Kirjoittaja Aihe: Iloa kristillisistä totuuksista  (Luettu 1087 kertaa)

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1223
Iloa kristillisistä totuuksista
« : 20.10.23 - klo:13:14 »
Kristilliset totuudet ja asiat ovat valtavan positiivinen, luottamusta ja iloa tuottava asia noin yleisesti. Ainakin minulle, kun niitä on alkanut hiljalleen sisäistää ja ymmärtää kenties hieman syvällisemmin. Tässä seuraavassa itsessäni iloa herättäviä asioita koottuna. Jotenkin tuntuu, että kaikki "ilmiselvätkään asiat", joita on kerrannut jo vuosikausia Raamatun sivuilta, eivät ole niin tiivistyneenä tai järjestyksessä pään sisällä kuin voisi toivoa.

Toivo ja merkityksellisyys on keskeistä, kaikki maailmassa ei ole vain atomien satunnaista liikettä, ihmisellä on arvoa. Jumala  – persoona – on tarkoituksella luonut maailman, ylläpitää sitä ja voi auttaa ja pelastaa. Joku kirjoitti, että kristillinen maailmankuva saattaa vaikuttaa jopa "liian hyvältä ollakseen totta": varmastikin monet ei-uskovat haluaisivat kristinuskon näkemyksien olevan totta, vaikka (vielä) eivät uskokaan.

Ensinnäkin koko Raamatussa ilmoitettu iso kertomus kertoo, että Jumala on nähnyt valtavasti vaivaa luodakseen hienon ja toimivan maailman, vaikka ihmiset sitten lankesivatkin. Israelin valtio-projekti demonstroi Jumalan tahtoa maailmassa ja hänen huolehtimistaan oikeudenmukaisuudesta profeettojen välityksellä. Jumala on myös lähettänyt poikansa Jeesuksen pelastamaan vaivaisia syntisiä – en tiedä olisiko tätä sinänsä ollut pakko tehdä (synti ja langenneisuus olisi vain jatkunut ja jatkunut). Todella rakkaudellista siis uhrautua ristillä kiittämättömien syntisten puolesta, jotka eivät välttämättä ymmärrä juuri mistään mitään – tai edes usko koko juttua. Jumala on armollinen ja rakastaa, vaikkei ihminen sitä ansaitsisikaan. Näkemystä tai ymmärrystä, tai uskoa, ei ihmisellä useinkaan ole.

Hengellinen perspektiivi laajentaa ihmisen näkemystä luodusta maailmasta ja Jumalasta. Maailmankuvasta tulee todempi, elävämpi ja vuorovaikutuksellisempi. Ei vain ihmiseltä ihmiselle, vaan myös yhteyttä ylöspäin Jumalan suuntaan, joka on Luoja: totuuden, hyvyyden ja kauneuden auktoriteetti. Kaikki ei ole vain makuasioita ja ihmisten loputonta väittelyä totuudesta, vaan totuus todella on jotakin. Maailma on siis hengellinen, ei vain materiaa; hengelliset arvot, tekijät, toimijat ja Jumalan tahdon voi ja tulisi ottaa ensisijaisesti huomioon oletuksissaan maailmasta.

Raamatun lupaukset esimerkiksi Pyhästä Hengestä, siunauksista, syntien anteeksiantamuksesta, elävästä vedestä ja ikuisesta elämästä (uusi taivas ja uusi maa), Kristuksen toisesta tulemisesta sekä uudesta kirkastetusta ruumiista ovat suuria ja hienoja – voiko kukaan keksiä parempaa?

Tästä murheiden, synnin, sairauden ja kuoleman alhosta voi pelastua johonkin parempaan! Jumala on myös kaikkivaltias ja voi vastata rukouksiin – jo pelkkä mahdollisuus rukoilla on valtavan hieno, saati rukousvastaukset. Samoin kokonaisviesti, laki, moraali ja elämänarvot ovat yksinkertaisesti toimivia ja järkeviä – jos kaikki pyrkisivät tai kykenisivät toimimaan niiden mukaan (tai edes siihen suuntaan), kaikki sujuisi paremmin. Seurakunta on perustettu: muitakin jäseniä Kristuksessa on olemassa, en vain minä yksin. Viimeinen tuomio kuulostaa nykyihmiselle äkkiseltään rankalta, mutta  lopulta asioilla on merkitystä.

Jumala on siis luonut maailman viisaasti, ylläpitää sitä ja lähettänyt poikansa Jeesuksen pelastamaan ihmisiä alhaisesta synnin tilastaan. Jumala tietää mitä tekee; jo tässä on toivoa, lohdutusta ja iloa. Usein kun katsoo ihmisten toimintaa, niin "kaiken toivon voi heittää". Mutta Jumalan toiminnassa ja pelastuksessa on toivoa ja ilon aihetta, vaikka syvällinen tajuaminen voi kestää. Hän ei hylkää tai petä. Jumala siis tietää mitä tekee, on luotettava, pyhä ja hyvä – tässä pysyvää ilonaihetta ihmiseloon! Iloa Herrassa!

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6415
Vs: Iloa kristillisistä totuuksista
« Vastaus #1 : 20.10.23 - klo:14:38 »
Myöhemmin luen aloituksen huolellisesti, mutta otsikosta tuli selvästi mielikuva kokemuksista, että kun jokin kohta Raamatusta on auennut, yleensä jotain Jumalan viisaudesta eri tilanteissa, joskus tulee ilo kun vaan ajattelee sitä totuutta.