Olen utelias, oliko se kristillinen piiri missä totesit tuota näennäistä tietoisuutta syntisyydestä kalvinismiin päin kallellaan??
Ei nimellisesti tai kalvinismi nimeltä mainiten ja siihen tunnustautuen, mutta muistan, että jotkut piirissä korostivat ihmisen perisyntisyyttä, predestinaatiota ja sitä, että uskoa ei voi menettää siinä mielessä, että ne ajatukset olivat sukua elleivät jopa täysin identtisiä kalvinistisille käsityksille.
Pitkälti nämä piiriin liittyvät seikat ovat muistini varassa, ja se muisti on monesti jossain määrin erehtyväinen. En tietenkään ole voinut päästä muiden päiden sisäpuolelle, joten kyse on tietenkin omasta tulkinnastani, kun mainitsin salaisesta ylpeydestä, josta en myöskään itse ollut siinä mielessä, kuin mistä edellisessä viestissäni kirjoitin, silloin vapaa. Joskus korostettiin sitä, että muiden kristittyjen piirien kohdalla on opillisesti ja henkilökohtaisesti omaksutusti pinnallisempi syntikäsitys, mistä syystä Jumalan armo ei ole hengellisen elämän keskipisteessä. Siinäkin yhteydessä pystyi piirin keskuudessa kokemaan jonkinlaista ylemmyyttä syvällisyydestään, vaikka kenties samalla tunnustikin, ettei se ylemmyyden ajatus ja tunne ollut mikään kristillinen tai hyvä asia.
Sekä uskovainen että ei-uskovainen ihminen voi kokea ylemmyyden tunnetta, vaikka samalla on tietoinen siitä, että se ylemmyyden tunto on älyllisessä mielessä perusteeton tai harhainen.
Jos joku kristitty uskoo siihen, ettei hänellä eikä kenelläkään ole vapaata tahtoa pelastuksen suhteen (viittaan esim. kalvinistiseen käsitykseen), hänellä ei ole mitään älyllisesti uskottavaa ja perusteltua syytä korottaa itseään itsensä tähden monien muiden edessä, kun hän ei ole vapaalla tahdollaan tai "paremmuuttaan" valinnut pelastustaan, mutta hän voi saada mielihyvää siitä ajatuksesta, että on Jumalan valitsema. Jos ei voi ylpeillä omilla hyvillä ja vapailla valinnoillaan, voi ylpeillä sillä, että on jumalallisen olennon "suosikki".