Huomenta, albert1.
Tuo dna:n vastaavuus, jonka mainitsit, vaatii tarkentamista. Jossakin vaiheessa oltiin vakaasti sitä mieltä, että vain noin 10% dna:sta on tarpeellista, ja loput 90% on pitkän kehityksen myötä kertynyttä ylimäärää. Sitä nimitettiinkin roska-dna:ksi, koska sillä ei katsottu olevan mitään tarkoitusta.
Nyt on saatu selville että tuosta roska-dna:sta onkin huomattavan suuri osa tarpeellista ja siis käytössä olevaa biologista informaatiota. On menossa lähes kilpajuoksu tieteenharjoittajien kesken siinä, kuka onnistuu osoittamaan käyttötarkoituksen lopullekin. Käsittääkseni pidetään jo itsestään selvänä, että kaikki dna (ihmisen tapauksessa noin kolme miljardia emäsparia) on tarpeellista.
Tuosta 10%:sta on huomattava osa vastaavaa dna:ta simpanssilla ja ihmisellä. Mikä ei ole mielestäni mikään ihme, kun ajattelee ulkoisen olemuksen tiettyä yhdenmukaisuutta (ainakin kaukaa katsoen...). Mutta kun otetaan huomioon loput 90% dna:sta, niin vastaavuus on merkittävästi pienempi.
Taivaankappeleiden etäisyyksien mittaamisesta: lähellä olevien taivaankappaleiden suhteen se on aika helppoa, itsekin voimme sitä tehdä ilman kummoisia välineitä. Voimme vaikkapa ottaa Järvenpäästä suunnan aurinkoon (missä kulmassa aurinko on suhteessa pystysuorassa olevaan linjaan, ja mihin ilmansuuntaan) ja samaan aikaan tuttavamme Aucklandissa tekee vastaavan mittauksen. Sitten tarvitaan tieto Järvenpään ja Aucklandin etäisyydestä, suoraa linjaa pitkin maapallon läpi. Nyt meillä on kolmio, jonka sivut ovat Järvenpää-Aukcland, Auckland-Aurinko, ja Aurinko-Järvenpää. Pienen geometrisen aivojumpan jälkeen olemme selvillä, kuinka kaukana Aurinko on.
Jonkin kaukaisemman tähden etäisyyden selvittäminen onnistuu myös kotikonstein, mutta kannattaa ehkä ottaa suunta tähteen ensin tänään ja toisen kerran puolen vuoden päästä, jolloin ollaan vastakkaisessa kohdassa aurinkoa kiertävällä radallamme. Hiukan enemmän asioita on otettava tässä huomioon (aurinkoa kiertävä ratamme ei ole pyöreä vaan ellipsi, ja tähdetkin liikkuvat omaa liikerataansa pitkin ja niiden sijainti meihin nähden muuttuu pikku hiljaa). Mutta se on helpotus, että voimme ottaa suunnat puolen vuoden välein kotipihastamme, ei tarvitse komentaa Aucklandissa asuvaa tuttavaa mittailemaan mitään.
Hyvin hyvin kaukaisten tähtien etäisyys meistä on sitten vähän eri juttu. Kuulemma ne kaikki etääntyvät meistä ja toisistaan koko ajan (eli avaruus laajenee). Etäisyyden kasvu on osoitettu infrapunasiirtymän avulla - mutta olen kuullut myös epäilyjä menetelmän luotettavuudesta. Tässä kohden minun kyllä pitäisi päivittää omia tietojani ajan tasalle, mutta kaikkeen ei jaksa tai ehdi paneutua.