Puimatanner

Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Oloneuvos - 07.06.20 - klo:02:38

Otsikko: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Oloneuvos - 07.06.20 - klo:02:38
Tahdon aloittaa keskustelun tuosta otsikon aiheesta "Kuoleman lähestyessä".

Maaliskuussa minulta löydettiin ruokatorvesta pitkälle edennyt syöpä.  Ennuste on huono. Saarnaajan sanat elämän rajallisuudesta ovatkin nyt puhutelleet erikoisti:

"Kaikella on määräaika
ja aikansa on jokaisella asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla"
(Saarn. 3:1-2).

Ei noita kuolemaan liittyviä asioita terveenä juurikaan ajattele. Ei ainakaan nuorena, kun elämä avaa eteen monia tavoittelemisen arvoisia haasteita; opiskelun, seurustelun, kodin perustamisen, hyvän työpaikan etsimisen jne. Noiden asioiden ympäröimänä elämä voi soljua vuosikymmeniäkin ja pysähdymme vasta sitten, kun meidät pysäyttää jonkun rakkaan sairastuminen tai kuolema.

Minut pysäytti saamani syöpädiagnoosi ja keskustelu syöpäsairauttani hoitavan erikoislääkärin kanssa, joka kertoi, että tautini havaittiin niin myöhään, ettei sitä voida parantaa. Lääkäri arvioi (vastaanotollaan 14.4) minulla olevan elinaikaa 8-14 kuukautta. Sellainen ennuste pysäyttää ja herättää pohtimaan elämän rajallisuutta.

Monenlaiset mietteet ovat näiden kuukausien aikana kulkeneet ajatuksissani kuten myös rukouksissani. Tässä(kö) oli siis elämäni? Ilmeisesti? Sisältyihän siihen hyviäkin tapahtumia, ehkä muutama hyvä ajanjaksokin, mutta enemmän epäonnistumisia ja pahaa. Ilman epäilyksiä "oikeuden vaaka" painuu kyllä miinuksen puolelle.

Olen iloinen siitä, että olen saanut aikaa valmistautua lähtöön ja pohtia elämääni ja asioitani. Tunnen monia, jotka on otettu yllättäen elämästä.

Tämä oli nyt tällainen väsyneen miehen tökkivä aloitus aiheesta. Kirjoitan lisää huomenna... tai siis tänään, kello kun näyttää olevan jo yli kaksi sunnuntain puolella. Toivon kovasti, että voisimme keskustella tästä vaikeasta aiheesta. (Anteeksi että tämä aloitus on vähän sekava, mutta pyrin parempaan).

Jeesus jokaista lukijaa siunatkoon !

Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Anton - 07.06.20 - klo:08:03
Ei noita kuolemaan liittyviä asioita terveenä juurikaan ajattele. Ei ainakaan nuorena, kun elämä avaa eteen monia tavoittelemisen arvoisia haasteita; opiskelun, seurustelun, kodin perustamisen, hyvän työpaikan etsimisen jne. Noiden asioiden ympäröimänä elämä voi soljua vuosikymmeniäkin ja pysähdymme vasta sitten, kun meidät pysäyttää jonkun rakkaan sairastuminen tai kuolema.

En tiedä mistä tämä johtuu, mutta mun kohdallani ei ole ollut noin. En ole koskaan ollut tuossa "oravanpyörässä", ja olen miettinyt kuolemaa paljon nuoruusvuosista lähtien. Ehkä sen takia just en ole nähnyt mitään järkeä jonkun maallisen ihanteen tavoittelussa. Aiemmin tämä oli ahdistuksen sävyttämää, mutta uskoontulon myötä kaikki palaset loksahti paikalleen ja tajusin miksi tunnen näin.

Monenlaiset mietteet ovat näiden kuukausien aikana kulkeneet ajatuksissani kuten myös rukouksissani. Tässä(kö) oli siis elämäni? Ilmeisesti? Sisältyihän siihen hyviäkin tapahtumia, ehkä muutama hyvä ajanjaksokin, mutta enemmän epäonnistumisia ja pahaa. Ilman epäilyksiä "oikeuden vaaka" painuu kyllä miinuksen puolelle.

Mulla on ollut hyvin siunattu elämä, kun olen saanut elää rauhallista ja turvattua elämää. Katsella kedon kukkia ja taivaan lintuja, Jeesuksen käskyä täyttäen. Ymmärrän toki että ihmisillä saattaa olla vaikeita traumaattisia kokemuksia elämässään, ja silloin voi olla vaikea suhtautua elämään positiivisesti. Kuolema tuntuu varmasti silloin vielä hienommalta asialta, lopulliselta vapautukselta kaikesta kärsimyksestä iankaikkiseen iloon ja kirkkauteen.

Oloneuvos, hyvää matkaa kun sen aika koittaa, ja nähdään toisella puolella.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Oloneuvos - 07.06.20 - klo:11:04

Kylläpä kirjoituksesi siunasi ja lämmitti sisintäni. Kiitos.
Tuossa tekstissäsi oli pari kohtaa joihin tahdon vastata, kunhan saan vähän lisää puhtia tähän päivään  ::)
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Soltero - 07.06.20 - klo:12:50
Minulla esiintyy silloin tällöin elämiseen kyllästymistä.
Kyllästyminen tarkoittaa silloin väsymistä kaikkiin elämääni kuuluviin rutiineihin,
elämyksiin, odotuksiin, pettymyksiin, seikkailuihin, rauhaan, levottomuuteen ja muuhun arkiseen ja juhlalliseen.
Ajattelen joskus "Eiköhän tämä jo riitä."
Kaikenlaista on ollut ja tapahtunut.

Minun on mahdotonta arvioida menneisyyttä tai edes tätä hetkeä
sen mukaan, onko elämiseni onnellista ja kivaa
vai surkeaa rääpimistä.
Tapahtumat, olotilat ja ympäristöt pitävät yleensä sisällään niin monenlaisia ilmiöitä, että elämänjaksojen määritteleminen
hyväksi tai huonoksi ei onnistu.
Ehkä jokin yksittäinen päivä voi olla hiukan pimeämpi tai valoisampi kuin muut,
mutta kaikkiin päiviin sisältyy silti aina kirkasta auringonpaistetta ja
pimeä puoli.

