Kirjoittaja Aihe: Keskustelua seurakunnasta, sen syntymisestä ja seurakuntaviroista  (Luettu 11000 kertaa)

Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
Ja moni uskova nainen julistaa ihan sitä oikeaakin sanomaa oikealta paikaltaan, kutsumuksestaan käsin.

Tiedän että Paulus tietää tämän asian, mutta halusin laittaa tämän lisäyksenä.

Totta. Ja tiedän senkin, että sellaiset naispastorit tarvitsevat myönteistä palautetta. Kerran kuulin radiosta niin selkeän sanoman naispastorilta, että minun oli "pakko" antaa hänelle palautetta (sähköpostitse). Rohkaistuneena hän kiitteli palautteesta.

Juu, itse ajattelen tuosta pastoriasiasta eri tavalla. En tarkoittanut naispastoreita, vaan muissa viroissa palvelevia naisia, jotka julistavat evankeliumia ja se on heidän sanomansa ytimessä. Mutta kerran tuo virkakysymyskin lopullisesti selviää.

Kirjoitin muuten vasta toiselle foorumille Inkerin kirkon "uskonmummoista", jotka pitivät siellä salaa uskoa ja oppia elossa "maan alla", kun miehet olivat tapettuina tai Siperiassa. He luovuttivat vapaaehtoisesti asemansa nuorille miehille, kun kirkkoa alettiin uudelleen rakentamaan vainojen jälkeen. Odottivat itselleen pastoreita ja sellaisten ilmaantuessa sai kirkko alkaa taas elämään terveesti ja Jumalan asettamalla tavalla. Minua tuossa koskettaa nöyryys.

No se siitä.
« Viimeksi muokattu: 31.10.15 - klo:16:36 kirjoittanut Mice »
Ihmisroska