Haluaisin mm, että seurakunnassa saisi istua halutessaan omissa oloissaan takapenkissä ja olla osallistumatta mihinkään toimintaan.
Mutta en kutsuisi sinänsä mitään seurakuntaa kodiksi. Jostain syystä inhoan koti -sanan käyttöä seurakunta-asioissa.
Tuo omissa oloissaan istuminen kuuluu vapauteen osallistua tai olla osallistumatta.
Jos seurakunta muodostuu paikaksi, jossa voi olla ketään pelkäämättä ja sinne tekee mieli tulla uudestaan, niin kodin tuntuahan siinä tulee. Eikä sellainen seurakunta pelota ensikertalaistakaan.
En tiedä tarkoitatko nyt että lähtökohtaisesti seurakunta = paikka, vai spekuloitko
sillä että
jos seurakunta muodostuu paikaksi.
Monet yhdistykset, esim. johonkin harrastukseen liittyvät, ovat elävää yhteyttä ja yhteistä toimintaa
yhdistykseen kuuluvien kesken. Kokoontumispaikka on usein vain toisarvoinen seikka, kulissi.
Seurakunnilla asia on aivan toisin:
paikka on se tärkeä asia, paikkaan on tullut vahva
tunnekiintymys, siellä on koettu vuosien mittaan tunteita koko tunneskaalan asteikolla,
musiikin live-esitykset ovat tärkeitä, rakennus on tehty kauniiksi / korkeaksi / ehkä
mahtipontiseksi jne.
Onkohan tämä paikan keskeinen merkitys ok, vai onko asiat siinä kohden päin seiniä?