En ole koskaan saanut mitään suurta aikaan, ja tuskin tulen saamaankaan,
koska olen jo aika vanha ukko.
Etupäässä elämiseni on ollut vauva-asteelta alkaen notkumista, roikkumista, venymistä ja muuta norkoilua,
ilman innoittuneita unelmia, joita olisin hurmakkaasti toteuttanut.

Mutta olen tyytyväinen.
Ilmeisesti minun saamani leiviskä on aika vaatimaton, eikä Jumala vaadi sen tuottavan mitään ihmeellistä.
Jos vertailisin toisiin ihmisiin omia suorituksiani ja niiden tuottoa,
luultavasti pelästyisin ja jopa masentuisin.
Ai miten niin pakenen vastuuta ja jätän käyttämättä Jumalalta saamani varat ja velvoitteet?

"Sinä ehkä sanot minulle: ”Miksi hän sitten vielä moittii? Kuka voi vastustaa hänen tahtoaan?”
Niinpä niin, ihminen, mikä sinä olet väittämään Jumalaa vastaan?
Ei kai tehty sano tekijälleen: ”Miksi teit minusta tällaisen?”
Eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia arvokkaaseen,
toinen halpaan käyttöön?"
(Room. 9: 19-21)

Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: sandia - 07.06.20 - klo:18:25
Minulle kaikkiaan kuolema on ollut tabu. Niin kykenemätön olen sen käsittelemiseen itsessäni.
Kuolema lähestyy, se on varma, eikä kukaan tiedä omalla tai läheistenkään kohdalla millä vauhdilla se lähestyy. Miehen veljen vaimo sairastui pahasti jo kauan sitten. Hän sai aivoverenvuodon jossain syvällä aivorungossa. Henki kuitenkin säilyi ja jotenkin olivat kyenneet korjaamaan sen kohdan, mutta hänen piti mennä vielä sen jälkeen erittäin haasteelliseen aivoleikkaukseen, jotta tilanne saataisiin paremmaksi. Hänen piti jostain syystä kuitenkin odottaa sairaalassa leikkausta melko kauan, ei jostain syystä ollut tarpeeksi vahva leikkaukseen. Tuntui että henki oli todella yhden karvan varassa.

Vihdoin leikkauspäivä tuli. Jostain syystä olin käväissyt isäni setän luona edellisenä iltana. Pohdimme hänen pihallaan auton vieressa tilannetta ja hän sanoi: "kaikki on Jumalan varassa". Se oli rauhoittava ja uskoa luova loppupäätelmä.

Saimme sitten soiton leikkauspäivänä ja jännitimme kovin kovasti, miten siinä käy.
Olimme niin keskittyneet kuulemaan uutisia leikkauksesta ja että selvisikö miehen siskon mies edes siitä, että tuli todellisena shokkina uutinen että tämä setä jonka kanssa olin auringonlaskussa todennut edellisenä iltana että kaikki on Jumalan varassa, oli kuollut. Hän oli kaatunut kuolleena pihalla sinä aamuna!

Miehen veljen vaimo on yhä elossa, tästä on jo parikymmentä vuotta.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: sandia - 07.06.20 - klo:18:39
Totesin tämän aloituksen nähtyäni, että se Pökkelön laittama etelänbaptistisaarnaajan puhe meni syvälle sisimpääni. Tai paremminkin ne kaksi raamatunjaetta, mihin hän viittasi hyvin voimakkaasti.

Hebr. 9:27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,

Toinen oli se kohta missä missä rikas tyyppi kuoli ja huomasi olevansa tuonellassa tuomion edessä.
Siis Jeesuksen puhe.

Tän baptistisaarnaajan pointti oli että he kuolivat JA SITTEN............kohtasivat Jumalan.

Juttu ei suinkaan loppunut siihen.

Tuo on Raamatusta. Eka kerran sain vahvemman otteen siitä totuudesta että elämämme JATKUU.
Ja idea oli tehdä ihmisille selväksi näissä Raamatun kohdissa, että meidän tulee tehdä valmisteluja tämän ruumiin kuoleman ja sitä seuraavan elämän suhteen: eli ottaa vastaan evankeliumi, Jeesus Kristus, jotta olemme valmiit tuohon tilanteeseen.

Olen pyytänyt jo jonkin aikaa Herralta jonkinlaista vahvistusta mihin uskaltaisin luottaa sen suhteen, että olemiseni jatkuu kuoleman jälkeen. Tajusin juuri, että tuo teki sen tempun sisimmässäni. Koska uskon Raamattuun kaiken muun suhteen elämässäni, niin on loogista, että uskon kun jopa Jeesus itse siinä kertomuksessa puhuu että tämä mies huomasi olevansa jossain kuoleman jälkeen. Ei hänen olemisensa loppunut!!

Ja tuo hebrealaiskirjeen kohta kertoo tietyn tapahtumien järjestyksen: EKAKSI kuollaan, SITTEN ....
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Oloneuvos - 07.06.20 - klo:21:42
Ja tuo hebrealaiskirjeen kohta kertoo tietyn tapahtumien järjestyksen: EKAKSI kuollaan, SITTEN ....

Niin, tuo raamatunpaikka (9:27-28) vakuuttaa Herran lunastustekoon uskoville ja Jeesukseen turvaaville, että yhtä varmasti kuin tulee kuolema ja sen jälkeen tuomio, yhtä varmasti "Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat". Jae 27 alkaa sanalla "samoinkuin" ja jae 28 sanalla "samoin". Kohta vakuuttaa siis meille, jotka odotamme Herraa, pelastuksemme tulevassa maailmassa olevan yhtä varma kuin tässä ajassa edessämme oleva kuolema. Yhtäällä Jumalan vanhurskaus vaatii synnin rankaisemista, mutta toisaalla synnistä rankaistaan vain yhden kerran. Kun Jumala laittoi Jeesuksen päälle meidän syntimme ja niiden rangaistuksen, ei meitä niistä enää toista kertaa rangaista. "Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi ja Hänen haavojensa kautta olemme parantuneet". Tässä on Jumalan vanhurskaus. "Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra" (Jes. 54:17) 
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Oloneuvos - 08.06.20 - klo:12:09
Minulle kaikkiaan kuolema on ollut tabu. Niin kykenemätön olen sen käsittelemiseen itsessäni.

