Raamattua lukiessani olen viime aikoina aistinut hyvin miellyttävän ja miedon tuoksun. Sitä on vaikea kuvailla, mutta yritän: siinä on havupuuta, merituulta ja jonkin voiteen hienoinen häivähdys.
Kun lopetan lukemisen, aistimus häviää hiljalleen - ei harmistuneena kansien sulkeutumisesta, vaan antaen lempeää toivoa ja laupeutta tulevaan päivään.
Tämä on ihme, sillä erään sairauden takia hajuaistini on vuosikymmeniä ollut melkein kokonaan poissa!
Inhimillinen epäilys kuitenkin herää; kuvittelenko tämän, vai onko se totta? Mitä tämä on?
Onko minulla vertaiskavereita täällä?