Kirjoittaja Aihe: Lain taulut ainoastaan liitonarkissa  (Luettu 1389 kertaa)

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Lain taulut ainoastaan liitonarkissa
« : 05.04.19 - klo:16:08 »
Olen vähän pakertanut Aikakirjoja eteenpäin, ja tämä kohta kolahti tosi voimakkaasti. Liitonarkissa, mikä oli kaikkeinpyhimmässä oli ainoastaan laintaulut.

7Ja papit toivat Herran liitonarkin paikoilleen temppelin kuoriin, kaikkeinpyhimpään, kerubien siipien alle. 8Sillä kerubit levittivät siipensä sen paikan ylitse, missä arkki oli, ja niin kerubit peittivät ylhäältä päin arkin ja sen korennot. 9Ja korennot olivat niin pitkät, että niiden arkista ulkonevat päät voi nähdä kaikkeinpyhimmän edustalta, mutta ulkoa niitä ei voinut nähdä. Ja ne jäivät sinne tähän päivään asti. 10Arkissa ei ollut muuta kuin ne kaksi taulua, jotka Mooses oli pannut sinne Hoorebilla, kun Herra oli tehnyt liiton israelilaisten kanssa, heidän lähdettyänsä Egyptistä.

Tuo oli jotenkin tosi puhutteleva, kun ottaa huomioon mitä Jeesus puhui fariseuksille laista, mihin he luottivat.
Laki, siis 10 käskyä lähinnä listää ihmiskunnan synnit. Sehän on täysin negatiivisen käyttäytymisen lista suureksi osaksi, ja mistä se juontaa?? Siitä miten me ihmiset käyttäydymme. Se on tosi traagista.

Älä tapa, älä varasta, älä pidä epäjumalia, älä tee huorin, älä himoitse....
Eihän toi mitenkään uljaalta ja pyhältä kuulosta, vaan noin sanotaan vain silloin kun JOKU JO TEKEE sitä kaikkea.

En nyt just löydä sitä kohtaa Johanneksen evankeliumista, missä Jeesus puhuu hyvin suoraan fariseuksille, että Mooseksen laki, mihin he luottavat, tulee tuomitsemaan heidät. Se on tosi radikaalia miten Jeesus konfrontoi heitä siinä kohden.

Mooseksen laki todella tuomitsee ihmisen.



« Viimeksi muokattu: 05.04.19 - klo:16:31 kirjoittanut sandia »

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Lain taulut ainoastaan liitonarkissa
« Vastaus #1 : 05.04.19 - klo:16:09 »
Jäi vähän vajaaksi, mutta pitää mennä...

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Lain taulut ainoastaan liitonarkissa
« Vastaus #2 : 05.04.19 - klo:17:49 »
Joh. 5:45

Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne.
« Viimeksi muokattu: 05.04.19 - klo:17:57 kirjoittanut sandia »

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Lain taulut ainoastaan liitonarkissa
« Vastaus #3 : 05.04.19 - klo:18:09 »
Myös minä olen jälleen kerran miettinyt viime päivinä tätä samaa teemaa.

Kun pappi meni Ilmestysmajassa suitsuttamaan, hän oli lain arkin edessä, vaikka siellä oli verho välissä. Varmasti jokainen pappi tiesi asian, vaikka ei Kaikkein pyhimpään nähnytkään.


2.Moos.30
1 "Tee myös alttari suitsutuksen polttamista varten; tee se akasiapuusta.
6 Ja aseta se lain arkin edessä olevan esiripun eteen, niin että se tulee armoistuimen kohdalle, joka on lain arkin päällä ja jossa minä sinulle ilmestyn.


Lain taulut puhuvat omaa kieltään.
Niin puhuu myös armoistuin, joka oli kantena lain arkin päällä.

Jumalan ilmestyminen näyttäisi olevan yhteyksissä siihen, että nuo molemmat ovat läsnä.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Lain taulut ainoastaan liitonarkissa
« Vastaus #4 : 05.04.19 - klo:18:15 »
Tuo edellä oleva tuli taas voimakkaasti mieleen, kun luin tekstiä kuningas Aahaksesta.

2.Aik.28
24 Ja Aahas kokosi Jumalan temppelin kalut ja hakkasi Jumalan temppelin kalut kappaleiksi. Hän sulki Herran temppelin ovet ja teetti itselleen alttareita Jerusalemin joka kolkkaan.

Temppeli vastasi toiminnoiltaan ja tärkeimmän sisustuksen osalta Ilmestysmajaa.
Aahas siis sulki ovet Jumalan Ilmestymisen paikkaan.
Hän vähät välitti Jumalan laista.