Kristillinen seurustelu/parisuhde/avioliitto/seksuaalisuus

[HelenaM]

Mitä se nalkutus on?🤔 Jos se on sitä kun vaimo sanoo, etkö voi laittaa likaisia astioita koneeseen, huomaatko että sänky on petaamatta jne. Mitä jos mies on täysin hidasoppinen ja saa aina muistuttaa samoista asioista.🤭

Hidasoppista miestä tulee muistuttaa rakkaudellisesti ja sävyisästi.

Montako kymmentä vuotta pitäisi muistuttaa

[Korpima]

Ajattelin pohtia tässä hieman omia motivaatioitani ja käsityksiäni tästä ihmissuhde/parisuhde-problematiikasta.

Riittääkö pelkkä ulkonäkö ja viehätysvoima – mitä on ”syvempi yhteensopivuus” ja onko sellaista edes (kenen kanssa, mistä sen tietää)? Kristillinen näkökulma lisää lisäksi vielä avioliiton solmimisen ”paineet” – toisaalta heti ensimmäinen kysymys toiselle puhuessa ei tarvitse olla ”mennäänkö naimisiin?” Koko prosessi on melkoinen mysteeri ainakin suurelta osin, mutta miehen vastuulla on kuitenkin yleensä aloittaa prosessi ja siirtää sitä eteenpäin. Jonkinlaista metodia (Mystery Method tulee mieleen?) tai prosessiajattelua siis kenties tarvitaan.

Pieleen voi mennä useassa vaiheessa aloituksesta avioeroon tai huonoon ”päänä olemiseen”, mutta oppiakin voi. Tai ihmisistä voi paljastua uusia ja huonoja puolia, vaikka miksei hyviäkin – itsestä tai toisesta? Päätyykö toistamaan tiedostamatta vanhempien tai aiempien sukupolvien kaavoja ja ongelmakohtia, onko toivoa muutoksesta parempaan? Osaako itseään tiedostaa tai muuttaa lennossa ja samantien, mitä tapahtuu todellisuudessa? Miten kaksi ihmistä voi tulla toimeen, onko se mahdotonta vai mahdollista, hyvää vai pahaa, toiveikasta vai toivotonta? Kenelle ja milloin, miksi? Realistista, hormonihöyryistä vai optimisten idealismin läpäisemää? Onko toinen ihminen helvetti, kuten sanottu on, vai jotain parempaa?

Tässä yhteydessä siis toinen ihminen (tyttöystävä, parisuhdekumppani, aviovaimo) on aikamoinen mysteeri ja tuntematon muuttuja: jotakin toisessa ja itsessä tapahtuu jostakin syystä jossakin tilanteessa. Taustalla on tietoisuutta, motivaatioita, skeemoja, aivoratoja sun muuta vaikeaa ja hankalasti havainnoitavaa. Toivottavasti Hengen vaikutustakin joskus - tai kuun vaihe. Ihminen on pintaa ja syvyyttä: jostakin kumpuaa toimintaa, tahtoa ja motivaatioita, mutta miten toista ihmistä voi ymmärtää kokonaisuutena? Onko attraktio vain pintaa vai voiko ihmisen muita puolia arvostaa tai rakastaa? Liha, sielu ja henki kamppailevat (no, kristityssä ainakin näin pitäisi olla), mutta mikä on käytännön lopputulos?

Onnistuuko ihmissuhde tai avioliitto vai ei ja millä kriteereillä? Sietämistä vai iloa? Kuinka toteuttaa Jumalan tahtoa parhaiten tällä elämän osa-alueella?

Paljon avoimia ja vaikeitakin kysymyksiä, monimutkaisuutta. Jo yksi ihminen on pieni, mutta vaikea - kaksin aina käsittämättömämpi. Rakkaus on vastaus, mutta kysymyksiä on.

