Puimatanner
Puimatanner => Seurakunta => Aiheen aloitti: Letsa - 27.11.21 - klo:19:50
-
Katsotaan, syntyykö tästä keskustelua. Uutta testamenttia lukiessa seurakunnan merkitys näyttäisi olevan keskeinen uskoville. Nimenomaan uskovien konkreettisena yhteytenä ja muutenkin rakentumisen ja kasvun kannalta. Sen pitäisi olla jokaiselle myös kuin koti, jossa saa tukea esirukouksen ja muun "hoivan" kautta, voi löytää palveluspaikkansa, saada opetusta, sekä antaa omastaan myös toisille.
Totean vielä, mikä on kaikkien nähtävissä, että Raamatun tarkoittama tilanne seurakunnan suhteen ei ole vallitsevana tällä hetkellä. Olen itsekin sivussa ja tyytymätön tilanteeseeni. En tiedä sitten, ovatko nykyseurakuntien johtohenkilöt tyytyväisiä seurakuntiensa tilaan ja ovatko seurakuntansa heidän mielestään hyvinvoivia.
Ehkä päällimmäisin kysymys mielessäni on, että miksi on niin paljon uskovia, jotka eivät ole lainkaan uskovien yhteydessä, siten että saisivat opetusta paimenilta, ja olisivat palveluspaikallaan seurakuntalähtöisesti. Ja muutenkin lampaina lampaiden joukossa paikallisseurakunnan keskellä. Itse siis kyselen tätä myös itseltäni.
-
Mainitsit saman teeman jossain aikaisemmassa ketjussa ja jäin silloinkin miettimään sitä. Ollaan todella kaukana tuosta tilanteessa.
Uskoon tultuani minulla oli sellainen paikka. Ja myös täällä olin noin 12 vuotta säännöllisessä yhteydessä yhteen rukousryhmään, missä tuo viikoittainen hengellinen yhteys, toinen toisensa tukeminen ja Jumalan sanan oppiminen oli mahdollista.
Mutta on ollut ja yhä on pitkiä aikoja, jolloin ei tiedä mihin kuulun enkä jaksa yrittää vetää roolia siten että näytän täyttävän tuon odotuksen, jos en koe sitä paikkaa turvallisena.
-
Ehkä päällimmäisin kysymys mielessäni on, että miksi on niin paljon uskovia, jotka eivät ole lainkaan uskovien yhteydessä, siten että saisivat opetusta paimenilta, ja olisivat palveluspaikallaan seurakuntalähtöisesti. Ja muutenkin lampaina lampaiden joukossa paikallisseurakunnan keskellä.
Millainen olisi mielestäsi hyvä seurakunnan kokoontuminen? Nythän ne ovat mielestäni melko '"askeettisia", jos niin voi sanoa: kärjistetysti sanoen kerran viikossa mennään kokoukseen, kuunnellaan puheita ja lauletaan - ja sitten lähdetään kotiin. Siinäkö kaikki? Mihin jäi uskovien yksilötasoinen yhteys, keskinäinen juttelu (jos sallitaan näin epähengellinen ilmaisu), jne.?
-
Ehkä päällimmäisin kysymys mielessäni on, että miksi on niin paljon uskovia, jotka eivät ole lainkaan uskovien yhteydessä, siten että saisivat opetusta paimenilta, ja olisivat palveluspaikallaan seurakuntalähtöisesti. Ja muutenkin lampaina lampaiden joukossa paikallisseurakunnan keskellä.
Millainen olisi mielestäsi hyvä seurakunnan kokoontuminen? Nythän ne ovat mielestäni melko '"askeettisia", jos niin voi sanoa: kärjistetysti sanoen kerran viikossa mennään kokoukseen, kuunnellaan puheita ja lauletaan - ja sitten lähdetään kotiin. Siinäkö kaikki? Mihin jäi uskovien yksilötasoinen yhteys, keskinäinen juttelu (jos sallitaan näin epähengellinen ilmaisu), jne.?
En osaa vastata kysymykseesi. Jotakin ajatusta heitin aloitukseen sekä seurakunnan johdon että muiden jäsenten kannalta. Sitä mietin aloitusta tehdessä, että mistä seurakunnan hyvinvointi koostuu. Ei taida olla ihan yhdellä lauseella vastattu. Mutta tätä voidaan pohdiskella.
-
Toivon muiden pohtimista.
Sanon vain, että tärkeintä olisi (Ydinasian jälkeen) juuri tuo Sandian mainitsema turvallisuus, ettei käy hullusti ja huonosti. Yleensä luterilaisessa ei käy, mutta karismaattisissa lähes poikkeuksetta, jos ei tunne omakseen sellaista "menoa".
Luterilaisessakin voi nykyisin (yhteiskristillisyys) joutua yllättäen esille painostettavaksi, rahastettavaksi tai tekemään sellaista, mitä ei yhtään osaa/halua, ja sen mukana halveksituksi, pilkatuksi sekä syyllistetyksi, alistetuksi jne. (Rukoillaan ilman pyytämistä, että toinen muuttuisi... Sellainen on pahinta henkistä väkivaltaa, ja uhrin tekisi mieli antaa nyrkistä, kun ei muuta voi/osaa. Huh sentään!)
Pappien taidot eivät riitä mitenkään hallitsemaan tällaisia tilanteita. Rajat täytyisi olla vähintään ja mielellään ei yllätyksiä, koska niitä ei yleensä luterilaisuudesta odota.
-
Uudessa Testamentissa lienee varmaan kaikki ongelmat mainittu, mitkä tekevät seurakunnnan elämän vaikeaksi.
Eli mitään ihanteellista kuvaa uskovista ja seurakunnista ei sieltä saa. Ainoastaan aivan seurakunnan alussa kaikki kuulosti täydelliseltä. Tosin silloin oltiin vainon alla ja se varmaan myös yhdisti uskovia.
Korinttolaiskirje antaa kaikkea muuta kuin sopusointuisen kuvan seurakunnasta. Jaakobin kirjeessä Jaakob varoittaa että älkää nyt sentään syökö toinen tosianne, kun niin näykitte.
Jaakob myös varoittaa katkerasta kateudesta ja riidanhalusta. Ja myös siitä, että liian moni pyrkii esiintymään opettajana.
Jaakobin kirjeessä puhutaan myös siitä, että toisia seurakuntalaisia arvostetaan enemmän kuin toisia.
Jaakob myös varoittaa uskovia toinen toisensa panettelusta.
Tuon lisäksi Paavali varoittaa seurakuntaan hiipineistä valheveljistä, jotka hyväksikäyttävät seurakuntalaisia/seurakuntaa omiin haluihinsa.
-
Jos lie seurakunnan johtajat niitä avainhenkilöitä tässä. Olisin mieltä, että heillä on suuri vastuu. Raamatussa sanotaankin, että seurakunnan kaitsijan toimeen pyrkijä hakee jaloon virkaan. Ja seurakunta on todella Kristuksen ruumis ja tästä näkökulmasta ainakin mulle tulee olo, että kaikki johtajatkin seurakunnassa ovat paimentolaisia, armosta asetettuja.
-
Niin, kyllä johtajuus on tärkeä juttu ihmisryhmässä. Ja sellaisenaan todella vastuullinen paikka.
Hesekielin kirjassa on paljon aiheesta asiaa.
-
Laitoin Raamattua nyt tähän, koska näissä katkelmissa tulee esille ihmisen ongelmia. Valta voi nousta hattuun ja toiseksi se, että aletaan riitelemään. Lääkkeet ovat yksinkertaisia, mutta äärettömän vaikeita. Vaikeus on ihmisissä, luonnollisesti. Kysyvätkö uskovat johtajia myöten Jumalan edessä, missä voisi olla vika omalta osaltaan, että seurakunta on jotenkin alennustilassa, niin kuin itse asian koen. Olenko jääräpäinen riitapukari, ylpeä oikeassaolija. Mielistelenkö minä tai seurakunta maailmaa? Onko vaivanarvoista tavoitella tai kysellä Jumalan edessä tällaisia, rukoilla, että tutki minua, koettele sydämeni ja johtamani seurakunta? Ja jos veljelläni/sisarellani, naapuriseurakunnalla on minua tai omaa seurakuntaa vastaan, ainakin yrittäisin sopia hänen/heidän kanssaan.
