Rupesin miettimään tuota kiusauksessa olemista. Tunnistan kyllä asioita joihin koen vetoa ja joihin olen langennutkin. Ei varmaan ole kovin kiinnostavaa puhua noin yleisellä tasolla omista kiusauksistaan. Pähkäilin että mikä olisi sellainen asia minkä edestä löydän itseni usein, lähes päivittäin.
Tulin siihen lopputulokseen äkkiseltään, että kuinka kohtaan päivittäin tapaamiani ihmisiä. Olenko oma todellinen itseni heikkouksineen, vaiko yritänkö antaa olemuksellani, eleilläni ja puheillani toisenlaista kuvaa itsestäni. Joskus nimittäin olen ihmetellyt vaikka jotain sanottuani, että miksi minä nyt noin sanoin, kun olisin voinut ihan hyvin olla hiljaa tai kertoa kunnolla ja rehellisemmin oman ajatukseni. Ehkä siis yksi kiusaus on se, että annanko pikkusieluisen egoni pullistella, vai nöyrrynkö olemaan sitä mitä olen.
Ja tuota miettiessäni tuli sellainen asia mieleen, että armossa ja armosta elävien parissa on helpompi olla oma itsensä. Joidenkin ihmisten seurassa se on vaikeampaa, ainakin minulle. Se kertoo tietysti keskenkasvuisuudesta. Se kyllä vaivaa mieltä jos huomaa omassa käyttäytymisessä epäaitoutta. Pidän kuitenkin hyvänä asiana sitä, että se vaivaa. Joskus tuntuu siltä, että Pyhä Henkikin muistuttaa, että vaikka muut paisuisivat puheillaan, tekemisillään ja kokemuksillaan, niin siihen kilpailuun ei tarvitse lähteä. Ja jos sitä ääntä suostuu kuuntelemaan, niin jälkeenpäin on itsensä kanssa parempi olla.