Hengellinen lähteiden/henkien arviointi: riskinotto ja kriittisyys

[Korpima]

Itse olen välillä miettinyt, mistä mahdollisesta suunnasta (ylhäältä/alhaalta) jotkin todellisuuden ilmiöt ja "yhteensattumat" tulevat. Ja tietysti on mahdollisuutena yläkerran ja alakerran lisäksi vaikka oma huono tulkinta.

Mutta ilmeisesti nämä tulkintakysymykset eivät aina ole selkeitä hengellisyyden ammattilaisillekaan, ainakin tämänpäiväisen Charltonin blogikirjoituksen ("Second-hand Christians and spiritual scaremongering") mukaan, jossa hän käsittelee mm. ortodoksien kilvoittelijoita ja elävää "mystistä" kristillisyyttä (hengellisesti elävää), ei vain toisen käden kristillisyyttä:

Serafim Rose selitti myös, että ei ole olemassa mitään pätevää menetelmää tai järjestelmää, jonka avulla enkelit ja demonit voitaisiin luotettavasti erottaa toisistaan, koska demonit kykenivät esiintymään enkeleinä vakuuttavasti ja koska mystikon omiin arvioihin vaikuttivat hänen omat (väistämättömät, koska inhimilliset) syntiset impulssinsa. [...]

Sain tästä sen käsityksen, että suora mystinen hengellinen kontakti oli olennainen osa itäistä ortodoksisuutta monien, monien vuosisatojen ajan; siksi kannatti ottaa riski joutua demonien pettämäksi - vaikka ei ollutkaan olemassa mitään todella luotettavaa menetelmää, jolla olisi voitu varmistaa, etteivät jotkut pyrkijät joutuisi petetyiksi. [..]

Kaiken tämän taustalla näyttää kuitenkin epäsuorasti olleen se, että ihmisten ja hengellisten olentojen sekä Jumalan välinen henkilökohtainen yhteys oli niin elintärkeä, että oli otettava riskejä. [...]

Siksi toisen käden kristinusko, joka harjoittaa hengellistä pelottelua ja joka välttelee tai kieltää suorat ja henkilökohtaiset hengelliset yhteydet Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen ja monenlaisiin jumalallisiin ja hyviin hengellisiin olentoihin, on heikkoa, väärennettyä kristinuskoa, koska se on hengellisesti kuollutta.

Siksi ainoa tapa olla oikeasti kristitty on ottaa riski tulla petetyksi.

Ja uskoa siihen, että jokainen, joka on aidosti motivoitunut Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, pystyy saamaan tarvittavat jumalalliset korjaukset, kun asiat menevät pieleen. (Suom. DeepL.com.)

Tässähän tosiaan on se aito riski, että omat tulkinnat ja kokemukset vievät väärään suuntaan. Ja muistan että olen lukenut joskus tapauksista, joissa vaikka jokin väärä profetia on tuottanut aitoja ongelmia ihmisten elämässä. Ja pahimmillaanhan voi johtaa vaikka mielenterveyden järkkymiseen. Elävä hengellisyys ei siis tosiaankaan ole riskitöntä.

Mielenkiintoista kuitenkin tavallaan, että hengellisyydessäkin vaaditaan eräänlaista lähdekritiikkiä ja kriittistä ajattelua. Joskus luin vertauksen todellisuudesta eräänlaisena akvaariona, jonka ulkopuolelta voi tulla kaikenlaisia vaikutteita - eikä täällä oleva kala (eli minä) aina tiedä mitä tapahtuu.

Jossakin UT:n kirjeessähän sanotaan ettei tule uskoa henkiä, jotka eivät tunnusta Kristusta lihaan tulleeksi , mutta itselleni nyt ei ole tullut vastaan tällaista suoraa kontaktia:

Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa. (1. Johanneksen kirje 4:3, https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/1JN.4)

Raamatussakaan ei tosin vaikkapa enkeli-ilmestysten yhteydessä ryhdytty tenttaamaan kriittisesti mitään, vaikka tosiaan toisaalla sanotaan että hyvät ja pahat enkelit voivat näyttää samalta (naamioitua). Lähinnä siis itse välillä olen miettinyt mistä suunnasta jokin todellisuuden tapahtuma on peräisin.

