Puimatanner
Puimatanner => Laki ja evankeliumi => Aiheen aloitti: Oloneuvos - 30.07.19 - klo:22:26
-
Kuuntelin tänään erään uskonveljen opetusta Roomalaiskirjeestä. Puheessaan hän kutsui uskovaisia "adoptoiduiksi Jumalan lapsiksi". Tätä samaa ilmaisua olen kuullut myös muutaman ulkomaalaisenkin opettajan ja kirjailijan käyttäneen, mutta käsittääkseni se ei kovin yleistä ole.
Minua askarruttaa tuollainen ajatus, että olisimme vain Jumalan adoptoimia lapsia uskoon tultuamme. Kerrotaanko jossain luotettavassa käännöksessä, että asia olisi tai voisi olla tällä tavalla?
Itse ymmärrän, että perheeseen syntyneen lapsen ja adoptiolapsen välillä on valtavan suuri ero. Adoptiolapsi saattaa oppia perheen ja talon tavat, mutta hänellä ei voi olla (uudelta) isältään perittyä luontoa.
Voiko adoptoitu olla Jumalan lapsi ja perillinen?
-
Vertauskuvat eivät varmaan koskaan voi eikä niiden tarkoitus ole yrittää olla kaikilta osin olla täydellisesti yhtäpitäviä, vaan tuoda esille jollakin tavalla jonkin yhtäläisyyden. Kaikkia vertauskuvia voi tulkita väärin, ja siksi on tärkeää tietää ja ottaa huomioon mitä yhtäläisyyttä tai näkökulmaa puhuja milloinkin haluaa vertauksen kautta tuoda esille.
Tästä asiasta on vaikeaa keksiä parempaa vertausta kuin adoptoiminen, sillä uudestisyntymä on niin epäluonnollinen asia että sille ei oikein löydy luonnollista vertauskuvaa.
Adoptiovertauksessa on mielestäni ideaa siltä kannalta, jos miettii käytännössä vaikkapa vauvana jostain afrikasta suomeen adoptoitua lasta joka kasvatetaan täysin suomalaisittain. Lapsi näyttää afrikkalaiselta, mutta oppii suomalaiset käytöstavat ja kulttuurin, ja pitkälti myös mentaliteetin. Toki temperamentissa voi olla geneettisiä ominaispiirteitä, mutta eivät kaikki supisuomalaisetkaan ole temperamentiltaan täysin samanlaisia. Eli vaikka geneettinen perimä on täysin epäsuomalaista, on tällainen henkilö silti olemukseltaan täysin suomalainen.
Kummalla on käytännössä enemmän merkitystä? Väittäisin että jos tällaisen henkilön kanssa ollaan tekemisissä näkemättä ihonväriä, arvioisi jokainen meistä että henkilö on suomalainen eikä afrikkalainen.
Tosin en ole ihan varma mitä Oloneuvos tarkoitat ihmisen "luonnolla", puhutaanko tässä ollenkaan samasta asiasta?
Voiko adoptoitu olla Jumalan lapsi ja perillinen?
Käsittääkseni adoptoidulla lapsella on samat oikeudet kuin biologisella lapsella.
-
Minua on aina tämä askarruttanut enkä henkilökohtaisesti ole tuota ilmausta hyväksynyt.
Olen uskon kautta Jeesukseen Kristukseen saanut lapsioikeuden eli syntynyt Jumalan lapseksi. Syntynyt! En adoptoitu.
-
Minua on aina tämä askarruttanut enkä henkilökohtaisesti ole tuota ilmausta hyväksynyt.
Olen uskon kautta Jeesukseen Kristukseen saanut lapsioikeuden eli syntynyt Jumalan lapseksi. Syntynyt! En adoptoitu.
Olen Marjatan kanssa samoilla linjoilla. Joitakin aikoja sitten yritin perehtyä aiheeseen enemmän ja etsin adoptio-ajatusta eri raamantukäännöksistäkin ja todella niissä esiintyy tuo sana. Silti siinä jokin tökkii.
Asiaa on aikaisemminkin pohdittu täällä, esim. tässä (vastauksesta 7 alkaen) http://puimatanner.net/index.php?topic=77.0
-
Tuon kautta koitetaan varmaan tuoda esille sitä ajatusta, että vaikka me ei luontaisesti olla synnytty Jumalan yhteyteen, eli omassa luonnossamme olemme syntisiä, niin me ollaan saatu ilman omaa ansiota tai yrittämistä lapsen asema, täysin samalla tavoin kuin jos olisimme alunperin siihen syntynyt. Tässä mielessä vertaus on mielestäni ihan osuva.
Osaatteko avata vähän enemmän, mikä tuossa teitä tökkii? Itselleni ei tule mieleen mitään asiaa mikä siitä tekisi erityisen huonon.
Tosin tällaisen vertauksen yhteydessä olisi kyllä aiheellista selventää kuitenkin myös sitä puolta Jumalan lapseksi tulemisessa jota adoptio-vertauksella ei tavoiteta.
-
Tosin tällaisen vertauksen yhteydessä olisi kyllä aiheellista selventää kuitenkin myös sitä puolta Jumalan lapseksi tulemisessa jota adoptio-vertauksella ei tavoiteta.
Adoptiossa geneettiset ominaisuudet eivät periydy, joten adoptio on vain juridinen kysymys. Jumalan lapseus on käsitykseni mukaan paljon enemmän.
-
Tosin tällaisen vertauksen yhteydessä olisi kyllä aiheellista selventää kuitenkin myös sitä puolta Jumalan lapseksi tulemisessa jota adoptio-vertauksella ei tavoiteta.
Adoptiossa geneettiset ominaisuudet eivät periydy, joten adoptio on vain juridinen kysymys. Jumalan lapseus on käsitykseni mukaan paljon enemmän.
Jep. Eli asiaa on kyllä hyvä selventää tuolta osin. Mutta jos puhutaan pelkästään siitä näkökulmasta, että ollaan ansiottomana ja luonnostamme syntisinä saatu armosta täysin sama asema ja oikeus kuin biologisella lapsella, on adoptiovertaus tosi hyvä.
Kaikki vertaukset ovat samalla tavalla vajavaisia ja niitä on mahdollista tulkita väärin.
-
Minua on aina tämä askarruttanut enkä henkilökohtaisesti ole tuota ilmausta hyväksynyt.
Olen uskon kautta Jeesukseen Kristukseen saanut lapsioikeuden eli syntynyt Jumalan lapseksi. Syntynyt! En adoptoitu.
Olen Marjatan kanssa samoilla linjoilla. Joitakin aikoja sitten yritin perehtyä aiheeseen enemmän ja etsin adoptio-ajatusta eri raamantukäännöksistäkin ja todella niissä esiintyy tuo sana. Silti siinä jokin tökkii.
Toden totta, kyllä tuo adoptio-sana löytyy. Jaakon käännöksestä (UT:n puolelta) viisi kertaa. En vielä verrannut kohtia meidän kirkkoraamattukäännökseemme vuodelta 1938.
Kreikan alkutekstissä on sana υιοθεσια (huiothesia) ja merkitsee lapseksi/pojaksi ottamista. Tämä sana on käännetty Jaakon käännöksessä adoptioksi.
Minun on vaikea ymmärtää ja hyväksyä ajatusta, että me uskovat olisimme vain Jumalan itselleen adoptoimia lapsia. Adoptoitu on ja jää ulkopuolelle Jumalan tosi lapseuden. Hän ei ole päässyt Jumalan luonnosta osalliseksi koska ei ole syntynyt Jumalasta. Ulkoisesti hän voi olla oppinut elämään adoptiolapsen elämää uudessa perheessä mutta sisimmältään hän ei ole voinut muuttua. Sydämen ympärileikkausta ei ole tapahtunut. Hän on vain ulkoisesti Jumalan lapsi. Kun en osaa juuri nyt ilmaista itseäni kovin hyvin niin lainaan tähän sopivaa sanaa Roomalaiskirjeestä: "Ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta." Jos tuohon vaihtaa "juutalainen" sanan tilalle "uskovainen" niin kohta kertoo jotain siitä miten tätä asiaa ajattelen.
-
Adoptiossa geneettiset ominaisuudet eivät periydy, joten adoptio on vain juridinen kysymys. Jumalan lapseus on käsitykseni mukaan paljon enemmän.
Se on todellakin paljon enemmän kuin adoptio, sillä Jumalan lapsi on saanut Jumalan elämän sisimpäänsä. Tämä Jumalan lapsen elämä on sydämen sisimpään tullutta uutta elämää; Kristus teissä, kirkkauden toivo. Jeesus ei häpeä kutsua meitä veljikseen, koska "sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä" (Hebr. 2:11).
-
Jeesus ei häpeä kutsua meitä veljikseen, koska "sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä" (Hebr. 2:11).
On todella kaksi eri asiaa, olla Jeesuksen veli tai olla Jeesuksen velipuoli.
-
Jeesus ei häpeä kutsua meitä veljikseen, koska "sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä" (Hebr. 2:11).
On todella kaksi eri asiaa, olla Jeesuksen veli tai olla Jeesuksen velipuoli.
Eiväthän adoptiolapset tule toistensa veli- ja siskopuoliksi.
-
Kuuntelin tänään erään uskonveljen opetusta Roomalaiskirjeestä. Puheessaan hän kutsui uskovaisia "adoptoiduiksi Jumalan lapsiksi". Tätä samaa ilmaisua olen kuullut myös muutaman ulkomaalaisenkin opettajan ja kirjailijan käyttäneen, mutta käsittääkseni se ei kovin yleistä ole.
