Olemmeko samaa mieltä siitä, että omilla valinnoilla voitaisiin estää uskonelämä? Ainakin joillakin valinnoilla elämä voi muuttua kuolemaksi. Ajatuksenhan voi tietysti kääntää niin, että lakkaa valitsemasta kuoleman tien, jatkaa elämistä. Onko tuollainen kuoleman valitsemattomuus uskonelämän ylläpitämistä? Miksi ei olisi?
Nyt mennään perimmäisiin kysymyksiin, joista kalvinisteilla on omat käsityksensä. Voinko valinnoillani tehdä tyhjäksi koko uskonelämäni? Minun käsitykseni mukaan voimme kääntää selkämme koko uskonelämälle, koska Jumala ei meitä siihen pakota. Mutta en voi uskoa siihen, että se voisi tapahtua vahingossa.
Armon voi kyllä tehdä turhaksi omilla valinnoilla siten kuin Paavali kirjoittaa Gal. 5:4: "Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta."
Meidän ajassamme tätä näyttää tapahtuvan melko mittavasti. Jumalan ehdottomasta armosta tehdään ehdollinen. Kun asiaan vähänkin paneutuu, huomaa, että ehtoja on vaikka kuinka paljon eikä silloin voi koskaan olla varma pelastumisestaan.
Mutta jos elän armossa, niin Jumala ylläpitää uskonelämääni. Siinä ja vain siinä on nähdäkseni koko uskonkilvoitus pähkinänkuoressa.
Kyllä se ihmisen osuus on ja valinta, tässä jälleen esimerkki:
9. Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
10. tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
11. anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
12. ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
13. äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta,
14. Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
15.
mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
