Puimatanner

Puimatanner => Laki ja evankeliumi => Aiheen aloitti: Oloneuvos - 05.05.19 - klo:15:21

Otsikko: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: Oloneuvos - 05.05.19 - klo:15:21
Esitän nyt nämä kolme kysymystä teille, koska en ole osannut vastata niihin kun niitä on minulle esitetty.

1. Jeesuksen haudassa olemisen aika?
Meille opetetaan, että Jeesus ristiinnaulittiin perjantaina ja Hän nousi kuolleista viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen väliin ei näyttäisi mahtuvan kolmea päivää ja kolmea yötä kuten Jeesus opetti seuraajilleen?

2. Seurakunnissa -myös vapaissa suunnissa- on pappeja joita pidetään oikeutettuina jakamaan mm. ehtoollista, kastamaan ja suorittamaan muitakin toimituksia. Kuuluuko uuden liiton aikakauteen yhä tällainen pappispalvelus? 

3. Alkuseurakunnassa leipää murrettiin päivittäin kodeissa ja viikon ensimmäisenä päivänä yhdessä seurakunnan kokouksissa. Tarkoitetaanko tällä samaa kuin mitä nykyisin puhumme ehtoollisen viettämisellä?Ja tähän liittyen merkitseekö Paavalin mainitsema rakkausateri asamaa asiaa kuin leivän murtaminen? 

Yllä mainittuja kysymyksiä on minulle esitetty useita viimeeksi kuluneiden vuosien varrella kun ryhdyin pitämään kotisivua, joissa käsittelen eksytyksiä.
Otsikko: Vs: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: Oloneuvos - 05.05.19 - klo:16:00
1. Jeesuksen haudassa olemisen aika?
Meille opetetaan, että Jeesus ristiinnaulittiin perjantaina ja Hän nousi kuolleista viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen väliin ei näyttäisi mahtuvan kolmea päivää ja kolmea yötä kuten Jeesus opetti seuraajilleen?

Tuohon liittyen itse olen pohtinut miksi kirkko viettää kahta pääsiäispäivää? Varmaan siihenkin joku selitys löytyy, mutta olen siitä tietämätön? Tähänkin kaipaisin vastausta?
Otsikko: Vs: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: Soltero - 05.05.19 - klo:16:06
Esitän nyt nämä kolme kysymystä teille, koska en ole osannut vastata niihin kun niitä on minulle esitetty.

1. Jeesuksen haudassa olemisen aika?
Meille opetetaan, että Jeesus ristiinnaulittiin perjantaina ja Hän nousi kuolleista viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen väliin ei näyttäisi mahtuvan kolmea päivää ja kolmea yötä kuten Jeesus opetti seuraajilleen?

2. Seurakunnissa -myös vapaissa suunnissa- on pappeja joita pidetään oikeutettuina jakamaan mm. ehtoollista, kastamaan ja suorittamaan muitakin toimituksia. Kuuluuko uuden liiton aikakauteen yhä tällainen pappispalvelus? 

3. Alkuseurakunnassa leipää murrettiin päivittäin kodeissa ja viikon ensimmäisenä päivänä yhdessä seurakunnan kokouksissa. Tarkoitetaanko tällä samaa kuin mitä nykyisin puhumme ehtoollisen viettämisellä?Ja tähän liittyen merkitseekö Paavalin mainitsema rakkausateri asamaa asiaa kuin leivän murtaminen? 

Yllä mainittuja kysymyksiä on minulle esitetty useita viimeeksi kuluneiden vuosien varrella kun ryhdyin pitämään kotisivua, joissa käsittelen eksytyksiä.
Omia näkemyksiäni:

1.  Tätä olen aina myös ihmetellyt. 
Sunnuntai on vasta toinen päivä perjantain jälkeen.
Ehkä tarkoitetaan, että Jeesuksen hautauspäivä oli ensimmäinen, koska Hän kuoli silloin.
Siinä tapauksessa Hän oli kuolleena kolmen vuorokauden aikana, perjantaista sunnuntaihin.

2.  Uudessa Testamentissa ei ole perusteita sille, että jotkut uskovat nimettäisiin papeiksi, joilla olisi yksinoikeus suorittaa hengellisiä toimituksia.
Kastaa voi jokainen Jeesukseen uskova, uudestisyntynyt henkilö.
Ehtoollista voivat viettää keskenään ketkä tahansa uskovat.
Avioliittokin on lopullinen miehen ja naisen välinen liitto, jos puolisot sitoutuvat siihen uskovien seurakunnan edessä.
Kukaan pappi tms. toimihenkilö ei voi tehdä liitosta Jumalan edessä pätevää, vaan siihen riittää molemman puolison julkinen lupautuminen.
Eri asia on tietysti avioliiton juridinen puoli, joka on eri asia kuin hengellinen.

