Puimatanner > Raamattupiiri

Profeetallisia paikkoja tähän päivään

(1/2) > >>

Lemmikki:
Miten olet kokenut jonkin Raamatun paikan sopivan tähän päivään tai jopa ilmoittavan jotain etukäteen ja sitten toteutuneen.

Ihan missä asiassa haluat kertoa, yksiyisestä elämästä tai politiikasta tai uutisista lukeneena.

Kun tuossa katsoin erään mielenosoituksen videota Youtubesta niin eräs puhuja kertoi jo vuonna 2015 varoittaneensa omaisiaan kun näki ne mieslaumat saapuvan Suomeen. Hän oli sanonut ettei lapsia enää saa laskea yksin iltaharrastuksiin vaan on aina kuljetettava autolla.
Nyt Oulussa on yli 160 lasta kerrottu raiskatun. Se on hirveä luku noin pieneen kaupunkiin.
Mutta kun kuulin tuosta videolta tämän puheen niin muistin että tuohan sopii juuri siihen Raamatun paikkaan jonka ihmettelin miksi se tuli niin tärkeäksi noihin aikoihin:

2. Moos 9: 19 Lähetä siis nyt saattamaan suojaan karjasi ja kaikki, mitä sinulla on kedolla. Sillä kaikki ihmiset ja karja, jotka ovat kedolla ja joita ei ole korjattu kotiin, joutuvat raesateen alle ja kuolevat.'"
20 Se faraon palvelijoista, joka pelkäsi Herran sanaa, toimitti silloin palvelijansa ja karjansa huoneiden suojaan;
21 mutta joka ei välittänyt Herran sanasta, se jätti palvelijansa ja karjansa kedolle.

Tästä uhasta siis Suomessakin varoitettiin laajasti tuolloin vuonna 2015. Ja se joka kuuli varoituksen sai olla turvassa, mutta joka ei välittänyt varoituksesta on saattanut nyt kärsiä julmasti.

Oloneuvos:

--- Lainaus käyttäjältä: Lemmikki - 20.01.19 - klo:20:41 ---Miten olet kokenut jonkin Raamatun paikan sopivan tähän päivään tai jopa ilmoittavan jotain etukäteen ja sitten toteutuneen.

Ihan missä asiassa haluat kertoa, yksiyisestä elämästä tai politiikasta tai uutisista lukeneena.

Kun tuossa katsoin erään mielenosoituksen videota Youtubesta niin eräs puhuja kertoi jo vuonna 2015 varoittaneensa omaisiaan kun näki ne mieslaumat saapuvan Suomeen. Hän oli sanonut ettei lapsia enää saa laskea yksin iltaharrastuksiin vaan on aina kuljetettava autolla.
Nyt Oulussa on yli 160 lasta kerrottu raiskatun. Se on hirveä luku noin pieneen kaupunkiin.
Mutta kun kuulin tuosta videolta tämän puheen niin muistin että tuohan sopii juuri siihen Raamatun paikkaan jonka ihmettelin miksi se tuli niin tärkeäksi noihin aikoihin:

2. Moos 9: 19 Lähetä siis nyt saattamaan suojaan karjasi ja kaikki, mitä sinulla on kedolla. Sillä kaikki ihmiset ja karja, jotka ovat kedolla ja joita ei ole korjattu kotiin, joutuvat raesateen alle ja kuolevat.'"
20 Se faraon palvelijoista, joka pelkäsi Herran sanaa, toimitti silloin palvelijansa ja karjansa huoneiden suojaan;
21 mutta joka ei välittänyt Herran sanasta, se jätti palvelijansa ja karjansa kedolle.

Tästä uhasta siis Suomessakin varoitettiin laajasti tuolloin vuonna 2015. Ja se joka kuuli varoituksen sai olla turvassa, mutta joka ei välittänyt varoituksesta on saattanut nyt kärsiä julmasti.

--- Lainaus päättyy ---

Ei lienee tuo lainaamasi raamatunkohta sentään liity Suomen kohtaloihin.

Pökkelö:
Luulen Lemmikin hakevan asia yhteyttä.

Kansana olemme kääntäneet selkämme Raamatun Jumalalle ja Hänen Armo tarjoukselleen pojassaan Jeesukselle Kristukselle.
sen myötä menetämme myös siunauksen ja saamme ottaa vastaan "vitsauksia" eri muodossa.

Lemmikki:
Niin. Paitsi että en hakenut asia yhteyttä etukäteen vaan sain Raamatun kohdan eläväksi etukäteen ja ihmettelin miksi se tulee eläväksi kun rukoilen maamme puolesta.
Mutta nyt näen mitä se tarkoitti etukäteen kun se on toteutunut eli ne jotka kuulevat varoituksen ja ottavat siitä vaarin saavat elää rauhassa mutta ne, jotka eivät välitä vaarasta vaan elävät valheessa ne tulevat tuhoutumaan.

Mutta turha asioista on puhua jos ei srk ymmärrä hengellisyyttä ja ptrofeetallisuutta. Ja ei sen vuoksi ole myöskään mikään ihme ettei seurakunnissa enää kukaan profetoi.

Lemmikki:
Tällaisen hirveyden lisääntyminen ei ole mitään muuta kuin Jumalan tuomioita ja niistä on esimerkkinä VT tarinat joiden mukaan Jumala toimii koska Hän on sama eilen tänään ja ikuisesti.

Jos joku lukee Raamattua niin hän valitsee onko se hänelle runoja ja tarinoita vai faktaa ja sen mukaan hän osaa soveltaa sitä tähän päivään tai ei osaa soveltaa sitä tähän päivään.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta