Kirjoittaja Aihe: Elokuvat, pitkät ja pätkät esim. mihin tarkoitukseen ne ovat ?  (Luettu 3206 kertaa)

Vastavoima

  • Vieras
Elokuvat ja esim piilokamera ovat mitä ??
Itse oletan että elokuvat ovat "kaikki" petosta eli kaikki on lavastettu ja sen ja elokuvan päämäärän tarkoitus on usein petos. ei aina.
ne elokuvat joissa on tarkoitus petos, kuinka ne toimivat ??

eräs kirjoittaja kyselee :) että
Lainaus
Miksi videoiden perusteella ei voitaisi tehdä sellaista päätelmää, että ko. toiminta on ollut saatanallista?

Koska kaikki on petosta eli lavastusta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lavastus

ja sitten eräs tapaus jossa on käytetty teatterin eli petoksen eli lavastuksen kavalia tapoja hyväksi.

1. Kun. 21
8 Ja hän kirjoitti kirjeen Ahabin nimessä, sinetöi sen hänen sinetillään ja lähetti kirjeen vanhimmille ja ylimyksille, jotka olivat Naabotin kaupungissa ja asuivat siellä hänen kanssaan.
9 Ja kirjeessä hän kirjoitti näin: "Kuuluttakaa paasto ja asettakaa Naabot istumaan etumaiseksi kansan joukkoon.
10 Ja asettakaa kaksi kelvotonta miestä istumaan häntä vastapäätä, että he todistaisivat hänestä näin: 'Sinä olet kironnut Jumalaa ja kuningasta'. Viekää hänet sitten ulos ja kivittäkää hänet kuoliaaksi."
11 Ja kaupungin miehet, vanhimmat ja ylimykset, jotka asuivat hänen kaupungissansa, tekivät, niinkuin Iisebel oli käskenyt heitä ja niinkuin oli kirjoitettu kirjeessä, jonka hän oli heille lähettänyt.

eli teatteri esityksen käsikirjoitus :)
joka oli annettava esivallan eli valtaa pitävien tiedoksi ja käskyksi !

no samanlaisia on useita, eli petos ja vääryys, esivallan aseena ja hankkeena.
__________________
994

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2483
Elokuvat ja esim piilokamera ovat mitä ??
Itse oletan että elokuvat ovat "kaikki" petosta eli kaikki on lavastettu ja sen ja elokuvan päämäärän tarkoitus on usein petos. ei aina.
ne elokuvat joissa on tarkoitus petos, kuinka ne toimivat ??

eräs kirjoittaja kyselee :) että
Lainaus
Miksi videoiden perusteella ei voitaisi tehdä sellaista päätelmää, että ko. toiminta on ollut saatanallista?

Koska kaikki on petosta eli lavastusta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lavastus

Vaikka videot ym. elokuvalliset luomukset, kuten parantumiskokousten filmaukset, eivät olisikaan tahallista harhaanjohtamista, ne ovat kuitenkin kuvaajan oma näkemys tapahtumasta.

Videolla saadaan aikaan juuri sellainen vaikutelma, jonka kuvaaja haluaakin sen aiheuttavan.

Jos siis videon perusteella määritellään esim. jonkun sairauksia parantavan henkilön olevan Saatanan asialla, voidaan osua oikeaan- tai sitten sorrutaan uskomaan videon tekijän kielteinen näkemys ko. toiminnasta ja mennään samalla harhaan.

Taisto

  • Vieras

Videolla saadaan aikaan juuri sellainen vaikutelma, jonka kuvaaja haluaakin sen aiheuttavan.
Jos näin on, niin kyllä pitää olla huippuammattilainen elokuvantekijä  kuvaamassa. (Ja videon
editointi, tai usealla kameralla kuvatun aineiston editointi, pitää silloin olla myös
ammattilaisten tekemää).