Koen, että seurakunnalla on valtavan suuri potentiaali tässä maailmassa, koska Jeesus on sen Pää.
Pietarin kirjeestä:
Seurakunta ja sen kaitsijat
1 Seuraavan kehotuksen minä osoitan niille, jotka teidän joukossanne ovat vanhimman asemassa -- minä, joka itsekin olen vanhin* ja Kristuksen kärsimysten todistaja sekä myös osallinen siitä kirkkaudesta, joka on ilmestyvä: [Room. 8:17; Ilm. 1:9]
2 Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. [Joh. 21:15,16; Ap. t. 20:28; 1. Tim. 3:3; Tit. 1:7]
3 Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana. [2. Kor. 1:24; Fil. 3:17; 1. Tim. 4:12]
4 Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu. [1. Kor. 9:25; 2. Tim. 4:8]
5 Samoin te, jotka olette nuorempia, tyytykää asemaanne vanhimpien alaisina. Ja te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. [Sananl. 3:34 | Jaak. 4:6]
Jaakobin kirjeestä:
1 Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
2 Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
3 Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.
4 Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
5 Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?
6 Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
7 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
-
Valta voi nousta hattuun ja toiseksi se, että aletaan riitelemään.
Kovin tutulta kuulostaa, yhdessä paikkakuntani seurakunnassa, jota jonkin verran tunnen.
Ja jos naapuriseurakunnalla on omaa seurakuntaa vastaan...
Niin ... oma seurakuntahan on paras ja oikeassa, miten siinä tapauksessa voidaan hyväksyä paikkakunnalla olevien toisten seurakuntien väärät opit?
Itse en kylläkään kuulu mihinkään kirkkokuntaan tai liikkeeseen. Teenkö siinä väärin?
-
:) Enpä pettynyt pohtimisiinne!
Kunpa kaikki tottelisivatkin Raamatun ohjeita omantuntonsa mukaan, niin ei mitään ongelmaa voisi olla, mutta mutta...
Jos työyhteisössä tai seurakunnassa on yksikin "narsisti/fariseus" ja saa tukijoita, niin ei voi välttää ongelmia. Ne valheveljet ovat tietty pääsyy, mutta ei siihen helpolla pysty. Työpaikoillakin aina välillä syytön ja uhri saa "potkut" ja syyllisen menestys sen kun jatkuu. Semmoinen on synnin maailmamme ja hyvin harva jaksaa uskoa, että kerran kaikki vielä tulee korjatuksi ja ilmi totuudessa. (2. Piet.kirje)
Ei tänä päivänä ole helppo löytää tuhansien suuntien joukosta omaa seurakuntaa ja on yksinäänkin mahdollista olla oikeassa, pelastavassa uskossa, mutta tietty ei suotavaa eikä helppoa sekään, paljolti myös luonnekysymys ja riski joka tapauksessa (omavanhurskaus ja itseriittoisuus). Ilman Raamattua ei ainakaan missään tapauksessa voi olla oikea uskova. (Ehkä perusevankeliumin Sana juuri ennen kuolemaa riittää myös, uskoakseni.)
-
Tuon alla olevan kun lukee, siitä avautuu jotain niin suurta, mitä Jumala on suunnitellut ja tarkoittanut seurakunnan olevan. Se ei tosiaankaan ole mikä tahansa yhteisö. En tiedä mitä sanoa, mutta innoittavaa tekstiä on, niin kuin on koko seurakuntateema.
Ef. 4
11 Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, [Room. 12:6-8; 1. Kor. 12:28]
12 varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. [Kol. 1:24; 2. Tim. 3:17]
13 Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, [Kol. 1:28]
14 silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. [1. Kor. 14:20; Hepr. 13:9]
15 Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. [Ef. 1:22; Kol. 1:18, Kol. 2:19]
16 Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.
