Täällä on monessa ketjussa sivuttu aihetta "Parannus". Aloitan siitä kokonaan uuden keskustelun, koska parannus merkitsee yhdelle yhtä ja toiselle toista.
Otan alkuun lainauksen Roseniukselta, jota rov. Olavi Peltola sivuaa eräässä puheessaan:
"Päätän tämän puheeni kahteen lainaukseen Roseniuksen kirjoista: C. O Rosenius kirjoittaa, että evankeliumin salaisuus on se, että” kaikki synti – sekin joka tänään huolettaa sinua – on jo sovitettu Kristuksen kuolemassa. Nyt ei siis mitään Jumalan puolelta estä sinua tulemasta armon istuimen luo – voi tulla niin murskattuna tai niin kovana kuin olet, niin hurskaana tai jumalattomana kuin olet, niin puhtaana tai epäpuhtaana kuin olet ja saada armon, joka on annettu sekä vanhurskaudeksi että pyhitykseksi.” ”Ei mikään teko voi ansaita eikä mikään synti estää Jumalan armoa. Nyt jää jäljelle vain se, että syntinen tulee Isän luo, joka on jo sovitettu, ja ottaa uskon kautta vastaan sen, mitä Kristus on tehnyt. Mutta Isän luo emme koskaan tule ennen kuin laki on saanut tehdä suuriluuloisesta, omavanhurskaasta ja ylpeästä syntisestä neuvottoman.” (C. O. Rosenius ,Tie rauhaan, Suolahti 1973, 90).
"Yksityisen ihmisen ei nyt tarvitse muuta kuin tulla ja ottaa vastaan kaikki tämä, mikä hänelle kuuluu. Hän saa ilmaiseksi pukeutua parhaisiin vaatteisiin ja uskoa halki elämänsä anteeksi kaiken synnin, mikä hänessä vielä on jäljellä. Syntiä ei koskaan enää lueta hänen syykseen eikä laki koskaan enää tuomitse häntä kadotukseen. Jumala ei koskaan enää vihastu häneen vaan rakastaa häntä iankaikkisella ja muuttumattomalla rakkaudella ja sulkee hänet syliinsä lapsenaan ja perillisenään, niin kauan kuin hän uskoen pysyy Kristuksessa eli siis niin kauan kuin hän synnin vuoksi yhä uudelleen palaa Kristuksen luo eikä tule toimeen ilman hänen armoaan" (C.O. Rosenius, Yksi kaikkien puolesta, Vaasa 1976, 55)."