Luulenpa, että kuolema on useimmille uskovillekin jonkin sortin tabu. Asia tiedetään, mutta sen käsitteleminen torjutaan tai sitä lykätään. Minullekin kuolema on ollut tabu, jonka työnsin monet kerrat jonnekin "hamaan tulevaisuuteen", kunnes lääkäri arvioi elinaikaennustettani eri hoitomuotomuodoissa. "Jos kieltäydyt kaikista syöpähoidoista on elinaikaa 4-7 kuukautta, sädehoidolla kasvaimen kasvua voidaan hidastaa ja elinaikaa on keskimäärin 1 vuotta ja 2 kuukautta, solusalpaajahoito [sytöstaattihoito] sädehoitoon yhdistettynä lisäisi elinaikaa (ehkä) useilla vuosillakin, mutta solusalpaajahoitoa ei sydämesi ja muu huono terveydentilasi kestä." Näin vaihtoehdoksi jäi vain kivuton sädehoito, jota nyt olen saanut 9 x  ja 11 x on vielä edessäpäin.

Tällaisessa elämäntilanteessa alkaa käsittelemään tabujakin. Joku kiinalainen lääkäri sanoi, että ihmisen pitäisi ajatella kuolemaa joka päivä viitisen minuuttia ja se auttaisi elämää pysymään balanssissa, koska se muistuttaisi ihmistä hänen katoavaisuudestaan. Samaan kehotti myös psalmista: "Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen" Ps. 90:12 ja "Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoavainen minä olen" Ps. 39:4 sekä "Muista, kuinka lyhyt minun elämäni on, kuinka katoavaisiksi sinä olet luonut kaikki ihmislapset" Ps. 89:47.

Ihmiselämän sisältöä ei kukaan osaa ennustaa, mutta yksi asia on varma syntymästä lähtien ja se on kuolema. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän varmaa (vai pitäisikö sanoa epävarmaa)?

Lainaus käyttäjältä: Sandia
Kuolema lähestyy, se on varma, eikä kukaan tiedä omalla tai läheistenkään kohdalla millä vauhdilla se lähestyy.

Noinhan se asia on. Jollakin tavalla koen kuuluvani etuoikeutettujen joukkoon, koska tiedän tulleeni elämänradan loppusuoralle. Monet lähtevät saamatta aikaa valmistautua kuolemaan, ei aikaa edes hyvästellä läheisiään.

Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Soltero - 08.06.20 - klo:15:16
Suomalaisia kuoli v. 2019 yhteensä 53 949.
96 vauvaa kuoli ensimmäisen elinvuotensa aikana.

Kuolemantapauksista 12 % on äkkikuolemia.
Silloin tarkoitetaan johonkin sairauteen kuolemista
ilman ennakko-oireita.

Luvussa eivät ole mukana yllättävät onnettomuudet ja tapaturmat, joissa ihmisiä menehtyy
n. 2500 vuosittain.
Esim. tieliikenteessä kuolee Suomessa n. 230 henkilöä vuodessa.
N. 120 ihmistä hukkuu ja 50 kuolee tulipaloissa vuosittain.
Nehän ovat kaikki äkkikuolemia, paitsi suunnitellut itsemurhat.

Kannattaa siis tehdä oikeat valinnat elämänsä aikana.
Henkensä voi menettää millä hetkellä hyvänsä,
ilman ennakkovaroituksia.
Silloin ei ole enää mitään tehtävissä.
On siirrytty kirjaimellisesti ajasta iankaikkisuuteen.
Yksin Jumala säätää, missä kukin tuon loputtomuuden ja ajattomuuden viettää.

Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Taisto - 08.06.20 - klo:18:50
Yksi uskova tuttavani sanoi, että "useimmille ihmisille kuolema tulee yllätyksenä". Yhtäkkiä siis huomaakin olevansa kuollut, ja olevansa aivan eri maailmassa

Tämä tuttavani kuoli pari vuotta sitten, hänet löydettiin kotoaan istumassa kuolleena pöydän ääressä, käsi kiinni tietokoneen hiiressä.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Janne - 08.06.20 - klo:22:27
Kaikki kuolemme (siis maallisesti) joskus. Toisaalta kukaan ei tiedä milloin. Jos esimerkiksi lääkäri on sanonut sairaalle tietyn arvion niin tämäkään ei tarkoita mitään, sillä ihmisiä on parantunut vielä saattokodeissakin täysin terveiksi.

On tapauksia jossa jopa ruumishuoneelta ollaan noustu. Kerroin tapauksesta jo Netmissionissa. Eli Andrew Wommackin poika heräsi kuolleista ruumishuoneella. Hänellä oli jo lappu roikkumassa varpaissa ja hänet oli peitetty lakanalla. Hän oli kliinisesti kuollut. Andrew Wommack on sanonut, että vastaavia kuolleista nousemisia tapahtuu ympäri maailmaa. Hänen mukaansa kuolleista heräämisiä tapahtuu nyt historiallisen paljon jopa enemmän kuin apostolien aikoina.

Kiinnittykäämme silti iäisyyteen eikä tähän maalliseen vaellukseen.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Soltero - 09.06.20 - klo:15:34
Ruumiin ja sielun elämä maan päällä on tarkoitettu tilapäiseksi olemassaolon vaiheeksi.
Tämän totesi jo kuningas Salomo:

"En kieltänyt silmiltäni mitään, mitä ne pyysivät, enkä torjunut sydämeltäni mitään iloa.
Minun sydämeni iloitsi kaiken vaivannäköni tuloksista.
Se oli osani kaikesta vaivannäöstäni.
Mutta kun käänsin huomioni kaikkiin töihin, joita käteni olivat tehneet, ja vaivannäköön, jolla olin itseäni vaivannut niitä tehdessäni, niin katso:
se oli kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua.
Mistään ei ole hyötyä auringon alla.

Minä sanoin sydämessäni: Se, mikä kohtaa tyhmää, kohtaa minuakin.
Miksi sitten olen tullut näin ylen viisaaksi?
Niinpä sanoin sydämessäni: Turhuutta on tämäkin.
Eihän viisaasta, sen paremmin kuin tyhmästäkään, jää ikuista muistoa, kun tulevina päivinä kaikki vaipuu unohduksiin.
Eikö viisas kuole samoin kuin tyhmäkin?"
(Saarn. 2: 10-11; 15-16)

Koska maallinen elämä päättyy kuolemaan, viisaimmankin ja rikkaimmankin ihmisen työn tulokset raukeavat tyhjiin.
Kaikki ponnistelun hedelmät unohtuvat.

Kun Raamatussa mainitaan kuolleita ihmisiä ja heidän aikaansaannoksiaan,
kyse on aina kuninkaista, sotasankareista ja profeetoista.
Myös muutama erityisen laupiaan teon tehnyt mainitaan.
Tärkeitä ovat siis vain niiden tekemiset, jotka ovat vaikuttaneet Jumalan välikappaleena Hänen kansansa kohtaloihin.

Ja silti yksi merkittävimmistä Jumalan kansan hallitsijoista, kuningas Salomo,
näki Saarnaajan tekstejä kirjoittaessaan,
että hänenkin elämänsä on turhuutta.
Hän ei tietenkään tarkoita, että elämä Jumalan lahjana olisi sinänsä turhaa.
Mutta hän näkee kirkkaasti, että mikään ihmisen suoritus ei ole oikeasti merkityksellinen.
Kaikkea on aina ennenkin tehty, koska mikään ei ole uutta auringon alla.
Ja kaikki pyrkiminen ja ponnistelu on lopulta rauennut tyhjiin, ja tulee raukeamaankin.

Jumalan Sana opettaa siis ihmistä tajuamaan oman ja toisten elämän saavutusten ja menestysten olevan vähäpätöisiä, suorastaan turhanpäiväisiä.

Apostoli Paavali kirjoittaa samasta asiasta:
"Katsokaa omaa kutsumistanne, veljet.
Ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa eikä monta jalosukuista. Mikä maailman mielestä on hullutusta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään.
Mikä maailman mielestä on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen voimakkaat häpeään.
Mikä maailmassa on syntyperältään alhaista ja halveksittua, mikä ei ole mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen mitättömäksi sen, mikä on jotakin,
ettei mikään liha voisi kerskailla Jumalan edessä.
Hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa.
Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi, jotta tapahtuisi, niin kuin on kirjoitettu:
”Joka kerskaa, kerskatkoon Herrasta.”
(1. Kor. 1: 26-31)

Viisas, älykäs, varakas, menestynyt ja voimakas ihminen lähtee pois kuoleman hetkellä.
Mikään hänen saavutuksistaan ja suoritteistaan ei ole kerskaamisen eli kehumisen arvoista.  On enemmän hävettävää kuin kunnioitettavaa.
Ja samoin käy heikon ja tyhmän.

"Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä."
(Job. 19:25)

Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: sandia - 09.06.20 - klo:16:51
Ja silti. Tää elämä tässä ja nyt on meille annettu. Jotenkin sekin pitäisi elää.

Tuollainen vaan tuli mieleen luettuani Solteron viestin.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Paulus - 09.06.20 - klo:17:42
Itse ajattelen niin, että Jumalalla on jokaisen ihmisen elämää varten suunnitelma. Kovin monen kohdalla se ei jostain syystä pääse toteutumaan tai toteutuu vain osittain. Tästä asiasta on paljonkin kirjoiteltu aiemmin, esim. täällä: http://puimatanner.net/index.php?topic=431.msg27989#msg27989
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Soltero - 09.06.20 - klo:19:35
Maallinen elämä on tietysti elettävä. 
Minulla se on ainakin tähän asti ollut aika moniväristä ja poimuilevaa.  Raamatussahan sanotaan, että Jumala teki ihmisten tiet suoriksi,
mutta me itse etsimme monia mutkia. (Saarn. 7:29).
Olen aina välttänyt suoraviivaisuutta ja ennustettavuutta.
Siksi olen usein astunut harhaan, kompuroinut ja luitakin on katkeillut.

On silti aika yltiöpäistä sanoa, että kaikki uskovan hörhöilyt ja eksymiset olisivat poikkeamista siitä suunnitelmasta,
joka Jumalalla oli varattuna elämälle.
Herra on kuitenkin antanut meille vapaan tahdon.
Hän ei pidä meitä tiukassa talutusvaijerissa, vaan antaa tilaa ja vaihtoehtoja.

Jos henkilö ei ole persoonaltaan hyvin kiltti, hurskas ja tottelevainen,
hän kulkee mutkien kautta.
Mutta hänet on vanhurskautettu saman Lunastajan verellä kuin korkeatasoisemmatkin vaeltajat.
Pääsy Taivaaseen ei tapahdu ihmisen tekojen taloudellisen, yhteiskunnallisen tai moraalisen arvon perusteella.
Hyvät ja tuottavat teot eivät myöskään takaa onnellista elämää maan päällä.

Kaikki maallinen haihtuu savuna ilmaan silloin, kun kun kuolinhetki koittaa.
Jää vain muistoja ja ehkä rahaa perillisille.
Siksi Saarnaajan kirjassakin sanotaan, että elämä on turhuutta- siis ei turhaa,
vaan väliaikaista ryntäilyä, jonka tuotokset eivät ole
ainutlaatuisia tai edes tärkeitä.
Tämän asian oivaltaminen on lähentänyt minua Herraan ja antaa minun olla armollinen itseäni kohtaan.
Jeesuksen täydellinen rakkaus karkottaa pelon.
(1. Joh. 4:18)

Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Paulus - 09.06.20 - klo:20:31
Kaikki maallinen haihtuu savuna ilmaan silloin, kun kun kuolinhetki koittaa.
Jää vain muistoja ja ehkä rahaa perillisille.

Katselen tätä asiaa vähän toisesta näkökulmasta, sillä itse olen saanut elämääni varsin arvokkaita rakennustarpeita monilta kauan ennen minua eläneiltä uskovilta ihmisiltä. He ovat jättäneet jälkeensä erittäin arvokkaan perinnön, jota ei voi rahassa arvioida. Saattaapa olla niinkin, että he eivät ole jättäneet lainkaan maallista perintöä.

Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Soltero - 09.06.20 - klo:22:15
Suhtaudun hyvin epäluuloisesti yleiseen ajatukseen,
että joku yksittäinen henkilö olisi luonut jotakin pysyvästi uutta ja ihmeellistä.
Siksi minulla ei ole sankareita.

Taiteiden alueella saattaa olla erikoislaatuisia yksilöitä,
kuten Rembrandt ja Elvis Presley.
Mutta maailma olisi aivan yhtä hyvä tai huono ilman heitäkin.
Jotkut toiset henkilöt olisivat heidän tilallaan.

Samoin suuret tiedemiehet toimivat henkilöinä,
joissa vain personoituu jonkin tieteenalan
hetkellinen huipputuote.
Luovat ja keksivät ihmiset eivät voi aikaansaada mitään,
mitä ei olisi ennenkin ollut hiukan toisessa muodossaan.

Jumalan luomia ilmiöitä ja maailmankaikkeuden lakeja voidaan havainnoida, järjestellä ja nimetä yhä uudelleen.
Sitähän tiedemiehet tekevät ja ottavat siitä kunnian itselleen.
Kuitenkin he vain paljastavat pikkuriikkisiä osia Kaikkivaltiaan tekemästä todellisuudesta.

"Missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää."
(Saarn. 1:18)

Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: sandia - 10.06.20 - klo:17:14
Niin eihän meidän tulekaan yrittää hypätä ihmiselämän rajoittuneiseen ulkopuolelle etsimään tämän elämän merkitystä.
Minusta Jumala osoittaa huolenpitoa ja rakkauttaa ihmiselle aivan tämän yhden henkilön elämän puitteissa, on sitten tiedemies, taiteilija tai ihan vaan tavis. Ja se juuri mielestäni osoittaa tämän(kin) Jumalan luoman ja ylläpitämän maailman ja ihmiselämän arvon. Ihmisen kuolemakin on Jumalaa koskettava asia eikä hän jätä omaansa yksin siinä.

Toisin sanoen ihmisen elämä tässä maailmassakin saa arvonsa Jumalasta.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Paulus - 10.06.20 - klo:17:59
Mielestäni luovuus on yksi Jumalan lahja, eikä suinkaan mikään vähäpätöinen. Parhaimmillaan se on silloin, kun se koituu tavalla tai toisella ihmisten parhaaksi.

Luovuus voi jopa tehostaa evankeliumin julistusta esim. painetun sanan välityksellä. Myös sähköinen media voi palvella samaa asiaa.

On toki myönnettävä, että samat aseet luovuus antaa myös vastapuolelle. Siksi olisi tärkeää, että uskovat ihmiset olisivat erityisen aktiivisia luovuuden antamien mahdollisuuksien hyödyntämisessä.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Paulus - 10.06.20 - klo:18:27
Kirjapainotaidossakin on pitkälti kysymys luovuudesta. Raamattujakin alkoi syntyä tämän taidon kehittymisen myötä.

Wikipediassa kerrotaan tästä näin:
Kirjapainotaidon keksijänä pidetään saksalaista Johannes Gutenbergiä, joka eli 1400-luvulla. Hän ei varsinaisesti keksinyt mitään sellaista, mitä ei jo olisi ollut olemassa, mutta hän yhdisti kaikki elementit toimivaksi tekniseksi ratkaisuksi. Jo ennen Gutenbergiä Euroopassa oli jo painettu puuleimasimilla ja puulaatoilla kankaalle kuvia ja kuvioita sekä paperille esimerkiksi pelikortteja ja pyhimystenkuvia. Myös metallileimasimia oli käytetty esimerkiksi rahan lyömisessä. Gutenbergillä oli kultasepän tausta, ja hän keksi 1430-luvulla ryhtyä valamaan erillisiä kirjakkeita metallista. Irtokirjasimet nopeuttivat sivun tekemistä olennaisesti verrattuna siihen, että jokainen sivu olisi kaiverrettu erilliseksi puu- tai metallilevyksi. Seuraavien vuosien aikana Gutenberg valmisti saksan kielessä tarvittavat kirjakkeet sekä kehitti muun muassa painimen, latomistekniikan ja oikeanlaisen painovärin.[7]

Gutenbergin kirjapainotaidon mestarinäytteenä pidetään Raamattua, jonka parissa hän työskenteli vuosina 1452–1455. Kun Gutenbergillä ei ollut rahaa maksaa velkojaan, hänen työtään jatkoivat hänen liikekumppaninsa Johannes Fust ja tämän vävy Peter Schöffer. Kirjapainotaito levisi nopeasti muualle Saksaan, ja kohta muuallakin Euroopassa työskenteli saksalaisia painajia.[8]

Kirjapainotaito teki tiedon monistamisesta nopeaa ja ennen kaikkea halpaa. Kirjapainotaitoa on sanottu yhdeksi maailman suurimmista keksinnöistä. Kirjapainotaito mahdollisti ihmisen käsityksen muokkaamisen itsestään ja maailmasta ympärillään. Lukutaito ja kirjapainotaito kehittyivät yhdessä. Ilman kirjapainotaitoa eivät yliopistotkaan olisi kehittyneet. Niinpä kirjapainoja nousi sinne missä oli yliopistoja.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Oloneuvos - 10.06.20 - klo:20:27
Tässä elämäni vaiheessa on vähän, jos ollenkaan, luovuutta. Kasvain painaa kurkkua, hengitys käy vaikeammaksi, nieleminen mahdottomaksi, voimat loppumassa. Tuntuu kuin olisin joidenkin uskovaisten kanssa kuin eri "planeetalle" - ja varmasti pian olenkin.

Kuolemankin lähestyessä koen tämän syntisyyteni ja kurjuuteni samoin kuin joku virrentekijä, joka tuskaili näin:

Hyvin tunnen jo turhiksi antimet maan,
jopa parhaatkin arvottomiksi.
Ja kun turhia etsin, niin tuskia saan.
Nekö kelpaavat lohduttajiksi?
Ja viihdynkö näin,
kun on mahdoton kulkea taivasta päin?