Jos esim. videokamera on vain jalustalla ja suunnattuna yhteen suuntaan, tarkoituksena
kuvata vaikka nyt sitten "kaatamiskokouksen" tapahtumia, niin miten voit väittää että se
antaa juuri kuvaajan haluaman vaikutelman. Mielestäni se voi antaa aivan oikean ja
realistisen käsityksen siitä mitä tilaisuudessa tapahtuu. Videossahan näkyy ja kuuluu samat
asiat kuin tilaisuudessa livenäkin.  Elokuvan teko on sitten täysin eri asia.

Videossa näkyy vain kapea sektori siitä todellisuudesta, jossa katsoja ei ole itse mukana.

En ymmärrä. Jos videolta kuuluu ja näkyy saarnaajan puheet ja teot, niin mitä oleellista jää pois?
Vai eikö puheet ja teot olekaan oleellisia, vaan kokouksen tunnetila?

Jumalan Hengen läsnäoloa tai puuttumista ei läheskään aina pysty havaitsemaan videoiden välityksellä.

Henkilökohtainen paikallaolo on välttämätöntä, varsinkin jos tekee niin tilaisuudesta, puhujista ym. pitkälle meneviä johtopäätöksiä ja väittää jopa, että kysymyksessä on saatanallinen toiminta.

Tietenkin Jumala voi puhua ihmiselle myös videon välityksellä, mutta silloin on oltava hyvin varovainen siitä, että ei mene liian pitkälle arvostellessaan esim. videolla esiintyviä henkilöitä ja heidän hengellisyttään.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4475
  • Matkalla

Eiköhän kokouksien hengellisyys ja hengettömyys pidä arvioida Sanan perusteella.

Pidän erittäin outona tuollaista ajattelua, että vain paikallaolon kautta voisi aistia jotain.

Sehän on aivan tunnettu tosiasia, että esim. musiikkia soitetaan erittäin kovaa, että voitaisiin vaikuttaa ihmisiin.
Tuota tapahtuu sekä hengellisissä kokouksissa että ihan maailmallisissa konserteissa.

Jos joku porukka piipittäisi esiintymislavalla, ei saataisi aikaan haluttua tunnetilaa.

Samanlainen ilmiö on puheessa. Ns. karismaattinen puhuja (oli se hengellinen sellainen tai vaikkapa joku myyntihemmo) pystyy ottamaan yleisönsä ja luomaan ilmapiiriä ja tunnetilaa.
Jos sama juttu vaikkapa luettaisiin myöhemmin paperilta, kävisi ilmi, kenellä oli asiaa ja kuka puhui mitä lie.

Jumala voi käyttää - ja käyttääkin usein- ihmisten tunteita ja kokouksen tunnelmaa Sanansa läpimenon vahvistamiseen.
Jumalahan on itse luonut ihmiselle tunne-elämän ja mahdollisuuden kokea erilaisia tunnelmia.

Kaikki karismaattiset, hengelliset ja uudestisyntyneet opettajat, evankelistat ym. eivät käytä väärin tunnetilojen voimistamista, vaan Jumalan Henki voi puhua heidän kauttaan yksittäisille paikalla olijoille tai kaikille sillä tavalla, että tunteet ja tunnelmat ovat Jumalan käytössä.

Uskon ja Hengen maailma ei ole ole sen enempää kirjaintiedonja älyllisesti pohdittujen sanankäänteiden kuin tunteidenkaan varassa.
Kysymys on Jumalan työstä.

Videollakin Jumalan todellinen läsnäolo tai sen puuttuminen voidaan havaita- tai se jää havaitsematta, koska tilanne välittyy ainoastaan näkö- ja kuuloaistien varassa.

Jos tilaisuudessa sanotun ja ylöskirjoitetun perusteella voi todeta puhutun esimerkiksi vain kertomuksia puhujan aiemmista kokouksista tai matkakertomuksiaan ja vitsejä, kyseenalaistan hyvin voimakkaasti onko tilaisuudessa ollut mitään hengellistä.
Jos Sana ei ole puheessa läsnä, tunnelmilla ei ole mitään virkaa.

