Mulla on myös samansuuntainen kokemus kuin Sandialla. Oikeastaan melkein kaikissa asioissa, joissa koen toimineeni Jumalan tahdon mukaisesti kun luontaisesti olisin toiminut toisin, koen oman osuuteni lähinnä vastusteluna. "Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi." (Fil 2:13). Kun lopulta olen, Jumalan vaikutuksesta, alkanut nähdä että Hänen tahtonsa onkin mulle parasta, niin vasta siinä vaiheessa oon siihen taipunut. Eli oikeastaan täysin itsekkäästä motiivista. Tulihan tuhlaajapoikakin kotiin, koska hänellä oli nälkä. Ei siinä ollut mitään sen jalompaa motiivia, eikä mun nähdäkseni meilläkään voi syvimmiltään olla.
Mä en kuitenkaan itsekään tykkää käsitteestä "ratkaisukristillisyys", siinä painotetaan liikaa jotain tapahtumaa menneisyydessä. Toki on hyvä muistaa kaiken hyvän mitä Jumala meille on tehnyt, mutta ei millekään menneelle ole järkevää antaa liikaa painoarvoa. Me tehdään joka hetki valintoja, ja tässä hetkessä merkitsee eniten se, mitä valintoja tässä hetkessä teemme.