Puimatanner

Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Andromeda - 08.07.18 - klo:19:34

Otsikko: Mietteitä
Kirjoitti: Andromeda - 08.07.18 - klo:19:34
Hei kaikki  :)! Olipa mukavaa että löysin tieni foorumille  :). Tiedättekö; liian usein tulee otettua Raamattu hyllyltä. Luettua sitä alusta loppuun tai sieltä täältä. Ja lukemisen jälkeen laitettua se takaisin hyllyyn sen kummempia miettimättä.

Tänään oon kuitenkin jostain syystä tuntenut valtavaa kiitollisuutta siitä, että mulla on oma Raamattu. Raamattu, jota voin lukea omalla äidinkielellä, milloin vain ja missä vain. Että mun kannattaa kiittää Herraa siitä että elän ajassa jolloin jokainen voi ostaa ikioman Raamatun ja vaikka niin monta kuin haluaa. Ennen muinoin Raamattu oli vain kirkkoherroilla, rovasteilla ja papeilla. Tavallinen ihminen pääsi kuulemaan Jumalan sanaa vain sunnuntain jumalanpalveluksissa. En tiedä mistä tämä ajatus yleensä päähän putkahti, mutta oon siitä kiitollinen sillä nyt katson rakasta Raamattuani ihan uusin silmin. Ootteko te koskaan miettineet asiaa? Vai onko jokin muu "itsestäänselvä" asia, mistä tunnette tänään kiitollisuutta? Siunausta kaikkien iltaan  :)!
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Paulus - 08.07.18 - klo:19:48
Hei kaikki  :)! Olipa mukavaa että löysin tieni foorumille  :). Tiedättekö; liian usein tulee otettua Raamattu hyllyltä. Luettua sitä alusta loppuun tai sieltä täältä. Ja lukemisen jälkeen laitettua se takaisin hyllyyn sen kummempia miettimättä.

Tänään oon kuitenkin jostain syystä tuntenut valtavaa kiitollisuutta siitä, että mulla on oma Raamattu. Raamattu, jota voin lukea omalla äidinkielellä, milloin vain ja missä vain. Että mun kannattaa kiittää Herraa siitä että elän ajassa jolloin jokainen voi ostaa ikioman Raamatun ja vaikka niin monta kuin haluaa. Ennen muinoin Raamattu oli vain kirkkoherroilla, rovasteilla ja papeilla. Tavallinen ihminen pääsi kuulemaan Jumalan sanaa vain sunnuntain jumalanpalveluksissa. En tiedä mistä tämä ajatus yleensä päähän putkahti, mutta oon siitä kiitollinen sillä nyt katson rakasta Raamattuani ihan uusin silmin. Ootteko te koskaan miettineet asiaa? Vai onko jokin muu "itsestäänselvä" asia, mistä tunnette tänään kiitollisuutta? Siunausta kaikkien iltaan  :)!

Olet tervetullut foorumille! Kiinnostaisi tietää, miten tämän löysit ja mikä oli se viimeinen "niitti", että päätit kirjautua?

Raamattu on merkillinen kirja. Mitään muuta kirjaa ei kaiketi koko maailman historiassa ole vihattu ja rakastettu niin paljon kuin Raamattua. En voi nähdä mitään johdonmukaisuutta siinä, että Raamattua pidetään satukirjana ja kuitenkin samat ihmiset vihaavat sitä enemmän kuin mitään muuta kirjaa.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: sandia - 08.07.18 - klo:20:16
Samoja mietteitä Andromedalla.
Se että voi ottaa Raamatun ja oppia Herrasta Pyhän Hengen johdossa!
Ja kommunikoida siitä toisten kanssa. Se on suuri asia.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Natanael - 08.07.18 - klo:20:20
Suomalaisen Raamatun historia.

