Törmäsin viime vuosikymmenellä pohjoisessa lahkolaishenkiseltä vaikuttavaan kristittyjen porukkaan, jonka jäsenet eivät millään voineet hyväksyä ajatusta siitä, että lapsikasteen saanut mutta uskova ja siis uudestisyntynyt ihminen ei menisi heidän mielestään varsinaiselle tosi kasteelle, vaikka lapsikasteen saanut uskova ihminen hyväksyisi myös heidän erilaisen kastenäkemyksen, jonka mukaan kasteelle voi mennä kristillisessä mielessä pätevästi vasta sitten, kun ymmärtää kieltä ja itse haluaa. Ei voinut heidän mielestään olla useanlaista käytäntöä ja ajatustapaa kasteasiassa. Mutta kun sanoin heille, että minun mielestä saattoi hyvinkin olla useaa ajatustapaa ja -käytäntöä, mutta siitä seikasta johtuen heidän ei mielestäni pitäisi alkaa kuitenkaan tuomitsemaan toisella lailla ajattelevia kristittyjä kuten minua tai sulkemaan toisenlaista ajatustapaa edustavia Jumalan valtakunnan ulkopuolelle, niin sain melkoisen käännytysrumputulen päälleni. Heidän mukaansa niin sanotun uskovien kasteen seurauksena syntielämä jää kokonaan taakse. Kasteeseen siis liitettiin aivan uskomaton väite: jos menet aikuisena kasteelle, synti jää kokonaan tai ainakin lähes kokonaan uskon kuuliaisuutta osoittavan teon seurauksena kastealtaaseen menoa edeltävään elämään. Kasteen jälkeen alkaa korkeatasoinen pyhittynyt elämä. Eräs tuntemani ihminen on kuullut toiselta taholta väitteen, jonka mukaan kuuliaisuus Jumalalle kasteasiassa, joka osoittautuu siinä, että menee omatoimisesti kasteelle, vaikka olisi lapsena saanut kasteen, palkitaan Jumalan toimesta siten, että kastettava parantuu kasteen yhteydessä vakavista sairauksista. En usko kohtaamani porukan poikkeuksellisen korkeaan pyhyystasoon tai en itse asiassa havaintojeni perusteella voinut vakuuttua siitä, että kohtaamani porukan syntielämä olisi jäänyt kokonaan heidän kastealtaaseen upottautumista edeltäneeseen elämään, enkä usko, että kasteella käymisestä seuraa se, että vakavasti sairaan ei tarvitse enää kärsiä sairautensa tähden.