[pax]

Onhan avioliitto melkoinen riskinotto. Yleensä kai ihastustaan toisen ulkonäköön ja kun on kaunis/komea luodaan mielikuvissa illuusio että yhtä ihana myös muuten. Pari vuotta kai on sitä aikaa kun sen jälkeen alkaa nähdä kumppanin ja itsensä yhteensopivuuden kun ne vaaleanpunaiset rillit riisutaan. Sitten alkaa se todellinen opettelu yhdessä elämiseen.
Toisen kunnioittaminen on a ja o.

[Korpima]

Tuohon nalkutusjuttuun liittyen vakavammin puhuen tuli vastaan muutama kirjoitus.

Tässä kuvaillaan tilannetta, jossa naisen nalkuttava asenne johtaa yhä suureneviin ongelmiin (https://sigmaframe.wordpress.com/2022/10/19/laying-out-boundaries/):

Jopa vaimot, jotka olivat aikoinaan kihelmöiviä miehelleen, lankeavat usein tähän ansaan.  Vuosien nalkutuksen ja nirsoilun jälkeen lopulta hänen röyhkeä epäkunnioituksensa saa hänet menettämään rakkautensa, ja hänen nöyryyden puutteensa pilaa koko avioliiton ja perheen, kuten edellä kuvailin. 

Nämä naiset eivät näytä koskaan tajuavan, että sen, mitä he etsivät, voi saada vain luottamalla Jumalaan, ei moittimalla miestä.  Kun aviomies kuitenkin asettaa rajoja, se luo rakenteen, joka voi viedä naista askeleen lähemmäs tämän ymmärtämistä. (Suom. DeepL.com.)

Seuraavassa kysytään, miksi naisilla ei ole vaikeuksia olla alistuvia suhteessa auktoriteetteihin (kuten työpaikalla pomoihin), mutta on suhteessa aviomiehiinsä (https://sigmaframe.wordpress.com/2022/10/26/why-are-women-willingly-submissive-to-authorities-but-not-to-their-husbands/):

Koti kuuluu parhaimmillaan sekä miehelle että naiselle avioparina, jolla on omat etunsa ja vastuunsa.  Ongelma puhkeaa kuitenkin silloin, kun vaimo ei tunnusta miehen auktoriteettia Jumalan selkeästi määräämänä, ja niin hänelle syntyy käsitys, että koti kuuluu vain hänelle ja että miehen odotetaan hoitavan tiettyjä velvollisuuksia tai että miehen panos jätetään kokonaan huomiotta. 

Aina kun on kysymys auktoriteetista tai vastuusta, hän ajattelee, että hänen tehtävänsä on ratkaista kysymys. Aina kun on ongelmia, hän ajattelee, että ne johtuvat siitä, että hänen miehensä ei tehnyt asioita juuri niin kuin hän halusi. Näiden väärien oletusten vuoksi vaimon on vaikeampi ymmärtää, että koti on ennen kaikkea hänen miehensä aluetta.  Aviomies, joka ei yksiselitteisesti määritä, että hän on auktoriteetti, että se on hänen perheensä ja että vaimo on sellainen, jonka Jumala antoi hänelle sopivaksi avuksi, antaa vaimonsa jatkaa näiden väärien vaikutelmien vallassa. (Suom. DeepL.com.)

Täytyy myöntää, että eräässä avioliitossa olen huomannut jonkin verran ikäviä tekijöitä (kuten naisen epäkunnioitus miestä kohtaan). Nämä ovat johtaneet minut kysymään, osaisinko välttää tällaisen tilanteen syntymisen mahdollisessa omassa avioliitossani. Tai onko sitä edes mahdollista välttää, jos vaimo ei halua tai huomaa omaa käytöstään. Vaikea sanoa. Vaikuttaahan se kurjalta, jos on halveksuntaa ja muuta kaltoinkohtelua toista kohtaan.

Sinänsähän tuo naisen alistuminen ja miehen päänä oleminen on tasa-arvossa marinoidulle nykyihmisille hieman vierasta, mutta noinhan Raamatussa sanotaan. Ja varmastikin voidaan esittää kaikenlaisia syitä, miksi se toimii paremmin kuin osapuolten tasa-arvo (sen lisäksi että se on raamatullista ja Jumalan ohjeistus). Toki helposti voi kuvitella, että tässä voi mennä helposti hieman yli: rakkaus ja kunnioitus tulisi kuitenkin olla pääasiallisina vaikuttimina molemmin puolin, ei auktoriteetin ylläpito sen itsensä vuoksi. Uhrautuva lahjarakkaus (se agape) tulisi kuitenkin olla tavoitteena.

[HelenaM]

Mitä on käytännössä se, että mies on auktoriteetti perheessä? Nyt en ajattele mitään nalkuttavaa enkä muutenkaan asiattomasti käyttäytyvää vaimoa, joka pitää laittaa ruotuun miehen toimeliaisuudella. Vaan yleisesti tämä teema, mitä on Raamatun tarkoittama vaimon alamaisuus, tottelevaisuus ja suostuminen miehensä tahtoon?

[Korpima]

Tätä pohdittiin myös toisaalla ketjussa "Mitä käytännössä tarkoittaa, että mies on perheen pää?" https://puimatanner.net/index.php?topic=1359.msg57055

Käytännössä vaikea sanoa, miten vaikkapa ihan itse suhtautuisi asiaan ja ottaisi tilaa. Toisaalta jos sanotaan että mies on pahasti "tossun alla", niin sitä se ei ainakaan tarkoita... Ei vaimoa ainakaan pitäisi pelätä. Pekka Puupää ja Justiinan kaulin tulee mieleen.

Joskus olen kyllä joissakin tilanteissa pannut merkille, kun nainen on johtanut tilannetta määrätietoisin ottein ja mies on jäänyt altavastaajan asemaan.

[HelenaM]

Jatkan sen verran mietteitäni, että alamaisuus Jumalan sanalle ja herkkyys sen suhteen auttavat kaikessa. Jumalan aikaansaama nöyryys, yhdistyneenä arkaan tuntoon suhteessa Raamatun sanaan niin miehen kuin vaimonkin kohdalla, ovat peruspilari avioliitonkin sujuvuudessa. Herra itse opettaa omiaan arjessa jokapäiväisen elämän keskellä.

Vaimoja käsketään kunnioittamaan miestään ja miehiä rakastamaan vaimojaan. En voi olla sanomatta, että onhan tämä oltava ilman muuta molemminpuolista. Mutta: Raamatun sanassa on tarkoituksensa, kun näin aivan kuin yksipuolisesti kehotetaan, samoin kuin siinä, että vaimot olkoot miehilleen alamaiset.

[Korpima]

Onhan sitä varmasti paljon hyötyä ja iloa, jos molemmat puolisot uskovat ja harjoittavat myös yhteistä rukouselämää. Hengellinen perspektiivi ja Jumalan tahdon etsintä (ei vain oman tahdon) voi auttaa monessa tilanteessa. Itsetutkistelu varmasti myös.

Jumala voi kenties myös paremmin auttaa, kuin vastakkaisessa ei-uskovien tilanteessa - tai ei-uskovan ja uskovan pariutumisessa. Sisäinen asenne ja rukouselämä voivat kantaa.

Eräässä ortodoksisessa avioliitto-kirjassa (Myendorff: Avioliitto - ortodoksin näkökulma) oli lopussa kokoelma kaikenlaisia ohjeita. Jäi mieleen ainakin selitys siitä, kuinka pitäisi selittää että aviopari ovat yksi liha. Sivu 82: "Minun omani - kirottu sanonta." "Ennen kaikkea yritä poistaa hänen sielustaan tämä 'minun ja sinun' käsite." Korostetaan että avioliitossa "-- kaikki on sinun ja minäkin olen sinun." Toisaalta mainitaan myös, että tulee antaa puolisolle täydellinen vapaus (s. 88).

"... vaaditaan molemmilta osapuolilta tietoista pyrkimystä, niin että todella syntyisi avioliitto, jossa he 'vaeltavat Jumalan läsnäolossa'" (s. 88).

Kun tuossa aiemmin oli keskustelua Lutherin selityksestä avioliittoon liittyen (puoliso tarpeen vain synnin välttämiseksi, ei iloa), niin tuossa em. ortodoksien kirjassa kerrotaan seuraavaa (s. 90, isä Alexander Eltshaninov 1881-1934): "Rakkaus on juhlaa" -otsikon alla: "Avioliitossa ensimmäisen päivän juhlailon tulisi kestää koko elämän; jokaisen päivän tulisi olla juhlapäivä; joka päivä miehen ja vaimon tulisi kokea toinen toisensa uusina, tavallisuudesta poikkeavina olentoina." Omalla tavalla vaativalta kuulostaa tämäkin. Edellä mainitun tulisi tapahtua hengelliseen elämään keskittymällä ja itseään kehittämällä.

[pax]

Eräs TV-toimittaja kertoi hyvän avioliittonsa perusteita, ovat aina samalla puolella ja puhuvat toisilleen ystävällisesti.
Jos tällä periaatteella ei onnistu niin on jo ihme noin normaalitilanteessa kun ei ole todella isoja haasteita.

[Janne]

Ajattelin pohtia tässä hieman omia motivaatioitani ja käsityksiäni tästä ihmissuhde/parisuhde-problematiikasta.

Riittääkö pelkkä ulkonäkö ja viehätysvoima – mitä on ”syvempi yhteensopivuus” ja onko sellaista edes (kenen kanssa, mistä sen tietää)? Kristillinen näkökulma lisää lisäksi vielä avioliiton solmimisen ”paineet” – toisaalta heti ensimmäinen kysymys toiselle puhuessa ei tarvitse olla ”mennäänkö naimisiin?” Koko prosessi on melkoinen mysteeri ainakin suurelta osin, mutta miehen vastuulla on kuitenkin yleensä aloittaa prosessi ja siirtää sitä eteenpäin. Jonkinlaista metodia (Mystery Method tulee mieleen?) tai prosessiajattelua siis kenties tarvitaan.

Pieleen voi mennä useassa vaiheessa aloituksesta avioeroon tai huonoon ”päänä olemiseen”, mutta oppiakin voi. Tai ihmisistä voi paljastua uusia ja huonoja puolia, vaikka miksei hyviäkin – itsestä tai toisesta? Päätyykö toistamaan tiedostamatta vanhempien tai aiempien sukupolvien kaavoja ja ongelmakohtia, onko toivoa muutoksesta parempaan? Osaako itseään tiedostaa tai muuttaa lennossa ja samantien, mitä tapahtuu todellisuudessa? Miten kaksi ihmistä voi tulla toimeen, onko se mahdotonta vai mahdollista, hyvää vai pahaa, toiveikasta vai toivotonta? Kenelle ja milloin, miksi? Realistista, hormonihöyryistä vai optimisten idealismin läpäisemää? Onko toinen ihminen helvetti, kuten sanottu on, vai jotain parempaa?

Tässä yhteydessä siis toinen ihminen (tyttöystävä, parisuhdekumppani, aviovaimo) on aikamoinen mysteeri ja tuntematon muuttuja: jotakin toisessa ja itsessä tapahtuu jostakin syystä jossakin tilanteessa. Taustalla on tietoisuutta, motivaatioita, skeemoja, aivoratoja sun muuta vaikeaa ja hankalasti havainnoitavaa. Toivottavasti Hengen vaikutustakin joskus - tai kuun vaihe. Ihminen on pintaa ja syvyyttä: jostakin kumpuaa toimintaa, tahtoa ja motivaatioita, mutta miten toista ihmistä voi ymmärtää kokonaisuutena? Onko attraktio vain pintaa vai voiko ihmisen muita puolia arvostaa tai rakastaa? Liha, sielu ja henki kamppailevat (no, kristityssä ainakin näin pitäisi olla), mutta mikä on käytännön lopputulos?

Onnistuuko ihmissuhde tai avioliitto vai ei ja millä kriteereillä? Sietämistä vai iloa? Kuinka toteuttaa Jumalan tahtoa parhaiten tällä elämän osa-alueella?

Paljon avoimia ja vaikeitakin kysymyksiä, monimutkaisuutta. Jo yksi ihminen on pieni, mutta vaikea - kaksin aina käsittämättömämpi. Rakkaus on vastaus, mutta kysymyksiä on.

Käytännön elämässä tilanne on usein yksinkertaisempi eikä monimutkainen. Sitä ihastuu ja rakastuu. Ei sitä oikein siinä ajattele sen kummempia.

[Janne]

Usein sitä ihastuessa varsinkin miehet ja naisetkin ovat höpsöjä. Ei sitä järkeillä vaan tunteella aika paljon mennään. Esimerkiksi miehet ostavat ison pehmolelun vaikkapa nallen ja kukkakimpun tyttöystävälleen (tulevallle vaimolle) heti suhteen alussa .

Tivoleissa sitten miehet heittävät hernepusseilla niitä tölkkejä ja yrittävät saada palkinnoksi naiselleen palkinnon - toisen ison nallen. Sitten ylpeänä antavat palkinnon kun on osunut tölkkeihin hernepussilla. Harvoin sitä isoa nallea saa kun ei saa kaikkia tölkkejä kaadettua kun ovat niin painavia ja varmaan liimattu alustaan kiinni. Mies saa vaan jonkun rihkamapalkinnon osumistaan, mutta siihenkin nainen on tyytyväinen ja kehuu miestään.

[Korpima]

Paljon avoimia ja vaikeitakin kysymyksiä, monimutkaisuutta. Jo yksi ihminen on pieni, mutta vaikea - kaksin aina käsittämättömämpi. Rakkaus on vastaus, mutta kysymyksiä on.

Käytännön elämässä tilanne on usein yksinkertaisempi eikä monimutkainen. Sitä ihastuu ja rakastuu. Ei sitä oikein siinä ajattele sen kummempia.

Tavallaan kyllä, toisaalta ainakin itselläni kaikki vaiheet vaativat ajattelua ja toimintaa. Jokainen vaihe siis vaatii tietoista tekemistä, eikä oikein tapahdu kovin automaattisesti. Ajattelu on mukana vähintään jotenkin. Ja aina voi löytää syitä (rationalisointeja), miksi tämä tyyppi ei esimerkiksi toimisi. Sitten ei vain tee mitään tai välttää kyseistä henkilöä, niin prosessi loppuu siihen.

Esimerkiksi nyt yksi ja tärkein kriteeri on että kohde olisi kristitty ja sama seksuaalimoraali. Ei siis oikein voi mennä rakastumaan ja ihastumaan päätä pahkaa vastaantulijaan ennen kuin tämä kysymys on selvillä.

Tietysti voisi suhtautua ei-uskovaan ihmiseen jonkinlaisena "harjoituskumppanina", kunnes jostain löytyy uskova, mutta tämä ei ole kovin ylevä tai reilu ajatusmalli...

Eräs TV-toimittaja kertoi hyvän avioliittonsa perusteita, ovat aina samalla puolella ja puhuvat toisilleen ystävällisesti.
Jos tällä periaatteella ei onnistu niin on jo ihme noin normaalitilanteessa kun ei ole todella isoja haasteita.