http://jurvanbaptistiseurakunta.fi/opetuksia/9-raamattu/86-suomalaisen-raamatun-historia
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Andromeda - 08.07.18 - klo:20:30
Löysin foorumin kun aikani yritin kaikilla mahdollisilla hauilla löytää kristillistä foorumia. Sitä kautta löytyi Puimatanner, onneksi. Oli helppo kirjautua, kun tiesin löytäneeni "virtuaaliseen kotiini"  :). Yritän kovasti rohkaistua kirjoittamaan jotta toisin omalta pieneltä osaltani elämää tälle foorumille, tunnen vain itseni vielä ihan noviisiksi kun uskoontulostani on vasta 3 vuotta aikaa  :)
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: sandia - 08.07.18 - klo:20:32
Heh, minä löysin kristillisen foorumin samalla tekniikalla :D En edes tiennyt mitä etsin, jonkinlaista yhteyttä Suomen uskovien kanssa kai.  Siitä on jo melko kauan. Kun nuorin lapseni oli pieni. Hän täyttää kohta 19 vuotta.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Pökkelö - 09.07.18 - klo:22:19
Mukavaa kun olette löytäneet tänne !!!  :)
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Andromeda - 21.07.18 - klo:17:26
Nyt tarvitsisin teiltä viisaammilta Raamatunopetusta  :). Olen kohdassa Ilm. 12:2. Tästä jakeesta on rinnakkaisviite Jer 14:31 (92-käännös). Ongelma on se, että Jer 14 päättyy jo jakeeseen 22. Onko rinnakkaisviitteessä virhe, vai enkö mie vaan ymmärrä tätä? Suuret kiitokset jos jaksatte mua neuvoa  :).
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Pökkelö - 21.07.18 - klo:22:52
Voisiko rinnakkaiskohta olla Jer. 15:9 ?
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Andromeda - 22.07.18 - klo:11:28
Kiitos Pökkelö  :)! Tuo kuulostaa oikealta kohdalta. Mulla sattuu olemaan 3 vuoden 92 käännöstä, painettu vuosina 2009-2012, ja kaikissa on laitettu rinnakkaisviitteeksi tuo Jer 14:31. Osaisitko vielä neuvoa mihin/keneen mun kannattaisi olla yhteydessä, jotta tuo virhe korjattaisiin/tarkistettaisiin, jotta seuraaviin painatuksiin kohta olisi laitettu oikein? Siunausta päivääsi Pökkelö  :)!
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Jees-mies - 22.07.18 - klo:14:32
Arvelin aluksi, että tuo viittaus johtuisi siitä, että juutalainen VT:n teksti kulkisi numeroinnin kohdalla omia polkujaan, kuten joidenkin tekstien kohdalla tapahtuu. Näin ei kuitenkaan näytä olevan (vilkaisin muutamia heprealaisen Raamatun nettikäännöksiä ja kirjahyllyssäni majailevaan messiaanista käännöstä). Taitaisi tosiaan olla siis virhe kyseessä.

Sen verran tiedän, että 1992-käännöksen oikeudet kuuluvat Kirkon keskusrahastolle. Viittausvirhe on siis varmaankin pujahtanut kokonaiseen käännöstyöhön mukaan, ja on siten levinnyt kaikkiin painoksiin.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Andromeda - 22.07.18 - klo:15:23
Kiitos Jees-mies sinullekin avustasi! Soitan ensi viikolla Keskusrahastoon, voivat sitten hekin tarkastaa asian. Siunausta päivääsi  :)!
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Jees-mies - 22.07.18 - klo:18:10
Siunausta sinullekin alkavaan viikkoon. Etsiskelin vielä englanninkielisiltä sivuilta hieman lisätietoa, mutta ei kyllä pikaisen selailun perusteella tunnu löytyvän mitään tekstilaitosta, jossa nimenomaan Jeremia 14 esiintyisi pidempänä (muuta mielenkiintoista juttua löytyy kyllä sitten aina).

Tokihan -92:n kohdalla on kyse jo 26 vuotta vanhasta käännöksestä, joten luulisin, että tieto erheestä olisi jo tekijöillä. Mutta kyllähän sitä voi aina kysellä, että miksi näin.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Andromeda - 13.08.18 - klo:16:30
Tiedättekö mitä rakastan uskossa? Sitä, että se elää. Sitä, että saan kasvaa siinä. Sitä, että Pyhä Henki toimii ihan tavallisessa arjessa, auttaa ja opettaa, avaa jopa niitä ihan yksinkertaisiakin asioita!