-
Ei tänä päivänä ole helppo löytää tuhansien suuntien joukosta omaa seurakuntaa ja on yksinäänkin mahdollista olla oikeassa, pelastavassa uskossa, mutta tietty ei suotavaa eikä helppoa sekään
Ei välttämättä ole oltava täysin yksin, tunnen monia jotka eivät kuulu seurakuntiin, ja myös sellaisia jotka eivät kovin paljon anna merkitystä seurakunnille vaikka kuuluvatkin.
-
Vaikka olen ollut ikäänkuin irtolainen, Herra on silti AINA johtanut minua juuri siihen uskovien yhteyteen, mitä olen hengellisesti tarvinnut. Se on todellinen ihme, miten hän on käyttänyt omiaan eri käänteissä, ja löytänyt heidät vaikka kiven alta! Hän ilmeisestikin tietää missä hänen omansa ovat. :)
-
Ef. 4
11 Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, [Room. 12:6-8; 1. Kor. 12:28]
12 varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. [Kol. 1:24; 2. Tim. 3:17]
13 Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, [Kol. 1:28]
14 silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. [1. Kor. 14:20; Hepr. 13:9]
15 Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. [Ef. 1:22; Kol. 1:18, Kol. 2:19]
16 Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.
Kyllä olisi ihmeellistä! :D
Haluaisin tietää Letsasta vähän enemmän, kuin olen saanut tähän mennessä tietää. Mistä optimismi Jumalan tahdon täyttämiselle tai edes kyky?? Minun kokemukseni on ollut, että ei koskaan ole toteutunut näkyvästi pidemmän päälle edes kohtalaisesti ja aluksi meinaa jopa usko mennä, kun on omasta mielestään parhaansa yrittänyt ja aina itseensä mennyt.
Lopun ajalle on jopa ennustettu, että ei löydy välttämättä edes kohtuullista uskoa, kun on vaan ihminen ja pahuus sekä erimielisyys sen kun näyttää lisääntyvän. "Löytäneekö enää uskoa ollenkaan", Kysyy Jeesuskin kertoessaan lopunajasta. (Kun ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä? (Luuk.18:8)
Kauheisiin vaatimuksiin joutuu uskova, "kiltti" ihminen yrittäessään Jumalan tahtoa täyttää näissäkään asioissa. Luu kurkkuun vaan heti ja noustava toisten yläpuolelle koskemattomaksi, jos aikoo henkisesti terveenä "pulliaiset" ja "möttöset" säilyä. (Vahinko, ettei osaa kuitenkaan.)
Tuskin menen enää luottavaisesti mihinkään kokoontumisiin, vaikka sitä pyydänkin edelleen. Toivon saavani säilyttää hlökohtaisen uskoni kuitenkin ja nähdä ainakin lähimpieni "uskovan" myös maallistumisestaan huolimatta.
Onpa jopa väärin ja tyhmää antaa anteeksi jatkuvasti väärin opettaville ja pahoille käytännössä, vaikka niinkin voisi Raamattua tulkita. Ei itsessään syntinen pysty sitä sydämestään tekemään, ainoastaan ettei kosta ja laita kapuloita vihollisensa uskomisen tielle. Vain Jumala pystyy antamaan kaiken Kristuksessa anteeksi uskoville, ihmiselle se olisi luonnotonta tai valehtelua eikä Jeesusta olisi tarvittukaan. Laista tulee siis se synnintunto, mikä tarvitaan ja riittävä kyky, että pärjää jotenkin maailmassa. Eivät vainot ja marttyyrius ole mitään tavoiteltavia uskoa lisääviä asioita, vaan välttämättömiä tässä maailmassa toisten osana, mitä ei luonnollinen ihminen edes voi ymmärtää ja uskovakin kärsii niistä suuresti. Jos emme armosta Ylösnousemiseen usko, niin voi kurjuutta. (Toivottavasti ymmärrätte , mitä tarkoitan.)
"1.Kor 15:
14. Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
17. Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne."
