Minulla ei ole utopioita.
Unelma jostakin ilmiöstä, jota haluaisin kovasti,
mutta jonka saavuttamisen tiedän hyvin
epätodennäköiseksi tai jopa mahdottomaksi,
ei ole minun juttuni.
Tulevaisuuden toiveeni kohdistuvat päämääriin,
jotka ovat mahdollisia ja joihin tosissani pyrin.
Siksi haaveilu minun tapauksessani tarkoittaa
toimintasuunnitelmien tekemistä.
Osa niistä toteutuu, osa karsittuina tai ei ollenkaan.
Mielikuvitukseni on kuitenkin rikas.
Mielessäni kehittyy usein tapahtumasarjoja
(en siis mietiskele, vaan järjestelen järkeviä ajatuksia),
joissa esiintyy värikkäitä seikkailuja,
kivoja tai kaameita juttuja, aina hyvin realistisia.
Ne ovat kaikki mahdollisia ja varmasti toteutuvat monen ihmisen kohdalla.
Mutta ne eivät ole minun elämääni, enkä siksi koskaan itse osallistu
tapahtumiin.
Mielikuvittelen siis aivan samalla tavalla kuin silloin, kun luen tai katselen
jonkun laatimaa tarinaa.
Jos kokisin tärkeäksi, voisin kirjoittaa kertomuksia toisten luettavaksi.
Ja jos olisin kunnianhimoinen, voisin tyrkyttää niitä jollekin kustantajalle.
Mutta en ole.
Isäni oli kirjoittaja, joten hän toimi päinvastoin kuin minä.
Hänellä oli myös utopioita, joita minulla siis ei ole.