Oon ollut jo aika pitkään siinä luulossa että mussa on uskovana jotain vikaa. Tuo tunne on tullut joka kerta siinä vaiheessa, kun olen lukenut Jeesuksen ristinkuolemasta. Monta kertaa oon lukenut mitä hän joutui kärsimään ennen kuolemaansa. Kipuja, piinaa ja pilkkaa. Ja joka kerta mulle on tullut syyllinen ja huonommuuden tunne. Oon ajatellut että mussa on vikaa, kun en pysty ymmärtämään täysin kuinka suuren uhrauksen Jeesus teki. Oon ymmärtänyt lukemani, mutta se ei ole herättänyt mitään tunteita mussa. En oo ikäänkuin pystynyt käsittämään sitä rakkautta jota Jeesus teollaan näytti. En oo ymmärtänyt kuinka suuri se rakkaus oli oikeasti minuakin kohtaan, ihmistä joka elää vuonna 2018. Pahiten on omassatunnossa kolkuttanut se, että tuntuu kuin kaikki muut uskovat ymmärtäisivät sen, ja mie ainoana olisin huono.

Tänään selasin Raamattua, ja avasin satunnaisen aukeaman. Silmiin osui Joh 6:51. "Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää".

Ja voi veljet ja siskot miten tämä kolahti ja kovaa!! Tuntui järisyttävältä miten teksti avautui ja vaikutti. Mieleen nousi mielikuva, miten Jeesus tyynesti, mutta rakkaudentäyteisellä äänellä tämän sanoi!  Ja millä sanoilla hän sen sanoi. Hän ei sanonut tekevänsä uhrauksen siksi, että hänen ystävänsä opetuslapset saisivat elää. Hän ei sanonut miten hänen aikalaisensa saisivat elää. Hän sanoi uhrautuvansa, jotta MAAILMA saisi elää! Oon vieläkin ihan ihmeissäni miten Pyhä Henki vaikutti ja avasi tän asian mulle. Nyt ymmärrän selkeästi minkälaisen uhrauksen Jeesus teki MINUNKIN puolestani. Nyt hänen tekonsa on tullut mulle läheisemmäksi asiaksi, se ei ole enää "asia joka sattui kauan aikaa sitten".

Nyt tunnen lähinnä oloni hölmöksi, sillä kun teksti mulle avattiin niin nyt se tuntuu tosi yksinkertaiselta käsittää, ja mie oon turhaan potenut huonommuutta muiden uskovien seurassa. Ja jälleen kerran tunnen aivan valtavaa kiitollisuutta siitä, että Pyhä Henki elää ja voi hyvin, ja että Pyhä Henki vaikuttaa meissä ihan aina, joka päivä ja joka hetki!

Tästä tuli aika pitkä ja varmasti sekavakin selostus, mutta tämä opetus oli mulle jotain niin valtavan suurta, että miun oli ihan pakko purkaa se tännekkin. Olisipa kiva jos te muutkin kertoisitte miten Pyhä Henki on teitä arjen keskellä auttanut. Siunausta teille kaikille  :)!
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: sandia - 13.08.18 - klo:16:35
Juu. Ja minä olen ihmetellyt miten nöyrä Jeesuksen on pitänyt olla verratessaan itseään limppuun :)
Hän näkee miten kipeästi me tarvitsemme häntä.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Soltero - 13.08.18 - klo:16:58
Tuosta tuli mieleeni tämä raamatunkohta:

"Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme."
(Ap.t. 17: 26-28)

Minäkin elän ja liikun ja olen aivan oikeasti vain Herrassa ja Hänen varassaan.
Jeesus on vähintään yhtä välttämätön kuin leipä ja happi.

Riippuvuuteni Hänestä on selvästi lisääntynyt.
Hän ei anna ainoastaan hiukan lisää syötävää, elintilaa ja hengitysilmaa,
vaan aivan kaikki on Hänen hallinnassaan.
Hän ei silmäile minua vain hetkellisesti, kun rukoilen ja luen Raamattua,
vaan olen koko ajan ja kokonaan Hänen laupiaiden silmiensä edessä.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Paulus - 13.08.18 - klo:20:28
Oon ollut jo aika pitkään siinä luulossa että mussa on uskovana jotain vikaa. Tuo tunne on tullut joka kerta siinä vaiheessa, kun olen lukenut Jeesuksen ristinkuolemasta. Monta kertaa oon lukenut mitä hän joutui kärsimään ennen kuolemaansa. Kipuja, piinaa ja pilkkaa. Ja joka kerta mulle on tullut syyllinen ja huonommuuden tunne. Oon ajatellut että mussa on vikaa, kun en pysty ymmärtämään täysin kuinka suuren uhrauksen Jeesus teki. Oon ymmärtänyt lukemani, mutta se ei ole herättänyt mitään tunteita mussa.

Olen tullut siihen tulokseen, että meissä kaikissa on sama vika. Tunteet tulevat ja tunteet menevät. Pääasia on, että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti täysin riippumatta meidän tunteistamme.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Andromeda - 14.08.18 - klo:10:55
Olen niin kiitollinen siitä, että Herra ei hylkää ja Pyhä Henki jaksaa opettaa tällaistakin jästipäätä kuin minä. Kun yritän liittää Raamatun opetuksia omaan elämääni niin huomaan miten uskontieni on pelkkää jatkuvaa kompurointia. Ilman Jeesuksen sovitustyötä ja hänen rakkauttaan olisin tuhoon tuomittu, sillä en voi mitenkään olla täydellinen uskova. Monta kertaa joka päivä huomaan tekeväni toisin kuin Raamatussa opetetaan. Teen paljon virheitä jo ihan ajatustasolla. Joskus huomaan olevani kateellinen jostakin, tai salaa ylpeä siitä että minä oon tehnyt jotakin joka on onnistunut tosi hyvin. Ja miten helppoa onkaan tuntea paheksuntaa toisen ihmisen käytöksen tai elämäntavan vuoksi. Puhumattakaan siitä, että onnistuisin pitämään kieleni kurissa.

Mutta ehkä se on vain hyvä asia että omassatunnossani on piikki jokaikisenä päivänä. Se korostaa ja muistuttaa siitä, että olen pelastettu pelkästään armosta. En pysty ikinä ansaitsemaan sitä omilla teoillani. Tietoisuus tästä saa hyvin nöyrälle mielelle ja tuntemaan kiitollisuutta siitä että Jumala veti minua luokseen ja sain pyytää Jeesuksen elämääni. Ja kun ajattelee miten vajavainen ihmislapsi olen, niin kiitollisuus vain kasvaa. Kiitollisuus siitä, että vaikka miten kompuroinkin, Jeesus ei hylkää. Hän on vierelläni joka hetki.

Siunausta päiväänne, rakkaat uskonsisaret ja -veljet  :)!
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Paulus - 14.08.18 - klo:11:56
Andromeda. Tuo kompurointi tulee jatkumaan, jos elinpäivä on, ainakin seuraavat 60 vuotta. Kokemusta on.  :(
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Andromeda - 14.08.18 - klo:12:57
Paulus; oikeassa olet  :). Kompurointia läpi elämän. Mutta niinhän Jeesus varoittaakin jo etukäteen että ahdas ja kivinen on uskovan tie, ei tässä pääse vasta asfaltoitua moottoritietä leveästi kulkemaan  ;D.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Andromeda - 01.09.18 - klo:20:52
Tänään ajeltiin pääkaupunkiseudulle, itse istuin matkustajan paikalla. Yhdessä kohtaa matkaa kävi hauska juttu, joka oikeasti pisti ajattelemaan kuinka paljon käytän aikaani Jumalan kanssa.

Moottoritiellä tuli vastaan kyltti jossa iso P, kuusi ja retkipöydän kuva sekä nuoli tulossa olevalle erkanemiskaistalle. Kyltin vieressä ei ollut puita eikä pensaita, vaan pitkälle horisonttiin jatkuva peltoaukeama. Koska puita ei ollut näköesteenä, niin näytti siltä kuin nuoli olisi osoittanut suoraan taivaalle. Aivan kuin merkki olisi kertonut "Levähdyspaikka Jumalan luona". Tämä pisti minut ajattelemaan asiaa todella paljon. Omatunto kolkutti aika lailla. On hyvä ajatus pysähtyä kesken ajomatkan, verrytellä jalkoja ja samalla vaikka pyytää siunausta turvalliselle ajomatkalle. Miksiköhän en ole itse koskaan ajatellut, että voisin siinäkin tilanteessa viettää aikaa Jumalan kanssa? Samalla tuli mietittyä myös sitä, että liian vähän vietän aikaa myös henkisellä levähdyspaikalla. Vaikka olisi työkiireitä tai kotitöitä, niin voisin silti käyttää henkistä parkkipaikkaa, ja rukoilla kiireenkin keskellä. Töitä tehdessä, tiskatessa tai siivotessa, voisin kyllä samalla kertoilla asioitani Jumalalle, mutta jostain syystä en ole tehnyt niin. Olen rukoillut vain silloin, kun olen keskittynyt tekemään pelkästään sitä, rukoilua. Kuitenkin pystyisin rukoilemaan pitkin päivää, ajatuksissani.

Tuon liikennemerkin näkeminen avasi silmiä kyllä paljon. Opetti mikä on oikeasti tärkeää; aika Isän kanssa. Tästä opetuksessa tuli valtavan siunattu olo! Että minä, pieni kompuroiva kristitty, saan opetusta Jumalalta, vaikken sitä ansaitse. Miten valtavasti Isä minua rakastaa, että jaksaa ja haluaa opettaa minua, uudelleen ja uudelleen. Ja vaikken voi tehdä mitään mikä riittäisi Isälle kiitokseksi, hän silti tahtoo pitää minut lähellään, opettaa, neuvoa ja nuhdella. Hän haluaa antaa vaikken sitä omilla ansioillani koskaan ansaitse. Hänelle riittää että tahdon pysyä hänen lähellään, riippua hänessä kiinni. Olen niin kiitollinen hänen tästäkin opetuksestaan. Tuli jotenkin niin mahdottoman rakastettu olo  :). Onko teille muille tullut vastaan opetuksia jotka ovat saaneet silmät avautumaan ja käytöksen muuttumaan? Siunattua loppuiltaa teille kaikille!
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Taisto - 02.03.19 - klo:19:40
Mitä Jumala tekee puutarhurina:

Joh 15:1-2
"Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän."

Oksan puhdistaminen: tarkoittaa ilmeisesti turhien rönsyjen pois leikkaamista.
Oletteko kokeneet, että Jumala on leikannut turhia rönsyjä pois? Jotakin, mikä on ollut omasta mielestä tärkeää, mutta ei Jumalan mielestä...
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: xyz - 04.03.19 - klo:11:33
Oletteko kokeneet, että Jumala on leikannut turhia rönsyjä pois? Jotakin, mikä on ollut omasta mielestä tärkeää, mutta ei Jumalan mielestä...

Turhana rönsynä ainakin minulla on OMA HENGELLISYYS.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Lemmikki - 08.05.19 - klo:11:19
Mitä Jumala tekee puutarhurina:

Joh 15:1-2
"Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän."

Oksan puhdistaminen: tarkoittaa ilmeisesti turhien rönsyjen pois leikkaamista.
Oletteko kokeneet, että Jumala on leikannut turhia rönsyjä pois? Jotakin, mikä on ollut omasta mielestä tärkeää, mutta ei Jumalan mielestä...

Minulla on koko ajan tunne ettei ole jäänyt mitään jäljelle kun turhat rönsyton leikattu pois. Miten sellainen ranka tekee mitään hedelmää ja lieneekö edes olemassa mitään hedelmää.  Joskus näin unessa pienen varvun jossa oli kaksi "mustikkaa", muuten ei yhtään lehtiä ja se seisoi keskellä lumista kylmää maisemaa. Se on kuin minä edelleen vuosien jälkeen.
Maailma on hirveä paikka ja täällä pitäisi vielä yrittää jotain hedelmiä tuottaa.   :-\
Ympärillä on pelkkää vihaa ja pahuuden valtaa ja pilkataan kaikkea hyvyyttö. Eivät ihmiset edes halua mitään hyvää.

Onko varvun "syy" että se joutuu olemaan kuolemanlaaksossa kylmässä pakkasessa? Muuttuuko ympäristö koskaan kevääksi?
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Jano - 08.05.19 - klo:22:02
Välillä kun kuuntelee toisten uskovien juttuja, sitä alkaa miettimään olenkohan minä tarpeeksi hyvä uskova tai edes uskova ollenkaan, kun en koe juuri ollenkaan kompuroimista ja hedelmättömyyttä ja kylmyyttä ja kivistä tietä. Päinvastoin koen elämän antoisana ja näen jatkuvasti lupausten toteutuvan ja siunausten virtaavan minulle ja minun kauttani.

Olenkohan minä ymmärtänyt tämän asian ihan väärin? :)
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Lemmikki - 08.05.19 - klo:22:17
Et varmastikaan ole ymmärtänyt väärin. Meillä lienee vain erilaisia elämän vaiheita.
Toiset ovat muutenkin positiivisia luenteeltaan tai muuten vain hyvä elämä. Ei sun tarvii verrata itseäsi meihin vanhoihin ja väsyneisiin. 😊
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Jano - 08.05.19 - klo:22:52
Kiitos Lemmikki :) Niin minäkin olen ajatellut. Se on hyvä että meitä on moneen lähtöön. Kaikenlaisia luonteita tarvitaan.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Soltero - 08.05.19 - klo:23:00
Minun elämäni on hyvin vaihtelevaa.
Päin vastoin kuin Jano en taatusti voi sanoa, että kokisin siunausten virtaavan jatkuvasti kauttani.
Joskus niin mahdollisesti tapahtuu, mutta usein huomaan aiheuttaneeni jollekulle mielipahaa ja jopa epäuskoa.
Onneksi rukoillen kulkevan kautta ei sentään kirous voi levitä.

Henkilökohtainen elämiseni ei ole jatkuvaa pyhittymistä, vaan paljon syntiä siihen mahtuu.
Silti hengellistä kasvua varmasti tapahtuu, koska uskon ja koen olevani Pyhän Hengen johdatuksessa.
Tämä johdatus ja kasvu on kuitenkin heikkouteni ja ailahtelevuuteni takia epätasaista, ja takapakkeja esiintyy.

Mutta Jeesus on uskollinen.
Usein rukoilen suorastaan ääneen: "Kiitos Herra, että kaikesta huolimatta saan riippua Sinussa ja Raamatun lupauksissa kiinni".
Nämä rukoukset ovat spontaaneja syntisen huokauksia Herran puoleen.
Toivo ja luottamus ovat Jumalan armollinen lahja,
eivätkä minun kasvuni tulosta.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Jano - 08.05.19 - klo:23:15
Täytyy sen verran tarkentaa, että en tarkoittanut jatkuvasti siinä mielessä että ihan joka tuhannesosasekunti toisensa jälkeen. Vaan siinä mielessä kuin vaikkapa jatkuvasti hengitän. Hengitysten välissä voi olla pienen pieni tauko kun sitä ei hengitä. Mutta silti sitä jatkuvasti hengittää. Saattaa sitä joskus kokea pieniä epätoivon tai kurjuuden hetkiä, ja joskus pahoittaa toisten mielenkin. Mutta ei niihin mielestäni tarvitse jäädä vellomaan eikä niihin kiinnittää suhteettoman paljon huomiota. Aurinkoisena päivänäkin vieressäsi on varjo, mutta sinulla on lupa olla murehtimatta sitä ja vain nauttia valosta :)

Tiedän kyllä että tällaista asennetta pidetään monesti kevytmielisenä ja ajatellaan että uskovan pitää kokea huonoutta ja synnin taakkaa ja aina vaan tunnustaa sitä. Mutta minulle Jeesus on tullut nimenomaan vapauttamaan siitä taakasta. Muuttamaan murheen iloksi ja heikkouden voimaksi.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Lemmikki - 09.05.19 - klo:09:55
Minulle on ongelma tuo näkökulman hallinta eli katselen nimenomaan sitä varjoa koko ajan ja vain ajoittain kykenen keskittymään auringon paisteeseen.
Mietin juuri äskettäin, että pitäisi oppia hieman enemmän itsekkyyttä ja itsekeskeisyyttä koska oma elämä on kuitenkin hyvin vaikka on köyhä niin maha on koko ajan täynnä. Mutta kun lukee uutisia niin näkee vain pahuutta eli keskittyy muiden tekemisiin ja kohtaloihin vaikka pitäisi keskittyä omaan elämään.
Päätin yrittää opetella itsekkyyttä ja päättäväisyyttä olla välittämättä muista koska jos he kerran rakastaa pahuutta niin se on heidän oikeutensa ja vapautensa tehdä niin.   :o   >:(    nniiihhh !!

Hengelliseltä kantilta rukoilen joka päivä että täältä pääsisi pois mutta ei vaan pääse  :-[   :'(
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Soltero - 09.05.19 - klo:14:24
Täytyy sen verran tarkentaa, että en tarkoittanut jatkuvasti siinä mielessä että ihan joka tuhannesosasekunti toisensa jälkeen. Vaan siinä mielessä kuin vaikkapa jatkuvasti hengitän. Hengitysten välissä voi olla pienen pieni tauko kun sitä ei hengitä. Mutta silti sitä jatkuvasti hengittää. Saattaa sitä joskus kokea pieniä epätoivon tai kurjuuden hetkiä, ja joskus pahoittaa toisten mielenkin. Mutta ei niihin mielestäni tarvitse jäädä vellomaan eikä niihin kiinnittää suhteettoman paljon huomiota. Aurinkoisena päivänäkin vieressäsi on varjo, mutta sinulla on lupa olla murehtimatta sitä ja vain nauttia valosta :)

Tiedän kyllä että tällaista asennetta pidetään monesti kevytmielisenä ja ajatellaan että uskovan pitää kokea huonoutta ja synnin taakkaa ja aina vaan tunnustaa sitä. Mutta minulle Jeesus on tullut nimenomaan vapauttamaan siitä taakasta. Muuttamaan murheen iloksi ja heikkouden voimaksi.
Juu, Paavalikin opettaa: "Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!"
(Fil. 4:4)

Ihmiset ovat kuitenkin luonteeltaan erilaisia.
Jotkut ovat iloisia, myönteisiä, ulospäinsuuntautuvia ja sosiaalisia.
Heidän on varmaan helpompi kokea ja näyttää myös hengellistä iloa
verrattuna esim. minun kaltaisiini varautuneempiin tapauksiin.

Tärkeintä on silti aitous. 
Aina iloisena esiintyminen voi olla teeskentelyä,
samoin kuin synkän roolin vetäminen.

Hankalissa ja epävarmoissa elämäntilanteissa odotan yleensä aina pahimman
mahdollisen tapahtuvan.
Näin ei kuitenkaan yleensä käy, joten saan usein huokaista helpotuksesta ja olla kiitollinen Jumalan avusta.
Sekin on Herrassa iloitsemista.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: sandia - 09.05.19 - klo:18:09
Itse ehkä olen iloisin nykyään. Vielä 10 vuotta sitten kamppailin melko isojen parantumattomien haavojen kanssa. Mutta niinä aikoina surin kaikki surut, joten sen jälkeen olen voinut olla iloinen elämästä. Tietty rankkoja juttuja tietty kohtaa elämässä jatkuvasti tai ainakin stressaavia.
Tänään sain sähköpostin kautta työpuhelin viesti mikä korvensi ja ärsytti. Olin tavallaan unohtanut yhden jutun, mikä itse asiassa ei ollut edes vastuuni, vaan niiden jotka ottivat asian puheeksi. Mutta siitä jää paha maku suuhun. Yritin lähettää vastauksen missä ilmaisin, että asia olisi pitänyt hoitaa muualla, eikä odottaa että ikään kuin korjaan muiden jälkiä.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: Soltero - 10.05.19 - klo:11:20
Kaamean hiljaista täällä foorumilla.
Missähän ihmiset yleensä keskustelevat?
Ilmeisesti mm. Facebookissa on piirejä, jotka jakavat hengelisiäkin asioita keskenään.
Suhtaudun FB:in epäluuloisen välttelevästi.
En ole sitä koskaan oikein kunnolla oppinut käyttämäänkään.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: sandia - 10.05.19 - klo:20:09
Käytän FBtä hyvin rajoitetusti. Mutta olen saanut kontaktin sitä kautta joihinkin suomalaisiin vanhoihin ystäviin sitä kautta.
Itse olen koko tämän päivän jutellut hengellisen "isosiskoni" kanssa, siis niiltä ajoilta kun tulin uskoon. Olen heidän luonaan sunnuntaihin asti.
Otsikko: Vs: Mietteitä
Kirjoitti: NanoK - 11.05.19 - klo:08:02
Tuosta kärsimysteemasta vielä ja maailman pahuudesta; siitä syytetään helposti Jumalaa ja uskontoja. Taas vähän aikaa sitten sain kuulla sellaisen kommentin että suurimmat kärsimykset maailmassa ovat uskontojen aiheuttamia. No entä ateistit sitten? minkälaista hyvää kommunismi on saanut aikaan? Onnellisia, vapaita ihmisiä? Eiköhän se ole ihminen ja syntiinlankeemus joka sen kärsimyksen tähän maailmaan on tuonut. Mutta kun ei sitä omassa povessaan koe, vaikka saa kärsimyksistä osansa. Ihmiset aika harvoin jaksaa ajatella objektiivisesti ja toista näkökulmaa ymmärtäen. (ilman että tarvitsee olla samaa mieltä) Siitä ne sodat syntyy.