Kätketty ja salainen on Jumalan seurakunta!
-
Laitan näitä Raamattu-katkelmia ihan vaan siitä syystä, kun niiden välityksellä tulee niin kirkkaana esille Jumalan hyvä tarkoitus. Kun niitä lukee, minussa ne herättävät suurtakin ihailua ja ihastelua sitä kohtaan, miten upeasti kaikki on suunniteltu. Ja niin kuin edellä jo kerkesin todeta, ne myös innoittavat minua. Niiden pohjalta koen, että jospa seurakunta olisi hyvinvoiva ja että nähtäisiin vaivaa sen hyvinvoinnin eteen. Niin kuin sanankohdissa on, Jumala on järjestänyt seurakunnan siten, että siellä kasvettaisiin ja palveltaisiin, oltaisiin osana Kristus-ruumiin rakentamisessa.
Ilmeisesti seurakuntien johtajilla, ja myös muilla jäsenillä on mitä erilaisimpia näkemyksiä siitä, mitä Raamattu tarkoittaa näilläkin laittamillani kohdilla seurakuntaan liittyen. Ulkonaiset tavat ja muut sellaiset, jotka näkyvät ulospäin, ovat lukuisat. Mutta se mitä ihmisten sisimmässä tapahtuu, on tietysti merkitsevää.
Stiinalle voisin kommentoida, ettei seurakunnan hyvinvointi, kasvu ym. ole ihmisten käsissä ja varassa, näin siis koen asian. Ellei uskova itse ala rettelöimään ja asetu muutoinkaan tarkoituksella poikkiteloin Jumalan tahtoa vastaan. Tässä en nyt tarkoita vajavuuksiamme ja keskeneräisyyttämme ym., vaan tietoista vastaan asettumista. Eikä ala paaduttaa itseään, vaan haluaa pysyä herkällä tunnolla Jumalan edessä. Jumala johdattaa ja auttaa nöyrtyväistä, antaa nöyrille armon, se tuolla jo olikin pariin otteeseen noissa sanankohdissa. Aina voi tehdä parannusta, sekin on hieno asia. Ja uskon, että uskovilla on halu tehdä Jumalan tahto "oletusasetuksena", mutta se ei ole jotain lainomaista tekemistä, vaan tekemistä tältä pohjalta: "me rakastamme, koska Hän on rakastanut ensin meitä." Huomionarvoista on, että tuossa efesolaiskirjeenkin kohdassa sanotaan "Hän antoi seurakunnalle...varustaakseen seurakunnan jäsenet palveluksen työhön..." Tekijänä ja mahdollistajana on Jumala.
Todettiin, että seurakunnan todellisuus on kaukana Raamatun tarkoittamasta. Silti Jumala ei ole hylännyt seurakuntaansa, Häneen uskovia. Ihminen voi pitää huolta vain omasta Jumala-suhteestaan. Jumala on ihmeellinen johdattaja ja myös kokoaa uskovia yhteen. Uskovien kokoontuminen onkin jotenkin perusajatus Raamatussa.
-
Ei ole ainakaan minun kokemukseni, enkä ole nähnyt edes missään sellaista. Jos noin olisi, Jumala olisi minut hylännyt ja usko armoon joutaisi menemään.
Kylläpä täällä ollaan vielä erilaisempia kuin ikinä olisin kokenut tai arvannut?
Tuomion päivänä tullaan vielä lisäksi hämmästymään suuresti, ennustaa Jeesus.
(Olen pahoillani itseni puolesta, mutta kyllä on meillä ihan eri usko Letsan kanssa, samoin toisella foorumilla Okan kanssa ja eroavaisuuksia on muidenkin kirkkokuntien kanssa. Tai sitten vaan puuttuu ymmärrystä. Jokaisen tulee kuitenkin pysyä siinä, miten Henki on kutakin opettanut, ei voi enää vaihtaa uskoa, (synnistä parannusta tietty pitää kaikissa tapauksissa tehdä useinpa päivittäin ja kuolettaa lihaansa jne.).
