Olen ajatellut välillä modernien arvojen ja yhteiskunnallisten arvostusten kääntymistä ympäri: valkoisesta mustaksi, ylösalaisin. Miten se toimii ja missä se näkyy? Tajuanko asiasta mitään – ja pitäisikö? Miten kehitykseen pitäisi suhtautua?
Paavali kenties viittaa tähän jossakin Raamatun kohdassa ja lisäksi kerrotaan, ettei pitäisi mukautua tähän maailmanaikaan. On myös esitetty, että lopun aikoina tämä ylösalaisin kääntyminen on osa kehitystä, joista olen lueskellut pääasiassa eri blogeista [1]. Toisaalta evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa on taannoin esittänyt, ettei kirkolla edes ole arvoja, vaan olennaista on suhde Jeesukseen.
Blogikirjoittaja Francis Berger on aiemmin tarkastellut seksuaalisten arvojen kääntymistä vastakkaisiksi eräässä blogikirjoituksessaan (
https://www.francisberger.com/blog/endorsing-promoting-and-embracing-sexual-perversion-has-become-a-moral-imperative), joka oli minusta oivaltava ja lähihistoriaa havainnollistava.
Viime aikoina hän julkaisi kirjoituksen ”
Value Inversions Also Serve to Reflect Metaphysical Assumptions; Or, Why Virtually No Western Church Believes in God Anymore” (
https://www.francisberger.com/blog/value-inversions-also-serve-to-reflect-metaphysical-assumptions-or-why-virtually-no-western-church-believes-in-god-anymore), jossa hän nostaa esille Max Schelerin käsityksen arvohierarkiasta ja soveltaa sitä nykymaailmaan ja esimerkiksi kirkon käyttäytymiseen koronaepidemian yhteydessä. Hänen mukaansa käytännössä länsimaiset kirkot eivät usko enää Jumalaan. Mukana on myös metafysiikan ja arvojen yhteys, josta en luultavasti tajua paljoakaan – joskin voi sanoa että uskovan ymmärrys ja esioletukset maailmasta ovat tietysti huomattavan erilaiset kuin ei-uskovan.
Bergerin hieman editoimana (en ole perehtynyt alkulähteisiin) Schelerin arvohierarkia näyttää seuraavalta:
1. Pyhän arvot (jumalallisuus; luomakunta; todellisuus)
2. Hengelliset, psyykkiset ja mentaaliset arvot (totuus, kauneus, hyvyys; moraali, etiikka)
3. Aistilliset arvot (terveys, elinvoima, nautinto, miellyttävä ja epämiellyttävä)
4. Hyödyllisyysarvot (talous, hallinto, politiikka) (Suom. DeepL.com.)
Äkkiseltään arvohierarkia vaikuttaa järkeenkäyvältä, joskin edes ensimmäisen kategorian olemassaolo edellyttää uskoa (ja metafyysisiä oletuksia), jotka ilmeisesti ovat tilastojen perusteella hiipumassa länsimaissa. Ilman uskoa tuskin voi olla ”tehokkaita” pyhän arvoja tai vahvaa toimintaa niiden perusteella, joskin ”pyhä”-sanaa liitetään moneen yhteyteen nykyisin.
Omaan vaatimattomaan ajatteluuni kyseinen hierarkia sopii siten, että Raamatun ja uskon totuuksien sisäistäminen vie aikaa, eikä tapahdu aina aivan automaattisesti. Sekulaarista nykyihmisestä ja hänen arvomaailmastaan on matkaa Raamattuun pohjaavaan näkemykseen maailmasta ja todellisuudesta. Ja silti tuntuu, että pään sisällä kaikki ei ole täysin täydellisessä järjestyksessä – eikä ehkä ihmisellä näin voi täysin ollakaan. Silti kristityn tulisi pyrkiä Jumalan tahdon noudattamiseen ja näkemiseen suhtautumisessaan maailmaan, käyttää sitten arvo-sanaa tai ei.
Toisaalta Raamatussa ei ole kerrottu kaikkea ja nykymaailma on monimutkainen ja erilainen silloiseen verrattuna, joten ymmärrys voi vaatia aivovoimistelua ja -treeniä. Minkälainen ajattelu ja teologia on hyvää ja sopivaa? Entä sopiiko tämä Schelerin jaottelu arjen työkaluksi vai enemmänkin älykköjen teoreettiseen ajatteluun? Miten jonkinlainen arkiajatteluni toimii tosiasiallisesti kaiken keskellä?
