Kirjoittaja Aihe: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?  (Luettu 56105 kertaa)

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #195 : 02.09.19 - klo:12:27 »

Tuli mieleen vielä se juttu. Minä aloin säännöllisesti käydä helluntaiseurakunnassa. Siten pastori tuli kysymään, miksen liity helluntaiseurakuntaan. Siten ohjasin häntä selittäen, mitä Raamattu sanoo. Siten hän lopetti heti kysymisen ja antoi minun käydä helluntaiseurakunnassa.

Mutta joku jäsen sieltä alkoi kysellä, mihin seurakuntaan kuulun ja kehotti minua etsimään oma seurakunta ja liittymään. Siihen olen väsynyt. Se ei tunnu loppuvan.
Uskovan tulee Raamatun opetuksen mukaan kuulua johonkin paikallisseurakuntaan ja toimia siinä.

"Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän."  (Hepr 10:25)
Siksi sinun usein esille tuomasi seurakunnattomuus ei ole oikeaa opetusta.

Jokainen uudestisyntynyt uskova kuuluu tietysti Kristuksen hengellisen seurakuntaan,
mutta se on eri asia kuin ne paikalliset seurakunnat,
joiden perustamisesta, toiminnasta ja viroista esim. Paavali opettaa Jumalan Sanassa.
Useimmat Pyhän Hengen armolahjatkin on tarkoitettu käytettäväksi seurakunnankokouksissa.
Paavali vertaa paikallisseurakuntaa Kristuksen ruumiiseen:

"Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama;
ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama;

ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.

Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta."
(1. Kor. 12: 4-14)

Ihmisen ylpeys on varmaan yksi syy siihen, että seurakuntien ulkopuolelle jää paljon uskovia.
Jonkun naama ei ehkä miellytä, jokin puhe ei vaikuta täydelliseltä, musiikki ei ole kivaa,
tunnelma ei ole mukava jne.
Silloin on lihaa tyydyttävää sanoa, että kyseinen seurakunta on huono ja väärä,
ja koska Minä olen tietenkin oikeassa ja
Minä olen pätevä arvioimaan toiset uskovat ja heidän yhteisönsä,
Minä menen pois.
Kun näitä poismenoja on ollut useampia, uskova jää yksin.
Sellainen ei ole Jumalan Sanan mukaan hedelmällistä uskonelämää.

Olen tehnyt näissä asioissa väärin eli syyllistynyt ylpeyden syntiin, mutta Herra on kehottanut parannukseen.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #196 : 02.09.19 - klo:12:40 »
Joitakin toivomuksia seurakunnan suhteen olisi. Niitä voisi kerätä yhteen ja pohtia sitten, voiko sellaista seurakuntaa ylipäätään olla olemassa.

1. Mielipiteen vapaus tulisi sallia, ja myös sen esittäminen ilman pelkoa
2. Seurakunnan tulisi keskittyä pääasiaan, ristin sanoma, sovitus, vanhurskautus, laki ja evankeliumi
3. Oheistoiminnot (=liturgia) minimissä
4. Jäsenten vuorovaikutusta tulisi edistää
5. Ei kutsuta vetonauloja eikä julkkiksia, jäsenille vastuuta
6. Jäsenistön "laatu" tärkeämpi kuin määrä
7. Suositaan yksinkertaista toimintaa
8. Ei musiikkitarjontaa joka makuun (jos ei ole yksimielisyyttä, niin ollaan ilman musiikkia)

Kaivoin esille tämä 5 vuotta vanhan kirjoituksen. Kun nuo 8 kohtaa luin jälleen, niin minulle tuli ajatus, etteivät nuo toiveet ole kovinkaan kohtuuttumia. Ihmettelen vaan edelleen, ettei tuollainen ole mahdollista tänä päivänä, vaikka luulisin, että siinä olisivat ne keskeiset asiat, mitä varten seurakunnat ylipäätään ovat olemassa.

Jos todella tahdottaisiin tuollainen seurakunta, niin yksi asia olisi vielä lisättävä. Se on se kaikkein hajoittavin, eli vesikaste. Siinä ei saisi olla määräävänä tekijänä kastettavan ikä, kastetapa eikä veden määrä.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #197 : 02.09.19 - klo:12:42 »
Soltero, kysyn varmuuden vuoksi, uskotko seurakunnattomuuden opetusta?

