Mietin, miten otsikoin tämän ja päädyin kristilliseen mystiikkaan. Sivusto evl.fi määrittää aihetta näin:
"Mystiikka tulee kreikan sanasta mystikos, salainen. Kristillinen mystiikka on syvällistä rukousta ja mietiskelyä, jossa pyritään suoraan yhteyteen (lat. unio) Jumalan kanssa. Kristillisen mystiikan perinne on alkanut jo varhaiskristillisyydessä, mutta varsinainen mystiikan teologian kehittäminen alkoi 400–500 lukujen vaihteessa.
Mystiikka kukoisti keskiajalla luostarilaitoksen piirissä. Uskonpuhdistuksen jälkeen mystiikan harjoittamista ei nähty tarpeellisena, eikä se kuulu protestanttisten kirkkojen perinteeseen. 1600-luvun pietismissä ja myöhemmin herätysliikkeiden teologiassa on ollut mystiikkaan liittyviä piirteitä.
Nykyään kristillistä mystiikkaa voidaan ajatella liittyvän retriittitoimintaan, ekumeeniseen Taizé-liikkeeseen ja Hiljaisuuden Ystävät ry:n toimintaan, joissa hiljaisuus nähdään tärkeäksi kiireisen elämän vastapainoksi."
Viimeisessä kappaleessa mainittu toiminta on yleistä luterilaisessa kirkossa. En osaisi liittää sitä mystiikkaan, vaikka olisi kristillistäkin. Uskova ihminen on jatkuvassa yhteydessä Jumalaan ja tuollaiset retriitit ja muut mainitut palvelevat hyvin silloin, kun halutaan pysähtyä etsimään Jumalan kasvoja rukouksessa. En ole koskaan ollut retriiteissä enkä Taize-messuissakaan. Luonteelleni sopii rukous laulaen, silti mainitut Taize-laulut vaikuttavat vierailta, eivät ns. omilta.
On hiljaisuuden retriittejä ja rukousretriittejä. Näihin voisin ajatella osallistuvani.
Onko jollain kokemuksia "hiljaisuuden kategorian" toiminnasta? Tai muuten ajatuksia?
Ei ole kokemusta noista erilaisista ryhmistä ja heidän toiminnastaan.
En ehkä itse menisi niihin mukaan.
Ajattelen, että karismaattisuus voi olla melko lailla samaa mitä tarkoitetaan mystiikalla.
Minusta näyttää historian perusteella, että mystiikka liittyi keskiajan ihmisten henkilökohtaisiin kokemuksiin. Uskoisin, että monen taustalla oli ihminen ,joka oli hengellisessä herätyksessä eli Jumala kutsui heitä ja he hapuilivat pelastusta kohden hyvin vähällä Raamatun tuntemisella. Ja usein he olivat hengellisen etsimisen suhteen täysin yksin.
Heillä oli sen verran tietoa evankeliumista, että jotenkin pystyivät tarttumaan siihen ja he uudestisyntyivät.
Saattaa olla, että Jumala todella salli heille yliluonnollisia kokemuksia vahvistamaan heidän uskoaan.
Myöhemmin sitten heidän kokemuksensa joista ehkä kirjoittivat tulivat niinkuin asia sinänsä, eli jo siinä mentiin jo vähän sivuluisuun.
Tää on mun ihan oma teoriani, mitä olen implisiittisesti ajatellut vuosia, mutta nyt vasta kirjoitin sen näkyville.
Tämä on vaikutelmani oppmastani.
Eräs luterilainen pappi, jota arvostin paljon, sanoi minulle että olen mystikko.
En lähtenyt edes arvaamaan mitä hän sillä tarkoitti.
Minusta hän selvästi tunsi Kristuksen ja oli siis Jeesuksen oma, mutta herätyskristillisyys ei ollut häntä henkilökohtaisesti koskettanut.
Kuuluu Missouri Synodiin, mikä on hyvin konservatiivinen luterilainen kirkkokunta.
