AA:n ohjelma ei ole kenenkään auktoriteetin keksimä, vaan askeleet ja perinteet ovat syntyneet vaikeasti alkoholisoituneiden, mutta raitistuneiden toipumiskokemuksista.

Laajemmissa AA-teksteissä tulee usein esiin järjen käytön tärkeys myös hyvittämisten kohdalla.
On aina mietittävä, onko entisten tekojen ja ajatusten tunnustamisesta lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä.
Myöskään oman syyllisyyden julistaminen ei ole aina epäitsekästä.
Kyse voi olla myös oman uuden, hyveellisen minänsä hehkuttamisesta.

Tunnustaminen ja hyvittäminen on siis aina kaksipiippuinen juttu.
Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: Jano - 17.09.18 - klo:20:16
Voisikohan se olla (ainakin jossain tapauksissa) jopa itsekäs motiiivi, jos tunnustamisella halutaan lähinnä saada lievitystä omantunnon tuskille?
Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: sandia - 17.09.18 - klo:21:23
Voisikohan se olla (ainakin jossain tapauksissa) jopa itsekäs motiiivi, jos tunnustamisella halutaan lähinnä saada lievitystä omantunnon tuskille?

Uskon että näinkin voi olla.
Otsikko: Vs: Vanhan rikoksen tunnustaminen
Kirjoitti: Taisto - 17.09.18 - klo:21:48
Voisikohan se olla (ainakin jossain tapauksissa) jopa itsekäs motiiivi, jos tunnustamisella halutaan lähinnä saada lievitystä omantunnon tuskille?
Joo, tavallaan on kyse "lain teosta" joka mielestämme tarvitaan että varmasti saisimme anteeksi ja rauhan omaantuntoon. Mutta vaikea sitä on erottaa siitä, että Jumala näyttää meille synnin sisällämme, ja silloin meille (ja niille joita vastaan olemme väärin tehneet) on tarpeellista ja hyväksi että tunnustamme tekomme.