Maa oli autio ja tyhjä,
ja pimeys oli syvyyden päällä,
ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
ALUSSA Jumala oli luonut taivaat enkelijoukkoineen
ja sitten näiden silmien edessä maan. Eikä suinkaan autioksi.
Ja enkelit riemuitsivat nähdessään Jumalan luomisihmeet.
Ymmärtääksemme, mitä sitten tapahtui,
meidän on vielä nostettava katseemme taivaisiin,
ja aina taivasten taivaisiin, kolmanteen taivaaseen,
sinne, missä Jumala asuu.
Siellä on Jumalan puutarha, Paratiisi.
Sitä asuttavat Jumalan lisäksi
muun muassa serafit, kerubit ja enkelijoukot.
Näistä ykkösasemassa oli kerubi,
joka oli saanut nimekseen Aamuruskon Poika (Lucifer).
Aamurusko on Jumalan ainokaisen Pojan nimi.
Mutta nyt ei ole kysymys Aamuruskosta, vaan persoonasta,
jonka Aamurusko oli luonut lähimmäksi palvelijakseen.
Ja näin Jumala kertoo tuosta Aamuruskon Pojasta:
Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit.
Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet;
karneolia, topaasia ja jaspista,
krysoliittia, onyksia ja berylliä, safiiria,
rubiinia ja smaragdia sekä kultaa
olivat upotus- ja syvennystyöt sinussa,
valmistetut sinä päivänä, jona sinut luotiin:
Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen,
ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle;
sinä olit jumal’olento
ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä.
Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi
siitä päivästä, jona sinut luotiin,
siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys.
Tuossa viimeisessä lauseessa on käänteentekevä
kunnes,
mikä johti siihen, mistä voimme lukea Raamatun toisessa jakeessa.
Aamuruskon Poika
- yleisemmin Luciferina (Valonkantajana) - tunnettu persoona
oli muuttunut pimeyden ruhtinaaksi,
ja nyt tuo
pimeys oli syvyyden päällä.
Autio ja tyhjä kuvaa hävityksen jälkeistä kaaosta.
Maa joutui sekasortoiseen tilaan,
ja vaati täydellisen saneerauksen perustuksia myöten.
Hän vahvisti maan perustukset
Siis minkä tähden
Maa tuli hävitetyksi, sekasortoiseksi, muodottomaksi, autioksi raunioksi,
joka vaati täydellisen peruskorjauksen.
Kysymys on Aamuruskon Pojan (Luciferin) kapinasta.
Tuo kapina eli synti Jumalaa vastaan
erotti hänet Jumalan yhteydestä.
Kuinka olet taivaalta pudonnut,
sinä kointähti, aamuruskon poika!
Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
Sinä sanoit sydämessäsi:
’Minä nousen taivaaseen,
Jumalan tähtiä ylemmä minä korotan istuimeni
ja istun ilmestysvuorelle, kaukaiseen Pohjolaan.
Minä nousen pilvien kukkuloille,
teen itseni Korkeimman vertaiseksi.’
Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, syvimpään kuiluun.
Jotka sinut näkevät, katsovat pitkään, tarkastelevat sinua:
”Onko tämä se mies, joka järisytti maan,
järkytti valtakunnat, teki maanpiirin erämaaksi,
hävitti sen kaupungit eikä päästänyt vankeja kotiin?”
Tuonelan syvin kuilu on nyt
tuon kauhean muodonmuutoksen kokeneen enkeliruhtinaan päämaja.
Voi kauhistus niitä enkeliparkoja (entisiä säihkyviä kiviä),
jotka asettuivat Luciferin rivistöihin,
ja ovat nyt sen vankeina toteuttaen sen tahtoa.
Lucifer ylpistyi kauneudestaan, ja niin hänen sydämensä pimentyi.
Tämän tähden hän menetti kaiken loistonsa ja kirkkautensa tullen
kauheimmaksi kaikista – pimeyden ruhtinaaksi,
joka putosi taivaasta alas maan päälle.
Mutta Raamattu - niin dramaattisesti kuin se alkoikin -
ei pääty tähän synkkyyteen, jossa Pimeys oli syvyyden päällä.
Jumala on Valkeus. Hänessä ei ole mitään pimeyttä.
Mutta Raamatun toisessa jakeessa siis törmäämme pimeyteen,
johonkin, mitä Jumalassa ei ole, ja mikä ei ole Jumalasta lähtöisin.
Ja kun sitten mennään eteenpäin ja tullaan siihen tapahtumasarjaan,
jonka kruununa on ihminen,
niin ihmisen oli tehtävä valinta näiden kahden välillä;
pimeyden ja Valkeuden välillä, kuoleman ja Elämän välillä,
pimeyden ruhtinaan ja Todellisen Valkeuden välillä.
Iankaikkinen Elämä on vain Hänessä, joka on Todellinen Valkeus.
Tämä Hänessä oleva Elämä oli tarjolla Elämän puussa.
Mutta koska pimeyskin oli jo olemassa ennenkuin ihminen luotiin,
eli koska oli jo olemassa paitsi hyvä myös paha,
oli Jumalan istutettava myös hyvän- ja pahantiedonpuu.
Ihmisen oli tehtävä valinta. Ja jokainen ihminen on tämän valinnan edessä.
Ja valintamme mukaan me olemme joko Päivän ja Valkeuden lapsia
tai sitten yön ja pimeyden lapsia.
Raamattu - Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle -
Antaa siis Raamatun aivan ensimmäisissä jakeissa
tiedoksi ne tosiasiat, joiden kanssa me jokainen joudumme tekemisiin.
Jokainen meistä on joutuu valitsemaan niiden kahden välillä
- yön ja Päivän, pimeyden ja Valkeuden, pahan ja Hyvän,
sekasorron ja Ihanuuden, kuoleman ja Elämän.
Sillä kumpikin oli olemassa jo ennen ihmiskuntaa.
Jos sivuutamme Raamatun kaksi ensimmäistä jaetta ikäänkuin läpihuutojuttuna,
me emme voi ymmärtää perustuksia sille asetelmalle,
joka ympärillämme on,
ja joka väistämättä vaikuttaa meidän elämäämme.
Me asetamme luottamuksemme jompaan kumpaan.
Häneen, joka alussa loi taivaat ja maan niin ihanaksi,
että
kaikki enkelit riemuitsivat Jumalan luomisteosta.
Siis yksikään enkeli ei ollut vielä lankeemuksen tilassa,
kun Jumala Raamatun ensimmäisessä jakeessa loi Maan.
Mutta Raamatun toisessa jakeessa kaikki on toisin.
Maa oli kaikkea muuta kuin ihastusta herättävä,
ja osa enkelikunnasta - säihkyvistä kivistä - muuttunut pimeydeksi,
koska luottivat häneen, jonka sydämessä oli syntynyt vääryys.