Viime sunnuntaina olin kokouksessa, jossa vanha saarnamies puhui sinänsä hyvän puheen. Jossakin vaiheessa minua kuitenkin alkoi häiritä se, että hän toisti monesti saman asian: että Jumala voisi koskettaa meitä. Hän toi nimenomaan esille sen, että srk:n kokous on se paikka missä Jumala voi koskettaa ihmistä. Ja hän sanoi jopa niin, että hän toivoo että siinä tilaisuudessa saisimme sellaisen ilmapiirin että Jumala voisi koskettaa meitä.
Silloin minun alkoi yhä enemmän mietityttää ja häiritä hänen ajattelunsa. Tietyn ilmapiirin tavoitteluhan on tunnetilan tavoittelua. Ja jos tavoitteena on saada kosketus Jumalalta, niin silloinhan ajatellaan niin että Jumala on ulkopuolellamme, ja juuri seurakunnan kokous (vain seurakunnan kokous?) on paikka jossa saavutetaan jonkinlainen yhteys tai kosketus Jumalaan.
Tiedättekö kuinka monessa kohdassa Raamattua sanotaan että Jumala koskettaa ihmistä? Ei kovin monessa...
Eikö se ole kuitenkin niin, että Jumala on meissä, eikä ulkopuolellamme?
"Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan."Joh 14:23
"Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?" 1 Kor 3:16
Siis Poika, Isä, ja Jumalan Henki on meissä. Miksi sitten pitäisi tavoitella kokouksissa ilmapiiriä, jossa Jumala koskettaa meitä? Tätä sopii miettiä.