3.  Varmaan uskovat voivat viettää muunkinlaisia yhteisiä rakkausaterioita, mutta jos leipää murretaan ja viiniä nautitaan nimenomaan Jeesuksen kiirastorstain aterian muistoksi, kyse on ehtoollisesta.
Otsikko: Vs: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: NanoK - 05.05.19 - klo:16:31
Muistin että tuota ykköskohtaa olen kuullut Danilo Vallan selittävän, mutta en enää muista millä tavalla. Selasin hänen videoitaan ja sieltähän se löytyi jo ensimmäisellä yrittämällä: https://www.tv7.fi/vod/player/5368/ Asiaa käsitellään kohdassa 18:24 (kun -10:13min. jäljellä)
Mielenkiintoisia ajatuksia miehellä. Katson tässä itsekin samalla.
Otsikko: Vs: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: Paulus - 05.05.19 - klo:16:32
Asiaa on käsitelty eri tahoilla ja moneen otteeseen. Tässä yksi, jonka viimeinen kappale on mielestäni se tärkein:
https://www.gotquestions.org/Suomi/Jeesus-perjantai-sunnuntai.html
Otsikko: Vs: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: peneriktus16 - 05.05.19 - klo:17:56
Tietääkseni on täysin pätevää ja perimätiedon mukaista, että perjantai on oikea päivä. Tietääkseni on näyttöä asialle että päivän osaset riittävät kolmeen päivään ja yöhön.
Otsikko: Vs: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: sandia - 05.05.19 - klo:19:20
Jos hän kuoli perjantaina, se oli eka päivä milloin hän oli kuolleena....sunnuntai näyttäisi olevan kolmas päivä. Jos hän olisi ollut kuolleena 3 yötä, hän olisi ollut kuolleena jo 4. päivään.
Voi olla että mun vastauksesta jää puuttumaan jokin oleellinen yksityiskohta, mutta näin arkiaivoin ajateltuna.............
Otsikko: Vs: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: peneriktus16 - 05.05.19 - klo:19:55
Kolme päivää ja yötä on nähtävä fraasina. Ja nimenomaan juutalaisena. Mielestäni muutenkin ollaan hukassa raamatun kanssa jos aina kysytään, että mitä tässä lukee, vaan oikein on kysyä mitä tämä tarkoittaa.
Otsikko: Vs: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: Oloneuvos - 05.05.19 - klo:23:21
Asiaa on käsitelty eri tahoilla ja moneen otteeseen. Tässä yksi, jonka viimeinen kappale on mielestäni se tärkein:
https://www.gotquestions.org/Suomi/Jeesus-perjantai-sunnuntai.html

Kiitos Paulus. Laitankin tuon linkin eteenpäin. Muistin juuri, että laitoin pari vuotta sitten asiaan liittyvän kaavion sivulleni. Se on tässä http://www.jukkavirtanen.com/426522395/4694933/posting/graaffinen-kuva-pääsiäisen-tapahtumien-kulusta.

Ristiinnaulitsemisen päivä ei ole ratkaiseva vaan se, että Jeesus sovitti maailman synnin Golgatalla ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Laittamassasi linkissä oli hyvää opetusta.
Otsikko: Vs: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: Hilema - 24.06.19 - klo:10:03
Pitkästä aikaa selailin täällä.
Kohtaan yksi on löydettävissä seikkaperäinen selvitys Aapeli Saarisalon jossain kirjassa. Ei kuitenkaan näytä pikaisella etsimisellä olevan Syntisten Vapahtajassa. Aapelin mukaan asiassa ei ole pienintäkään ongelmaa, kun tiedetään kulttuurin käsitys ajasta. Ja se on, että osakin vuorokaudesta luetaan kokonaiseksi. Peneriktus on oikeilla jäljillä tässä. Aapeli esittää tueksi lukuisia r-kohtia, joissa tämä ilmenee.

Perjantain noin kolme tuntia noin 3-6 on ens.vrk. Perjantai toinen ja ainoa kokonainen, joka päättyi illalla noin kuudelta. Siitä alkoi kolmannen osuus, jonka aikana joskus aamuyöllä tapahtui nousemus.

Suuri sapatti tarkoittaa sitä, että liikkuva pääsiäispäivä ja sapatti sattuivat päällekkäin, kuten meillä esim. joulupäivä ja sunnuntai.

