Miksi en muutu paremmaksi? (Lainaus aikaisemmasta kirjoituksesta vuodelta 2013):
"Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut" (2. Kor. 5:17).
Tämä Raamatun jae on monelle uskovalle tuskallinen ja epätoivoa tuottava. Kun hän katsoo elämäänsä, niin hänen on myönnettävä, että hänen elämässään on liian paljon asioita, jotka eivät ole muuttuneet. Toki joitakin asioita hän voi elämässään muuttaa tahdonkin voimalla, mutta ei kaikkea.
Ajoittain hän on edelleen kärsimätön ja kiukkuinen ja usein hän tuottaa elämällään häpeää itselleen ja kristityn nimelle. Ei hän ole pystynyt itseään muuttamaan, vaikka on tehnyt vakaita päätöksiä, että joidenkin asioiden hänen elämässään on muututtava. Ja mikä pahinta, kehitys näyttää hänen kohdallaan iän myötä kulkevan vain pahempaan suuntaan.
Joillekin tämä on ollut niin vaikea asia, että uskokin on mennyt ja monet kamppailevat siinä rajamaastossa ajatellen, että taitaa olla parasta luovuttaa, koska minusta ei yksinkertaisesti ole siihen elämään, jota uskovalta edellytetään. Jumalakin näyttää liian ankaralta ja kovalta.
Raamattu ilmoittaa toisaalta kuitenkin, että evankeliumi on ilosanoma. Jos tämä on totta ja meiltä kuitenkin vaaditaan sellaista mihin meillä ei ole edellytyksiä ja mihin emme kykene, niin eikö tässä ole selvä ristiriita?
Katsotaanpa tuota jaetta uudelleen. Raamatun ymmärtämisen yksi perusperiaate on asiayhteys eli konteksti. Meillähän on luonnostaan taipumus lukea Raamattua ihmislähtöisesti ja silloin näemme monet asiat ylivoimaisina vaatimuksina. Mutta jos katsomme asiaa Jumalan näkökulmasta, niin se muuttuu täysin toiseksi. Näin uskon tässäkin olevan. Kun luemme asiaan liittyvän tekstin (jakeesta 14 eteenpäin), niin näkymä muuttuu toiseksi. Siinä sanotaan, että Kristus on kuollut kaikkien edestä ja siis myös kaikki ovat kuolleet. Emmekä nyt enää tunnekaan ketään lihan mukaan (jae 16). Jos katsomme asiaa ainoastaan ihmisen näkökulmasta, niin emmehän me ole suinkaan kuolleita, vaan eläviä ja tunnemme toisemme ihmisinä "lihan mukaan". Mitä nämä jakeet oikein tarkoittavat?
Tässä tilanne muuttuu sillä tavoin, että ihmisen luonnollinen ajattelu saa väistyä ja tilalle tulee Jumalan näkökulma. Kun ihminen on Kristuksessa, niin hän on Jumalan silmissä uusi luomus. Tällöin Jumala katsoo ihmistä – ei lihan mukaan – vaan sen mukaan, mitä Kristus on tehnyt hänen hyväkseen. Ja Jumala katsoo vain uutta luomusta, joka on pyhä, puhdas ja moitteeton. Itsessään syntinen ja vian alainen luetaan vanhurskaaksi, Jumalalle kelpaavaksi. Jos näin ei olisi, koko korinttolaisille kirjoitetun kirjeen sanoma kävisi epäjohdonmukaiseksi. Korintossa uskovat eivät eläneet Jumalan tahdon mukaan, vaan siellä oli monenlaista syntiä. Silti Paavali kutsuu heitä Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyiksi, mainitseepa vielä senkin, ettei korinttolaisilta puuttunut mitään missään armolahjassa.
Luvun loppua kohden asia saa lisävalaistusta. Jakeessa 18 sanotaan: "Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta…" Ja edelleen 19. jakeessa tämän asian muuttumattomuus vielä varmistuu: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."
Meidät on sovitettu yli 1900 vuotta ennen kuin olemme tähän maailmaan syntyneet – ennemmin kuin olemme tehneet hyvää tai pahaa. Sovitus on sitäpaitsi niin laaja ja kaiken kattava, että tulevatkin syntimme ovat jo sovitetut. Kaikki ihmiset syntyvät tähän maailmaan jo valmiiksi sovitettuina. Joku voi sanoa, että tällainen sanoma on aivan älytön. Totta se näin on ja Raamattu sanookin sitä hullutukseksi. Ja että Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset (1. Kor. 1:25).
Kristityille on annettu tehtävä. Kristuksen puolesta me pyydämme ihmisiä, että he antaisivat sovittaa itsensä Jumalan kanssa (jae 20). Sovitus on siis valmis ja se on uskolla omistettavissa. Jakeessa 21 sanotaan kaiken hyvän lisäksi, että Jeesus tehtiin meidän tähtemme synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. Uskon kautta syntimme siirtyvät Hänen ominaisuudekseen ja Hänen vanhurskautensa tulee meidän ominaisuudeksemme. Tämä on totta Pyhän Jumalan edessä.
Kun me katsomme itseämme, me emme näe tätä Kristuksen vanhurskautta, vaan näemme oman kelvottomuutemme ja toisetkin näkevät sen. Jumala lukee tällaiset syntiset vanhurskaiksi, kun he uskovat evankeliumin – miksi me epäilisimme sitä? Jos luulemme Hänen hyväksyvän meidät sillä perusteella, että pystymme elämään oikein, niin emmekö me silloin halveksi sovitusta ja eikö armo olisi silloin tarpeeton?
Mutta mitä sitten voisimme tehdä päästäksemme eteenpäin pyhityksen tiellä niin ettemme loukkaisi toista ihmistä emmekä tuottaisi häpeää Kristuksen nimelle? On vain yksi mahdollisuus. Evankeliumi! Usko siihen, että Jumala vanhurskauttaa meidät itsessämme jumalattomina ja ettei meissä itsessämme ole eikä meihin tule niitä ominaisuuksia, joiden perusteella tuo vanhurskauttaminen voisi tapahtua.
Kun evankeliumin kautta pääsemme Jumalan armon alle, niin armo kasvattaa meitä (Tiit. 2:11-14). Pyhitys on elämän mittainen prosessi, se on hidas ja siinä on yksilöllisiä eroja. Emme kuitenkaan pelastu siksi, että olemme virheettömiä, vaan siksi, että meidät luetaan vanhurskaiksi. Kristus Jeesus on tullut meille Jumalalta viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi (1. Kor. 1:30). Mitään parempaa, puhdistavampaa ja tehokkaampaa ei ole olemassa.
Synti on laittomuutta, joka puolestaan on lainalaisuutta (1. Joh 3:4). Uskon kilvoitus merkitsee taistelua lain ja armon välillä. Tämä taistelu on eräs tuntomerkki siitä, että Pyhä Henki tekee työtään sydämessä. Armon alla pysyminen varjelee meitä synniltä, toisin kuin laki.
Ihminen voi kehittyä moraalisesti, mutta pyhitys on Jumalan työtä alusta loppuun. Evankeliumiin uskominen antaa kaiken tämän, siksi tarvitsemme evankeliumin sanomaa joka päivä ja joka hetki ja varsinkin silloin, kun petymme itseemme ja toisiin. Eikä edes uskoa tarvitse puristaa itsestään, vaan sekin annetaan lahjaksi. Pöytä on katettu, tulkaa kaikki aterialle! Tämä on todellinen ilosanoma!