Torontolaisuus oli käännekohta monen uskovan elämässä. Monet joutuivat eroon entisestä seurakuntayhteydestä, jotkut erosivat, joitakin erotettiin. Erottaminen on elinkautinen enkä ole kuullut, että jokin seurakunta olisi tässä asiassa tunnustanut virhettään. Seurakunnan johtohan ei voi olla väärässä.
Tällä kaikella on ollut omat seurauksensa eikä paluuta entiseen (tai johonkin parempaan) ole. Olen mielessäni analysoinut tätä ja tullut erinäisiin johtopäätöksiin. Hinta paluulle on kova.
Vaikka ajattelen vain entistä seurakuntaani, niin kehitys on mielestäni muuallakin ollut samansuuntainen. Sen tunteminen auttaa ymmärtämään asiaa pohjia myöten. Ne, jotka jäivät seurakuntiinsa 90-luvulla, joutuivat tahtoen tai tahtomattaan hyväksymään uudet virtaukset ja uuden teologian. Monelle yhteys on kalliimpi asia kuin rakkaus totuuteen. Se toinen tie olisi maksanut liian paljon.
Kysymys on myös seurakunnan taloudesta. Jos nyt otettaisiin selvä kanta torontolaisuuden ytimeen ja lieveilmiöihin, niin jouduttaisiin tekemään parannusta monista asioista. Se merkitsisi myös selvää jakaantumista eri leireihin ja siten myös uhrituloihin. Kirjamyyntiin jako vaikuttaisi radikaalisti ja suuri osa kirjapöydän tuotteista pitäisi hävittää. Jos seurakunnalla on vai kaksi vahtoehtoa, totuus ja talous, niin tosiasia on se, että totuus joutuu väistymään.