"Syntinen olin jo syntyissäni ja niin ovat kaikki muutkin", on fakta. Eikä täällä mikään muuksi muutu, vaikka kuinka kilvoittelisi, uskon säilyttämiseksi varsinaisesti kilvoitellaan jne.
Olen vilpittömästi surullinen ja myös siitä että välttämättä epäilyksiäkin herää.
-
Stiina mihin viittaat, ettei ole sinun kokemuksesi? Jotenkin on ollut sellainen olo, että puhutaan usein eri asioista. Niin nytkin.
-
:-X Saattaa olla niin ja toivoisin pystyväni vaikenemaan asiasta. (Voi olla liian kipeä asia minulle, kun en ole sitä turvallista seurakuntaa saanut ja usein "johdatettu" koeteltavaksi pettymään).
Pyydän anteeksi, yritän olla hiljaa asiasta!
-
:-X Saattaa olla niin ja toivoisin pystyväni vaikenemaan asiasta. (Voi olla liian kipeä asia minulle, kun en ole sitä turvallista seurakuntaa saanut ja usein "johdatettu" koeteltavaksi pettymään).
Pyydän anteeksi, yritän olla hiljaa asiasta!
Mitään anteeksipyydettävää ei tietenkään ole, kun ei ole aihetta siihen. :) Muistat varmaan, kun kerroin, että olen sivussa itsekin. Jos/kun Raamattua lukiessa tulee olo, etten "täytä mittaa" tai kokee, että pelkkää epäonnistumista on ollut koko elämä joltain tai monelta osin, sellaista ei ole tarkoitettu kenenkään koettavaksi. En siis puhu nyt sinusta Stiina, mutta tämä tuli mieleen. Siihen on syynsä, miksi en itsekään koe voivani olla oikein minkään seurakunnan kokoontumisessa.
Ajattelen niin, että kukaan ei täytä Jumalan mittoja, ei Jumalan tahtoa kuin vain vähän. Siitä syystä, että ihminen on tomuhiukkanen Jumalaan verrattuna. Silti Hän täyttää tahtoaan uskovissa koko ajan. Ja on antanut, sanon niin kuin koen, ihanan sanansa, jota lukemalla ja "syömällä" tulemme ravituiksi. Vastaanottamisen kyky on pieni, koska olemme niin pieniä. Se ei estä kasvamasta, ei uppoutumasta "kaikin tavoin Häneen". Jumala antaa kasvun, myös janon ja kyvyn "syödä" sanaa, jonka kautta Hän kasvattaa. Jeesus on myös seurakunnan rakentaja ja vaikuttaa sen, että jäsenet rakentuvat "elävinä kivinä", ihan mahtavasti sanottu sekin.
Jumalan syvä rauha vallitkoon, olemme kelvanneet jo sataprosenttisesti Jumalalle. Ja olemme päässeet "armoon, jossa me nyt olemme."
Henkilökohtaisesti en halua mitään muuta kuin keskittyä siihen, mitä Jumala sanoo sanassaan. Tarkoitan tässä nyt tätä kontekstia, kun koen olevani sivussa seurakuntayhteydestä. Ja seurakuntienkin rivit ovat paljolti levällään. Raamatun sana näiltä alueilta rohkaisee valtavan paljon, koska Jumala on sen takana. Sitä ei ole peruttu.
-
en itsekään koe voivani olla oikein minkään seurakunnan kokoontumisessa.
Saako kysyä, onko siis niin ettet kuulu enää mihinkään seurakuntaan tai kirkkokuntaan? Siis, oletko jossakin vaiheessa eronnut sieltä? Oliko eroaminen vaikea prosessi?
Toisaalta, kyllähän uskova kuuluu seurakuntaan, josta Jumala itse pitää huolen, vaikka nimemme ei olisikaan missään ihmisten pitämässä jäsenrekisterissä.
-
en itsekään koe voivani olla oikein minkään seurakunnan kokoontumisessa.
Saako kysyä, onko siis niin ettet kuulu enää mihinkään seurakuntaan tai kirkkokuntaan? Siis, oletko jossakin vaiheessa eronnut sieltä? Oliko eroaminen vaikea prosessi?
Toisaalta, kyllähän uskova kuuluu seurakuntaan, josta Jumala itse pitää huolen, vaikka nimemme ei olisikaan missään ihmisten pitämässä jäsenrekisterissä.
Saa kysyä, enkä pidä sitä pahana. Silti kerron sen mitä kerron, en enempää. Vaikka ollaan nimimerkkejä, tämä on nettisivu ja rajoitan omien asioiden tuomisen tänne minimiin.
Tässä seurakuntaketjussa ajattelen asioita paikallisseurakunnan näkökulmasta. Jutustelen sen pohjalta, mitä Raamatun kohdat tuovat ajatuksia mieleen.
Kyllä juuri noin, kaikki uskovat kuuluvat seurakuntaan.
-
Kait monelle toteutumaton ihanne!
Älkää antako kaikenlaisten vieraiden oppien johtaa itseänne harhaan. Meidän sydämemme tulee vahvistua armosta. Hepr. 13:9.
Pitäydymme siinä, minkä olemme oppineet luotettavilta henkilöiltä ja mistä voimme olla varmoja. Seurakuntana tuemme toisiamme raittiissa uskossa ja vahvistumme armossa. Emme etsi suuria sanoja tai ihmeellisiä tekoja, vaan pitäydymme Jumalan sanaan ja armon evankeliumiin. Uskomme Jumalaan, niin kuin isämme ennen. Rukoilemme toistemme puolesta.Rohkaisemme toisiamme Jumalan lupauksilla ja jaamme sanan löytöjä hurskastelematta ja iloisesti. Ympäröimme rakkaudella erityisesti ahdingossa olevat. Rakastamme kaikkia tasapuolisesti ja pidämme toisistamme huolta, ettei kukaan uuvu matkalle. Viemme evankeliumin lähelle ja kauas mahdollisuuksien mukaan. Ja joskus, Jumalan armosta, saamme toivottaa Jumalan luoman eksyneen tervetulleeksi takaisin kotiin.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
-
Tuli mieleen teetupakeskustelussa teema, minkä näkisin syyksi siihen, että seurakunnat eivät ole sen enempää "hoivapaikka" uskoville kuin mitä ovat.
Kirjoitin että näkisin sen ehtona sen, että johtajuudessa on henkilöitä, jotka ovat Herran koulussa todella oppineet armollisuutta, laupeutta, jotta heidän sisunsa ei kiehahtaisi ja sitä kautta tee seurakuntaa vähemmän turvalliseksi.
Toinen juttu on se, että moni haavoittunut, eristäytynyt ihminen ei kykene ottamaan apua vastaan vaikka se olisi kuinka armollista.
Vastauksena tuohon näkisin vain ja ainoastaan sen, että kukin ihminen, on sitten missä asemassa ja tilanteessa omassa elämässään tekee ensisijaisesti tilia Herran edessä ja nöyrtyy omassa elämässään.
Ei ketään haavoittunuttakaan voi "hoitaa", jos he vastaavat toisille ihmisille epäluulojen, katkeruuden värittämällä mielellä.
Eli inhimillisesti täysin mahdoton yhtälö.
-
Nöyryys-teema on ollut paljon esillä tämän ketjun Raamatun paikoissa. Muutenkin Raamatussa nöyrtyminen edeltää yleensäkin sitä hyvää, mitä Jumalan tahdon toteutumisesta seuraa ihmisen elämässä. Näin adventtiaikana mieleen nousee nämä Jesajan jakeet, jotka ovat tuttuja mm. virren "Valmistu Herran kansa" sanoista.
Vaikka maaperä olisi/on kova, evankeliumi on silti voimassa. Eikä Herran sanat seurakunnasta ole muuttuneet. Minua tämä innoittaa ja lohduttaa.
Jesaja 40
1 -- Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne.
2 Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä.
3 Ääni huutaa: -- Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! [Luuk. 3:4-6 : Bar. 5:7; Mark. 1:3]
4 Täyttykööt notkot, alentukoot huiput, mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot!