Huomenta palstalaiset ja varsinkin Paulus, jonka viesti piti minua yöllä hereillä sitä pohtiessani. Saanko pyytää, että selittäisit tarkemmin mitä tuolla viestilläsi tarkoitit. Tässä asiassahan liikutaan pelastuksen opin keskiössä, koska ymmärtääkseni se (uudestisyntyminen) ratkaisee suhteemme Jumalaan sekä ajassa että iankaikkisuudessa. En tahdo johdatella vastaustasi, mutta vastausta helpottaakseni tuon esille kysymyksiä, joita kirjoituksesi synnytti. Numeroin ne tähän
[1]Itselleni vastaanottaminen oli hyppy tuntemattomaan. [2]Nyt ymmärrän niin, että vastatessani "tahdon" en vielä uudestisyntynyt, mutta [3]siitä alkoi prosessi, joka johti uudestisyntymiseen.
[1]Kun otit vastaan evankeliumin niin joko siinä yhteydessä ajattelit ja ymmärsit tekeväsi "hypyn tuntemattomaan"?
[2]Tarkoittaako tässä "tahdon" samaa kuin "uskon"?
[3]Prosessilla tarkoitetaan kielessämme mm. kehityskulkua, muodostumista ja tapahtumasarjaa. Tarkoitatko, että uudestisyntyminen on tällainen prosessi tai että se uskoon tulleella ihmisellä on tai voi olla yhä kesken?
Tuollaisia kysymyksiä mieleeni nousi nuo kaksi virkettä luettuani.
Tätä asiaa on täällä ennenkin käsitelty. Esim. täällä:
http://puimatanner.net/index.php?topic=298.15Otan edellisestä linkistä erilleen vastauksen nro 21:
"Miten usko syntyy?
Asiaa kannattaisi katsoa kahdesta eri näkökulmasta, ihmisen ja Jumalan. Kun ihminen tekee ns. tahdon ratkaisun, niin se ei mielestäni vielä merkitse uudestisyntymistä. Ei ainakaan minulle merkinnyt, koska siinä vaiheessa sisimmässäni alkoi ankara kamppailu. Ihminen voi siis uskoa ja epäillä samanaikaisesti.
Mainitsin täällä jossain naishenkilöstä, jolla tuo kamppailu kesti 2,5 vuotta. Pelastava usko syntyy mielestäni siinä vaiheessa, kun Jumala lahjoittaa ihmiselle uskon. Siinä tapahtuu se, mitä kuvaillaan monella eri termillä: Uudestisyntyminen, uskoontulo, henkikaste = Pyhän Hengen saaminen, Jumalan lapseksi tuleminen.
Pyhällä Hengellä täyttyminen tulisi käsitteellisesti pitää tästä erillään, vaikka saattaa tapahtua samanaikaisestikin."Tuo oma kokemukseni on saanut minut tutkimaan erilaisten oppien raamatullisuutta, siitä on kuitenkin tullut henkilökohtainen "ongelma" siksi, ettei käsitykselläni ole yhtymäkohtaa oikein minkään suunnan oppiin. Uskovien kastekäsityksen kanssa tulee ristiriita jo heti alussa, koska tahdon ratkaisun katsotaan merkitsevän uudestisyntymistä, mitä se ei vielä ole. Ihminen ei voi valita luonnollisen syntymänsä hetkeä eikä hän voi valita hetkeä, jolloin hän uudestisyntyy. Jumalan maailmasta meitä seurataan ja Jumala antaa meille uskon juuri sillä hetkellä, kun Hän katsoo sopivaksi.
En voi tarkkaan ilmaista hetkeä enkä päivää, jolloin usko minuun tuli, mutta prosessista eri vaiheineen voidaan puhua, ehkä kysymys oli päivistä. Kerroin yllä naisesta, jolla prosessi kesti 2,5 vuotta. Kuitenkin baptistisen käsityksen mukaan olisimme olleet jo heti tahdonratkaisun jälkeen kastekelpoisia (mikä kuitenkin sotii ko. kastekäsitystä vastaan). Kastekeskustelussa varmaankin on tätä pohdittu jo aiemmin.
Yritän vielä vastata numeroimiisi kysymyksiin:
1. Minulta kysyttiin, tahdonko saada Jumalan rauhan?
Vastasin, että tahdon, eikä siinä tilanteessa ehtinyt pohtia teologisia kuvioita. Tajusin vain jotenkin, että minulla on nyt kutsu, joka ei ehkä toistu. Taustatietona se, että olin käynyt pyhäkoulua aiemmin useita vuosia ja uskon asioista oli jonkinlainen tieto tai aavistus.
2.
Tahdon -sana merkitsi ehkä "jumalattoman uskoa".
Jumalan rauhaa siitä ei tullut, päinvastoin rauhattomuus. Rauha tuli myöhemmin.
3. Prosessi oli ainakin minulle henkilökohtainen.
Olen kyllä sitä mieltä, että varsinainen usko tulee harvoin sillä samalla hetkellä, kyllä siihen usein liittyy epäilystäkin, että voiko se olla näin yksinkertaista. Ja Jumala antaa sitten rauhan - ajallaan ja tavallaan. Ja kuten jo totesin, ettei ihminen voi määritellä syntymänsä hetkeä.