Toki usko Jumalaan on olennaista ja selkeää, mutta kaikkiin henkiin ei tule luottaa. Ja lisäksi harhaoppeja sun muuta menestysteologiaa on moneen lähtöön. Mitä enemmän siis hengelliseen kenttään perehtyy, niin sitä vaikeammalta sekin vaikuttaa ymmärtää täysin tai satavarmasti. Mutta onneksi perusasiat siis ovat kuitenkin helppoja - usko Jeesukseen.

[Korpima]

Muokkasin otsikkoa hieman, siinä oli alun perin lähdekritiikki, mikä kai viittaa enemmän kirjallisten lähteiden kritiikkiin. Varmasti sekin on hyvä pitää mielessä muuta hengellistä kirjallisuutta kuin Raamattua arvioitaessa. Ja tietysti esim. käännöksiä voi kritisoida.

Tuli itse mietiskellessä asiaa, että kaikkea voi koetella Raamatulla ja onko sisältö ja toiminta hyvään ja Jumalan tahtoon johtavaa. Ja Jeesukselta voi varmasti pyytää apua, jotta pysyy kaidalla tiellä.

Mutta periaatteessa kai voinee myös tiukasti pitäytyä Raamattuun, Jeesukseen ja Pyhän Hengen toimintaan, eikä erityisesti miettiä muita henkiä. Tekee niin kuin Raamatussa sanotaan. Ja ympäröivä todellisuus ja henkien toiminta siinä - siihen ei itse voine pahemmin vaikuttaa, mutta Jumala voi. Rukous on varmasti tärkeää. Ja terve Jumalan pelkoa sisältävä motivaatio - hengelliset asiat ovat vaikeita, petetyksi voi joutua helposti.

Mielenkiintoinen tuo "hengellinen riskienotto", josta Charlton on sitä mieltä että se on tarpeen - mutta onko se todella tarpeen? Eikö voi vain luottaa Jeesukseen?

Profetioiden arviointi ja vastaava lienee myös kokonaan toinen, iso aihepiirinsä. Jostain täältä Puimatantereelta luin että ainakin 95 % voi olla vääriä profetioita. Mutta voinee olla että tämä luku riippuu paljon ympäristöstä, ihmisistä ja muusta "paikallisesta". Jonkun ihmisen kohdalla varmasti kaikki voivat olla Jumalalta ja rakentavia ja hyviä.

[sandia]

Luin Charltonin artikkelin. Hän kertoi menneensä mukaan ortodoksiseen mystiikkaan 2010-2011.

For a couple of years back in 2010-11, I was deeply immersed in Eastern Orthodox Christianity (as can be seen from this blog, at that time) - and I was especially interested by that tradition's embrace of mysticism and spiritual experience; how this 'worked' and how they dealt with the problems.

Oletan siis, että hän etsi vastaavia kokemuksia kuin idän mystiikot. Hän oli kommunikoinnut jonkun usalaisen munkin kanssa ja sitä kautta tutustunut tuohon perinteeseen. Hän oppi, että idän mystiikot aktiivisesti tavoittelivat hengellisiä kokemuksia  Jumalan, Jeesuksen, Pyhän Hengen, Marian, enkelien ja pyhimysten(kuolleiden ja elävien) kanssa.

Englanniksi: "

were indeed actively seeking a direct and personal relationship with the divine and with spiritual Beings - with God, Jesus Christ, the Holy Ghost, Mary the mother of God, angels, and saints - dead and living."

Tuossa jo minusta mennään pieleen.
Ei Raamattu neuvo kommunikoimaan kenenkään kuolleen kanssa, ketään uskovaa ei tulisi nostaa sellaiselle jalustalle heidän eläessäkään. Paavali opettaa selvästi, että enkelien palvominen on lihallista hengellistä ylpeilyä.
Eli jos silti etsii tuollaisia hengellisiä kokemuksia, jotain melko taatusti menee pieleen ja ihminen käyttäytyy täysin Jumalan sanan vastaisesti.

