Kirjoitan tähän lainauksen Aksel Valen-Sendstadin kirjasta Kristillinen dogmatiikka, sivut 394-395. Tässä on mielestäni aika hyvin kirjoitettu hedelmän itsehavainnonnin ongelmasta.
"Tätä uutta mieltä, joka voittaa synnin, Raamattu sanoo pyhitykseksi. Se kuvaa kristityn kasvua. Koska pyhityksen ja kristityn kasvun saa kuitenkin aikaan Jumala evankeliumilla, ei pyhitystä voida koskaan kokea siinä mielessä, että kristitty voisi havaita kasvunsa omasta elämästään.
Pyhitys, jonka Jumala meissä vaikuttaa evankeliumilla, pysyy aina uskon asiana. Pyhän Hengen elämässämme kasvattamia hedelmiä ei ole koskaan tarkoitettu rakentamaan meitä itseämme, vaan ne on tarkoitettu Jumalan kunniaksi ja toisia ihmisiä varten. Siksi kristitty ei voi koskaan päätyä sanomaan itsestään: "Kas niin, nyt kannan kääntymiseni arvoisia hedelmiä". Sitä vastoin on aina luonnollista sanoa: "Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemäään."
Jumalan pyhän lain valossa kristitty ei tietenkään koskaan löydä sellaisia hedelmiä, joista hän voisi saada lohdutusta tai tyydytystä. Jumalan ihmisessä vaikuttaman pyhityksen tuntomerkkinä on, että ihminen etsiytyy Kristuksen luo. Vain Hän on meidän pyhityksemme, jonka varassa voimme kelvata Jumalalle. Tässä on täysin hyödytöntä puhua hurskaasti kunnian antamisesta Jumalalle niistä hedelmistä, joita elämässään näkee. Niinhän fariseuskin tekee, ja kuitenkin Jeesus tuomitsi hänet kertakaikkiaan (Luuk 18:9-14)."