Minua askarruttaa tuollainen ajatus, että olisimme vain Jumalan adoptoimia lapsia uskoon tultuamme. Kerrotaanko jossain luotettavassa käännöksessä, että asia olisi tai voisi olla tällä tavalla?
Itse ymmärrän, että perheeseen syntyneen lapsen ja adoptiolapsen välillä on valtavan suuri ero. Adoptiolapsi saattaa oppia perheen ja talon tavat, mutta hänellä ei voi olla (uudelta) isältään perittyä luontoa.
Voiko adoptoitu olla Jumalan lapsi ja perillinen?
Luonnollisestikaan adoptiolapsella ei ole adoptiovanhempiensa geenejä. Meidän kaikki 3 lasta on adoptoitu. En ole koskaan kyseenalaistanut sitä ovatko he "oikeesti" meidän lapsia.
Näen niin monien ihmisten synnyttävän lapsia ja jättävän heidän täysin heitteille, että biologinen vanhemmuus ei ollenkaan välttämättä takaa hyviä vanhempia.
Adoptio sopii kuvaamaan Jumalan lapseksi ottoa ihan hyvin siinä mielessä, että LUONNOSTAMME me emme ole Jumalan lapsia, mutta Jumala ottaa meidät lapsikseen. Pyhän Hengen kautta.
Ymmärrän sen että sitä kautta saamme siis Pyhän Hengen mikä on merkki lapseksiottamisesta.
Kun adoptoin, geenini eivät mene lapsiini.
Eli jos haluaa ajatella että biologisen vanhemmuuden välittämät geenit ja Pyhä Henki uudestisyntymisessä ovat verrannollisia, niin sitten kai adoptio ei ole loogisesti pätevä selittämään.
Mutta kun taas ajattelee juuri LAPSEKSI OTTAMISTA ,niin silloin adoptio on 100% pätevä kuvaamaan uskoon tuloa.
-
Löysin tuon linkin. Kohta näyttää olevan Ef.1:5.
Tuossa pitkä lista enkunkielisiä Raamattuja, joissa on käytetty sanaa adoptoida.
https://biblehub.com/ephesians/1-5.htm
Jopa King James versiossa, mikä taitaa olla 1600 luvulta, käytetään sanaa adoptoida.
King James Bible
Having predestinated us unto the adoption of children by Jesus Christ to himself, according to the good pleasure of his will,
Olisiko niin, että Suomessa käsitteellä adoptio on negatiivinen mielleyhteys??
-
Alkutekstissä ei ole adoptoitu sanaa. Se on meidän tulkintaa.
En näe negatiivisena adoptio sanaa. Yksinkertaisesti vaan sitä, että olemme tulleet Hänen lapseuteensa.
-
Jeesus ei häpeä kutsua meitä veljikseen, koska "sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä" (Hebr. 2:11).
On todella kaksi eri asiaa, olla Jeesuksen veli tai olla Jeesuksen velipuoli.
Eiväthän adoptiolapset tule toistensa veli- ja siskopuoliksi.
Joo, olet oikeassa. Sisko- tai velipuolisuus edellyttää, että toinen vanhemmista on oikeasti joko isä tai äiti.
Marian muut lapset olivat Jeesuksen veli- tai siskopuolia. Adoptio ei edellytä minkäänlaista sukulaisuussuhdetta ja siinä mielessä se tuntuu niin epätodelliselta kuvaamaan Jumalan isä-lapsi-suhdetta.
-
Voisin kuvitella, että kokemuksellisesti adoptoiduksi tuleminen voi tämän maailman asioista monessa mielessä vastata uskoon tulon kokemusta. Lähtökohtana on usein köyhyys, sairaus, kurjuus, nälkä, sotaa, pahuutta, traumoja, orpoutta eikä kovin valoisaa tulevaisuuden odotusta. Ja yhtäkkiä päästään ilman omia apuja omien vanhempien huoltoon keskelle turvallista nykyaikaa ja tulevaisuutta, hyvinvointia, huolenpitoa, rakkautta ja mahdollisuuksia.
-
Tosin tällaisen vertauksen yhteydessä olisi kyllä aiheellista selventää kuitenkin myös sitä puolta Jumalan lapseksi tulemisessa jota adoptio-vertauksella ei tavoiteta.
Adoptiossa geneettiset ominaisuudet eivät periydy, joten adoptio on vain juridinen kysymys. Jumalan lapseus on käsitykseni mukaan paljon enemmän.
Adoptio ei ole "vain juridinen kysymys".