Kun olen lukenut esimerkiksi T.B.Barrattin pikakirjoituksella muistiinmerkittyjä saarnoja tai C. F. W. Waltherin 1800-luvulla pitämiä iltaluentoja tuleville papeille, niistä mielestäni välittyy ilman kuvaa ja ääntäkin Jumalan puhe, vaikka niissä on myös puhujien omien oppisuuntien painotuksetkin luettavissa.

-

Kun olen lueskellut Mauri Vikstenin puheista koottua kirjaa, hassua kyllä, 'kuulen' korvissani hänen puhenuottinsa.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2483

Videolla saadaan aikaan juuri sellainen vaikutelma, jonka kuvaaja haluaakin sen aiheuttavan.
Jos näin on, niin kyllä pitää olla huippuammattilainen elokuvantekijä  kuvaamassa. (Ja videon
editointi, tai usealla kameralla kuvatun aineiston editointi, pitää silloin olla myös
ammattilaisten tekemää).

Jos esim. videokamera on vain jalustalla ja suunnattuna yhteen suuntaan, tarkoituksena
kuvata vaikka nyt sitten "kaatamiskokouksen" tapahtumia, niin miten voit väittää että se
antaa juuri kuvaajan haluaman vaikutelman. Mielestäni se voi antaa aivan oikean ja
realistisen käsityksen siitä mitä tilaisuudessa tapahtuu. Videossahan näkyy ja kuuluu samat
asiat kuin tilaisuudessa livenäkin.  Elokuvan teko on sitten täysin eri asia.
Videossa näkyy vain kapea sektori siitä todellisuudesta, jossa katsoja ei ole itse mukana.
En ymmärrä. Jos videolta kuuluu ja näkyy saarnaajan puheet ja teot, niin mitä oleellista jää pois?
Vai eikö puheet ja teot olekaan oleellisia, vaan kokouksen tunnetila?

Jumalan Hengen läsnäoloa tai puuttumista ei läheskään aina pysty havaitsemaan videoiden välityksellä.

Henkilökohtainen paikallaolo on välttämätöntä, varsinkin jos tekee niin tilaisuudesta, puhujista ym. pitkälle meneviä johtopäätöksiä ja väittää jopa, että kysymyksessä on saatanallinen toiminta.

Tietenkin Jumala voi puhua ihmiselle myös videon välityksellä, mutta silloin on oltava hyvin varovainen siitä, että ei mene liian pitkälle arvostellessaan esim. videolla esiintyviä henkilöitä ja heidän hengellisyttään.

Eiköhän kokouksien hengellisyys ja hengettömyys pidä arvioida Sanan perusteella.

Pidän erittäin outona tuollaista ajattelua, että vain paikallaolon kautta voisi aistia jotain.

Sehän on aivan tunnettu tosiasia, että esim. musiikkia soitetaan erittäin kovaa, että voitaisiin vaikuttaa ihmisiin.
Tuota tapahtuu sekä hengellisissä kokouksissa että ihan maailmallisissa konserteissa.

Jos joku porukka piipittäisi esiintymislavalla, ei saataisi aikaan haluttua tunnetilaa.

Samanlainen ilmiö on puheessa. Ns. karismaattinen puhuja (oli se hengellinen sellainen tai vaikkapa joku myyntihemmo) pystyy ottamaan yleisönsä ja luomaan ilmapiiriä ja tunnetilaa.
Jos sama juttu vaikkapa luettaisiin myöhemmin paperilta, kävisi ilmi, kenellä oli asiaa ja kuka puhui mitä lie.
Jumala voi käyttää - ja käyttääkin usein- ihmisten tunteita ja kokouksen tunnelmaa Sanansa läpimenon vahvistamiseen.
Jumalahan on itse luonut ihmiselle tunne-elämän ja mahdollisuuden kokea erilaisia tunnelmia.

