Alla oleva teksti lyhennellen Luther-säätiön Pyhäkönlamppu-lehdestä
http://www.luthersaatio.fi/images/julkaisut/pyhakonlamppu/2010/lamppu_2011_05.pdfValikoivassa lakihenkisyydessä ihminen pelastautuu huonosta
omastatunnosta keskittymällä vain tiettyihin lain käskyihin. Jotkin asiat korotetaan yli muiden, ja voimat
keskitetään niiden noudattamiseen.
Tällaiseen lakihenkisyyteen kuuluu myös uusien, Jumalan laille
vieraidenkin käskyjen keksiminen. Koska laki osoittautuu mahdottomaksi noudattaa, koetetaan luoda
uusia, mahdollisempia tapoja lepyttää soimaava omatunto.
Armollisessa lakihenkisyydessä puhutaan paljon Jumalan armosta, mutta se ei enää merkitse sitä,
mitä sillä vanhastaan on tarkoitettu: toivottomasti syntisen ihmisen armahtamista ja syntien täyttä anteeksiantamusta Kristuksen ristinuhrin tähden. Tässä uudenlaisessa, hellässä lakihenkisyydessä Jumalan armo
on tullut merkitsemään riman laskemista koko ajan alemmaksi niin, että
surkeinkin kompuroija pääsee siitä omilla teoillaan yli.
Sen sijaan että ”lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä” piiskattaisiin
ihminen lain tekoihin, tässä pehmeässä legalismissa laki taivutetaan sellaiseksi, että ihminen selviää
siitä. Armo on sitä, että ihmiseltä ei vaadita liikaa, että vähäiset teot katsotaan riittäviksi.
...kolmas lakihenkisyyden muoto menee kaikkein pisimmälle korvaamalla kaikki lain käskyt vain
yhdellä käskyllä. Tämä käsky voidaan muotoilla eri tavoin, mutta sen perusajatus on tämä: ”Sinun
pitää uskoa Jeesukseen, niin sinä pelastut.”
Hurskaassa lakihenkisyydessä lain käskyt ”tee näin” tai ”älä tee
noin” siirretään syrjään, ja niiden tilalle tulee hengellinen käsky uskoa Kristukseen.
Lakihenkisyyttä tästä kuitenkin tekee se, että tätä uskoa ei käsitetä Jumalan lahjaksi, vaan siitä
tulee ainakin osittain ihmisen teko.
Tällainen lakihenkisyys puhuu paljonkin syntien anteeksiantamuksesta uskon kautta, mutta kysymykseen siitä, miten usko syntyy
ja säilyy, se antaa ihmiskeskeisen vastauksen.
Ihmisen tulee tosissaan, ihan oikeasti katua syntejään – niin paljon, että kyynelet vuotavat. Liian lievää katumusta ei Jumala hyväksy. Ihmisen tulee uskoa evankeliumi
ja sen pitää synnyttää sydämessä pulppuavaa iloa ja suorastaan silminnähtävää vapautta.
Muuten se ei ehkä ole oikeaa uskoa, ei riittävän ”palavaa”.
Tällaisessa käsityksessä uskon syntyminen on ihmisen tahdosta kiinni. Jumala tahtoo pelastaa kaikki, mutta ratkaisevaan rooliin nousee valintaa tekevä ihminen. Otatko Jeesuksen vastaan? Annatko sydämesi hänelle? Annatko Pyhän Hengen
ihan kokonaan täyttää itsesi? Suostutko olemaan vilpittömästi kuuliainen Jumalan sanalle? Jumala ottaa
sadasta askelesta yhdeksänkymmentäyhdeksän – mutta sinun vastuullasi on ottaa myös yksi.
Tällöin ratkaisevaan asemaan jää lopulta kuitenkin ihmisen teko, ja kaikesta puheesta huolimatta jäädään lain ja suorittamisen kentälle.