Vaikka vihaa kuinka selitettäisiin psykologisena ilmiönä,
se ei kuitenkaan kuulu uskovien kristittyjen elämään.
Se on saastaisuutta.
Paavali kirjoittaa Korintin seurakuntalaisille:
"Pelkään, että keskuudessanne on riitaa, kateutta,
vihaa,
juonia, panettelua, juoruja, pöyhkeilyä ja epäjärjestystä.
Pelkään, että kun taas tulen, Jumalani nöyryyttää minua teidän edessänne ja joudun suremaan monien sellaisten vuoksi,
jotka ovat tehneet syntiä
eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta,
haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet."
(2. Kor. 12: 20-21)
Vihaan ja muihin ihmisen kielteisiin, elämää vaurioittaviin ilmiöihin ei kannata takertua ja mietiskellä niiden syitä, oikeutuksia ja
ilmenemismuotoja.
Ne ovat asioita, joihin jokainen silloin tällöin sortuu,
mutta niitä pitää käsitellä rehellisesti Jumalan edessä
ja tehdä niiden suhteen parannus.
Parannus tarkoittaa halua kuunnella ja noudattaa Jumalan tahtoa
ja tietoista pyrkimystä päästä eroon asioista,
joilla on toiminut Jumalaa, toisia ihmisiä ja itseään vastaan.