Tämäkään ei  taida kuitenkaan olla mikään itsestäänselvyys, valitettavasti. Osaltaan myös erojen suuri määrä voisi huolestuttaa: miksi näin ei käy myös minulle?

Muistaakseni uskovien ja ei-uskovien eromäärät taisivat olla aika samoja. Joskin saattaa olla että jos kristityillä kumppaneilla on esim. yhteistä rukouselämää, niin se voi auttaa tilastollisestikin. Nämä vain epämääräisiä muistikuvia.

Tässä on myös rapakon takaista elämänviisautta blogikirjoittajalta (https://catacombrez.substack.com/p/racing-and-losing): "Useimmat amerikkalaiset naiset pystyvät soittamaan sinua kuin instrumenttia saadakseen haluamansa ja repivät sydämesi irti, kun he ovat lopettaneet. Näin heitä koulutetaan kaikkialla, ja kirkon tytöt ovat pahimpia (Suom. DeepL.com.)"

Yksi silmiä avaava kirjoitus on myös Sigma Frame -blogin "Indicators of Contempt (IOCs)" (https://sigmaframe.wordpress.com/2022/03/16/indicators-of-contempt-iocs/) eli halveksuntaa osoittavat indikaattorit. "Tuon söpön virneen takana on kokonainen maailma täynnä tuskaa odottamassa sinua."

[pax]

Valitettavasti erot taitaa johtua siitä että toinen osapuoli hullaantuu ulkopuoliseen.😖

[Korpima]

Tuossa edellisessä Sigma Frame -linkissä sanotaan että Gottmanin mukaan halveksunta on ykkössyy avioeroon. Muistaakseni myös naiset hakevat avioeroja enemmän kuin miehet (onnellisuuden takia tai muuten). Varmaan eroprosessissa on usein eri syitä, miksi ihmissuhde kariutuu, enpä tiedä.

Kun nainen tuntee halveksuntaa miestä kohtaan, hän paljastaa useita myrkyllisiä asenteita.

"Olen parempi kuin sinä" tai "Pystyn parempaan kuin sinä" tai "Minulla on ollut parempi kuin sinä olet".
"Olen epävarma tämän suhteen hierarkkisesta rakenteesta".
"Minulla on korkeampi asema kuin sinulla".
"Olen moraalisesti sinua parempi".

Kuten huomaatte, minkä tahansa näistä asenteista kohdalla sydänluottamus ja nöyryys ovat poissa kuvasta, joten hänen alamaisuutensa ja kunnioituksensa miestä kohtaan on poissa laskuista. (https://sigmaframe.wordpress.com/2022/03/16/indicators-of-contempt-iocs/, suom. DeepL.com.)

Kaipa tässä on eräänlaisena uhkakuvana se, että ensi alkuun hymyilevä ja aurinkoinen nainen muuttuu ennen pitkää - tai väistämättä - tyytymättömäksi ja mahdottomaksi äkäpussiksi, jota ei osaa auttaa tai hallita pään ominaisuudessa. Lopputuloksena tuskaa ja avioero. Ehkä pitäisi tutustua Shakespearen "Kuinka äkäpussi kesytetään" -näytelmään tai hankkia psykologian tohtoruus?

[Opo]

Galatalaiskirje:5:22 "Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen."
Näillä pärjätään kaikissa ihmisten välisissä toimissa. Ja anteeksiantamista tietysti pitää viljellä se 77*7. Jos yhdessä ei taistella vihollista vastaan, - taistelu on hankalaa.
Mikäli toinen näkee asiat ihan eri vinkkelistä, - ei tule yhteispeli toimimaan. (Toisaalta sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Ateistilla ja kristityllä saattaa olla hankausta yhteiselossa.)
Siksipä puolisoa pitää rukouksella anoen pyytää Jumalalta, koska itseään ei tunne kuitenkaan niin hyvin, että tietäisi edes sen, miksi kiintyy väärään ihmiseen.