Pari kolme vuotta sitten kulutin aikaa lukemalla juut.häistä, ja siellä törmäsin edellisen vahvistavaan selvitykseen. Linkki koko juttuun, mutta po asian kannalta olennainen alaviitteessä, jonka lainaan tähän:

FOOTNOTES
1.   
The first day of the Sheva Brachot week is not necessarily a full 24 hours, for the day of the chupah is counted as the first day, even if the chupah was held shortly before the end of the day. Bear in mind that the Halachic day begins and ends with nightfall (see Days). Thus, if the chupah was held, for example, on Tuesday evening before nightfall, the Sheva Brachot week concludes at nightfall of the following Monday. If, however, the chupah was delayed until after dark, the Sheva Brachot continues until the onset of the following Tuesday night.

Eli vihkimisen jälkeen alkaa hääviikko, jonka eka päivä ei kuitenkaan ole välttis 24 tuntia kestoltaan. Vihkimispäivä luetaan ensimm.päiväksi, vaikka vihkiminen tapahtuisi vähän ennen päivän päättymistä. Pitäkää mielessä, että juut.lain mukainen päivä alkaa ja loppuu pimeäntuloon. Siten, jos katosta pidettiin eli vihittiin esim. tiistai_iltana ennen illan/yön/pimeän laskeutumista, hääviikko päättyy seuraavana maanantaina illan tullen. Jos vihkiminen viivästyi niin, että se tapahtui pimeän tultua, hääviikko jatkuu seuraavan tiistain auringonlaskuun.

Eli toisilla hääviikko voi olla 6 vrk plus muutama tunti, ja toisilla täydet 7 vrk, mutta kummassakin tapauksessa puhutaan viikosta. (Tai seitsemästä, Sheva=7)

https://www.chabad.org/library/article_cdo/aid/476744/jewish/Newlyweds.htm#footnoteRef1a476744

Noita Aapelin kirjoja ei taida saada nykyään enää muualta kuin kirjastojen varastoista ja antikvariaateista.
Otsikko: Vs: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: Hilema - 24.06.19 - klo:10:14
Toiseen kysymykseen vastaus on papin ja paimenviran/tehtävän erittelyssä. Ja siinäkin selventävää on alkukielen sanat, jotka ovat erit. Meillä pappi sanana sekottaa, kun sitä käytetään paimenen/kaitsijan/vanhimman tehtäviä ja asemaa tarkoittamaan.

Uudenliiton pappispalveluksen uhrit ovat huulten uhreja, kiitosta ja rukousta. Me kaikki uskovat olemme pyhää papistoa, kuten siellä jossain Pietarin kirjeessä todetaan. Ja vielä tulee mieleen ”hengelliset uhrit”,  joita ovat mm. käydä katsomassa leskiä ja orpoja heidän ahdistuksessaan. (Vai olikohan siinä puhe kuitenkin hengellisestä jumalanpalveluksesta? No, Jp:kin toimittavat papit).

Tätäkin on seikkaperäisesti selvitetty, en nyt ehdi kaivelemaan.
Otsikko: Vs: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: peneriktus16 - 24.06.19 - klo:16:35
Ja yleinenpappeus  tarkoittaa myös sitä, että jokaisen uskovan synninpäästö on validi, sekä kuka tahansa voi suorittaa hengellistä toimintaa mihin raamattu kehoittaa. Mutta seurakunnankokouksessa on oma järjestys. Sekä paimenuudessa.
Otsikko: Vs: Kolme kysymystä joihin minulla ei ole vastausta?
Kirjoitti: Oloneuvos - 24.06.19 - klo:22:55
Monet kiitokset vastauksista ja näkemyksistä kysymyksiini.  Tarkoitukseni on elvyttää kotisivuni uudelleen henkiin ja siksi kyselen näitä monenlaisia asioita. Kotisivuni on avattu 3 vuoden aikana yli 50.000 kertaa ja pääosa sivuillani kävijöistä arvelen olleet robotteja. Aidosti evankeliumista ja eksytyksistä kiinnostuneita on luullakseni ollut hyvin vähäinen määrä, mutta hyvä, että edes muutamaa foorumini on koskettanut.

Tämänkin aloituksen alle toivon vielä lisää mielipiteitä. Arvioin niitä sitten avoimen Raamatun kanssa ja jaan "parhaat" kyseleville lukijoilleni.  Arvostan jokaisen palstalaisen omaa mielipidettä mikä rakentuu hänen pohdintaansa/kokemukseensa eikä vain muiden kirjoittamista kirjoista ammentamaansa. 

Teen pian (väijyy jo ovella) aloituksen ajassamme apostoleina ja profeettoina esiintyvistä Herran palvelijoista.