Eikö uskossa Jumalan evankeliumiin tarttuminen ole juuri uskossa olemista? Uudesti syntyminen joissain kristillisissä piireissä täytyy olla jonkinlainen kokemus tai radikaali elämänmuutos, että on hyväksytysti uskossa. Kaikilla ei ole niin radikaalia elämänmuutosta, vaan he löytävät Jumalan evankeliumista Jumalan rakkauden ja syntiensä sovittajan, Jeesuksen, ja näin ovat tulleet uskoon.
Hedelmä sitten todistaa ajan kanssa, että tämä ihminen on pelastunut, ja Jumala tekee työtä hänessä. Kyllä elämänmuutos sieltä sitten nousee, kun Jumala saa tehdä työtä ihmisen sydämessä.
On mielestäni vaarallista perustaa uskonsa esimerkiksi omiin kokemuksiin, tai jopa elämänmuutokseen. Perusta ei ainakaan itselläni voi koskaan olla mitkään kokemukset tai itsestäni todistaminen, vaan Kristus itse. Pelastus täten on aina itseni ulkopuolella, Kristuksessa - vaikka Hän onkin sydämessäni.
Siis Raamatun mukaan usko on lahja.
Me emme rupea uskomaan, vaan saamme uskon lahjaksi.
Samoin Raamattu tekee täysin selväksi sen, että Pelastus on lahja.
Mutta lahja on otettava vastaan.
Sikiössä olevan vauvan ei tarvitse tehdä mitään syntyäkseen.
Mutta kun me olemme kuolleet tekemiimme synteihin,
meidän täytyy syntyä uudesti ei enää lihasta ja verestä ja miehen tahdosta,
vaan Jumalasta, Ylhäältä Hengestä.
Miten tämä voi tapahtua. Jeesuksen vastaus oli
kertomus VT:n puolelta.
Hän, joka oli synnitön (vaski)
mutta meidän tähtemme tehtiin synniksi (käärme)
ripustettiin puuhun.
Jokainen käärmeen pureman saanut synnin myrkkyyn kuolemassa oleva,
joka nosti katseensa tuohon puuhun ripustettuun sai uuden elämän.
Ne, jotka eivät nostaneet katsettaan siihen, vaikka tuo vaskikäärme
tuotiin heidä silmiensä eteen,
eivät saaneet uutta elämää vaan kuolivat heissä olevaan myrkkyyn.
Siis meidän on tuo ratkaisu tehtävä.
Käännämmekö katseemme Häneen vai emme.