Ruumiin ja sielun elämä maan päällä on tarkoitettu tilapäiseksi olemassaolon vaiheeksi.
Tämän totesi jo kuningas Salomo:
"En kieltänyt silmiltäni mitään, mitä ne pyysivät, enkä torjunut sydämeltäni mitään iloa.
Minun sydämeni iloitsi kaiken vaivannäköni tuloksista.
Se oli osani kaikesta vaivannäöstäni.
Mutta kun käänsin huomioni kaikkiin töihin, joita käteni olivat tehneet, ja vaivannäköön, jolla olin itseäni vaivannut niitä tehdessäni, niin katso:
se oli kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua.
Mistään ei ole hyötyä auringon alla.
Minä sanoin sydämessäni: Se, mikä kohtaa tyhmää, kohtaa minuakin.
Miksi sitten olen tullut näin ylen viisaaksi?
Niinpä sanoin sydämessäni: Turhuutta on tämäkin.
Eihän viisaasta, sen paremmin kuin tyhmästäkään, jää ikuista muistoa, kun tulevina päivinä kaikki vaipuu unohduksiin.
Eikö viisas kuole samoin kuin tyhmäkin?"
(Saarn. 2: 10-11; 15-16)
Koska maallinen elämä päättyy kuolemaan, viisaimmankin ja rikkaimmankin ihmisen työn tulokset raukeavat tyhjiin.
Kaikki ponnistelun hedelmät unohtuvat.
Kun Raamatussa mainitaan kuolleita ihmisiä ja heidän aikaansaannoksiaan,
kyse on aina kuninkaista, sotasankareista ja profeetoista.
Myös muutama erityisen laupiaan teon tehnyt mainitaan.
Tärkeitä ovat siis vain niiden tekemiset, jotka ovat vaikuttaneet Jumalan välikappaleena Hänen kansansa kohtaloihin.
Ja silti yksi merkittävimmistä Jumalan kansan hallitsijoista, kuningas Salomo,
näki Saarnaajan tekstejä kirjoittaessaan,
että hänenkin elämänsä on turhuutta.
Hän ei tietenkään tarkoita, että elämä Jumalan lahjana olisi sinänsä turhaa.
Mutta hän näkee kirkkaasti, että mikään ihmisen suoritus ei ole oikeasti merkityksellinen.
Kaikkea on aina ennenkin tehty, koska mikään ei ole uutta auringon alla.
Ja kaikki pyrkiminen ja ponnistelu on lopulta rauennut tyhjiin, ja tulee raukeamaankin.
Jumalan Sana opettaa siis ihmistä tajuamaan oman ja toisten elämän saavutusten ja menestysten olevan vähäpätöisiä, suorastaan turhanpäiväisiä.
Apostoli Paavali kirjoittaa samasta asiasta:
"Katsokaa omaa kutsumistanne, veljet.
Ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa eikä monta jalosukuista. Mikä maailman mielestä on hullutusta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään.
Mikä maailman mielestä on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen voimakkaat häpeään.
Mikä maailmassa on syntyperältään alhaista ja halveksittua, mikä ei ole mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen mitättömäksi sen, mikä on jotakin,
ettei mikään liha voisi kerskailla Jumalan edessä.
Hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa.
Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi, jotta tapahtuisi, niin kuin on kirjoitettu:
”Joka kerskaa, kerskatkoon Herrasta.”
(1. Kor. 1: 26-31)
Viisas, älykäs, varakas, menestynyt ja voimakas ihminen lähtee pois kuoleman hetkellä.
Mikään hänen saavutuksistaan ja suoritteistaan ei ole kerskaamisen eli kehumisen arvoista. On enemmän hävettävää kuin kunnioitettavaa.
Ja samoin käy heikon ja tyhmän.
"Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä."
(Job. 19:25)