Tuskin faaraon tytär meni oikeuteen vahvistamaan Mooseksen adoptiota sen jälkeen kun sosiaalityötekijät olivat hyväksyneet hänen kotinsa adoptiokodiksi. Adoptio on aivan jotain muuta kuin "vain juridinen kysymys". Jossain yhteiskunnan kehityksen vaiheessa varmaan säädettiin lakeja säätelemään sitä, mutta luulen että adoptio on paljon vanhempi asia kuin siihen liitetyt juridiset asiat.
-
Voisin kuvitella, että kokemuksellisesti adoptoiduksi tuleminen voi tämän maailman asioista monessa mielessä vastata uskoon tulon kokemusta. Lähtökohtana on usein köyhyys, sairaus, kurjuus, nälkä, sotaa, pahuutta, traumoja, orpoutta eikä kovin valoisaa tulevaisuuden odotusta. Ja yhtäkkiä päästään ilman omia apuja omien vanhempien huoltoon keskelle turvallista nykyaikaa ja tulevaisuutta, hyvinvointia, huolenpitoa, rakkautta ja mahdollisuuksia.
Niin. Kodittomuus ja ilman vanhempia oleminen muuttuu siten, että ei ole enää yksin vaan kuuluu johonkin ja on oikeus kutsua vanhempia äidiksi ja isäksi. Ei ole kovin pienestä asiasta kyse.
Olen nähnyt lasteni silmissä tuskan kyyneleitä siitä kun ajattelevat että on olemassa biologiset vanhemmat, jotka päättivät olla pitämättä heitä....on syy mikä tahansa, lapselle siinä ei ole erotusta. Ilmaisen lapsilleni, että se tuska mikä heissä on, on osa meitä kaikkia, he eivät ole siinä yksin, heidän ei tarvii pitää sitä yksin sisällään. Adoptoimme lapsemme kun he olivat vain 3, 4 ja 5 kk ikäisiä. 5kk ikäinen oli keskonen syntyessään, joten oli vielä hyvin pieni ja itse asiassa "nuorempi" kuin 5kk.
On myös tuskallista tuntea lapsia, jotka toivovat tulevansa adoptoiduiksi, mutta kukaan ei valitse heitä.
Tunnen myös paljon lapsia ja nuoria, jotka ovat niin rikki rikkinäisten biologisten vanhempien jäljiltä, että he eivät siedä ajatusta että joutuisivat kutsumaan joitakuita taas vanhemmikseen.
Se josta kerroin tuolla Usko ja uskonnollisuus ketjussa on yksi tällaisia. Hän alkoi luottaa minuun, kun koin sydämestäni että minun oli sanottava hänelle, että minulla ei ole mitään äidillisiä tunteita häntä kohtaan. Hän huohahti helpoituksesta ja sanoi KIITOS! Tästä on jo varmaan 7 vuotta tai jotain. Tuo on se syy, miksi hän luottaa minuun.
Tosin kun ekaksi sanoin sen ja hän oli kiitoksensa sanonut, hän yhtäkkiä kysyi, että mistä mä tiedän ettet valehtele minulle!!
Muistutin häntä, että hänhän oli jo oppinut minusta, että olen hyvin naivi ja kauhean huono valehtelemaan. Hän naurahti, huohti taas helpoituksesta ja sanoi että joo se on totta. :D
-
Opettaako joku oikeasti adoptiovertauksen kautta, että me olemme vain päässeet adoption kaltaisesti Jumalan lapsen asemaan? Vai onkohan tässä tehty vertauksesta olkinukke?
Toistan pointtini johon kukaan ei ole mitenkään reagoinut: Vertausten tarkoitus ei ole eivätkä vertaukset koskaan ole kaikin tavoin täydellisiä kuvauksia jostain asiasta, vaan niiden kautta tuodaan vain jokin tietty asia tai näkökulma esiin. Jokaisesta Raamatun vertauksesta voidaan löytää samalla tavalla vajavaisuuksia ja tehdä niistä vaikka minkälaisia tulkintoja jos halutaan.
-
Opettaako joku oikeasti adoptiovertauksen kautta, että me olemme vain päässeet adoption kaltaisesti Jumalan lapsen asemaan? Vai onkohan tässä tehty vertauksesta olkinukke?
Toistan pointtini johon kukaan ei ole mitenkään reagoinut: Vertausten tarkoitus ei ole eivätkä vertaukset koskaan ole kaikin tavoin täydellisiä kuvauksia jostain asiasta, vaan niiden kautta tuodaan vain jokin tietty asia tai näkökulma esiin. Jokaisesta Raamatun vertauksesta voidaan löytää samalla tavalla vajavaisuuksia ja tehdä niistä vaikka minkälaisia tulkintoja jos halutaan.
Taisit mainita jo aiemminkin tässä ketjussa, että vertaukset eivät koskaan ole täydellisiä vaan juuri kuvaavat ehkä yhtä aspektia asiasta.
Mielestäni tuo on hyvä huomio.