Berger tuo kuitenkin kirjoituksessaan esille käytännössä sen, että hänen mielestään länsimaiden arvot ovat kokeneet kääntymisen ylösalaisin. Hän kirjoittaa seuraavasti:
Havainnollistukseksi tarjoan seuraavan käänteisten arvojen hierarkian, joka edustaa nykyistä aikaamme ja paikkaamme, jälleen kerran järjestettynä korkeammasta alempaan:
- [1] Hyödyllisyysarvot (totalitaarinen valvonta tieteen, asiantuntijoiden ja median kautta; epärehellinen politiikka, riistävä voodoo-talous, ilmastonmuutoshysteria, rasisminvastaisuus, massamaahanmuutto, alkuperäisväestön mustamaalaaminen lännessä, itsetuhoinen altruismi, sairausepidemia ja piikitys jne.)
- [2] Aistilliset arvot (homo- ja trans-agendat, hedonismi, feminismi, ruttopelko, ”kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa” jne.)
- [3] Hengelliset arvot (korruptoituneet kirkot ja instituutiot, oikea on väärää, vulgaari ei-taide tai anti-taide, valheet filosofiana, korruptoitunut koulutus, media ja sosiaalinen media, materialismi, mindfulness jne.)
- [4] Pyhän arvot (tekopyhyys, hyödyllisyysarvoihin perustuva käsitys jumalallisesta).
Pidimme siitä tai emme, yllä oleva käänteisten arvojen hierarkia on luultavasti tarkka kuvaus siitä, miten nykymaailmamme järjestää ja asettaa arvonsa järjestykseen. Lisäksi tämä käänteisten arvojen hierarkia heijastaa erillistä metafyysistä oletusta, joka nykymaailmallamme on todellisuuden perimmäisestä luonteesta. (Suom. DeepL.com.)
Tämä kriittinen esitys herättää ajatuksia siitä, miten pitkälle omatkin arvoni ovat ”kääntyneet ylösalaisin” ympäristöni mukana? Tai toiminko tai ajattelenko useinkin kovin maailmallisesti ja juuri kuten käänteisessä hierarkiassa kuvataan? Huomaanko edes koko asiaa? Osaanko ajatella riittävän hyvin? Tämä kuvaus liittyy myös siihen kysymykseen, pitäisikö kirkon muuttua maailman mukana vai muuttaa sitä.
Jos maailman arvohierarkia on täysin vastakkainen kristittyjen tai kirkon arvohierarkian kanssa, niin konflikteja voi väistämättä syntyä. Toisaalta Jeesus ja profeetat olivat maailmaa vastaan, eikä hengellisiä pyhyyden arvoja aina oteta vastaan ilolla, jos ne menevät esimerkiksi aistillisia tai hyödyllisyyden arvoja vastaan.
Jumalan tahtoa tulisi kuitenkin raamatullisesti etsiä ensin, siis pyhyyttä, ei noita muita maailmallisempia arvoja. Niistä tuskin on puutetta muutenkaan, kun taas Jumalan olemassaolon, Raamatun viestin ja hengellisen elämän tulisi toivon mukaan valaista muuta toimintaamme.
Käytännössä se ei varmastikaan ole aina helppoa, koska asioiden huomaaminen ja saati prosessointi ei ole itsestään selvää. Varmaankin on kuitenkin hyvä huomata, missä mennään. Omaa toimintaa voi muokata ja varjella parhaansa mukaan, mutta Jumalan tahdon etsiminen ja noudattaminen olisi hyväksi myös koko luomakunnalle.
Toisia tai ympäröivää yhteiskuntaa ei kuitenkaan voi pakottaa, vaan pyrkiä hyväntahtoiseen ja rakkaudelliseen asenteeseen. Paavalin ”parempi tie” on todella parempi, mutta ymmärrys ei ole aina helppoa. Vastakulttuurisuus ja ”vasta-arvoisuus” suhteessa ympäröivään kulttuuriin vaatii juurtumista ja jaksamista, eikä sitäkään kannata yrittää tehdä liian hampaat irvessä, vaan rakkaudesta ja lempeydestä.
