Minäkin tulin uskoon vuotta ennen rippikoulua.
Koin hiukan huvittavana sen, että papit voivat mukaa päättää,
kuka on riittävän uskovainen ollakseen oikeutettu ehtoolliselle.
Olin jo todistanut uskostani koulussakin.
Myös uskonnonopettaja (naisteologi) havaitsi ja ymmärsi uskoontuloni.
Kävin seurakuntanuorissa (kansanlähetyshenkinen).
Mutta en siis ollut "oikeasti" uskova, koska kirkko vaati rippikoulua.
Seuraavana kesänä sitten kävin rippikoulun,
jonka piti nuori (uskova) miespastori.
Mitään uutta en siellä tietenkään oppinut.
Kukaan ei myöskään tullut tietääkseni uskoon.
Muistan konfirmaatiotilaisuudesta, että olin ainoa, joka lausuin uskontunnustuksen
ääneen. Jotkut vilkuilivat minua, koska vaikutin tietysti kajahtaneelta.
Tuosta vaiheesta alkoi vähitellen tarpeeni kyseenalaistaa ev.lut. kirkkoa.
En silloinkaan löytänyt Raamatusta mitään perustaa sille,
että olisi olemassa "kasteen armoliitto",
jonka papit "vahvistavat" konfirmaatiossa.
Monet muutkin asiat ihmetyttivät.
Vuosikymmenien aikana olen kuitenkin alkanut hyväksyä tosiasian,
että kaikki kirkkokunnat ja muut kristilliset järjestelmät ovat vain ihmisten yritelmiä luoda toimintaympäristöjä
maanpäälliselle Kristuksen seurakunnalle.
Monissa asioissa useimmat yhteisöt ovat sisäistäneet Raamatun keskeiset opetukset,
vaikka ovatkin kehitelleet lisäksi omia oppejaan
ns. tulkitsemalla Jumalan Sanaa.
Siksi en ole eronnut kirkosta, jossa ovat uskonnollis-kulttuuriset juureni.
Hengelliset juureni ovat tietysti Herrassa ja Hänen Sanassaan.
Kävin tosin v. 2013 Espanjassa kasteella, jonka toimittivat kaksi helluntaiseurakunnan pastoria.
Sain kastetodistuksen, jota ei ole koskaan kysytty käydessäni esim. "vieraissa" vapaiden suuntien seurakunnankokouksissa ehtoollisineen.
Mutta en ole liittynyt mihinkään ns. vapaasen seurakuntaan.
Liittyminen edellyttäisi mm. keskusteluja vanhimmistoveljien kanssa,
ja ne läpäisisin varmasti.
En tiedä, katsoisivatko luterilaisen kirkon papit minua karsaasti,
jos kertoisin esim. ehtoollisen yhteydessä, että olen saanut helluntaikasteen (siis uskovien kasteen).
Aioin kerran kokeilla sitä, kun kävin kolmen vuoden ajan joka lauantai Teneriffalla ulkosuomalaisille tarkoitetussa luter. jumalanpalveluksessa,
jossa oli aina myös ehtoollinen.
Mutta en viitsinyt asettaa nuorta ja innokasta pappia kiusalliseen tilanteeseen.