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #198 : 02.09.19 - klo:12:51 »
Soltero, kysyn varmuuden vuoksi, uskotko seurakunnattomuuden opetusta?
Sinä puoustat koko ajan seurakunnattomuutta,
koska Kristuksen hengelliseen seurakuntaan kuuluminen mielestäsi riittää.
Mutta silloin sivuutat kokonaan Raamatun opetuksen seurakunnasta.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #199 : 02.09.19 - klo:12:58 »
Soltero, kysyn varmuuden vuoksi, uskotko seurakunnattomuuden opetusta?
Sinä puoustat koko ajan seurakunnattomuutta,
koska Kristuksen hengelliseen seurakuntaan kuuluminen mielestäsi riittää.
Mutta silloin sivuutat kokonaan Raamatun opetuksen seurakunnasta.

En puolusta. En ole varma, oletko sen puolesta tai sitä vastaan, mutta kirjoituksesi mukaan uskot seurakunnattomuuden opetusta, jos ymmärrän oikein.

Aluksi pastori kysyi, miksen liity helluntaiseurakuntaan. Siten opastin selittäen, mitä Raamattu opettaa ja siitä lähtien pastori katsoi minua Jeesuksen ruumiilliseen seurakuntaan kuuluvaksi uskovaksi ja antoi minun käydä helluntaiseurakunnassa. Pastori minun kauttani kasvoi ulos vapaaksi seurakunnattomuuden opetuksesta, joka ei pohjaudu Raamattuun.

Ja minä katson helluntailaisia kuuluvan Jeesuksen ruumiilliseen seurakuntaan, johon minäkin kuulun ja siksi käyn, niinkuin Raamattu opettaa näin.

Noudatan Raamatun mukaista opetusta, joka puhuu Jeesuksen tahdonmukaisesta yhteisestä kokoontumisesta nähdessään Jeesuksen päivää lähestyvän.

Hepr. 10:25 Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän. RK

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #200 : 02.09.19 - klo:13:09 »
Soltero, ei tarkoitus suututtaa sinua, mutta haluaisin kysyä, oletko huomannut, että seurakunnattomuuden opetus on iskoutunut pahasti, niin sen takia on vaikea nähdä oikeaa opetusta oikeassa Sanan valossa?

Ennen muuttoa itse kävin kyllä paikallisseurakunnassa, kun Jeesuksen päivä lähestyy ja ymmärrän Raamatun opetusta, jonka mukaan jokainen Jumalan lapsi, joka on Hengestä syntynyt, kuuluu Jeesuksen ruumiilliseen seurakuntaan ja jokaisen tulee noudattaa Jeesuksen tahdonmukaisen yhteisen kokoontumisen.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #201 : 02.09.19 - klo:13:17 »

Seurakunnattomuus tarkoittaa, että henkilö elää kaikkien maanpäällisten seurakuntien ulkopuolella.
Se ei ole Raamatun mukaista.
Selvästi on kyse suomen kielen ongelmista, jos tosiaan olet sanut kirjoituksistani päinvastaisen käsityksen.

Jos siis osallistut helluntaiseurakunnan kokoontumisiin,
et ole seurakunnaton.
Sillähän ei ole mitään hengellistä merkitystä, kuuluuko jonkin seurakunnan
jäsenluetteloon vai ei.

En usko, että mainitsemasi pastori olisi ensimmäisen kerran kuullut sinun sanomanasi, on olemassa sekä Kristuksen näkymätön seurakunta että
paikalliset, fyysiset seurakunnat.
Jokainen Raamattua tunteva tietää tuon asian.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #202 : 02.09.19 - klo:13:19 »

Kysyn, Soltero, mitä on seurakunta?

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #203 : 02.09.19 - klo:13:23 »
Soltero, ei tarkoitus suututtaa sinua, mutta haluaisin kysyä, oletko huomannut, että seurakunnattomuuden opetus on iskoutunut pahasti, niin sen takia on vaikea nähdä oikeaa opetusta oikeassa Sanan valossa?

Ennen muuttoa itse kävin kyllä paikallisseurakunnassa, kun Jeesuksen päivä lähestyy ja ymmärrän Raamatun opetusta, jonka mukaan jokainen Jumalan lapsi, joka on Hengestä syntynyt, kuuluu Jeesuksen ruumiilliseen seurakuntaan ja jokaisen tulee noudattaa Jeesuksen tahdonmukaisen yhteisen kokoontumisen.

Mutta sinähän olet täällä ainoa, joka sanot haluavasi elää seurakunnattomasti.

Kuitenkin toisessa viesteissäsi kerrot käyväsi helluntaiseurakunnassa.
Ja tässä viestissä kirjoitat käyneesi ennen jotakin muuttoa paikallisseurakunnassa.
Mistähän oikein on kysymys?

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #204 : 02.09.19 - klo:13:26 »

Soltero, hyvin osuvasti sanottu sinulta. Sinä sanoit oikein siinä asiassa, että seurakunta on näkymätön. Kyllä mukavasti ilmaisit sen sanan.  ;D Raamatun mukaan Jeesus on seurakunta.

Kol. 1:18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #205 : 02.09.19 - klo:13:28 »

Lainaus käyttäjältä: Soltero
Mistähän oikein on kysymys?

Minua pidetään seurakunnattomana vasten Raamatun opetusta, kun koitin noudattaa Jeesuksen tahdonmukaisen yhteisen kokoontumisen.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #206 : 02.09.19 - klo:13:36 »

Kysyn, Soltero, mitä on seurakunta?
Uudessa testamentissa kerrotaan monessa yhteydessä seurakunnista,
sekä paikallisista että kaikille uskoville yhteisestä hengellisestä seurakunnasta.

Siksi on aivan turhaa yrittää itse keksiä omia määritelmiään seurakunnasta tai käsitteestä "seurakunnattomuus".

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #207 : 02.09.19 - klo:13:43 »
Soltero, emme taida puhua samasta asiasta (?)

Seurakunta koostuu jokaisesta Jumalan lapsesta, joka on syntynyt Hengestä. Me olemme seurakunnan jäseniä. Mitä maanpäälliseen elämiseen tulee, pitää olla selkeä osoite, missä kokoontua joka kaupungissa ja joka maaseudulla ja joka kylässä.

Pastori antoi minun käydä helluntaiseurakunnassa, eikä pitänyt enää minua seurakunnattomana, koska en liittynyt siihen seurakuntaan. Hän kasvoi minun kauttani ulos vapaaksi seurakunnattomuuden opetuksesta.

Tahdon noudattaa Jeesuksen tahdonmukaisen yhteisen kokoontumisen, älkääkä pitäkö minua seurakunnattomana, mikäli on vasten Raamatun opetusta, samoin noudatan Jeesuksen rukousta ennen Hänen taivaaseen astumista. Hänen rukouksesta löytyy hepreankielen sana echad ykseydestä. Se olisi tärkeintä ymmärtää.

Joh. 17:17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

19   ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.

21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.

23 minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #208 : 02.09.19 - klo:14:00 »

Tarkoitatko todella, että kyseinen pastori olisi suositellut ilman seurakuntaa elämistä,
mutta vasta sinun opetuksesi avasi hänen silmänsä?

Tätä en usko.
Jokainen helluntai- tai muun liikkeen pastorin tehtävissä toimiva tietää taatusti, mitä Raamattu opettaa seurakunnasta.
Todennäköisesti pastori kysyi, haluatko liittyä jäseneksi hänen seurakuntaansa.
Koska et halunnut, hän antoi sinulle siitä huolimatta luvan osallistua kokouksiin.

Minäkin käyn monien eri seurakuntien kokoontumisissa, vaikka en kuulu niiden jäsenluetteloihin.

En vieläkään ymmärrä, mitä tarkoitat seurakunnattomuudella.
Joissain viesteissäsi kerrot, että et ole seurakuntayhteydessä.
Nyt olet alkanut kirjoittaa, että kuitenkin osallistut paikallisen helluntaiseurakunnan kokoontumisiin.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #209 : 02.09.19 - klo:14:06 »

Soltero, taitaa meillä olla eri käsitys, josta puhua.