Meillä voi olla yhteys Isän ja Pojan kanssa Pyhän Hengen kautta, ja sitä varten on Raamattu, mikä opettaa meitä lähestymään Herraa.
"Lähestykää Herra ja hän lähestyy teitä", jotenkin noin on Raamatussa.

Eli en jotenkin luota Charltonin termiin "hengellinen riskinotto".

Evankelisessa kristillisyydessäkin on tosin erilaisia  "hengellisen riskonoton" muotoja, kun Korpimakin viittasi.
Epäterve mystiikka esiintyy uskovienkin parissa.
Se että tuon sanoo, ei tarkoita terveen hengellisyyden kieltämistä. Charlton vihjaili hieman tuohon suuntaan.
Eli siinäkään en ole hänen kanssaan samaa mieltä.

Raamatusta selvästi ilmenee, että Herra voi antaa yliluonnollisia kokemuksia jos Hän niin viisaaksi näkee.

[Korpima]

Hyvää analyysiä! Tosiaan, eihän Raamatussa kehoteta lähestymään rukouksessa ketään muuta kuin Jeesusta Kristusta. Ei siis ihme, jos riskitasot muuten nousevat suuriksi.

[sandia]

  Joo, riskitasot nousee.
Hassu ilmaisu, mutta totta.

[Korpima]

Tämä aihepiiri on kyllä vaikea nimetä: muokkasin otsikkoa jälleen vielä hieman.

Mutta mielenkintoista kuitenkin miettiä, miten eri ihmiset arvioivat ja tarvittaessa kritisoivat erilaisia hengellisiä asioita. Ja vaatiihan sekin aika paljon erilaista tietoa ja hoksottimia, esimerkiksi että muistaa Raamatun sisältöjä. Ja sitten vertaa niitä vastaantulevaan sisältöön, koetella.

Ja tavallaan onneksi veikkaisin että jos ei ota suuria hengellisiä riskejä, niin voi elää pääasiassa rauhassa Kristuksen suojassa. Henkimaailma vähäisten lukemisieni perusteella vaikuttaa aika hankalalta ymmärrettävältä (paitsi jako hyvään ja pahaan), mutta onneksi Jumala on luotettava. Ja Pyhä Henki voi varmasti toimia myös ihmisten välityksellä.

[sandia]

Juu siis erilaisia tietolähteitä on todella lukemattomia määriä. Ei enää ainoastaan kirjat vaan netin kautta voi kuunelle jos jonkinlaisia profeettoja ja "uusapostoleja", jotka ovat saaneet heidän mukaan  jumalallisia ilmestyksiä.

[Korpima]

Joo, enpä ole juurikaan perehtynyt tähän hengellisyyden osa-alueeseen. Aika vaikealta vaikuttaa tietää, mikä on mitäkin.

Enemmänkin kiinnostaa se, miten suhtautua jos joku vaikka profetoisi itselleni tai kykenisikö itse erottamaan Herran viestin. Eli osaanko erottaa totuuden valheesta tai väärän oikeasta? Meneekö kaikki läpi tai suhtaudunko kaikkeen karismaattiseen liian kriittisesti? Ali- tai ylikriittisyys?

Itse en kyllä näe itseäni suureksi hengellisten riskien ottajaksi, lähinnä kaipaan rauhaa, luotettavuutta ja tasaisuutta.

Elämme kuitenkin nähdäkseni osana elävää hengellistä luomakuntaa, jossa kaikenlaista voi sattua ja tapahtua.

Eihän monikaan varmaankaan tieten tahtoen tahdo johtaa ketään harhaan, mutta virhemahdollisuuksia on monia (tosin tunnottomia huijareitakin on rahan kiilto silmissä - tai pahasti muuten opillisesti harhautuneita).

Kehen luottaa - edes omaan syntiseen itseen? (No, tietysti Jeesukseen, mutta tämä niin kuin retorisesti.)

[Korpima]

Yksi juttu tuli mieleen kuunnellessani Mauno Mattilan opetusta aiheesta (Ansiottomat armolahjat, https://youtube.com/watch?v=rwdxxP5x4Ns)

Mahdollisesti paikallisseurakunnan ja lähimaailman ja omaa itseä koskevat profetiat ym. voisivat olla helpommin arvioitavia kuin esim. kaukomaiden?

Ainakin tietää, mitä omassa elämässä tapahtuu ja vaikkapa ovatko profetiat menneet aiemmin oikein tai ihmiset olleet luotettavia. Kaukomaiden jutuista tai isompien ympyröiden sen sijaan välttämättä ei.

Voihan joku henki tarkoituksella pyrkiä johtamaan harhaan tai aiheuttamaan sekaannusta tai huomion kiinnittämistä vääriin asioihin, noin esimerkiksi.

Onkohan tähän olemassa jotain nyrkkisääntöjä tai ohjeita? Raamatussa ei kovin paljoa ole kai muistaakseni, mutta voisi luulla että osaajilla eli perehtyneillä olisi jotain tietoa. Olettaisin että Jumala saa kuitenkin oman viestinsä perille.

Käytännössä varmasti Raamattu ja sakramentit riittävät, mutta onhan Jumala elävä ja oman näkemykseni mukaan en ole sessationisti (armolahjat loppuneet). Ongelma vain on erottaa tosi epätodesta ja lähteet toisistaan, ettei tule sotkua tai vahinkoa. Tosin itselläni tämä on enemmänkin teoreettinen kysymys, en ole kovin aktiivinen tässä suhteessa, eikä aihepiiri käytännössä tuttu. Mutta hyvä olisi tajuta tästäkin jotain, onhan se kuitenkin selvän raamatullista.

[sandia]

Korpima, milla tavalla evankeliumi sinulle aukesi? 

Tietty taa on melko henk. koht. joten ala ota mitaan paineita vastata.
Mutta jollain tapaa Jumala ilmeisesti ilmoitti itsensa ja tulit hanen opettamakseen. 

[Korpima]

Kirjoittelin toukokuussa pitkän sepustuksen uskoontulostani (http://puimatanner.net/index.php?topic=1122.msg61759#msg61759), mutta tällä kysymyksellä et ehkä tarkoita tätä?

Oikeastaan jakaisin omalla kohdalla asian siten, että henkimaailman/yliluonnollisen olemassaolo (shokki) --> jonkinlainen jumala/luoja olemassa -tajuaminen -> Raamattu ja Jeesus Kristus -usko ("paras versio jumaluskosta") -> seurakunta, Pyhä Henki ja hengellisiin asioihin perehtyminen, uskossa eläminen.

Varsinaisesti evankeliumia itseään on tullut opeteltua pitkään uskoontulon jälkeen. Ja vaikka sen uskoo, niin onhan sen sisällössä edelleen paljon tajuttavaa ja sisäistettävää. Evankeliumeissa yksin on paljon opetusta, saati muussa Raamatussa. Enkä nyt sanoisi että osaan erityisen hyvin tai se on jotenkin selkeässä muodossa aivoissani (en ole esim. livenä keskustellut aiheesta juurikaan). Mutta olen kyllä Raamattua lukiessani rukoillut että tajuaisin jotain, toivottavasti päähän on tarttunut jotain. Oma ajatteluprosessini on usein aika sekavan tuntuinen sisäisesti, niin tännekin kirjoittelusta on apua.

Pikkuhiljaa oppii ehkä lisää tai syvemmin tai ainakin kertaa perusasioita. Vaikka onhan kaikki sangen ihmeellistä ja arkeen soveltaminen ei aina ole ihan yksinkertaista (miten rakastaa?), mutta rukoilla voi.

[sandia]

Yritin vain udella, millä tavalla koit Jumalan kutsuvan sinua.
Ihan vaan tämän keskustelun vinkkelistä. Siis miten tulit vakuuttuneeksi kristinuskosta niin, että halusit tulla uskoon.
Vähän vaikea sanoa mitä tarkoitin.