Kaikki karismaattiset, hengelliset ja uudestisyntyneet opettajat, evankelistat ym. eivät käytä väärin tunnetilojen voimistamista, vaan Jumalan Henki voi puhua heidän kauttaan yksittäisille paikalla olijoille tai kaikille sillä tavalla, että tunteet ja tunnelmat ovat Jumalan käytössä.

Uskon ja Hengen maailma ei ole ole sen enempää kirjaintiedonja älyllisesti pohdittujen sanankäänteiden kuin tunteidenkaan varassa.
Kysymys on Jumalan työstä.

Videollakin Jumalan todellinen läsnäolo tai sen puuttuminen voidaan havaita- tai se jää havaitsematta, koska tilanne välittyy ainoastaan näkö- ja kuuloaistien varassa.

Jos tilaisuudessa sanotun ja ylöskirjoitetun perusteella voi todeta puhutun esimerkiksi vain kertomuksia puhujan aiemmista kokouksista tai matkakertomuksiaan ja vitsejä, kyseenalaistan hyvin voimakkaasti onko tilaisuudessa ollut mitään hengellistä.
Jos Sana ei ole puheessa läsnä, tunnelmilla ei ole mitään virkaa.

Tästä asiasta olemme samaa mieltä, kuten edellä mainitsinkin.

Vastavoima

  • Vieras
no kamera tekniikkaa eli mistä kulmasta kuva on otettu on eräs tehokeino.

oletko ikinä nähnyt elokuvaa jossa, pieni surkea mies,
etsin: Tom Cruise
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tom_Cruise

Tom Cruise on elokuvassa samalla tasolla kuten muut näyttelijät esim päätä pidemmät naiset?
ei vaan usein ei aina ,e n pidä tästä näyttelijästä joten en tiedä kaikkia leffoja.
mutta ne mitkä tiedän on aina kuvatti alhaalta ylös eli asema takaa katsojissa sen mielikuvan että tässä on iso ja pitkä mies.

eli petos.
taas toisaalta useilla on karmea oma laulu tahi puhe ääni !
ja sitten vaatteet ja lavasteet.

tottahan tiedät jos rakentaa talon joka on vino toiselta seinältä eli vino ja matala ja saman rakennuksen toinen seinä on pitkä ja korkea.

nyt kameralla saa kuvan että kääpiö on jättiläinen tahi jättiläinen on kääpiö.

eli petosta.

eli kaikki aistit ovat harhauttettavissa.
ja Tompan kohdalla on pakko !
muuten kassa virta ei ole tasainen.
jopa omat häät ole teatteria eli petosta kuva kulmien ja rakenteiden osalta !
hah hah ja sitten kaljut ja muut ....

no sama se.

samaa voidaan ja käytetään myös herran työssä.
miksi kalju pappi laittaa peruukin ?
no sama se.
itselläni on varmasti jotain joka on samaa mutta ne ovat omissa silmissä hyväksyttäviä.

esim en käsitä miksi tukeva ihmiset eivät pysty hillitsemään itseään jos on suklaata tahi pullaa pöydässä tahi kaupassa.
eli itselle syöminen ei ole ongelma eli en ole kovin lihava.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2483
Elokuvissa on mahdollisuus nähdä ja kokea sellaisia asioita ja ilmiöitä, jotka eivät kuulu omaan arkielämään.
Ne voivat siis olla avartavia, vaikka perustuvatkin tietynlaiseen tarkoitukselliseen huijaamiseen teknisesti.
Katson mielelläni silloin tällöin jonkin filmin.

Mutta teatteria en siedä yhtään, siis live-ihmisten esittämiä näytelmiä.
Varsinkin jos näyttelijät ovat jollakin lailla tuttuja naamaltaan joistakin muista yhteyksistä, siis julkkiksia, koko juttu vaikuttaa minusta falskilta.

Koen teatterin aina lapsellisena pelleilynä, vaikka näyttelijät olisivat kuinka arvostettuja.
En osaa siis yhtään eläytyä vaadittavalla tavalla.