Crystalvoice, tuossa menet pieleen. Käänteisesti:
Joillakin uskovilla voi olla hyvin negatiivisia kokemuksia muista uskovista ja myös itsestään uskovana, mutta koska heidän kristillinen ajatusmaailmansa tai teologiansa ei opeta uskoontulemisen yhteydessä tapahtuvasta radikaalista muutoksesta (uudestisyntymisestä) ja pyhityksestä siinä mielessä, että synti häviäisi jokapäiväisestä elämästä hyvin radikaalilla tavalla, heidän uskonsa kestää
Kenellä muka on sellainen kristillinen ajatusmaailma ja teologia, että synti häviäisi jokapäiväisesta elämästä radikaalilla tavalla?
Ei ainakaan Raamattu niin opeta. Minullakaan ei ole sellaista kristillistä ajatusmaailmaa, että noin kävisi.
Eli mistä tuon vetäisit? Ei opeta Paavali tuolla tavalla, eikä Jeesus. Eli mistä tuon sitten yhtäkkiä vetäisit?
Ei ihmisyys muutu uskoon tultua.
Se mikä on muuttunut on että ihminen on uudestisyntynyt. Hän totaalisesti pelastunut kadotukselta, tuomilta. Hänestä on tullut Jumalan lapsi. Hänessä asuu Pyhä Henki, joka kykenee johtamaan ihmistä enemmän ja enemmän totuuteen itsestään Jumalan sanan valossa.
Tähän uskonkäsitykseen mahtuu myös se kummallisena ja ristiriitaisena pitämäsi ajatus, että armossa elämiseen voi kuulua myös
kuritus. Siinä mielessä että ei Jumala laita uskovaa johonkin kummalliseen kuplaan, missä hyvyys ja rakkaus ympäröi häntä ja hän ei koe inhmillisen elämän kolhuja. Useinhan ns. KURITUS on juuri elämässä koetut pahatkin tilanteet.
Tää kaikki on aivan selvää uskoon tulleelle ihmiselle ajattelisin. Pyhä Henki opettaa uskovaa ja johtaa totuuteen.
Mutta aivan selvästi kautta koko Raamatun tulee esille että uskova on jokaisessa kohtaamassa tilanteessa valinnan paikalla sen suhteen hyväksyy jonkin asian Jumalan sallimana vai päättääkö, että nyt riitti, otan kyllä asiat omaan käteeni. Siinä usein käy niin, joko pienissä, keskikokoissa tai isoissa asioissa, että ihminen päättää vastaan itse pahaan hyväksi näkemällään tavalla. Usein siihen valintaan sisältyy syntiä ja epäuskoa. Ei Jumala sitten pelasta omaansa sellaisten valintojenkaan seurauksista, vaan luonnolliset seuraukset sattuvat uskoon aivan samalla tavalla kuin eiuskovaan.
Uskovalla on myös joukko omasta inhimillisesta ajatuksestaan lähteviä ennakko-oletuksia elämän suhteen. Aina nää oletukset eivät ole yhtäpitäviä Raamatun kanssa. Joskus uskova mielessään laittaa Jumalan ikäänkuin oman sanotaan vaikka oikeuskäsityksensä raameihin. Tuossa voi käydä pahasti, jos tilanteet eivät tulekaan vastaamaan ennakkokäsityksiä siitä miten nyt tulisi asioihin mennä.
Jobin kirja on tästä oiva esimerkki.