Mutta Raamatun mukaan kuvaan ei voi tulla uskoon, ellei Jumalan häntä vedä. Jotenkin noin se meni.
Eli uskoontulossa on aina yliluonnollinen elementti. Jos ei muuta, niin se että huomaan kykenevänsä uskomaan Jeesukseen.
Tarkoitukseni oli ilmaista, että jos Herra sai sinut uskoon, kyllä hän pitää sinusta huolen myös uskossa ollessa.
Ja siis johtaa sinua ja meitä kaikki totuuteen Sanan ja Pyhän Hengen kautta.

[Korpima]

Niin, ehkäpä kyseessä oli juurikin kristinuskon Jumalan puhtaus, pyhyys ja hyvyys. Ja että Luoja tietää, mitä tekee. Siis verrattuna kaikkeen muuhun hengelliseen, josta jäi kamala vaikutelma. Vaikka vähän vaikea muistaa menneitä selkeästi. Jumalan kutsuakin varmasti oli, mutta oman pään vaikutelmat ja nykyiset muistikuvat niistä ovat aika epäselviä (mitä todella tapahtuu, etenkin hengellisesti? No, Jumala tietää).

Hyvin konkreettisesti näkisin Jumalan tarjoaman pelastuksen olevan todellakin pelastus - kaikista muista huonoista hengellisistä vaihtoehtoista ja omasta synnistä.

Kyllä varmasti Jumala huolehtii, mutta onhan hengellisessä elämässä erehtymisen vaarojakin monenlaisia (vaikkapa profetiat, joita ei löydy Raamatusta). Vaikka toivottavasti vähemmän, jos ei ota liiallisia riskejä (joskin Charlton on siis sitä mieltä että pitäisi ottaa). Mielestäni Jeesukselle rukoilua ja mahdollisia rukousvastauksia ei pitäisi nähdä riskinä.

On kuitenkin tosiaan hyvä muistaa, että Jumalalla on kaikki valta ja evankeliumi on annettu. Nähdäkseni Raamattu on  erittäin tärkeä totuuden koetinkappale, johon perehtymällä ei joudu eksytetyksi - ainakaan niin helposti. Eli voi olla turvallisin mielin, Jumala on luotettava. Jumalan lapsi on myös hyvä termi.

[HelenaM]

Mietin tätä aloitusta, anteeksi kun oon huono käsittämään. Onko kyse sen pohtimisesta, miten esim. voisi erottaa oikean ja väärän (hengellisyyden, profetian, sanoman, julistuksen) oikeasta? Tässä oli myös ajatuksia "riskin ottamisesta", mutta se ei avautunut kunnolla.

Ajatellaan vaikka, että joku sanoo henkilökohtaisesti mulle rukouksen aikana, että hänellä on sana Herralta just mulle ja tuo sen esiin. Pohditaanko tässä sitä, että miten voin tietää, onko esim. kyseinen sanoma Jumalasta?

[Korpima]

Juu, jotakuinkin näin ainakin osaksi. Joskin taustana oli Charltonin ja ortodoksikilvoittelijoiden kokemukset ja historia, ei ehkä niinkään "tavallisen kristityn". Ehkä hieman kaukana useimpien ihmisten käytännön elämästä siis.

Mutta varmasti juuri tuollaisia kysymyksiä voi myös pohtia - tai yleisestikin mistä erottaa hyvät henget pahoista tai oikean tiedon väärästä.

Yksihän kriteeri tietysti on että Jumalan viestit ovat totta ja profetiat toteutuvat. Tosin olen kuullut termin astian maku, eli ihminen voinee sotkea tätäkin. Eli itse viesti on Jumalalta peräisin, mutta ihminen sitten tuo siihen oman vivahteensa.

Itse en ole mitenkään erityisesti pyrkinyt hankkimaan hengellisiä kokemuksia (enkä tiedä onko se järkevää), mutta olen rukoillut ja kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut. Itse olen ajatellut, että Jeesukseen voi luottaa ja hän tietää parhaiten, mikä on hyväksi ja mitä tehdä. Omat hengelliset arviointitaitoni eivät varmaankaan ole kummoiset.