Kirjoittaja Aihe: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?  (Luettu 10763 kertaa)

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #90 : 05.11.20 - klo:22:07 »
Tässä kohdassa opetetaan käytännön vahvasta uskosta, joka on lahjaa, kutsumusta ja henkilökohtaista valintaa:

"Yhä runsaampana tulkoon osaksenne armo ja rauha, jonka Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen antaa.

Hänen jumalallinen voimansa on antanut meille lahjaksi kaiken,
mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon.
Olemmehan päässeet tuntemaan hänet, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja voimallaan.
Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset,
jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,
ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta.

Pyrkikää sen vuoksi osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää, itsehillinnässä kestävyyttä,
kestävyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa keskinäistä kiintymystä, kiintymyksessä rakkautta.

Kun näet teillä on kaikki nämä avut ja ne vielä enenevät,
te ette jää toimettomiksi eikä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen jää teissä vaille hedelmää.
Se taas, jolta kaikki tämä puuttuu, on likinäköinen, suorastaan sokea.
Hän on unohtanut, että hänet on kerran puhdistettu aikaisemmista synneistään.

Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne.
Kun näin teette, te ette koskaan lankea,
ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan."
(2. Piet. 1: 2-11)

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #91 : 05.11.20 - klo:22:29 »
Usko uskoon ja usko Jeesukseen ovat täysin eri asioita:
https://yksinarmosta.fi/2019/05/11/usko-ei-pelasta/

Haluaisin jakaa ylläolevan kanssanne, sillä se on erittäin suurimerkityksellinen asia, joka voi muuttaa koko uskonelämän.

Luterilaisuudessa keskeinen jae on Room. 4:5: "Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi." Usko siis luetaan vanhurskaudeksi. Koska uskossa on kaksi puolta: usko, jolla uskotaan, ja uskon kohde, joka ja johon uskotaan, voidaan tietyssä mielessä sanoa, että pelastava usko on uskoa uskoon, nimittäin uskoa uskon sisältöön tai kohteeseen.

Koska pelastavalle uskolle (jolla uskotaan) ei aseteta missään kohtaa Uutta testamenttia vaatimusta tietystä vahvuudesta, jonka voisi mitata tai havaita tai verifioida jollain tavalla riittäväksi uskonvahvuudeksi, jonka vahvuuden havaitessaan voisi olla vasta varma pelastuksestaan tai siitä, että on riittävässä subjektiivisessa uskossa, jolla luotetaan uskon objektiiviseen sisältöön tai kohteeseen pelastavalla tavalla, niin tulee kysyneeksi, mistä se ajatus, että pitäisi olla riittävä vahvuus uskon subjektiivisella puolella, on peräisin.

Roomalaiskirjeen neljännen luvun kontekstissa vanhurskautus, joka on yhteydessä ihmisen pelastukseen, ei voi siitäkään syystä nähdäkseni edellyttää subjektiiviselta uskolta (eli uskolta, jolla uskotaan) tiettyä vahvuusastetta, joka vasta antaisi uskovalle luetun vanhurskauden, että sen mukaan Jumala lukee vanhurskaaksi jumalattoman (asebees). Jumalaton (asebees) tuskin voi näet kerskata siitä, että hänellä on täydellisen vahva usko, jolla hän uskoo siihen, että hänet luetaan toisen työn ja ansion tähden vanhurskaaksi.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #92 : 06.11.20 - klo:00:06 »
Ajattelen, että syyt siihen, miksi hengellisen elämän painopiste on usein uskovan itsensä laadun tarkastelussa (liittyi se sitten ulkoisiin tekoihin tai sisäisiin pelkkään uskomiseen liittyvään ulottuvuuteen ilman voimakasta painottautumista subjektiivisen uskomisen ulkopuolelle uskon objektiiviseen puoleen), ovat ainakin seuraavat:

Ihminen on koulutettu elämässä siihen, että tietyt asiat pitää ansaita, tai hän on yksinkertaisesti todennut, että elämässä on paljon asioita, joita ei saa ilmaiseksi. (Tämä koskee niin uskonnollisia tai uskovaisia ihmisiä kuin uskonnottomiakin ihmisiä.)

Uskonnollinen ihminen on saanut opetusta, jonka mukaan Jumalan suosio on ansaittava. Tämä opetus on yhteneväistä sen kanssa, mitä hän on havainnut muussa elämässään; eli palkka on ansaittava, leipää ei saa ilmaiseksi, saadakseen ihmisten suosion on ahkeroitava tavoitteen saavuttamisen eteen, jne. Luonnostaan ihminen on siis hyvin taipuvainen uskomaan ansioitumisajatteluun ja elämään sen mukaan.

Ajatus siitä, että voi kohottaa statustaan uskovien yhteisössä ja kenties Jumalankin edessä tiettyjen ponnistelujen ja erinomaisuuden avulla, stimuloi dopamiinia, joka saa tavoittelemaan jotain uskonnollista pyhyys- tai hurskaustavoitetta; ja jos ihminen sen ihanteen omasta mielestään saavuttaa ja sen seurauksena saa ihailua muilta ihmisiltä ja omasta mielestään hyväksyntää tai suosiota myös Jumalalta, se stimuloi serotoniinia, joka liittyy ajatukseen ja tunteeseen hyvästä sosiaalisesta statuksesta. Viime kädessä kyse on siis statuksen tavoittelusta, koska sen saavuttaminen stimuloi serotoniinia. Ihminen ei siis viime kädessä etsi mielestäni "ansioitumisellaan" jotain itsensä ulkopuolista hyvää itsessään tai sen itsensä tähden, vaan statusta ja sen tuomaa hyvää oloa.

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
« Vastaus #93 : 11.05.21 - klo:14:33 »
Nostan samalla tätä aihetta.

Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia. Room. 7:21–25.

Sanan alla elävä kristitty kohtaa ennemmin tai myöhemmin sydämensä syvän pahuuden, perisynnin murtumattoman kallion, jota ei saa rikki vaikka kuinka hakkaisi. Ei päättämällä olla hurskaampi; ei rukoilemalla enemmän; ei tekemällä lupauksia Jumalalle; ei kaupankäynnillä Jumalan kanssa; ei mystiikan virtoja laskettelemalla. Ehkä olet huomannut: mitä vahvemmin olet yrittänyt itse voittaa syntisi, sitä pahemmin olet joutunut pettymään. Sydämestä nousee kiivas kysymys, miksi Jumala vaatii sanassaan sellaista, mitä emme kykene toteuttamaan. Luther parahti aikana, jolloin hän pyrki kelpaamaan Jumalalle omin voimin: ”Pitikö Jumalaa rakastaa – minä vihasin häntä!” Jos sinä olet tällainen syntinen, on tilasi oikein hyvä. Anna vain Herran Jeesuksen parantaa tilasi, älä yritä tehdä sitä omin voimin. Jeesuksen veri riittää.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy    :D