Ongelma saattoi olla vain minulla, mutta en puhukaan kenenkään toisen puolesta.
Terävä-ääninen, ujeltavasti ja kirkuvalla tyylillä huutava, seksikkäästi puettu n. 30-vuotias nainen "lauloi" rockibandin säestyksellä "ylistyslauluja".
Minulle olisi ollut ongelma. Olisin jopa saattanut marssia kesken kaiken ulos. Se liturgia menee taatusti yli sietokynnykseni. Jossain yhteydessä taisin kirjoittaa, että ainakin joskus "liturgia" on se sielunvihollisen osuus.
Ainakin yksi mies marssi näyttävästi ulos, kun naisen kirkuminen ylitti hänen sietokynnyksensä. Mies bläjäytti Hengellisen laulukirjan, jonka oli ottanut toivorikkaasti (niin kuin minäkin) sisälle tullessaan, takaisin oven vieressä olevalle hyllylle.
Muitakin lähti kesken, mutta en tietenkään tiedä syytä.
Oikein paneuduin noihin "ylistyslaulujen" sanoihin, koska ne heijastettiin seinälle.
Sanoissahan ei ole mitään ihmistä koskettavaa sanomaa eikä mitään rukousta, johon voisi yhtyä.
"Laulut" ovat vain laulajan (tässä tapauksessa laulajattaren) henkilökohtaista Jumalan tunteella ylistämistä- tai ylistämisen ja varsinkin itsensä ja ruumiinsa esittämistä yleisölle.
Tietenkin sellaiset seurakunnan jäsenet voivat yhtyä tuollaiseen, jotka ovat tottuneet ja oppineet rukoilemaan Jumalaa seisten, kovalla äänellä huutaen ja huojuen ja samalla käsiään heilutellen ja huitoen.
Tässä seurakunnassa on näköjään iso ryhmä latinoja (en tiedä, mistä valtioista), ja heille on tulkkauskin espanjaksi.
Heille sosiaalinen ja ruumiillinen osallistuminen musiikkiin on luontaista, mutta suurin osa porukasta on kuitenkin suomalaisia, joiden hengellinen ja muukin kulttuuri on perinteisesti hyvin toisenlainen.
Kokouksessa oli kuitenkin Pyhä Henki voimakkaasti läsnä. Seurakunta sai siis aivan ilmeisesti Herralta anteeksi sen, että eksyi esittämään "ylistämistä".