Näitä juttuja kun luen tulee mieleen vaimon jutut, hän on sellainen menneitten vatvoja. Vaikka ne ovat sellaisia pienempiä juttuja, mutta kun tulee jotain pientä kinaa jostain, niin eikös hän vedä siihen muistoja. Eli kun sinä silloinkin ja silloinkin teit sitä sun tätä. Minä taas kuittaan menneet helpommin pois ja keskityn tähän hetkeen. Luonteita on monia niinkuin tiedämme. On murheellista nähdä kun jotkut piehtaroivat jossain menneissä virheissään koko elämänsä, asiat jotka on jo anteeksi annettu kaikilta osapuolilta.
Miten Daavid teki kun oli tehnyt aviorikoksen naapurin eukon kanssa ja murhannut tämän miehen, vieläpä julkisesti. Hän todella sydämmensä pohjasta katui ja tunnusti syntinsä Jumalalle. Hänellä oli vahva usko armahtavaan Jumalaan, joka antaa anteeksi katuvalle, eikä enään muista tämän syntejä. Jos Jumala antaa jotain anteeksi, Hän ei enään näe sitä, eli sitä ei enään ole Hänen muistissaan. Daavid olisi ansainnut kuoleman rangaistuksen Mooseksen lain mukaan, mutta Jumala armahti häntä. Jos meilläkin on vahva usko Jumalan armoon, niin tiedämme, ettei meidän ja Jumalan välillä ole enään mitään siinä suhteessa.
Daavid hoiti myös syntiensä seuraukset menemällä naimisiin Batseban kanssa. Mutta koska synti oli julkinen, sai Daavid karsittäväkseen julkisesti sen seuraukset, niinkuin voimme kukea raamatusta 2 Sam 11
Näin kai se menee meidänkin elämässä. Jumala antaa syntimme anteeksi, mutta seuraukset saamme kestää. Mutta Jumala ei enään myöhemmin ota asiaa puheeksi, koska se on pois pyyhitty.
Ei pannut Jumala Daavidia hyllylle, vaan hän sai jatkaa menestyksellä uraansa ja Jumala ylisti häntä myöhemmin kuuliaiseksi palveliakseen.