Miten syntiä suosiva, vilpillinen,
perin uskoton matkassa pysyn?
Olen kristitty joukossa kristittyjen,
yhä maailman kiitosta kysyn.
Taas kauhistelen
tätä kurjuutta luontoni valheellisen.

Yhä, Herrani, synneistä synteihin vie
katu tuttu, kun käyn sitä pitkin.
Se on uusien raskaiden askelten tie,
vaikka juuri sen itkuja itkin.
Näin matkalla maan
kovin työlästä taakkaani raahata saan.

Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Soltero - 10.06.20 - klo:21:08
Taiteellisuus, tieteellisyys ja muu inhimillinen taitavuus on hienoa,
varsinkin jos sillä korotetaan Jumalaa.
Mutta kaikkein ansioituneimmatkaan yksilöt,
joiden persoonan kautta jotakin erinomaista  saavutetaan,
eivät ole minulle suuria ihmisiä, sankareita.

Raamatussakaan ei nimetä ei muistella henkilöitä,
jotka olisivat saaneet joitakin maallisia ihmeellisyyksiä aikaan-
paitsi jos he toimivat suoraan Jumalan ja
Hänen kansansa hyväksi.
Siksi Jumalan Sana sanoo ihmisen elämänaikaisia saavutuksia turhuudeksi.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: lukija - 11.06.20 - klo:14:33
ikävää, että sinulle on näin käynyt. Onneksi on Jumala joka on meille kaikille armollinen, kun vain pyydämme.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: TJ - 15.06.20 - klo:22:55
Minulle kaikkiaan kuolema on ollut tabu. Niin kykenemätön olen sen käsittelemiseen itsessäni.
Kuolema lähestyy, se on varma, eikä kukaan tiedä omalla tai läheistenkään kohdalla millä vauhdilla se lähestyy.
Kuolema on monille tabu, jota ei ajatella eikä siitä mielellään puhuta, koska kuoleman jälkeinen olemassaolo on täysin tuntematon asia.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: sandia - 16.06.20 - klo:01:57
Juu siitä on vaikea puhua, kun siitä ei tiedä mitään.

Mutta luin Ilmestyskirjasta tosi ihanan ja rohkaisevan kohdan kuolemasta: "ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.

Uudessa käännöksessä oli, että ole uskollinen kuolemaan asti niin minä anna sinulle voitonseppeleeksi ELÄMÄN! :)
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: TJ - 16.06.20 - klo:14:03
Juu siitä on vaikea puhua, kun siitä ei tiedä mitään.

Mutta luin Ilmestyskirjasta tosi ihanan ja rohkaisevan kohdan kuolemasta: "ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.

Uudessa käännöksessä oli, että ole uskollinen kuolemaan asti niin minä anna sinulle voitonseppeleeksi ELÄMÄN! :)
Kuoleman jälkeinen olemassaolo on mahdollista vain siinä tapauksessa, jos on olemassa sellainen Jumala kuin kristinusko opettaa. Kristinuskon käsitykseen kuolemasta sisältyy aina toivo. Siksi kuollut ihminen voidaan jättää turvallisin mielin Jumalan käsiin ja Hänen armonsa varaan. Kirkossa puhutaankin paljon jälleennäkemisen toivosta.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Oloneuvos - 26.06.20 - klo:13:04
Kuoleman jälkeinen olemassaolo on mahdollista vain siinä tapauksessa, jos on olemassa sellainen Jumala kuin kristinusko opettaa. Kristinuskon käsitykseen kuolemasta sisältyy aina toivo. Siksi kuollut ihminen voidaan jättää turvallisin mielin Jumalan käsiin ja Hänen armonsa varaan. Kirkossa puhutaankin paljon jälleennäkemisen toivosta.

Jumala on ilmoittanut ihmiskunnalle, että "jokaisen on kerran kuoltava, mutta sen jälkeen tulee tuomio"(Hebr. 9:27, 28). Toivo iankaikkisesta elämästä kuuluu niille, jotka ovat uskossa omistaneet Jeesuksen sovitustyön omalle kohdalleen. Tämä on niin suuri asia, että suhdetta Jumalaan kehotetaan tutkimaan ja koettelemaan (2.Kor. 13:5) sekä valmistautumaan Jumalan kohtaamiseen (Aam. 4:12).

Eilen tuli yksi merkittävä virstanpylväs vastaan, kun lääkäri ilmoitti, että kohdallani kuratiivisesta hoidosta siirrytään palliatiiviseen hoitoon. Suomeksi tuo merkitsee, että lääkärit ovat luopuneet tavoitteistaan antaa minulle parantavaa hoitoa ja keskittyvät oireiden mukaiseen hoitoon ja oloni helpottamiseen kuoleman lähestyessä.

Ystävät ja muut lukijat. Kaikki hyvä ja paras on edessäpäin, jo aika lähellä. Maan ääristä minä kuulen tuon ylistyslaulun: "Autuas on vanhurskasten osa!"
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: ullamaija - 26.06.20 - klo:15:28
Jeesuksen hoitoon,henkesi ,sielusi ja ruumiisi !
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Soltero - 26.06.20 - klo:15:43
Juu siitä on vaikea puhua, kun siitä ei tiedä mitään.

Mutta luin Ilmestyskirjasta tosi ihanan ja rohkaisevan kohdan kuolemasta: "ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.

Uudessa käännöksessä oli, että ole uskollinen kuolemaan asti niin minä anna sinulle voitonseppeleeksi ELÄMÄN! :)
Kuoleman jälkeinen olemassaolo on mahdollista vain siinä tapauksessa, jos on olemassa sellainen Jumala kuin kristinusko opettaa. Kristinuskon käsitykseen kuolemasta sisältyy aina toivo. Siksi kuollut ihminen voidaan jättää turvallisin mielin Jumalan käsiin ja Hänen armonsa varaan. Kirkossa puhutaankin paljon jälleennäkemisen toivosta.
Monet uskonnot opettavat, että yksilön elämä jatkuu kuoleman jälkeen.
Vain Raamattu kertoo tästä asiasta totuuden,
koska siinä itse Kaikkivaltias Jumala puhuu.
Pakanuskonnoissa on vain ihmisten kuvitelmia näkymättömistä voimista ja kuoleman jälkeisestä olemassaolosta.

Jumala opettaa Sanassaan selkeästi, millainen tulevaisuus on Jeesus-uskossa
kuolevalla, ja mitä taas tapahtuu aikanaan sille, joka ei ole elämänsä aikana
uudestisyntynyt.
Siksi hurskaat siunauspuheet ei-uskovan arkun äärellä ovat satua.
Uskosta osattoman kuolemaa ei Raamatun mukaan seuraa ikuinen lepo ja rauha,
vaan loputon kärsimys.
Jumalan tuomio on oikeudenmukainen, mutta lopullinen:

Jeesus opettaa:
"Opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat:
”Selitä meille vertaus pellon rikkaviljasta.”
Hän vastasi:
”Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.  Pelto on maailma.
Hyvä siemen on valtakunnan lapset, mutta rikkavilja on Pahan lapset. 
Vihamies, joka sen kylvi, on Paholainen, sadonkorjuun aika on maailmanajan loppu, ja leikkuuväki on enkelit. 
Niin kuin rikkavilja kootaan ja poltetaan tulessa,
niin tapahtuu maailmanajan lopussa. 
Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat viettelykseksi, ja kaikki,
jotka harjoittavat vääryyttä,  ja heittävät heidät tuliseen pätsiin.
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. 
Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko.
Jolla on korvat, se kuulkoon!”
(Matt. 13: 36-43)

"Isä on antanut Pojalle myös vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. 
Älkää ihmetelkö tätä, sillä tulee hetki, jolloin
kaikki, jotka ovat haudoissa, kuulevat hänen äänensä  ja tulevat esiin:
hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen mutta
pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen."
(Joh. 5: 27-29)
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: sandia - 26.06.20 - klo:17:41
Niin, Raamattu on realistinen kuoleman suhteen samalla. Siksi Jumalan sana tulee niin lähelle ihmistä kuolemassakin.
Eikä se jäänyt edes siihen. Jumala itse samastui meihin rakkaudessaan ja kävi saman läpi!
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: TJ - 26.06.20 - klo:22:50
Juu siitä on vaikea puhua, kun siitä ei tiedä mitään.

Mutta luin Ilmestyskirjasta tosi ihanan ja rohkaisevan kohdan kuolemasta: "ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.

Uudessa käännöksessä oli, että ole uskollinen kuolemaan asti niin minä anna sinulle voitonseppeleeksi ELÄMÄN! :)
Kuoleman jälkeinen olemassaolo on mahdollista vain siinä tapauksessa, jos on olemassa sellainen Jumala kuin kristinusko opettaa. Kristinuskon käsitykseen kuolemasta sisältyy aina toivo. Siksi kuollut ihminen voidaan jättää turvallisin mielin Jumalan käsiin ja Hänen armonsa varaan. Kirkossa puhutaankin paljon jälleennäkemisen toivosta.
Monet uskonnot opettavat, että yksilön elämä jatkuu kuoleman jälkeen.
Vain Raamattu kertoo tästä asiasta totuuden,
koska siinä itse Kaikkivaltias Jumala puhuu.
Pakanuskonnoissa on vain ihmisten kuvitelmia näkymättömistä voimista ja kuoleman jälkeisestä olemassaolosta.

Jumala opettaa Sanassaan selkeästi, millainen tulevaisuus on Jeesus-uskossa
kuolevalla, ja mitä taas tapahtuu aikanaan sille, joka ei ole elämänsä aikana
uudestisyntynyt.
Siksi hurskaat siunauspuheet ei-uskovan arkun äärellä ovat satua.
Uskosta osattoman kuolemaa ei Raamatun mukaan seuraa ikuinen lepo ja rauha,
vaan loputon kärsimys.
Jumalan tuomio on oikeudenmukainen, mutta lopullinen:

Jeesus opettaa:
"Opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat:
”Selitä meille vertaus pellon rikkaviljasta.”
Hän vastasi:
”Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.  Pelto on maailma.
Hyvä siemen on valtakunnan lapset, mutta rikkavilja on Pahan lapset. 
Vihamies, joka sen kylvi, on Paholainen, sadonkorjuun aika on maailmanajan loppu, ja leikkuuväki on enkelit. 
Niin kuin rikkavilja kootaan ja poltetaan tulessa,
niin tapahtuu maailmanajan lopussa. 
Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat viettelykseksi, ja kaikki,
jotka harjoittavat vääryyttä,  ja heittävät heidät tuliseen pätsiin.
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. 
Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko.
Jolla on korvat, se kuulkoon!”
(Matt. 13: 36-43)

"Isä on antanut Pojalle myös vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. 
Älkää ihmetelkö tätä, sillä tulee hetki, jolloin
kaikki, jotka ovat haudoissa, kuulevat hänen äänensä  ja tulevat esiin:
hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen mutta
pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen."
(Joh. 5: 27-29)
Kaikkia maailman ihmisiä yhdistää uskonto tavalla tai toisella, koska kaikkialla ihmiset ovat pohtineet ja pelänneet , mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Maailmassa on tällä hetkellä arviolta noin 4200 eri uskontoa.  Monesta uskonnosta löytyy erilaisia pyhiä tekstejä, kuten Raamattu, Koraani, Veda-kirjallisuus, Toora ja symboleja risti, kuunsirppi, om-symboli ja niin edelleen. Jos siis on olemassa sellainen Jumala kuin kristinusko opettaa, niin silloin kristityt voivat jättää kuolleen kristityn ihmisen turvallisin mielin Jumalan käsiin ja Hänen armonsa varaan.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: kalamos - 27.06.20 - klo:09:06

Eilen tuli yksi merkittävä virstanpylväs vastaan, kun lääkäri ilmoitti, että kohdallani kuratiivisesta hoidosta siirrytään palliatiiviseen hoitoon. Suomeksi tuo merkitsee, että lääkärit ovat luopuneet tavoitteistaan antaa minulle parantavaa hoitoa ja keskittyvät oireiden mukaiseen hoitoon ja oloni helpottamiseen kuoleman lähestyessä.

Ystävät ja muut lukijat. Kaikki hyvä ja paras on edessäpäin, jo aika lähellä. Maan ääristä minä kuulen tuon ylistyslaulun: "Autuas on vanhurskasten osa!"

Olen laittanut jo jonkin aikaa sitten
Sinulle tervehdyksen toiselle foorumille,
jossa olet palvellut.
Siellä on myös muiden tervehdyksiä Sinulle.

Toivottavasti jaksat käydä lukemassa
https://kalamos.foorumi.eu/viewtopic.php?f=382&t=4665

Siunaten
kalamos

Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Oloneuvos - 28.06.20 - klo:13:06

No jopas nyt ! Olen käynyt moderaattorin ominaisuudessa aika usein siellä foorumilla, mutta en ole huomannut yksityisviestejä. Käyn nyt katsomassa.

(Korjasin viestini tekstin oikeaan paikkaan, oli aluksi jäänyt Kalamoksen tekstin sisälle)
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: kalamos - 28.06.20 - klo:13:45

No jopas nyt ! Olen käynyt moderaattorin ominaisuudessa aika usein siellä foorumilla, mutta en ole huomannut yksityisviestejä. Käyn nyt katsomassa.

Tuo edellä linkittämäni viesti
ei ollut yksityisviesti
vaan keskusteluviesti osiossa Tervehdys.
Ja muutkin ovat Sinua siis siinä tervehtineet.
Ja varmasti kaikki ovat Sinua myös muistaneet.

https://kalamos.foorumi.eu/viewtopic.php?f=382&t=4665

Sinua edelleen muistaen
kalamos
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Oloneuvos - 10.07.20 - klo:15:10
Olen toisinaan pohtinut miltä niistä rikollisista on tuntunut jotka odottavat kuolemantuomiota. No nyt nuokin asiat ovat alkaneet selviämään. Rikollinen olen tiennyt olevani vuosikymmeniä, mutta nyt myös aavistelen tietäväni miltä kuolemaantuomitusta sellissään tuntuu täytäntöönpanoa odotellessaan. En tiedä kerrotaanko esimerkiksi USA:ssa tuomitulle etukäteen teloituspäivää? Kun minut siirrettiin palliatiivisen hoidon puolelle (kaikki yritykset parantumiseen tähtäävästä hoidosta lopetettiin 26.6) niin syöpälääkäri arvio eliniäkseni reilut puoli vuotta.

On merkillistä kuinka toisarvoiset asiat menettävät silloin tyystin merkityksensä. Sitä toki ihmettelen kuinka paljon ajassamme kirjoitetaan opeista ja antikristuksista ja toisaalta miten vähän Jeesuksesta ja Hänen lunastustyöstään. Kuoleman lähestyessä minulla ei ole mitään muuta mihin tarttua kuin Jeesuksen armo. Jumala minua auttakoon ettei kuolemani hetkellä ja tulevalla tuomiolla ole myöskään mitään muuta mihin turvaan kuin Jeesuksen armo. Jos jotain muuta siellä pyhän Jumalan edessä vaaditaan niin minä olen auttamattomasti hukassa - peruuttamattomasti ja iankaikkisesti.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Mice - 10.07.20 - klo:15:26
   
"Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille"

Armon kautta tapahtuu kaikki. Kaikki kasvu. Hidas, kivulias ja kituvakin kasvu. Kaikki luopuminen. Nöyrtyminen. Lunastuminen. Ja lopulta pelastuminen.

Meillä ei tosiaan lopulta ole kuin oma hengellinen köyhyys ja toisaalta ylenpalttinen armo.
En osaa mitään hienoa sanoa Oloneuvos, mutta armossa olet turvassa.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Paulus - 13.07.20 - klo:20:30
Suosittelen katsottavaksi seuraavaa Pekka Reinikaisen videota (Kertooko tiede totuuden vai valheen): https://www.youtube.com/watch?v=Ck6GGJLsZcs

Ehdin katsoa vain alun. Siinä alussa (1,5 min.) hän kertoo tosi mielenkiintoisen tositapahtuman 80-vuotiaan naisen ajallisuuden päättymisestä. Todella upea ja koskettava hetki ja varsinkin, kun lääkäri sen kertoo.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Oloneuvos - 14.07.20 - klo:23:59
Suosittelen katsottavaksi seuraavaa Pekka Reinikaisen videota (Kertooko tiede totuuden vai valheen): https://www.youtube.com/watch?v=Ck6GGJLsZcs

Ehdin katsoa vain alun. Siinä alussa (1,5 min.) hän kertoo tosi mielenkiintoisen tositapahtuman 80-vuotiaan naisen ajallisuuden päättymisestä. Todella upea ja koskettava hetki ja varsinkin, kun lääkäri sen kertoo.

Arvostan ja kunnioitan suuresti Reinikaista ja hänen tutkimustyötään. Asia on kuitenkin niin, ettei tieteen avulla hengellisiä asioita voida todistaa tosiksi. Reinikainen tarkoittaa hyvää ja onkin oikeilla jäljillä siinä, että kaikki totuudellinen tiede todistaa Jumalan luomistyön puolesta, mutta ihminen ei tieteen keinoin eikä siihen uskomalla voi pelastua.

Katsoin tuon Pekka Reinikaisen luennon. Oli vakuuttava, mutta ei ulottunut luonnollista ylemmäs. Pelastus on hengellinen asia ja vain Jumalan sana erottaa toisistaan sielullisen ja hengellisen. Tiede ei siihen kykene sen enempää kuin teologiset selityksemmekään. Vain Jumalan Henki voi selittää hengelliset hengellisinä.
Otsikko: Vs: Kuoleman lähestyessä !
Kirjoitti: Paulus - 20.03.21 - klo:19:55
Olen lueskellut pikkuhiljaa Oloneuvoksen kirjoituksia ja kokenut ne hyvin rakentaviksi. Tässä toteutuu se, mitä Raamattu sanoo jossakin paikassa, että ihminen voi kuoltuaankin vielä meille puhua. Siunattu olkoon Oloneuvoksen muisto.