Kirjoittaja Aihe: Profeetta Elisa  (Luettu 2303 kertaa)

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Profeetta Elisa
« : 30.01.19 - klo:17:15 »
Elisalla oli mielenkiintoinen elämä. Yllättävän paljon samantapaisia ihmeitä tapahtui hänen kauttaan kuin mitä Jeesus teki. Elisalle välillä oltiin hyvin vihaisia. Yksi kuningas oli niin raivoissaan Elisalle nälänhädästä, että sanoi: »Kohdatkoon minua Jumalan viha nyt ja aina, jos Elisalla, Safatin pojalla, on tämän päivän jälkeen vielä pää hartioissa kiinni

Luin toissa iltana 2. Kun. kirjan alkulukuja Elisasta. Luku 6 siunasi minua valtavasti. Olin täynnä ihmetystä siitä miten tilanteiden epäolennaiset yksityiskohdat olivat viemässä asioita siihen suuntaan kuin mitä profeetta oli sanonut. Ikäänkuin mikään yksityiskohta ei ikäänkuin paennut Jumalan suunnitelmaa vaan kaikki oli siinä palveluksessa.

Tuli hurjan turvallinen olo kun näin sen tuossa luvussa. Rohkaisee kääntymään Jumalan puoleen ihan kaikessa, koska hän todella voi vaikuttaa juuri tahtonsa mukaan.

Jossain 1 Kun. kirjan kohdassa oli  lause, varmaan profeetann lausumana. Katseli kai Jumalan kansan jatkuvaa kääntymistä epäjumalien puoleen: "ikäänkuin Israelissa ei olisi Jumalaa, jonka puoleen voi kääntyä"

Se kanssa puhutteli.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Profeetta Elisa
« Vastaus #1 : 30.01.19 - klo:17:19 »
Ei kun se oli 2.Kun 1:16
Hän sanoi kuninkaalle: "Näin sanoo Herra: 'Sinä panit miehesi pyytämään vastausta Baal-Sebubilta, Ekronin jumalalta, ikään kuin Israelissa ei olisi Jumalaa, jonka puoleen kääntyä.

Omalle kohdalle sovellettuna: ikäänkuin uskovalla ei olisi Jumalaa, jonka puoleen kääntyä.

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Profeetta Elisa
« Vastaus #2 : 01.02.19 - klo:05:34 »
Ei kun se oli 2.Kun 1:16
Hän sanoi kuninkaalle: "Näin sanoo Herra: 'Sinä panit miehesi pyytämään vastausta Baal-Sebubilta, Ekronin jumalalta, ikään kuin Israelissa ei olisi Jumalaa, jonka puoleen kääntyä.

Omalle kohdalle sovellettuna: ikäänkuin uskovalla ei olisi Jumalaa, jonka puoleen kääntyä.

Tuo kohta on puhutellut minuakin useita kertoja sekä omaan elämääni että Suomen oloihin sovellettuna. Uskovatkin ovat unohtaneet turvata Jumalan apuun tai ovat käyneet niin kärsimättömiksi ja hätäisiksi, etteivät malta odottaa vastauksia Herralta.

PS.1 Tuossa raamatunpaikassa (2.Kun. 1) kerrotussa tapahtumassa ei kysymys ollut profeetta Elisasta vaan Eliasta.

PS.2 Sain eilen läppärini käyttöön, mutta hankalaa tämä on sängyssä kirjoittaa. Toivon saavani tänään luvan liikkua vapaammin osastolla.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Profeetta Elisa
« Vastaus #3 : 01.02.19 - klo:16:00 »
Ai jaa se kohta olikin Elian ajalta. Se vaan tuli mieleen kun kirjoitin myohemmista luvuista.

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Profeetta Elisa
« Vastaus #4 : 02.02.19 - klo:19:01 »
Ai jaa se kohta olikin Elian ajalta. Se vaan tuli mieleen kun kirjoitin myohemmista luvuista.

Olen päätellyt VT:n teksteistä, että Elisa oli monin tavoin lempeämpi mies kuin Elia. Elia pani tuulemaan ja antoi esimakua puimatantereen puhdistamisesta.  Ei varmasti olisi ajassamme niin paljon profeetan virkaan pyrkijöitä jos Elian aikaiset menetelmät vielä olisivat käytössä.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Profeetta Elisa
« Vastaus #5 : 03.02.19 - klo:15:45 »
En osannut tuollaista päättelyä tehdä. Pitää tutkia tarkemmin. Elisan kautta tapahtuneet ihmeet olivat ällistyttävän samanlaisia kuin Jeesuksen. Jotenkin ihmeellista todeta.Tän aloituksen syy oli muistaakseni luvun 6 kertomus siitä kun Herra oli luvan Elisan kautta, että isreaelilaiset saisivat seuraavana päivänä ruokaa, ja yksi kuninkaan palvelija ikäänkuin piti sitä lupausta pilkkanaan. Hänen kohtalonsa ei ollut hyvä. Elisa sanoi että Herran lupaus toteutuu, mutta tää kaveri ei pääse siitä nauttimaan.

Se mikä minua puhutteli oli se, että tilanteisiin nähden riippumattomat yksityiskohdat, siis ikäänkuin pelkät sattumat johtivat siihen, että israelilaiset saivat sen Herran lupaaman ruaan juuri siten kuin Herra oli puhunut JA samalla tavalla mitättömän näköiset yksityiskohdat myös ikäänkuin toimivat Jumalan sanan toteuttamiseksi.

Myös se sunemillaisen lesken pääsy takaisin omaan maahansa ja että hän sai omaisuutensa takaisin näennäisesti perustui sattumiin, vaikka sen taustalla oli Jumalan lupaus.

On pakko tulla johtopäätökseen, että Herran hallinassa on pienetkin yksityiskohdat.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Profeetta Elisa
« Vastaus #6 : 03.02.19 - klo:15:48 »
Vasta pari päivää myöhemmin tajusin tilanteen vastaavuuden erääseen omaan työni tilanteeseen. Harmittava tilanne sinänsä, ei kovin iso mutta harmittava. On pakko uskoa ja luottaa että Herra tiesi senkin tilanteen yksityiskohdat ja miten asia meni. Se on lohduttavaa. Rukouksessa annoin Herralla koko tilanteen ja sain rukouksessa ikäänkuin ymmärryksen miten hoidan asian. Tein sen ja sain rauhan, ja tiedän että sen enempää en voi tehdä.

Mutta rukouksen kautta sain rauhan asiasta.

Poissa Magda-sisko

  • Viestejä: 120
Elisa ja Jeesus
« Vastaus #7 : 04.02.19 - klo:12:56 »
En osannut tuollaista päättelyä tehdä. Pitää tutkia tarkemmin. Elisan kautta tapahtuneet ihmeet olivat ällistyttävän samanlaisia kuin Jeesuksen. Jotenkin ihmeellista todeta.

Tästä innoittuneena tein pikaisen tutkielman Elisan ja Jeesuksen samanlaisuuksista:

Molemmilla oli samaa tarkoittava nimi:

Elisa > Jumala on pelastus t. pelastaja
Jeesus > Herra pelastaa, Herra on pelastus

Kumpikin oli profeetta.

Molemmilla oli edelläkävijä eli julkiseen ”virkaan” voitelija, Elisalla Elia ja Jeesuksella Johannes Kastaja.

Kummallakin oli seuraajia, Elisalla profeetanoppilaita ja Jeesuksella opetuslapsia.

Kumpikin herätti kuolleista lesken pojan, Elisa suunemilaisen lesken pojan, ja Jeesus Nainin lesken pojan.

Kumpikin teki ruuan ihmeen, Elisa oppilailleen (2.Kun. 4:42-44), ja Jeesus kahdesti leivän ja kalan ihmeet.

Kumpikin puhdisti spitaalisia, Elisa Aramin kuninkaan Naemanin ja Jeesus useita.

Molemmat kuoltuaan haudattiin.

Molempien kuolema (ja Jeesuksen ylösnousemus kuolleista) on elämäksi muille:

2. Kun. 13:21 "Ja kerran, kun he haudatessaan erästä miestä näkivät partiojoukon,
heittivät he miehen Elisan hautaan ja menivät matkoihinsa.
Kun mies kosketti Elisan luita, virkosi hän ja nousi jaloilleen."

Joh. 11:25 "Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä;
joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut."



« Viimeksi muokattu: 04.02.19 - klo:13:05 kirjoittanut Magda-sisko »
Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee. - Paavali

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Profeetta Elisa
« Vastaus #8 : 04.02.19 - klo:15:53 »
Wow aika merkittavia samanlaisia piirteita. Itsekin ajattelin poimia ne sielta, mutta sina teitkin sen jo :)

Poissa Magda-sisko

  • Viestejä: 120
Vs: Profeetta Elisa
« Vastaus #9 : 04.02.19 - klo:16:21 »
Tuli vielä mieleen profeettakoulun laajennustyössä käytetty veteen pudonnut lainakirves, jonka Elisa nostatti pintaan (2.Kun. 6:1-7).

Johannes Kastaja sanoo: Matt. 3:10 "Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen." Kirves kuvasi Jeesusta, joka käveli veden päällä.


Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee. - Paavali

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Profeetta Elisa
« Vastaus #10 : 04.02.19 - klo:20:08 »
Juu ihmeellistä miten paljon Jumala toimi kaiken sen jumalattomuuden keskellä. Mutta niinhän hän tekee nykyäänkin.
Se on armoa. Valtavaa armoa.