Terveisiä Helluntaikansan kevätkonferenssista, Ähtäristä.
Saimme viettää perjantai-illasta lauantai-iltaan asti siunausten "pilvessä".
Jeesuksen läsnäolo, lupauksensa mukaan oli suurinta mitä tiedän, olen kuullut tai kokenut.
Kysymys ei ollut hurmoksista, kaatumisista eikä ihmeparantumisista. Kysymys oli Seurakunnan Päälle suodusta tilasta vaikuttaa uskovien sisimmässä.
Mitään teemaa ei oltu etukäteen kirjattu. Kuitenkin, niin perjantai-illan puhujan, Manuel Rautalhden kuin Aki Miettisen raamattutunti ja Eino Sirkiän sunnuntai-iltakokouksen saarna oli samasta aiheesta, maailmallisuus ja Jumalan Seurakunta. Kukaan ei ollut tietoinen toistensa teemasta jajokainen epäili, että tuleeko tämä olemaan heidän viimeinen saarnansa. Jokainen painotti, että meidän ei pidä viedä maailmaan sitä, mitä siellä jo on.
Alpo Renko teki ikäänkuin paluun Ylivainion aikaan tai paremminkin henkeen, joka henki ei ollut ihmisestä.
Musiikkikokouksen lyhyet puheet niin Mirja Yrjölältä kuin Irene Ahoselta avasi tien Isän luo, eikä niistä puuttunut mitään.
Karjatilalliset Kujalat antoivat todistuksensa. Heidän kertomuksensa on kirjaseksi painettuna myös, mutta kuulla ihmeellisestä Jumalan työstä heidän elämässään oli vaikuttava.
Kuoron vaikutus huipentui viimeiseen kokoukseen. Pitkänkirjan laulut maistuivat niin laulajille kuin kuulijoillekin. Helsingin Saalemin torvisoittokunnan soittajatkin liittyivät kuoroon ja vanhat "biisit" saivat harvinaisen voimakkaan voitelun. Esille tuli suuri joukko ihmisiä, - paljon nuoria oli mukana.
Saimme kokea, että nälkäiset Hän ravitsee. Kylläisille on sama mitä he kuulevat, koska vatsa on jo täysi.