Kirjoittaja Aihe: Seurakunnan valinta  (Luettu 16355 kertaa)

Poissa Tarck Aili J.A.

  • Viestejä: 146
Seurakunnan valinta
« : 22.03.14 - klo:23:02 »
Olen jo vuosia miettinyt, että luterilaisesta kirkosta olisi lähdettävä johonkin. En vain ole osannut päättää, minne. Nyt olen pikkuhiljaa päätymässä sellaiseen ratkaisuun, että ehkä liityn yhteiskristilliseen seurakuntaan.

Valintaan on vaikuttanut se, että siellä hyväksytään joukkoon eri taustoista tulevat ihmiset eikä kokemukseni mukaan puhuta pahaa luterilaisista. Raamattuopetus on kokemukseni mukaan ollut siellä raitista (ei menestysteologiaa vaan ns. perinteistä raamattuopetusta) ja vaikka toiminta on karismaattista, se ei ole uuskarismaattista. 

Tuosta kasteasiasta olen tullut siihen tulokseen, että ilmeisesti se kuuluisi tapahtua vasta uskoontulon jälkeen, joten mahdollisesti on kasteella käynti myös edessä jossain vaiheessa. Ehkä eniten tähän päätökseen on vaikuttanut erään henkilön kertomus omasta elämästään. Hänelle Pyhä Henki oli alkanut puhua henkilökohtaisesti sen jälkeen kun hän oli käynyt kasteella ja tällä siis tarkoitan suoraa puhetta ihmiselle ilman välikäsiä. Tokihan Jumala muutenkin puhuu esim. Raamatun sekä toisten ihmisten kautta (esim. näyt, tiedon sanat tai saarnassa joku kohta, joka on kuin "juuri minulle tarkoitettu" juuri siihen elämäntilanteeseen ja niihin kysymyksiin, joita sillä hetkellä mielessä ehkä on). Toisaalta Pyhä Henkihän myös puhuu samalla tavoin ns. suoraan joillekin luterilaisillekin uskoville. Kuitenkin, tuo puhe oli mielestäni osoitus siitä, ettei siinä ihmistä kastettaessa ihan metsään menty.

Kuitenkaan vaikka liityn uuteen seurakuntaan en missään nimessä halua alkaa puhua pahaa luterilaisista. Mielestäni omaa seurakuntaansa tulisi voida "mainostaa" jollakin muulla keinolla kuin kilpailevia vaihtoehtoja mollaamalla.

Jokaisella ihmisellä on oma elämänhistoriansa, joka vaikuttaa asioihin. Jos syntyy esim. luterilaiseen perheeseen, on luontevaa uskoon tultua mennä mukaan luterilaiseen seurakuntaan. Jos sama ihminen olisi syntynyt helluntailaiseen tai vapaakirkkolaiseen perheeseen, hän olisi mennyt mukaan näiden toimintaan uskoon tulonsa jälkeen. On siis ihan ns. sattumaa, mihin syntyy ja millaiset eväät saa uskonelämälleen.

Olen saanut luterilaisesta seurakunnasta tervehenkisen pohjan ilman uuskarismaattisuutta tai menestysteologiaa. Tästä olen kiitollinen.

_________________________________

Vähän sekavaksi meni näköjään tuo aloitusteksti.
Tarkoitus on siis keskustella siitä, mitkä asiat saivat foorumin keskustelijat uskoon tulon jälkeen valitsemaan juuri jonkun tietyn seurakunnan tai pysymään siinä seurakunnassa, jossa jo lapsesta lähtien on tottunut käymään.
« Viimeksi muokattu: 22.03.14 - klo:23:09 kirjoittanut Tarck Aili J.A. »

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #1 : 22.03.14 - klo:23:13 »
Vanhempieni mukana menin helluntaiseurakuntaan. Kävin siellä kasteella ollessani noin 10v. Vai olinkohan jo 12v. Jossain on joku paperi...täytyy joskus etsiä esille. Erosin kymmenien vuosien jälkeen muutama vuosi sitten ja olen sen jälkeen etsinyt itselleni sellaista seurakuntaa, jossa ei ylistysfiilistellä tai jossa ei ole liian lakihenkistä ja mikä tärkeintä, jossa halutaan etsiä totuutta.

Poissa Tarck Aili J.A.

  • Viestejä: 146
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #2 : 22.03.14 - klo:23:17 »
Kirjoitin tuossa aloitustekstissä, että omaa seurakuntaa tulisi voida mainostaa jollakin muulla keinolla kuin kilpailevia vaihtoehtoja mollaamalla. Mutta samassa viestissä jo tulin arvostelleeksi niitä muita vaihtoehtoja... näin tämä menee.
 :o

Poissa Tarck Aili J.A.

  • Viestejä: 146
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #3 : 22.03.14 - klo:23:21 »
Se on ehkä koko elämän kestävä ongelma, miten pysyä siinä puolivälissä, ettei tipahda ojaan sinne lakihenkisyyden puolelle tai ettei tipahda ojaan sinne tien toiselle puolelle sellaiseen asenteeseen, että "hällä väliä". Minulla ainakin meinaa horjua ojanpenkalta toiselle.
 ???

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #4 : 22.03.14 - klo:23:23 »
Ilmestyskirjassakin lukee näin 'mutta se minulla on sinua vastaan, että..'

Poissa Tarck Aili J.A.

  • Viestejä: 146
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #5 : 22.03.14 - klo:23:52 »
Ilmestyskirjassakin lukee näin 'mutta se minulla on sinua vastaan, että..'

Tarkoitat kai sitä, että siinä tavallaan puhutaan pahaa jostakin seurakunnasta.

Lainaus
Ilmestyskirja 2:4-5
Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus...

Marjatta

  • Vieras
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #6 : 23.03.14 - klo:08:43 »
Olen jo vuosia miettinyt, että luterilaisesta kirkosta olisi lähdettävä johonkin. En vain ole osannut päättää, minne. Nyt olen pikkuhiljaa päätymässä sellaiseen ratkaisuun, että ehkä liityn yhteiskristilliseen seurakuntaan.

Onko sellaisiakin olemassa?
Onko näillä  oma kirkkorakennus vai kokoontuvatko he jonkun olemassa olevan srk:n tiloissa??
« Viimeksi muokattu: 23.03.14 - klo:08:58 kirjoittanut Marjatta »

Jees-mies

  • Vieras
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #7 : 23.03.14 - klo:09:37 »
Mielestäni esimerkiksi pääkaupunkiseudulla toimivaa One Way Missionia voisi pitää olemukseltaan yhteiskristillisenä, vaikka se toimii sinänsä täysin seurakuntamaisesti.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #8 : 23.03.14 - klo:10:20 »
Minun korvissani sana "yhteiskristillinen" kuulostaa lähes kirosanalta, koska sen varjoon voidaan kätkeä melkein mitä tahansa. Käytännössä yhteiskristillisyys tarkoittaa sitä, että toimitaan yhdessä esim. jossakin aktiossa, mutta ei voida keskustella erottavista asioista.

Kokonaan toista on kristittyjen yhteys. Se on jo olemassa, sitä ei tarvitse eikä voi luoda. Mutta jos se joukko alkaa jotenkin organisoitua, siitä tulee uusi lahko entisten lisäksi.

Yhteiskristillisyys on lähinnä yritystä näyttää maailmalle, että kuinka rakastetaan toisiaan. Todellinen kristittyjen yhteys ei ole näyttelykamaa.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Taisto

  • Vieras
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #9 : 23.03.14 - klo:10:43 »
Minun korvissani sana "yhteiskristillinen" kuulostaa lähes kirosanalta
Onko mahdollista, että vika olisi sinun korvissasi?

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #10 : 23.03.14 - klo:10:47 »
Minun korvissani sana "yhteiskristillinen" kuulostaa lähes kirosanalta
Onko mahdollista, että vika olisi sinun korvissasi?

Kyllä niissä vikaa on. Kuulolaite ei vain ole korjannut sitä. Yhteiskristillisyys on mielestäni keinotekoista toisin kun kristittyjen yhteys.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #11 : 23.03.14 - klo:10:50 »
Tuosta kasteasiasta olen tullut siihen tulokseen, että ilmeisesti se kuuluisi tapahtua vasta uskoontulon jälkeen, joten mahdollisesti on kasteella käynti myös edessä jossain vaiheessa.

Tuskin voit korjata virhettä toisella virheellä. Minä kävin tuon tien, joten kokemusta on.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Jees-mies

  • Vieras
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #12 : 23.03.14 - klo:10:56 »
Kyllä minulla on hieman samanlaisia tuntemuksia kuin Pauluksella. En tosin pidä "yhteiskristillisyyttä" sentään kirosanana, mutta siitä tulee mieleen sellainen hieman keinotekoisesti rakennettu toiminnan muoto, jossa erilaiset hengelliset organisaatiot yrittävät toimia välillä yhdessä ja lakaisevat vaikeat asiat siksi aikaa maton alle.

Yksilötason uskovien yhteys taas syntyy kuin itsestään.

Helena

  • Vieras
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #13 : 23.03.14 - klo:11:04 »
Tuosta kasteasiasta olen tullut siihen tulokseen, että ilmeisesti se kuuluisi tapahtua vasta uskoontulon jälkeen, joten mahdollisesti on kasteella käynti myös edessä jossain vaiheessa.

Tuskin voit korjata virhettä toisella virheellä. Minä kävin tuon tien, joten kokemusta on.
Toisen vakaumuksen sohiminen ei liene asiallista. Moni voi tällä foorumillakin olla hyvin erimieltä niistä "teeseistä", joihin olet päätynyt opillisesti ja vakaumuksellisesti. Oma tiesi on oma tiesi ja toinen kuin toinenkin on samalla tavalla vapaa omaan vakaumukseensa.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Seurakunnan valinta
« Vastaus #14 : 23.03.14 - klo:11:08 »
On aika yleistä, että oppi katsotaan yhteyden esteeksi. Mutta ei se näin ole, Kristuksen oppi on yhteyden edellytys. Yhteys on jo olemassa niiden kesken, joilla on tämä oppi. Riippumatta siitä, mihin "seurakuntaan" he kuuluvat.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell