Puimatanner

Puimatanner => Laki ja evankeliumi => Aiheen aloitti: Paulus - 12.06.14 - klo:14:10

Otsikko: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 12.06.14 - klo:14:10
En muista, onko tätä aihetta käsitelty täällä omana keskusteluna. Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia tästä. Mitä Jumalan rauha on, miten sen voi saada ja miten menettää? Mitkä ovat Jumalan rauhan edellytykset?
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: kalamos - 29.07.14 - klo:13:53
Armo teille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Ylistetty Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut
meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
niin kuin Hän ennen maailman perustamista oli Hänessä valinnut meidät
olemaan pyhät ja nuhteettomat edessänsä rakkaudessa,
ennalta määräten meidät lapseksiottoon, itselleen Jeesuksen Kristuksen kautta
tahtonsa mielisuosion mukaan sen armonsa kirkkauden kiitokseksi,
jonka lahjoitti meille Rakastetussa, jossa meillä on lunastus verensä kautta,
rikkomusten anteeksisaaminen armonsa rikkauden mukaan.  Ef 1:2-7

Kristuksen tähden rakastava Isä näkee meidät nuhteettomina.
Kristuksen tähden Jumala lukee meidät vanhurskaiksi.
Kristuksen tähden meitä sanotaan pyhiksi.
Kristuksen tähden kaikki syntimme ovat anteeksi annetut.
Eli ... Kristus on meidän rauhamme.

Tähän armoon ei ponnistella eikä kurkotella.
Kuten eräs mummo sanoi vanhalle rovastille kirkkokahveilla:
- kovasti minä olen sinne armoon päin yrittänyt kurkotella
- voi hyvä mummo, kun ei se armo ole siellä päinkään.

Meidän ei tarvitse lainkaan ponnistella ja pinnistellä.
Saamme levätä Kristuksessa.
Vain siten meillä on rauha ja lepo ja ihmeellinen armo.
Ja kaikki tämä hengellinen siunaus on lahjaa Jumalalta meille
- vielä kerran - Kristuksen tähden.

Eikä siinä kaikki.
Efesolaiskirjeen jatko paljastaa, että meitä odottaa perintöosa.
Se odottaa meitä, koska olemme Jumalan lapsia. Perillisiä.
Siis ei sen tähden, mitä me teemme,
vaan sen tähden, mitä me olemme.
Ja vakuutena/panttina siitä meillä on Pyhä Henki.
Se on meidän vakuutemme lunastuksen päivään saakka,
jolloin saamme perintömme.
Se, mikä meitä odottaa, on jotain, mitä ei ihminen osaa edes kuvitella.

Mutta täällä ajan alhoissa ei ulkonaisesti niin riemullista ole.
Paavali puhuu Efesolaisille ahdistuksistaan.
Tiedämme, että ne olivat jokapäiväisiä,
ja suuruusluokaltaan yli kaiken inhimillisen käsityskyvyn.

Mutta mitä teki Paavali niiden keskellä.
Hän teki samoin kuin käski Efesolaisten tehdä. Ylisti ja kiitti Herraa.
Ja kirjeen lopuksi hän vielä kehotti veljiään vahvistumaan Herrassa
ja Hänen väkevyytensä voimassa.
Se on tarpeen, sillä kaikenlainen ahdistus
seuraa meitä sitä tiiviimmin mitä lähempänä Herraa elämme.

Ja meidäthän on asetettu istumaan taivaallisiin ... Kristuksen kanssa.
Paavali selittää tätä lepoa Kristuksessa kolmen ensimmäisen luvun verran.
Ja vasta sitten Paavali alkaa selittää heille,
miten me Kristuksessa pyhät ja vanhurskaat olemme velvolliset vaeltamaan.
Vaelluksesta kun ei tule mitään, ellemme ensin opi lepäämään Kristuksessa,
jos emme opi laittamaan kaikkea Hänen varaansa.

Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 08.07.15 - klo:20:40
En muista, onko tätä aihetta käsitelty täällä omana keskusteluna. Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia tästä. Mitä Jumalan rauha on, miten sen voi saada ja miten menettää? Mitkä ovat Jumalan rauhan edellytykset?

Olen ajatellut tätä asiaa usein ja tänään taas pitkin päivää. Aihetta voisi tarkastella kolmella tasolla:

1. Yksityisen ihmisen tasolla
2. Seurakunnan tasolla
3. Yhteiskunnan tasolla

Käsitykseni on, että uskoviltakin puuttuu usein Jumalan rauha ja siihen on monia syitä. Tämä rauhattomuus näkyy elämässä monin eri tavoin ja vaikuttaa erityisesti seurakuntaan mutta myös yhteiskuntaan.

Asiaa on ehkä helpompi lähestyä sillä tavoin, että tarkastellaan mitä seurauksia rauhattomuudesta on.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 26.07.15 - klo:14:02
Asiaa on ehkä helpompi lähestyä sillä tavoin, että tarkastellaan mitä seurauksia rauhattomuudesta on.

Esitän tähän (toistaiseksi todistamattoman) väitteen, että monin eri tavoin esiintyvä uskonnollinen toiminta eri ilmenemismuodoissaan ovat seurausta Jumalan rauhan puuttumisesta sekä yksityisellä että seurakunnallisella tasolla.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 26.07.15 - klo:14:33
Miten Jumalan rauha näkyy yksilön elämässä? Voiko sen nähdä tai voiko sen huomata esim. kuuntelemalla mitä ihminen puhuu?
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 26.07.15 - klo:17:03
Miten Jumalan rauha näkyy yksilön elämässä? Voiko sen nähdä tai voiko sen huomata esim. kuuntelemalla mitä ihminen puhuu?

Jumalan rauha näkyy mielestäni siinä, että ihmisen sydän tyydyttyy armon evankeliumista. Sitä hän kaipaa jatkuvasti ja se tuo sisäisen levon ja tasapainon. Mielellään hän hakeutuu seuraan, missä vanha evankeliumin sanoma on aina tuoretta. Hän ei jaksa olla siellä, missä rauha häiriintyy.

Jos Jumalan rauhaa ei ole, tarvitaan aina jotain uutta ja mahtavia kokemuksia ja "hehkutusta" ja "ihmeitä". Puheetkin ovat sen mukaisia ja "jumalan miehiä" nostetaan korokkeelle ja heitä ihaillaan ja suorastaan palvotaan.

Ilmiö on havaittavissa niin yksilön kuin jonkin yhteisönkin kohdalla. Teologisesti tämän voisi määritellä johtuvaksi siitä, että onnistuneesti on sekoitettu toisiinsa laki ja evankeliumi. Tästä tulee mieleen eräs tapaus monen kymmenen vuoden takaa. Eräs minulle tuttu henkilö teki "uskonratkaisun" ja päätti ottaa tosissaan uskon elämän. Ilmeisesti hän ei ollut sellaisen opetuksen piirissä, jossa olisi osattu erottaa laki ja evankeliumi toisistaan. Seurauksena oli se, että hän koki Jumalan vaatimukset niin kohtuuttomiksi omalla kohdallaan, että teki järjen päätelmän, ettei halua olla sellaisen Jumalan kanssa missään tekemisissä. Ja se päätös on pitänyt yli 50 vuotta. Seuraukset ovat olleet todella surulliset.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 26.07.15 - klo:18:12
Luen juuri Osmo Tiililän kirjaa "Ihmettelyä". Kirjan lopussa on muistiipanoja sairaalassaoloajalta Brasiliassa vuonna 1960:

"En ole paljoakaan elämässäni 'elänyt', olen touhunnut. Jos saan vielä tuokion, yritän olla enemmän hiljaisuudessa."

Olen jossain kertonut tädistäni, jonka elämässä näkyi Jumalan rauha. Hän ei juurikaan puhunut siitä, mutta hänestä huokui tuo rauha. Hän ei omistanut juuri mitään ja eli yksinkertaista elämäänsä sinkkuna koko elämänsä yli 90-vuotiaaksi muita palvellen. En kuitenkaan väitä, että Jumalan rauhan ilmeneminen olisi kaikilla samanlaista.

Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 26.07.15 - klo:18:14
En kuitenkaan väitä, että Jumalan rauhan ilmeneminen olisi kaikilla samanlaista.

Tämä teki kutaa tällaiselle luppakorvalle.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 26.07.15 - klo:18:23
Miten Jumalan rauha näkyy yksilön elämässä? Voiko sen nähdä tai voiko sen huomata esim. kuuntelemalla mitä ihminen puhuu?

Jumalan rauha näkyy mielestäni siinä, että ihmisen sydän tyydyttyy armon evankeliumista. Sitä hän kaipaa jatkuvasti ja se tuo sisäisen levon ja tasapainon. Mielellään hän hakeutuu seuraan, missä vanha evankeliumin sanoma on aina tuoretta. Hän ei jaksa olla siellä, missä rauha häiriintyy.

Jos Jumalan rauhaa ei ole, tarvitaan aina jotain uutta ja mahtavia kokemuksia ja "hehkutusta" ja "ihmeitä". Puheetkin ovat sen mukaisia ja "jumalan miehiä" nostetaan korokkeelle ja heitä ihaillaan ja suorastaan palvotaan.

Ilmiö on havaittavissa niin yksilön kuin jonkin yhteisönkin kohdalla. Teologisesti tämän voisi määritellä johtuvaksi siitä, että onnistuneesti on sekoitettu toisiinsa laki ja evankeliumi. Tästä tulee mieleen eräs tapaus monen kymmenen vuoden takaa. Eräs minulle tuttu henkilö teki "uskonratkaisun" ja päätti ottaa tosissaan uskon elämän. Ilmeisesti hän ei ollut sellaisen opetuksen piirissä, jossa olisi osattu erottaa laki ja evankeliumi toisistaan. Seurauksena oli se, että hän koki Jumalan vaatimukset niin kohtuuttomiksi omalla kohdallaan, että teki järjen päätelmän, ettei halua olla sellaisen Jumalan kanssa missään tekemisissä. Ja se päätös on pitänyt yli 50 vuotta. Seuraukset ovat olleet todella surulliset.

Noin se varmaan menee. Lain ja evankeliumin sotkeminen johtavat puuhasteluun ja rauhattomaan säntäilyyn. Sellaiseen samanlaiseen touhuun mitä ihmiselämä noin muutenkin on.

Norvantokohan se oli, joka sanoi, että seurakuntien ongelma on se, että niissä ei saarnata lakia. Siis sitä oikeaa lakia. Olen täysin samaa mieltä. Kun ei ole lakia, niin ei ole myöskään evankeliumia. On vain kummallinen sekasoppa ja kyllä se tekee rauhattomaksi.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 26.07.15 - klo:19:33
Norvantokohan se oli, joka sanoi, että seurakuntien ongelma on se, että niissä ei saarnata lakia. Siis sitä oikeaa lakia. Olen täysin samaa mieltä. Kun ei ole lakia, niin ei ole myöskään evankeliumia. On vain kummallinen sekasoppa ja kyllä se tekee rauhattomaksi.

Se, mitä seuraavaksi sanon, on vain oma päätelmäni jota saa kritisoida. Luterilainen opetus on eri linjoilla.

Mielestäni Uuden Liiton seurakunnalle ei ole annettu ohjetta saarnata lakia. On ainoastaan kehoitus julistaa evankeliumia. Siksi tulisi erottaa toisistaan lain julistus ja lain opetus. Jos lakia julistetaan ilman tätä erottamista, niin seurauksena on vain sekasoppa, koska kuulija ymmärtää sen niin, että tekojen kautta pelastutaan. Mutta lakia tulee opettaa siten, ettei lain noudattaminen ole pelastuksen edellytys, vaan seurausta pelastuksesta (ja aina kuitenkin vajaata).

PS.
Olin vuosia seurakunnassa, jossa paukutettiin lakia siinä määrin, että tuli usein "ruoskittu olo". Kokoukseen mennessä saattoi olla tilanne olla ihan OK, mutta palatessa ei oikein uskovanakaan voinut itseään enää pitää.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 26.07.15 - klo:20:43
Joo olen ihan eri linjoilla. En voisi käsittää armoa, jos lakia ei siitä erotettuna olisi saarnattu.
Itse en tajua miten sellaisesta voi ihminen sekasopan saada aikaiseksi. Siis jos ne on erotettu toisistaan, niin silloin ne eivät lillu samassa ämpärissä.

En usko, että evankeliumia voi edes ymmärtää jos ei kuule sen pakollista vastaparia; lakia.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 26.07.15 - klo:21:24
Joo olen ihan eri linjoilla. En voisi käsittää armoa, jos lakia ei siitä erotettuna olisi saarnattu.
Itse en tajua miten sellaisesta voi ihminen sekasopan saada aikaiseksi. Siis jos ne on erotettu toisistaan, niin silloin ne eivät lillu samassa ämpärissä.

En usko, että evankeliumia voi edes ymmärtää jos ei kuule sen pakollista vastaparia; lakia.

Tästä saattaa tulla ihan hyvä keskustelu, ainakin toivon niin. Mutta sopinee, että lähdetään tutkimaan asiaa ihan Raamatusta. Haluaisin löytää ne jakeet UT:stä, mihin tämä lain saarnaamisen kehoitus perustuu. Roomalaiskirjeen ekaluvussa sanotaan, että pakanoillakin lain teot ovat kirjoitettuina heidän sydämissään (Room. 2:14, 15). Jumalatonkin ihminen tietää, että on väärin, jos joku ottaa hänen omaansa.

Room. 3:19 sanoo, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille (ei armon alaisille). Ja jae 21 sanoo, että nyt Jumalan vanhurskaus on ilmoitettu ilman lakia. Ja vielä Room. 4:15 sanoo, että laki saa aikaan vihaa, mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan. Jo näitä kohtia ajatellen tuntuu vähintäänkin oudolta, että lain saarnalla (=julistuksella) olisi ehdottoman tärkeä osuus evankeliumin työssä.

Luonnostaan ihminen ymmärtää pelastuksen asian siten, että elämällä oikein ja nuhteettomasti, ihminen pelastuu. Toki näin onkin, mutta se edellyttää täydellisyyttä. Tämä ei kuitenkaan ole evankeliumin tie, vaan lain tie. Evankeliumi ei sen sijaan rakenna mitään lain (=ihmisen onnistumisen) varaan, vaan siihen, että Toinen on puolestani elänyt täydellisen lain täyttämisen tien ja Hänen tekonsa luetaan hyväkseni, kun uskon tämän ilosanoman.

Jos julistamme lakia, saatamme ihmisiä lain alaisuuteen (Room. 4:15). Varsinkin uskoville tämä voi olla erittäin kohtalokasta. Teroitan edelleen sitä, että on erittäin merkityksellistä erottaa lain julistus ja lain opetus, muutoin tämä asia ei ehkä koskaan valkene ihmiselle, joka kamppailee oman pahuutensa kanssa.

Elämässäni oli vaihe, jolloin seurakunnassani kuulin jatkuvasti lain julistusta. Itselleni jäi kaksi mahdollisuutta selvitä tilanteesta. Pahinta olisi ollut se, että olisin jättänyt koko uskon elämän todeten: Mahdotonta! Valitsin alitajuisesti toisen tien, annoin lain paukutuksen mennä ylitseni kuin veden hanhen selästä ja vaivuin kyynisyyteen, jolloin mikään ei enää koskettanut. Vasta paljoa myöhemmin jouduin ilman lain saarnaa kohtaamaan oman pahuuteni ja sen myötä toteamaan, että ellen pelastu armosta, en pelastu lainkaan. Sydämessä luonnostaan ollut laki teki tehtävänsä, siihen ei ulkopuolisen saarnaa tarvinnut.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 27.07.15 - klo:00:24
Olen ihan pihalla siitä mitä tarkoitat, saarnaat ja julistat. En tajua.

Laki ja evankeliumi oikein erotettuna ja oikein julistettuna. En todellakaan aio koskaan tuosta ymmärryksestä luopua.
Lähes järkyttynyt olen siitä, että lakia ei saisi saarnata. Harhana pidän moista toimintaa ja lain saarnaamisen kieltämistä.

Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 27.07.15 - klo:00:26
Ilman lakia en tarvitsisi evankeliumia.

Minä ainakin tarvitsen molemmat. Lailla on oma tehtävänsä. Lakihenkinen "evankeliumi" on sitten ihan eri asia ja en tajua miksi sellainen "galatalainen" julistus rinnastetaan lain oikeanlaiseen käyttöön.
Nyt kyllä suuresti ihmettelen.

"Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään"
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 27.07.15 - klo:00:53
Itse en usko, että lakihenkisissä seurakunnissa julistetaan lakia. Jos julistettaisiin, niin ne eivät olisi lakihenkisiä.


"Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari."

Tässä oma käsitykseni tiivistettynä Robert D. Preusin sanoin:

"Ja näin lakia, joka opettaa ihmistä tuntemaan oman syntisyytensä, oman perinpohjaisen pahuutensa ja syyllisyytensä Jumalan edessä ja joka ilmoittaa Jumalan vihan kaikkea syntiä kohtaan, täytyy saarnata ennen evankeliumia, jotta evankeliumi, ristin teologia, voisi merkitä jotain syntiselle ihmiselle."
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 27.07.15 - klo:01:50
Tutkin asiaa vähän lisää ja näyttää Luther käyneen samat taistelut jo aikoinaan oppilaansa Johann Agricolan kanssa.

En millään pysty taipumaan ajatukseen, että lakia ei pitäisi saarnata. En ole teologi, enkä oppinut, mutta minusta laki suorastaan ohjaa Kristuksen jalkojen juureen. Muuta mahdollisuutta ei jää. Oikein saarnattu laki suorastaan kirkastaa armon evankeliumin ylivertaisuutta ja ainutkertaisuutta. Jos lakia ei saisi saaranata, niin mitä tietäiisn Jumalan pyhyydestä? Uskon siihen, että evankeliumi on Jumalan voima. Uskon myös siihen, että laki saa aikaiseksi tarpeen evankeliumille, koska se osoittaa synnin.

On kyllä tosi mielenkiintoinen aihe. Jumituin lukemaan ja kellokin repesi jo puoleen kolmeen...
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 27.07.15 - klo:11:09
En millään pysty taipumaan ajatukseen, että lakia ei pitäisi saarnata. En ole teologi, enkä oppinut, mutta minusta laki suorastaan ohjaa Kristuksen jalkojen juureen. Muuta mahdollisuutta ei jää. Oikein saarnattu laki suorastaan kirkastaa armon evankeliumin ylivertaisuutta ja ainutkertaisuutta. Jos lakia ei saisi saaranata, niin mitä tietäiisn Jumalan pyhyydestä? Uskon siihen, että evankeliumi on Jumalan voima. Uskon myös siihen, että laki saa aikaiseksi tarpeen evankeliumille, koska se osoittaa synnin.

Arvelen, että olemme itse asiasta täysin samaa mieltä. Erimielisyys tulee siitä, että ymmärrämme kolme sanaa eri tavalla: Saarna, julistus ja opetus. Omat, karut kokemukseni liittyvät noihin kahteen ensimmäiseen. Kun opetus laista ja sen tarkoituksesta puuttuu, niin kuulija ei pääse ymmärtämään omaa mahdottomuuttaan Jumalan lain edessä.

Kerron vielä toisenkin kohtaamani tragedian. Nuorena minulla oli ystävä, jonka kanssa kuljimme kokouksissa ja tiedän hänen käyneen yksinkin. Sitten tiemme erkanivat ja sattumoisin kohtasin hänet 40 vuoden jälkeen. Tiesin, että hän oli kääntänyt selkänsä Jumalalle ja siksi kysyin asiaa häneltä: "Miksi jätit koko uskon asian?" Vastaus oli selkeä: "Minulle tuli selväksi, ettei minusta ole siihen."

Arvelen, että näitä lakisaarnan telomia "ruumiita" on enemmänkin.

Jos lakia tulee saarnata, niin edelleen kysyn, mihin Raamatun kohtaan perustuu kehoitus saarnata lakia?
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 27.07.15 - klo:11:12
Onko mahdollista siirtää tämä keskustelu osioon Laki ja Evankeliumi?

Kiitos!
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 27.07.15 - klo:17:33
En millään pysty taipumaan ajatukseen, että lakia ei pitäisi saarnata. En ole teologi, enkä oppinut, mutta minusta laki suorastaan ohjaa Kristuksen jalkojen juureen. Muuta mahdollisuutta ei jää. Oikein saarnattu laki suorastaan kirkastaa armon evankeliumin ylivertaisuutta ja ainutkertaisuutta. Jos lakia ei saisi saaranata, niin mitä tietäiisn Jumalan pyhyydestä? Uskon siihen, että evankeliumi on Jumalan voima. Uskon myös siihen, että laki saa aikaiseksi tarpeen evankeliumille, koska se osoittaa synnin.

Arvelen, että olemme itse asiasta täysin samaa mieltä. Erimielisyys tulee siitä, että ymmärrämme kolme sanaa eri tavalla: Saarna, julistus ja opetus. Omat, karut kokemukseni liittyvät noihin kahteen ensimmäiseen. Kun opetus laista ja sen tarkoituksesta puuttuu, niin kuulija ei pääse ymmärtämään omaa mahdottomuuttaan Jumalan lain edessä.

Kerron vielä toisenkin kohtaamani tragedian. Nuorena minulla oli ystävä, jonka kanssa kuljimme kokouksissa ja tiedän hänen käyneen yksinkin. Sitten tiemme erkanivat ja sattumoisin kohtasin hänet 40 vuoden jälkeen. Tiesin, että hän oli kääntänyt selkänsä Jumalalle ja siksi kysyin asiaa häneltä: "Miksi jätit koko uskon asian?" Vastaus oli selkeä: "Minulle tuli selväksi, ettei minusta ole siihen."

Arvelen, että näitä lakisaarnan telomia "ruumiita" on enemmänkin.

Jos lakia tulee saarnata, niin edelleen kysyn, mihin Raamatun kohtaan perustuu kehoitus saarnata lakia?

Ilmeisesti kyse on tosiaan siitä kuinka tajuamme esim. sanan saarna. Itse ymmärrän tasapainoisessa saarnassa olevan laki ja evankeliumi oikein erotettuina ja oikein saarnattuna. Ymmärrän saarnan sisältävän myös opetusta saarnattavasta aiheesta.

En pidä lain saarnana lakihenkisiä saarnoja, koska ei niissä käytetä lakia oikein, vaan sillä taakoitetaan ihmisiä.
Itse ymmärrän lain saarnaamisen pohjautuvan Jeesuksen uuteen käskyyn ja "lain tiivistelmään" Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Kovia käskyjä. Ja kun se ehdoton Jumalan käsky julistetaan, niin rehellinen ihminen tajuaa olevansa "alamittainen" sen vaatimuksen edessä. Silloin on armon evankeliumin aika.

Itse ainakin tarvitsen kuulla lakia, että tajuaisin oman tilani. Kun lakia käytetään oikein - osoittamaan synti - niin itse en ole sellaista kokenut telomiseksi. Totta kai se herättää arkuutta Pyhän Jumalan edessä, mutta oikeassa saarnassa on aina myös se sanoma rististä ja lahjavanhurskaudesta.

Paljon on kuitenkin lakihenkistä saarnaakin. Siinä ei ole Jumalan voimaa. Siinä laki ei tee selvää ihmisen kykyjen rajallisuudesta, vaan sitä käytetään kampena kasvattamaan ihmistä paremmaksi. Se on mahdotonta, koska vain armo kasvattaa.

Ymmärrän siis Raamatun pohjalta, että lailla on oma tehtävänsä edelleen. Sen käyttö ei tunnu olevan kovin helppoa, mutta itselleni ei evankeliumikaan aukeaisi, jos en lain edessä tajuaisi syyllisyyttäni.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 27.07.15 - klo:18:36
Arvasin, että ymmärrämme saarnata -sanan eri tavalla. Luterilaisuudessa saarna tarkoittaa siis evankeliumin julistusta. Vapaissa suunnissa ei "saarnata", siellä julistetaan, mikä tietysti on usein lakihenkistä. Ja sellaisella julistajalla on selkääntaputtajia, jotka sanovat, että nyt antoi pasuuna selvän äänen.

Mutta luterilainen "lain kolmas käyttö" minua oudoksuttaa, koska siinä yritetään lain avulla uskovat saada tekemään hyviä tekoja. Jotkut saattavat sitä yrittääkin, mutta ei se pitkälle kanna. Tietenkin UT:ssa on kehoituksia tehdä hyvää, mutta Kristus on kuitenkin lain loppu vanhurskaudeksi… Ja uusi elämä vaikuttaa hyviä tekoja.

Lisään vielä tähän luterilaista opetusta:

"LAKI JA PARENEESI

Kiperimpiä ongelmia lain kohdalla on, ohjaako laki kristityn ihmisen elämää myönteisenä, neuvovana voimana. Perinteisesti näin on totuttu ajattelemaan. Ongelmana on vain, että Paavali on jyrkästi toista mieltä.

Tässäkin on osittain kysymys käsitteiden sekaannuksesta, mutta asiassakin on eroa. Apostolin mukaan laki ei koske kristittyä (paitsi kuolevaa ruumista), Jumalan tahto kyllä. Paavalin mukaan laki ei sovellu kristityn elämän ohjenuoraksi. Apostoli ei tee eroa kultti- ja moraalilain välillä, vaikka monet tutkijat niin väittävät. Mooseksen laki on myönteisen tehtävänsä jo tehnyt. Yritykset noudattaa sitä ovat 'toisenlaista evankeliumia'.

Galatalaiskirje selventää, miksi laki ei kelpaa Paavalille elämän ohjenuoraksi. Galatialaiset olivat löytäneet laille pikkuisen hyvää käyttöä pelastuskysymyksessä, ei enempää. Paavali repii peliviittansa ja kärjistää asetelman: hitunenkin lakia pilaa koko Kristuksen työn. On ymmärrettävää, ettei hän tämän jälkeen voi alkaa suositella lakia elämän ohjenuorana.

Paavalia ei kuitenkaan tällä kohden pääse syyttämään turhan vapaamieliseksi tai holtittoman elämän suosijaksi. Päinvastoin, hänelle kristittyjen puhdas elämä oli tärkeämpää kuin useimmille aikamme parhaistakaan julistajista.

Ohjeita elämään apostoli antaa kirjeidensä loppuosissa -myös Galatalaiskirjeessä. Näistä tutkimus käyttää nimitystä pareneesi (taas moderni, mutta kelpo käsite Raamatun hahmottamiseen).

Nyt on oltava tarkkana: kysymys ei ole vain käsitteen muuttamisesta. Pareneesi eli apostolin seurakunnalle antamat ohjeet eivät ole lakia. Pareneesi ei lisää rikkomuksia, ei synnytä vihaa eikä aiheuta kuolemaa siksi, että sen noudattamisen motivaationa, kristityn ihmisen elämän käyttövoimana Paavalin mukaan on Jumalan Henki, ja hyvät teot ovat Hengen hedelmiä."

Lähde: http://www.sti.fi/luennot/files/kiehtova.html
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Natanael - 27.07.15 - klo:18:37
Saarnataankohan seurakunnissa oikeasti lakia? Vai onko lopultakin kyse siitä, että saarnataan jotain lainomaista ja vaativaa? Osallistu, uhraa, evankelioi, rukoile, lue, laula, osallistu talkoisiin! Pyöritä sitä toimintaa mitä me kutsumme seurakunnaksi!
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 27.07.15 - klo:18:39
Arvasin, että ymmärrämme saarnata -sanan eri tavalla. Luterilaisuudessa saarna tarkoittaa siis evankeliumin julistusta. Vapaissa suunnissa ei "saarnata", siellä julistetaan, mikä tietysti on usein lakihenkistä. Ja sellaisella julistajalla on selkääntaputtajia, jotka sanovat, että nyt antoi pasuuna selvän äänen.

Mutta luterilainen "lain kolmas käyttö" minua oudoksuttaa, koska siinä yritetään lain avulla uskovat saada tekemään hyviä tekoja. Jotkut saattavat sitä yrittääkin, mutta ei se pitkälle kanna. Tietenkin UT:ssa on kehoituksia tehdä hyvää, mutta Kristus on kuitenkin lain loppu vanhurskaudeksi… Ja uusi elämä vaikuttaa hyviä tekoja.

Joo se lain kolmas käyttö on sellainen mitä en itsekään oikein tajua. En minä venkula kyllä taida lain takia koskaan alkaa mitään hyvää tekemään, kun se tuppaa aiheuttamaan vaan vihaa sellaisessa käytössä.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 27.07.15 - klo:18:43
Saarnataankohan seurakunnissa oikeasti lakia? Vai onko lopultakin kyse siitä, että saarnataan jotain lainomaista ja vaativaa? Osallistu, uhraa, evankelioi, rukoile, lue, laula, osallistu talkoisiin! Pyöritä sitä toimintaa mitä me kutsumme seurakunnaksi!

Varmaan riippuu vähän seurakunnista. Kovin vähän varmaan on lakia oikeassa käytössä. Siinä oikeassa käytössä se on hyvä, mutta ei siitä elämäksi ole. Ja kun sitä käytetään väärin, niin silloin evankeliumikaan ei ole enää sitä mitä pitäisi. Armo jää epäselväksi ja ihmismieli hämmentyneeksi. Hämmentyneitä ja epävarmoja ihmisiä lienee jollain tavalla helpompi ohjailla. Kunnes sitten väsähtävät, kuten Pauluskin on kertonut tuntemilleen ihmisille käyneen.

Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 27.07.15 - klo:18:45
Joo se lain kolmas käyttö on sellainen mitä en itsekään oikein tajua. En minä venkula kyllä taida lain takia koskaan alkaa mitään hyvää tekemään, kun se tuppaa aiheuttamaan vaan vihaa sellaisessa käytössä.

Raamatullinen havainto:

Laki saa aikaan vihaa (Room. 4:15).
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 27.07.15 - klo:18:49
Tämä vielä kertaukseksi toisesta keskustelusta :

Mielestäni rov. Matti Väisänen selvittää lain ja lakihenkisyyden eroa oivallisesti kirjassaan Hänen tekonsa. Otan vain lyhyen lainauksen:

"Lain ja lakihenkisyyden ero tulee näkyviin silloin, kun on kysymys siitä, voiko ihminen täyttää lain vaatimukset. Jumala sanoo laissaan: 'Sinun tulee täyttää tämä, mutta sinä et voi etkä tahdo.' Lakihenkisyys sanoo sen sijaan: 'Sinun tulee täyttää laki ja sinä voit myös niin tehdä.' Pitämisen velvollisuus sisältää myös mahdollisuuden ja kyvyn. Lakihenkisyys 'avaa' ihmiselle mahdollisuuden päästä Jumalan yhteyteen ja elää Jumalan yhteydessä omin voimin. Pelastus ja pyhitys rakentuvat lakihenkisyydessä ihmisen itsensä varaan. Siinä laki esitetään pelastus- ja / pyhitystienä."
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 28.07.15 - klo:12:29
Tähän kohtaan sopii kehoitus hankkia käsiinsä tanskalaisen Poul Madsenin kirja Hengen vapauteen, joka on galatalaiskirjeen tutkistelua. Kustantaja Uusi tie, v. 1978. Olen lukenut sen moneen kertaan ja aina se on yhtä tuore. Kirjassa on vain 118 sivua, joten ei ole liian raskas luettavaksi.

Seuraavassa linkissä Jaakko Pirttiaho siteeraa ko. kirjaa:

http://www.evank.org/sivu11_nuoret_kaipaatko_syvempaa.php
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 28.07.15 - klo:17:19
Tämä on ollut mielenkiintoista keskustelua. Ihan joka foorumilla tällaista ei ehkä voisi käydä ihan näin avoimin kortein.
Keskustelu on mielestäni silloin onnistunutta, kun se laittaa tutkimaan omia näkemyksiään ja ottamaan asioita paremmin selvää. Ovet ei pauku heti ja voi turvallisesti olla jostain eri mieltä ja lopulta huomata, että juuri keskustelun kautta alkaa tajuamaan toisten ihmisten ajatuksia paremmin.

Niin avoin keskustelu, vaikeita kohtia kiertelemättä, on mahdollista silloin, kun tietää, että asiassa haetaan vilpittömästi totuutta. Joskus kun lueskelee vaikka joitakin uskonpuhdistuksen aikaisia kirjoituskia, niin niissä oikeasti väännettiin peistä, mutta saatettiin lopulta sen väännön kautta löytää yhteisymmärrys. Toivoisin enemmän sellaista, että ajatuksia saisi haastaa sen rikkomatta yhteyttä. Uskon, että sellaiselle on tilaa yhteyksissä, missä ihmiset elävät armon varassa.

En tiedä osaanko tätä asiaa nyt oikein avata, mutta yritin.

Ps. Aihe laista, lakihenkisyydestä ja evankeliumista ja armosta innostaa usein tutkimaan Raamattua ja myös toisten ihmisten käsityksiä niistä asioista. Joku siinä vaan kiehtoo ja inspiroi. Sitten on muita aiheta joista ei oikein jaksa innostua...
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Pökkelö - 28.07.15 - klo:23:26
Kiireiltäni en ole ehtinyt osallistumaan keskusteluunne. Ja olisiko minulla edes ollut annettavaa siihen. Mielenkiiinnolla lukaisin tekstinne.

Laki ja evankeliumi menee uskovilla lahjakkaasti sekaisin, kuten allekirjoittaneellakin toistakymmentä vuotta. Lopulta laki ajoi Kristuksen luo. Epäonnistuneena ja uupuneena, valtavien ahdistusten saattamana.

Ikävintä on. Monet ovat ottaneet opettajan viitan harteilleen, vaikka eivät ole sallineet Jumalan kaksiteräisen miekan käydä perusteellisesti sydämen läpi.
He eivät tunne lain koko voimaa ja sen vaatimusta, joka riisuu meiltä kaiken.
Heillä on vielä usko ihmisen omavoimaisuuteen.

Alkusyntimme oli, kun käänsimme koko ihmissuku Adamissa selkämme Jumalalle. En tarvitse sinua. Pärjään omin voimin.
Sama jumalattomutemme jatkuu "uskoon tulon" jälkeenkin. Oman sisumme ja viisautemme avulla alamme tehdä niitä tekoja, joita Jumalan Sana uskovalta vaatii.
Oman sisumme varassa koetamme kelvata Jumalalle lain töiden kautta. Edelleen jumalattomina, selkä kännettynä Jumalaan päin,vaikka Herran ylistys on jo huulillamme.

Jumalalla on kova työ perata meistä tuo oma voimainen sisu ja viha häntä kohtaan.
Vain laki sen voi tehdä, kun se ruhjoo meidät todenteolla. Ja jokainen, joka lähtee täyttä totta tekemään, joutuu sen ruhjomaksi.

Ja vasta, kun Laki Pyhän Hengen työn kautta on saanut työnsä meissä. Tehdä meistä avuttomia syntisiä. Silloin vasta meille kelpaa evankeliumi;  Jumalan Armo Kristuksessa Jeesuksessa.

Nämä väärät opettajat opettavat lain täyttämisen olevan ihmiselle mahdollista. Ja moni rehellinen ihmiinen niiden vaatimusten edessä lähtee kokonaan pois todeten sen olevan mahdotonta täyttää.
He eivät saa kuulla täydellisestä laista, jonka vain Jeesus Kristus otti kantaakseen meidän puolestamme. Sen mihin kukaan ei meistä pysty.
He ovat kauhistunet sen vaatimuksen edessä, mutta jäävät vaille tietoa, että se on täytetty jo Jeesuksessa Kristuksessa.
Sitä eivät lakia Jumalan vaatimuksena saarnaavat osaa heille kertoa.

Herra itse täytti lain puolestamme ja otti sen vaatiman rangaistksen päälleen. Tämä on evankeliumi.
Jumala antaa meille sovituksen ja rauhan ilman meidän osuuttamme asiaan mitenkään.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 29.07.15 - klo:13:42
Aihe laista, lakihenkisyydestä ja evankeliumista ja armosta innostaa usein tutkimaan Raamattua ja myös toisten ihmisten käsityksiä niistä asioista. Joku siinä vaan kiehtoo ja inspiroi.

Tähän inspiraatioon on olemassa selkeä syy. Se on siinä, että Raamattu sisältää kaksi toisilleen vastakkaista oppia. Jos en näitä erota ja ota huomioon, menetän molemmat. Sekä lain että evankeliumin. Ja näiden myötä menetän myös Jumalan rauhan. Lakihenkisyys yrittää olla sekä lakia että evankeliumia. On eräänlaisen riskin ottamista valita toinen näistä omalle kohdalleen. Mielestäni riski kannattaa kuitenkin ottaa ja valita tietoisesti evankeliumi.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 29.07.15 - klo:14:34
Tähän inspiraatioon on olemassa selkeä syy. Se on siinä, että Raamattu sisältää kaksi toisilleen vastakkaista oppia. Jos en näitä erota ja ota huomioon, menetän molemmat. Sekä lain että evankeliumin. Ja tämän myötä menetän myös Jumalan rauhan. Lakihenkisyys yrittää olla sekä lakia että evankeliumia. On eräänlaisen riskin ottamista valita toinen näistä omalle kohdalleen. Mielestäni riski kannattaa kuitenkin ottaa ja valita tietoisesti evankeliumi.

Selvyyden vuoksi sanottakoon, ettei kyseessä vielä ole pelastuksen menettäminen, ellei tapahtu luopumista koko uskosta. Mutta yksi asia lakihenkisyydessä voi erinomaisesti. Se on uskonnollisuus, jota voidaankin räätälöidä uskovan erityisluonteenpiirteiden mukaiseksi. Joku tarvitsee perinteistä nousevan uskonnollisuuden, jollekin pitää olla moderni versio siihen kuuluvine temppuineen. Yhteistä molemmille on uskonnonharjoitus, joka antaa tunteen, että nyt ollaan oikealla tiellä.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 05.08.15 - klo:13:20

Selvyyden vuoksi sanottakoon, ettei kyseessä vielä ole pelastuksen menettäminen, ellei tapahtu luopumista koko uskosta. Mutta yksi asia lakihenkisyydessä voi erinomaisesti. Se on uskonnollisuus, jota voidaankin räätälöidä uskovan erityisluonteenpiirteiden mukaiseksi. Joku tarvitsee perinteistä nousevan uskonnollisuuden, jollekin pitää olla moderni versio siihen kuuluvine temppuineen. Yhteistä molemmille on uskonnonharjoitus, joka antaa tunteen, että nyt ollaan oikealla tiellä.

Missä vaiheessa sitten lakiin turvautuminen johtaa pelastuksen menettämiseen?
Galatalaisille Paavali kirjoitti kovaan sävyyn ja käsittääkseni juuri siksi, että olivat vähintään menettämässä osansa pelastumisesta.

"Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia".
"Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta".
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 05.08.15 - klo:16:06

Selvyyden vuoksi sanottakoon, ettei kyseessä vielä ole pelastuksen menettäminen, ellei tapahtu luopumista koko uskosta. Mutta yksi asia lakihenkisyydessä voi erinomaisesti. Se on uskonnollisuus, jota voidaankin räätälöidä uskovan erityisluonteenpiirteiden mukaiseksi. Joku tarvitsee perinteistä nousevan uskonnollisuuden, jollekin pitää olla moderni versio siihen kuuluvine temppuineen. Yhteistä molemmille on uskonnonharjoitus, joka antaa tunteen, että nyt ollaan oikealla tiellä.

Missä vaiheessa sitten lakiin turvautuminen johtaa pelastuksen menettämiseen?
Galatalaisille Paavali kirjoitti kovaan sävyyn ja käsittääkseni juuri siksi, että olivat vähintään menettämässä osansa pelastumisesta.

"Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia".
"Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta".

Siinäpä todella aiheellinen kysymys. Tuskinpa kukaan voi sanoa tietävänsä vastausta, mutta tuo Paavalin opetus tuo erittäin hyvin esille asian vakavuuden.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 05.08.15 - klo:17:03

Selvyyden vuoksi sanottakoon, ettei kyseessä vielä ole pelastuksen menettäminen, ellei tapahtu luopumista koko uskosta. Mutta yksi asia lakihenkisyydessä voi erinomaisesti. Se on uskonnollisuus, jota voidaankin räätälöidä uskovan erityisluonteenpiirteiden mukaiseksi. Joku tarvitsee perinteistä nousevan uskonnollisuuden, jollekin pitää olla moderni versio siihen kuuluvine temppuineen. Yhteistä molemmille on uskonnonharjoitus, joka antaa tunteen, että nyt ollaan oikealla tiellä.

Missä vaiheessa sitten lakiin turvautuminen johtaa pelastuksen menettämiseen?
Galatalaisille Paavali kirjoitti kovaan sävyyn ja käsittääkseni juuri siksi, että olivat vähintään menettämässä osansa pelastumisesta.

"Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia".
"Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta".

Siinäpä todella aiheellinen kysymys. Tuskinpa kukaan voi sanoa tietävänsä vastausta, mutta tuo Paavalin opetus tuo erittäin hyvin esille asian vakavuuden.

Lopultahan se on Jumalan päätettävissä ja tiedossa.

Mutta minua hätkähdyttää se tosi asia, että Paavali on sanoissaan paljon "armottomampi" lain kanssa pelehteville galatalaisille, kuin esim. korintilaisten epäraittiuksille. Korintinlaisten synnit ovat kuitenkin niitä joista me ihmisiä ehkä herkimmin olemme tuomitsemassa. Ja synti pitääkin tuomita, mutta kyllä se lain alle meneminen taitaa lopulta ja nopeastikin johtaa siihen, että ei ole enää armosta osallisena. En tarkoita tässä nuoria kristittyjä, jotka ovat vielä uskossaan varsin hoippuvia, vaan vakaumuksellisesti lakia ja evankeliumia sekoittavaa myrkkysoppaa syöttäviä.

Ei voi olla yhtä aikaa lain ja armon alla. Vaikka liha ja tunnemaailma koko ajan repisivät lakiin päin, niin usko tarttuu silti siihen, että yksin Kristus. Tuntuipa minusta miltä tahansa. Jos sitten taas antaudun lain alle ja vieläpä vaadin sitä muilta, niin rikon totuutta vastaan ja halveksin armoa. Näin ymmärrän asian.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 05.08.15 - klo:17:42
Korintinlaisten synnit ovat kuitenkin niitä joista me ihmisiä ehkä herkimmin olemme tuomitsemassa. Ja synti pitääkin tuomita, mutta kyllä se lain alle meneminen taitaa lopulta ja nopeastikin johtaa siihen, että ei ole enää armosta osallisena.

Johannes kirjoittaa, että synti on laittomuus. Eikö synti silloin ole myös lain alaisuutta? Jos ei ole lain alainen, niin eihän laki sellaista mitenkään voi koskea. Tästä näyttäisi tulevan paradoksi, jos teen syntiä, syyllistyn laittomuuteen. En tiedä, sotkeudunko tässä jotenkin… Mutta, jos näin on, niin armo varjelee synnistä kaikkein varmimmin.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 05.08.15 - klo:18:04
Itse ymmärrän, että laki osoittaa synnin ja se on uudessa liitossa lain tehtäväkin. Emme kuitenkaan pyri lain kautta lähemmäksi Jumalaa. Ja armo on varmin (samalla ainut) kasvattaja pois synnistä. Lain kautta emme onnistuneet tulemaan vanhurskaiksi, joten Jumala tarjoaa armossaan lahjavanhurskautta uskon kautta Poikaansa.

Uudessa testamentissa armolle annetaan suorastaan persoonallisia ominaisuuksia.

"Armo olkoon teidän kanssanne!"
Kirjoitetaan myös armon Hengestä ja sehän on Kristuksen Henki.

Jokainen on syntiä tehnyt ja siksi armon tarpeessa, mutta mielestäni on eri asia tunnustaa lain osoittamat syntinsä, kuin julistaa lain kautta tulevaa osuutta pelastuksesta tai kasvamista uskossa.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Pökkelö - 05.08.15 - klo:21:20
Laki ja Pyhä Henki tekee meidät aseettomiksi Jumalan edessä. Se näyttää jokaiselle rehelliselle kilvoittelijalle riiittämättömyden ja synnin pohjattomuuden.
Laki ajaa meidät Kristuksen luo, kuten Paavali opetaa. Kristuksen luona on Armo ja anteeksi antamus, ja....
Hän ottaa vastaan vain syntisiä.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 05.08.15 - klo:22:26
Minua jotenkin vaivaa se opetus, että laki koskisi jotenkin vielä uskoviakin. Paavali kirjoittaa: "Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille…"

Siksi Paavali selittää, että Mooseksen kautta annettu laki oli synnin ja kuoleman laki, joka on voimassa ainoastaan Kristukseen (=uudestisyntymiseen) asti. Sen jälkeen kuvaan astuu elämän hengen laki. Meidät on siis kertakaikkisesti vapautettu synnin ja kuoleman laista (kts. Room. 8. luku ja 1. Kor. 3. luku). Luterilaista opetusta en tässä kohtaa ymmärrä ja muiden opetusta tästä aiheesta en muista edes kuulleeni.

Mainitsin toisaalla Poul Madsenin kirjan "Hengen vapauteen". Siinä Madsen selittää tätä aihetta selkeästi.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 05.08.15 - klo:23:11
Paavali puhuu roomalaiskirjeessä uskoville:

"mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa"

Paavali lienee ollut uudestisyntynyt. Minun on vaikea ymmärtää sitä, että lain tehtävää ei ymmärretä. Jos katsoo jäseniään, lihaansa, niin se on vangittuna synnin lakiin. Itse joudun vähän väliä sen kanssa tekemisiin ja joudun myöntämään armon tarpeeni.

"Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään"

Paavalihan selvittää sitä, että emme ole enää uudelta luonnoltamme lain alaisia, mutta perkeleen kanssa liitossa oleva ruumimme on lain alainen, koska se on myyty synnin alaisuuteen.

Ei tämä mikään helppo kuvio ole, mutta minusta ymmärrettävissä.


En liene vielä niin pitkällä ettenkö näkisi lailla olevan tehtävää. Oma käyttäytymiseni todistaa toisin.

Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 06.08.15 - klo:05:03
Paavali puhuu roomalaiskirjeessä uskoville:

"mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa"

Paavali lienee ollut uudestisyntynyt. Minun on vaikea ymmärtää sitä, että lain tehtävää ei ymmärretä. Jos katsoo jäseniään, lihaansa, niin se on vangittuna synnin lakiin. Itse joudun vähän väliä sen kanssa tekemisiin ja joudun myöntämään armon tarpeeni.

"Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään"

Paavalihan selvittää sitä, että emme ole enää uudelta luonnoltamme lain alaisia, mutta perkeleen kanssa liitossa oleva ruumimme on lain alainen, koska se on myyty synnin alaisuuteen.

Ei tämä mikään helppo kuvio ole, mutta minusta ymmärrettävissä.


En liene vielä niin pitkällä ettenkö näkisi lailla olevan tehtävää. Oma käyttäytymiseni todistaa toisin.

Jos nämä ymmärtäisimme, niin meitä voisi sanoa teologian tohtoreiksi, kuten Luther sanoi jotenkin siihen tapaan. Vaikeasti ymmärrettävää, kaksi lakia on yhtä aikaa voimassa ja vain toinen koskee Jumalan lapsia. Mutta tuon Room. 7:23 jälkeen on mielestäni ehdottomasti luettava eteenpäin luvun 8 alkuosaan saakka, jossa Paavali jatkaa opetustaan. Nämä myöhemmin tulleet lukujaot hämmentävät asioita, jotka kuuluvat yhteen.

Kuitenkin tämä on hyödyllistä pohdiskelua.

"Tämä on ongelma, jonka jokainen sukupolvi kohtaa. Velvoittaako laki Jumalan lapsia vai ei? Entä kymmenen käskyä? Paavali vastaa, että jos jätämme lain voimaan kristittyä koskevana, se ei varjele häntä synnistä, vaan vaikuttaa päinvastoin niin, että synti herää hänessä. Laki toisin sanoen johtaa siihen, minkä se kieltää. Synnin voima on laki (1. Kor. 15:16). Ne opettajat, jotka haluavat suojella Jumalan kansaa kevytmielisyydeltä, päätyvät siis täysin päinvastaiseen tulokseen."

Poul Madsen: Hengen vapauteen, Uusi tie 1978.
Tekstiä pitäisi lainata enemmän, ja siksi suosittelen tuon kirjan hankkimista kotikirjastoon.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 06.08.15 - klo:11:23
Ilokseni huomasin, että Jaakko Pirttiaho siteeraa opetuksessaan juuri tuota em. Madsenin kirjaa. Kannattaa lukaista tuo Jaakon opetus:

http://www.evank.org/sivu11_nuoret_kaipaatko_syvempaa.php
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 06.08.15 - klo:13:51
Laki ei ole elämäksi, mutta ei sitä ole kumottu. Lain täyttäjä on elämäksi. Jos lakia ei saa saarnata koko mittaisena, niin tuloksena on lakihenkisyys, koska ihminen luulee pystyvänsä. Juuri siitä syystä on paljon lakihenkisiä seurakuntia, kun todellista lakia ei saarnata sen koko mitassaan, vaan laista tulee ohjeistuksia elämään. Jumalan laki otetaan hallinnan välineeksi, vaikka sen tehtävä ei ole se. Lain täytyy murskata ihmisen pyrkimykset. Silloin laki on tehnyt tehtävänsä.

Teologian tohtoriksi ei minusta ole, mutta näin ymmärrän lain ja sen tehtävän.


Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Pökkelö - 06.08.15 - klo:20:41
Kuten Mice sanoo; Lain tehtävä on murskata meidän omavanhurskautemme, ja ajaa Kristuksen luo.

Jeesus Kristus täytti Jumalan lain eläen synnittömän elämän, johon meistä yksikään ei pysty.
Ja tuo Jeesuksen työ luetaan meidän hyväksemme.

Meissä on jäljellä yhä synnin laki. Teemme syntiä koska olemme syntisiä. Käärmeen myrkky kiehuu suonissamme. Sen saimme kaikki ristiksemme Aadamilta.
Synnin palkka on kuolema, ja kuolema tekee työtä meissä.
Me vanhenemme, kehomme haurastuu ja vanhenee. Tulee sairauksia. Henkinen puolikin alkaa mennä alaspäin vanhuudessa.
Miksi ? Koska se on synnin palkka. Kuoleman työtä messä valmistaen meitä takaisin maaksi.
Jos olisimme synnittömiä, me emme vanhenisi, ja eivätkä sairaudet kalvaisi meitä kohti hautaa.

Meissä on kuitenkin myös uusi elämä. Pyhän Hengen sinetti. Se ei tee syntiä. Uusi elämä meissä.
Ja Henki ja liha ovat alituisessa sodassa meissä.
Yhdessä luomakunnan kanssa  huokamme odottaen lopullista lunastusta, joka on vielä edessäpäin.
Nyt elämme toivon varassa. Jumalan lapsina odottaen vapautuksen päivää.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 06.08.15 - klo:22:07
Muistuu mieleen vuosien takaa keskustelu eräällä foorumilla. Siellä väitettiin, että vanha laki ei enää ole voimassa, vaan sen tilalla on rakkauden kaksoiskäsky. Kun kyseltiin, että kuka voi sanoa elävänsä sen mukaan, niin porukka alkoi käydä hiljaiseksi.

Surullista, että vuoden -92 käännöskin johtaa ihmisiä harhaan ja väittää, että laki on kumottu (Ef. 2:15). Samoin ja vielä rajummin sanoi myös evankelista Kalevi Lehtinen.

Laki on edelleen voimassa ja se on annettu noudatettavaksi, ei sovellettavaksi. Kun laki on saanut tehdä tehtävänsä, jokainen suu tukitaan (Room. 3:19) eikä kukaan voi kerskata tekemisistään. Joka ikinen on pilalla Jumalan edessä. Tämän pilallemenon kokeminen avaa ymmärryksen, jolloin armon evankeliumi saa tilaa. Valitettavasti monet kääntyvät takaisin lain tekoihin, kuten Galatiassa tapahtui.

Ajattelen niin, että lakia ja evankeliumia voi verrata kahteen valtakuntaan, joilla on yhteinen maaraja. Siis kuten esim. Suomi ja Venäjä. Suomen kansalaista eivät koske Venäjän lait, jos hän ei mene Venäjälle. Mutta jos hän menee Venäjälle, hän on Venäjän lakien alainen. Jo pelkkä rajaloukkaus muodostaa riskin joutua Venäjän lain kanssa tekemisiin.

Uskova voi säilyä armon valtakunnan kansalaisena karttamalla jo näiden kahden valtakunnan rajavyöhykettäkin. Mutta jos hän muuttaa pysyvästi lain valtakuntaan, hän (voi) menettää kansalaisoikeutensa armon valtakunnassa.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Pökkelö - 27.08.15 - klo:21:04
Tuli luettua  taas uudestaan tuo Pauluksen mainitsema Madsenin kirja "Hengen vapauteen". Todella perusteellisesti avaa galatalaiskirjettä, ja sitä miten Jeesuksen työ
tekee meistä vapaita elämään Jumalan lapsina ilman lain orjuutta.

Laukaan Kristus juhlaan oli tehty pieni erä Poul Madsenin vihkosta "Mihin olemme menossa" 4 € hintaan.
Alkuperäiskirjoitus on julkaistu Tanskassa v.1984. Siinä hän jo varoitti sielullisen ekytyksen vaaroista, miten sielunvihollinen tulee valkeuden enkelinä tarjoamaan meille "Väkevää herätystä" isolla hypetyksellä,  merkeillä ja ihmeteoilla.
Toista Jeesusta ja toista evankeliumia. Sitä josta Paavalikin jo aikalaisiaan varoitti. Miten se lähes aidolla tavalla, oikeilla sanoilla Jeesuksesta puhuen kääntää katseemme pois ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta ja oikeasta evankeliumista.

Olisi varmaan Remnantbridellekin hyvää luettavaa !
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Charlotte - 31.10.15 - klo:12:26
Arvasin, että ymmärrämme saarnata -sanan eri tavalla. Luterilaisuudessa saarna tarkoittaa siis evankeliumin julistusta. Vapaissa suunnissa ei "saarnata", siellä julistetaan, mikä tietysti on usein lakihenkistä. Ja sellaisella julistajalla on selkääntaputtajia, jotka sanovat, että nyt antoi pasuuna selvän äänen.

Juuri noin olen asian ainakin itse ymmärtänyt ja nykyisessä seurakuntayhteydessä tuo myös toteutuu käytännössä noin. Saarnassa julistetaan aina armon evankeliumia. Ja lain tehtävä on nimenomaan tarkoitus avata kuulijan sydän armon evankeliumin vastaanottamiseen. Evankeliumi ei jää mitenkään epäselväksi tai hämäräksi, vaan tuodaan esiin selkeästi ja ymmärrettävästi. Kaikessa, synnintunnustuksessa, saarnassa ja ehtoollisessa tulee joka sunnuntai selkeästi esiin armon evankeliumi, laki ja evankeliumi on selkeästi ja ymmärrettävästi erotettu.

Joka sunnuntainen ehtoollinen myös "ajaa" käsittelemään näitä asioita. Koska luterilaisen opetuksen mukaan ehtoollinen ei ole vain muistoateria, vaan Kristuksen ruumis ja veri, niin nämä asiat (laki ja evankeliumi) senkin takia käydään läpi joka sunnuntai.

Tajusin vasta tuossa joku aika sitten, miten Jumala voi todella "veljiemme syyttäjääkin" käyttää myös ajamaan ihmistä Kristuksen evankeliumin luo. Saatanakin joutuu tekemään Jumalan töitä toimiessaan syyttäjänä ihmistä vastaan. Kun saatana syyttää ihmistä, joka on kuullut ja jatkuvasti kuulee opetusta armon evankeliumista, niin nämä syytökset ajavatkin ihmistä armon evankeliumin ääreen ja pahan ajama pahuus kääntyykin hyväksi ja siunaukseksi.
Tuotahan Lutherkin aikoinaan opetti, kirjoittaessaan saatanasta Jumalan rakkikoirana, mutta olen viimeaikoina vasta sen käsittänyt.





Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 31.10.15 - klo:12:41
Viestissä 39 oli linkki Jaakko Pirttiahon opetukseen. Lainaan siitä pari kappaletta:

"Kristitty alkaa siis etsiä tapaa, jolla Jumalan siunaus voitaisiin saavuttaa. Kristitty yrittää vakuuttaa Jumalan siitä, että hän on arvollinen saamaan Häneltä enemmän. Huomaatko tässä mitään erikoista? Huomio kiinnittyy omaan rukouselämään, Raamatun tutkimiseen, antautumiseen, rakastamiseen, hyviin päätöksiin ja niin edelleen. Ihminen alkaa siis kiinnittää huomiotaan itseensä, uskonelämä alkaa pyöriä ihmisen itsensä ympärillä.

Tämä on kiertotie, koska se vie kauemmaksi Jumalasta. Miksi? Siinä ihminen joutuu lain alle. Kristitty alkaa kuvitella, että hänen täytyy tehdä jotain Jumalalle, hänen täytyy ansaita Jumalan siunaus. Kristitty yrittää siis teoillaan ansaita Jumalan huomiota. Tällöin ihminen joutuu pois armosta ja samalla pois Kristuksesta (Gal. 5:4). Tämä on nykyisen kristillisyyden suuri ongelma!"

Ehkä joku tunnistaa tuosta ylläolevasta itsensä.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 05.07.17 - klo:09:06
Tämä asia on ollut näinä päivinä mielessäni siinä määrin, että nostan tämän pintaan. En vielä ehtinyt käydä läpi, mitä on kirjoitettu, mutta paljon hyviä asioita ketju sisältää. Suosittelen kertaamista.

Jumalan rauhaa itse kullekin!
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 18.07.17 - klo:10:32
Nuorena minulla oli ystävä, jonka kanssa kuljimme kokouksissa ja tiedän hänen käyneen yksinkin. Sitten tiemme erkanivat ja sattumoisin kohtasin hänet 40 vuoden jälkeen. Tiesin, että hän oli kääntänyt selkänsä Jumalalle ja siksi kysyin asiaa häneltä: "Miksi jätit koko uskon asian?" Vastaus oli selkeä: "Minulle tuli selväksi, ettei minusta ole siihen."

Tämä vanha asia muistui mieleen tuon kalvinismi-keskustelun myötä. Oletan tämän ystävän olleen kalvinistisena pitämämme julistuksen äärellä. Armon evankeliumi ei siis saanut valloittaa häntä.

Ei ole samantekevää, millaisissa tilaisuuksissa käy. Harhaopit ovat aina vaarallsisia.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Mice - 18.07.17 - klo:10:49
Minulle voisi käydä (ja tavallaan kävikin) noin, jos olisin kuullut vain armoa ja ihmisen tekoja yhdistelevää sekasotkua. Sitä mitä karismaattisissa ja muissakin "löyhäteologisissa" piireissä usein julistetaan. "Jumala sitä, mutta minä tätä". Ei ole minusta siihen. Ahdistavaa.

Onneksi sain kuulla oikeaa evankeliumia ahdistuksissani. Sitä tarvitsen päivittäin.

Jos pelastus ei ole yksin armosta, niin mitään mahdollisuutta ei ole ainakaan minulla. Enkä sano tätä sen vuoksi, että esittäisin nöyrää. Asia on käynyt selväksi tutkailemalla omaa elämää ja sitä kuinka paha riippuu minussa kiinni. Sen todellisuuden keskellä ei jää muuta toivoa kuin armo.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 18.07.17 - klo:10:51
Jos pelastus ei ole yksin armosta, niin mitään mahdollisuutta ei ole ainakaan minulla. Enkä sano tätä sen vuoksi, että esittäisin nöyrää. Asia on käynyt selväksi tutkailemalla omaa elämää ja sitä kuinka paha riippuu minussa kiinni. Sen todellisuuden keskellä ei jää muuta toivoa kuin armo.

Sama vika rahikaisella.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Pökkelö - 18.07.17 - klo:21:50
Kuin myös. Kaikki me tarvimme painin Jumalan kanssa, ja sen jälkeen onnumme iskun saaneena yksin armosta.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: crystalvoice - 17.11.20 - klo:00:12
Viestissä 39 oli linkki Jaakko Pirttiahon opetukseen. Lainaan siitä pari kappaletta:

"Kristitty alkaa siis etsiä tapaa, jolla Jumalan siunaus voitaisiin saavuttaa. Kristitty yrittää vakuuttaa Jumalan siitä, että hän on arvollinen saamaan Häneltä enemmän. Huomaatko tässä mitään erikoista? Huomio kiinnittyy omaan rukouselämään, Raamatun tutkimiseen, antautumiseen, rakastamiseen, hyviin päätöksiin ja niin edelleen. Ihminen alkaa siis kiinnittää huomiotaan itseensä, uskonelämä alkaa pyöriä ihmisen itsensä ympärillä.

Tämä on kiertotie, koska se vie kauemmaksi Jumalasta. Miksi? Siinä ihminen joutuu lain alle. Kristitty alkaa kuvitella, että hänen täytyy tehdä jotain Jumalalle, hänen täytyy ansaita Jumalan siunaus. Kristitty yrittää siis teoillaan ansaita Jumalan huomiota. Tällöin ihminen joutuu pois armosta ja samalla pois Kristuksesta (Gal. 5:4). Tämä on nykyisen kristillisyyden suuri ongelma!"

Ehkä joku tunnistaa tuosta ylläolevasta itsensä.

Ajatuksesta, että on keskityttävä armoon tai siihen, mitä Jumala on tehnyt kristityn ulkopuolella kristityn hyväksi ja tekee kristityssä nykyhetkessä, on ehkä tullut jollekulle kristitylle kuin lain vaatimus. En väitä, että esim. Pirttiaho olisi asettanut paradoksaalista vaatimusta, jonka mukaan kristityn täytyy keskittyä armoon ja Jumalan toimintaan, mutta joissakin yhteyksissä Jumalan armoa ja siihen suhtautumista on mielestäni korostettu sillä tavalla, että ei ole ihme, jos tai kun joku on alkanut tarkata sitä, että hän osaisi suhtautua juuri oikealla tavalla armoon ja Jumalan toimintaan nykyhetkessä, jolloin eletään jälleen vaatimuksen alaisena.

Jos sanoisi sellaiselle kristitylle, joka kokee uskon tai keskittymisen armoonkin vaatimuksena, että saa keskittyä tai luottaa Jumalan armoon (esim. ristiinnaulittuun Vapahtajaan), jos tai kun kokee tarvetta siihen, silloin ei olisi minkäänlaista vaatimusta. Olisiko tällöin teidän mielestänne kyse uskonelämästä, joka ei pyörisi kristityn ympärillä vaan Jumalan ympärillä?

Mistä kristitty tietää, milloin esim. hänen raamatunlukunsa ja rukoilemisensa on "ihmiskeskeistä" uskonelämää ja milloin puolestaan "jumalakeskeistä" uskonelämää?
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Taisto - 17.11.20 - klo:01:39
Mistä kristitty tietää, milloin esim. hänen raamatunlukunsa ja rukoilemisensa on "ihmiskeskeistä" uskonelämää ja milloin puolestaan "jumalakeskeistä" uskonelämää?
Miksi tuo pitäisi tietää, tai siis miksi ajattelet että nämä tekemiset ovat joko ihmiskeskeisiä tai jumalakeskeisiä? Raamattu on tavattoman laaja ja rikas, suorastaan aarreaitta, ei sen lukemista voi rajoittaa ihmis- tai jumalakeskeiseksi suorittamiseksi. Mielestäni se on paljon enemmän: enemmän kuin suorittamista, enemmän kuin pelkästään ihmiskeskeistä tai pelkästään jumalakeskeistä. Saman voi sanoa rukoilemisesta: se on hyvin monenlainen ja monitahoinen asia, jossa on inhimillisiä, sielullisia, hengellisiä, jumalallista puolia.

Puhut uskonelämästä. Mielestäni elämästä ei kannata poimia erilleen "uskonelämää". Vaan elämä on... täyttä elämää. Elämää johon sisältyy täysi ihmisen elämä, ja toivottavasti myös yhteys Jumalaan. Ei lapsikaan elä suhteessa vanhempiinsa "uskonelämää" vaan täyttä elämää, tietoisena vanhempiensa rakkaudesta - johon sisältyy kaiken muun ohessa myös kasvatus ja kuri. Ja tietoisena (enemmän tai vähemmän tietoisena) omasta rakkaudestaan vanhempiaan kohtaan.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: crystalvoice - 17.11.20 - klo:02:13
Mistä kristitty tietää, milloin esim. hänen raamatunlukunsa ja rukoilemisensa on "ihmiskeskeistä" uskonelämää ja milloin puolestaan "jumalakeskeistä" uskonelämää?
Miksi tuo pitäisi tietää, tai siis miksi ajattelet että nämä tekemiset ovat joko ihmiskeskeisiä tai jumalakeskeisiä? Raamattu on tavattoman laaja ja rikas, suorastaan aarreaitta, ei sen lukemista voi rajoittaa ihmis- tai jumalakeskeiseksi suorittamiseksi. Mielestäni se on paljon enemmän: enemmän kuin suorittamista, enemmän kuin pelkästään ihmiskeskeistä tai pelkästään jumalakeskeistä. Saman voi sanoa rukoilemisesta: se on hyvin monenlainen ja monitahoinen asia, jossa on inhimillisiä, sielullisia, hengellisiä, jumalallista puolia.

Puhut uskonelämästä. Mielestäni elämästä ei kannata poimia erilleen "uskonelämää". Vaan elämä on... täyttä elämää. Elämää johon sisältyy täysi ihmisen elämä, ja toivottavasti myös yhteys Jumalaan. Ei lapsikaan elä suhteessa vanhempiinsa "uskonelämää" vaan täyttä elämää, tietoisena vanhempiensa rakkaudesta - johon sisältyy kaiken muun ohessa myös kasvatus ja kuri. Ja tietoisena (enemmän tai vähemmän tietoisena) omasta rakkaudestaan vanhempiaan kohtaan.

En oleta, että olisi eroa; mutta joidenkin kristittyjen tiukka lain ja evankeliumin erottaminen tai jako laki- tai "uskonnollishenkiseen" ja armo- tai Kristus-keskeiseen elämään antaisi olettaa, että heidän mielestään on ihmiskeskeistä tai paremminkin legalistista kristillisyyttä ja armokeskeistä tai Kristus-keskeistä kristillisyyttä.

Olen itse sitä mieltä, ettei ihmiskeskeistä voi erottaa "jumalakeskeisestä", eli tietyssä mielessä kaikki uskonnollinen tai hengellinen elämä on ihmiskeskeistä, mutta ei siitä sen enempää.

Sana uskonelämä on viittausta lainaamaani Pirttiahon tekstiin, jossa hän käyttää ilmausta uskonelämä. Hän kirjoittaa lainaamassani kohdassa: "Ihminen alkaa siis kiinnittää huomiotaan itseensä, uskonelämä alkaa pyöriä ihmisen itsensä ympärillä."
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: crystalvoice - 17.11.20 - klo:02:45

Mistä kristitty tietää, milloin esim. hänen raamatunlukunsa ja rukoilemisensa on "ihmiskeskeistä" uskonelämää ja milloin puolestaan "jumalakeskeistä" uskonelämää?

Mielestäni ei-legalistisesti motivoitu raamatunluku = tarve lukea Raamattua ilman ajatusta armon ansaitsemisesta tai sen säilyttämisestä lukemisen välityksellä omalla kohdalla.

Mielestäni ei-legalistisesti motivoitu rukoilu = tarve rukoilla ilman ajatusta armon ansaitsemisesta tai sen säilyttämisestä rukoilemisen välityksellä omalla kohdalla.

Kun raamatunlukuun tai rukoilemiseen tai lähimmäisen rakastamiseen ei liity ulkoisesti pakottavaa lakia ja ajatusta ansaitsemisesta ja armon säilyttämisestä, lukeminen, rukoilu ja auttaminen tapahtuvat tarpeesta käsin, jossa on mukana ajattelu tai järjen käyttö.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: sandia - 17.11.20 - klo:04:25
Ajattelusi kuulostaa mielestäni enemmän buddhalaisuudelta.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: NanoK - 17.11.20 - klo:10:00
Yleisesti ottaen maailmassa on todella paljon pinnallista uskoa ja uskonnollisuutta. Oli se sitten laki- tai armokeskeistä. Kaikesta voi tulla kevyttä sisällyksetöntä hokemaa ilman syvällisempää asian ymmärtämistä. Pinnallinen lain tai armon korostaminen voi paaduttaa kuulijansa tai -koska Jumala voi käyttää jumalattomiakin sanan julistajia- johdattaa syvemmälle uskonelämän salaisuuksiin jos etsijälle on syttynyt tosi tarve.

Ehkä se pinnallisuus näkyy myös siinä että uskosta ja uskonelämästä tulee helpsti mekaanista, pidetään koneisto pyörimässä tietyin keinoin. Mutta tämä vaara on meissä jokaisessa, ihminen on siinä mielessä heikko ja haavoittuvainen että tuo epäraittiuden ja teennäisyyden uhka vaikuttaa kaikissa Jumalaa etsivissä. Mutta uskoontullessa voi saada hengellistä näkökykyä erottaa itsessään noita vaikutuksia. Syntyy rakkaus totuuteen.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Soltero - 17.11.20 - klo:12:56
Kun ihminen tulee uskoon, hän uudestisyntyy Jumalan lapseuteen Pyhän Hengen vaikutuksesta.
Ilmiö on yliluonnollinen, koska siinä alkuunpaneva jumalallinen voima työskentelee luonnonlakien, ihmisjärjen, ihmismielipiteiden ja tunteiden yläpuolella.

Pyhä Henki on Persoona, jonka läsnäolon Jeesus lahjoitti Häneen uskoville sovittaessaan ihmisten synnit ristintyöllään.
Uudestisyntymisen jälkeen alkaa uskonelämä eli tietoinen halu elää Herran yhteydessä ja halu tutustua Hänen tahtoonsa mm. rukoilemalla ja Raamattuun syventymällä.

Ihmisen persoonallisuus, taustat, elämänympäristö, seurakuntayhteys yms. vaikuttavat siihen, onko hän taipuvainen esim. painottamaan uskossaan armoa vai lakia, onko hän ns. suorittava tyyppi vai väljemmin elävä jne.
Kun uskova oppii enemmän Jumalan Sanasta, saa henkilökohtaista ohjausta suoraan Jumalalta ja hengellisestä opetuksesta,
eheytyy ja kasvaa ihmisenä
ja saa antaa elämäänsä yhä ehdottomammin Herran valtaan,
hän löytää tasapainon myös armon ja lain suhteen.

Jumala kehottaa Sanassaan uskovia pyhittymään.
Se on Jumalan hallintavallan ja voimavaikutusten lisääntymistä kaikilla elämänalueilla.
Vaikka jokaisella säilyy loppuun asti oma tahto, perusluonteenlaatu, kyvyt, heikkoudet, taipumukset, järki, tunnemaailma yms.,
ne eivät ensisijaisesti määrittele yksilön persoonaa eivätkä ratkaise hänen valintojaaan.
Jumala antaa ihmiselle yhä enemmän halua kysellä Hänen tahtoaan ja ohjaustaan ja olla Hänelle kuuliainen. 
Omaa tahtoa ja muita psyykkisiä voimia ei tarvitse omin kyvyin tukahduttaa eikä mitätöidä omaa älyään. 
Mutta vähitellen syvenee ja vahvistuu sen asian sisäistäminen, että kaikki olemassaoleva ja tapahtuva on Kaikkivaltiaan käsissä, Hänen säädös- ja päätösvallassaan.
Tämä kaikki perustuu Jumalan rakkauteen ja armoon, koska ilman Jeesuksen uhrityötä ihminen pysyisi saastaisena, eikä hänellä olisi mitään mahdolllisuuksia lähestyä Pyhää Jumalaa ja edes pyytää Hänen apuaan.
Jeesus Kristus on meidät vanhurskauttanut eli sovittanut Jumalan silmissä,
ja siksi saamme ottaa vastaan rauhan.


Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: crystalvoice - 17.11.20 - klo:14:02
Ajattelusi kuulostaa mielestäni enemmän buddhalaisuudelta.

Koska en ole perehtynyt erityisemmin buddhalaisuuteen, paitsi joskus aika kauan sitten ja silloin melko pinnallisesti, ja koska en tiedä, mihin tekstini kohtaan viittaat, ajatuksesi buddhalaisuudesta tämän viestiketjun teksteihini liittyen ei sano minulle ja tuskin muillekaan tässä yhteydessä toistaiseksi yhtään mitään.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: crystalvoice - 17.11.20 - klo:14:41
Viestissä 39 oli linkki Jaakko Pirttiahon opetukseen. Lainaan siitä pari kappaletta:

"Kristitty alkaa siis etsiä tapaa, jolla Jumalan siunaus voitaisiin saavuttaa. Kristitty yrittää vakuuttaa Jumalan siitä, että hän on arvollinen saamaan Häneltä enemmän. Huomaatko tässä mitään erikoista? Huomio kiinnittyy omaan rukouselämään, Raamatun tutkimiseen, antautumiseen, rakastamiseen, hyviin päätöksiin ja niin edelleen. Ihminen alkaa siis kiinnittää huomiotaan itseensä, uskonelämä alkaa pyöriä ihmisen itsensä ympärillä.

Tämä on kiertotie, koska se vie kauemmaksi Jumalasta. Miksi? Siinä ihminen joutuu lain alle. Kristitty alkaa kuvitella, että hänen täytyy tehdä jotain Jumalalle, hänen täytyy ansaita Jumalan siunaus. Kristitty yrittää siis teoillaan ansaita Jumalan huomiota. Tällöin ihminen joutuu pois armosta ja samalla pois Kristuksesta (Gal. 5:4). Tämä on nykyisen kristillisyyden suuri ongelma!"

Ehkä joku tunnistaa tuosta ylläolevasta itsensä.

Lainaan uudestaan lainaamaasi Pirttiahon tekstiä. Pirttiahon kirjoitus liittyy jossain määrin siihen, kun kirjoitin ei-lakihenkisyyttä sisältävästä motiivista, jossa ei ole mukana ajatusta armon ansaitsemisesta ja säilyttämisestä. Tarkoitan tässä yhteydessä nimenomaan ajatusta kristityn oman armon(tilan) säilyttämisestä. Moni kristitty on varmaan törmännyt kristilliseen julistukseen, josta on saanut ajatuksen, jonka mukaan pelastuksensa voi menettää, jos ei tee jotain riittävästi. Asiaa ei välttämättä sanota täysin suoraan, mutta kristitty alkaa ajatella (tai palaa luonnolliseen ajattelutapaansa), että omaa asemaa vanhurskautettuna Jumalan edessä pitää ylläpitää esimerkiksi rukoilemalla ja kirjoitusten lukemisella. Eli vaikka Jumalan lapseksi tai uskoon tultaisiinkin yksin armosta ja yksin uskon kautta, niin jatkossa kristityn vanhurskaaksi lukeminen Jumalan silmien edessä kristityn elämän tiellä tapahtuisi myös muiden ehtojen täyttämisen välityksellä. Kristitty ei pelastuisi siis uskoon tulemisen jälkeen enää yksin armosta ja yksin uskon kautta.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: sandia - 17.11.20 - klo:16:54
Uudestisyntymä on usein, ei toki aina, mullistava kokemus elämässä. Ihminen on voinut kokea ehdotonta rakkautta ensimmäistä kertaa. Minulle kävin noin. Tosin vasta 5 vuotta uskoon tulemiseni jälkeen. Se muuttaa ihmisen olemusta aika ratkaisevasti ja ihminen motiivit ja prioriteetit voiva ikäänkuin luonnostaan muuttua melko paljon.

Tämä johtuu siitä että elämässä on uusi ulottuvuus, eikä vain ulottuvuus vaan elävä Jumala.

Eli useinkaan se ei voi olla vaikuttamatta ihan spontaanisti ihmisen toimintoihin.

Eli ihminen ei uskoon tullessaan koskaan omasta itsestään puristanut kokemusta että nyt uskon Jeesuksen kuolleen puolestani. Ihminen ei kykene siihen.

Uusi testamentti dokumentoikin kyllä sitten paljon sitä miten uusi elämä lähtee käyntiin tai ei lähde käyntiin.
Mutta kyllä selvästi Raamatusta ilmenee että usko vaikuttaa myös käyttäytymiseen.

Ei se poista sitä vanhaa syntistä olemusta, se on yhä sisällämme ja ihminen kykenee täysin epäuskoiseen ajatteluun ja käyttäytymiseen omassa itsessään aina kuolemaan asti. Mutta se siis ei tee tyhjäksi sitä että ihminen on tullut Jumalan lapseksi.

Eli mallisi piirtää ikäänkuin todellisuuden missä ihminen on uskon kautta pelastunut ja sitten elää aina kuin ennenkin osoituksena että ei varmasti lisää jotain omaa pelastumisensa ehtoon. Tuo ei näytä oikein olevan totta arkihavaintojen perusteella. Joten en oikein tiedä missä se todellisuus olisi. Muuten kuin sinun ajattelussasi. Siksi en voi oikein antaa omasta puolestani vastausta pohdintaasi.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: crystalvoice - 17.11.20 - klo:17:08
Tämä vielä kertaukseksi toisesta keskustelusta :

Mielestäni rov. Matti Väisänen selvittää lain ja lakihenkisyyden eroa oivallisesti kirjassaan Hänen tekonsa. Otan vain lyhyen lainauksen:

"Lain ja lakihenkisyyden ero tulee näkyviin silloin, kun on kysymys siitä, voiko ihminen täyttää lain vaatimukset. Jumala sanoo laissaan: 'Sinun tulee täyttää tämä, mutta sinä et voi etkä tahdo.' Lakihenkisyys sanoo sen sijaan: 'Sinun tulee täyttää laki ja sinä voit myös niin tehdä.' Pitämisen velvollisuus sisältää myös mahdollisuuden ja kyvyn. Lakihenkisyys 'avaa' ihmiselle mahdollisuuden päästä Jumalan yhteyteen ja elää Jumalan yhteydessä omin voimin. Pelastus ja pyhitys rakentuvat lakihenkisyydessä ihmisen itsensä varaan. Siinä laki esitetään pelastus- ja / pyhitystienä."

Vastaukseni liittyy lainaamaasi Väisäsen kirjoitukseen.

Täydellisyyttä vaativan Jumalan lain (Gal. 3:10, Jaak. 2:10) vesittäjä saa hyvää oloa ja jonkinlaista rauhantunnetta siitä, että on mielestään täyttänyt vaatimukset ja kohonnut sen seurauksena tietylle statustasolle. Mielestäni tällainen legalistinen uskonnollinen ihminen on verrattavissa niihin moniin, jotka yrittävät saavuttaa tietyn statustason muiden ihmisten silmissä tiettyjen ponnistelujen ja saavutusten avulla ja kokevat sen seurauksena hyvää oloa, joka johtuu serotoniinin stimuloitumisesta. Olennaista eroa ei ole, vaikka statuksen tai hyvän aseman tavoittelu liittyy tässä tapauksessa myös uskonnolliseen tai hengelliseen ulottuvuuteen. Kirjoitin myös, koska esim. fariseukset selvästi halusivat hyvän statuksen myös ihmisten silmissä.

Kaikki ihmisen mahdollisuudet tyhjäksi tekevä ja syyttävä kaikenkattavaa täydellisyyttä vaativa laki taas ahdistaa ja vie voimat ja saa ihmisen tuntemaan statuksensa (ainakin Jumalan edessä) alhaiseksi tai huonoksi, josta syystä minkäänlaista koettavaa rauhantunnetta ei ole. Niin kuin ihmisen ei-hengelliseen tai ei-uskonnolliseen elämään liittyvä ahdistus on monesti seurausta uhkan tai vaaran havaitsemisesta tai kokemisesta, samoin ahdistus hengellisen lain edessä uhkaa ihmistä, jos ei välittömästi niin tulevaisuudessa vaaran toteutumisella (ikuinen kadotus). Ei ole siis mielestäni ihmeteltävää tai selittämätöntä tai silkkaa ihmettä, kun joku hengellisen lain ahdistama pyrkii ahdistuksestaan vapauteen ja alkaa uskomaan evankeliumin tai armon tai lahjavanhurskauden julistukseen, joka vapauttaa ahdistuksesta. Tätä esim. tarkoitin, kun kirjoitin aikaisemmin, että hengellinen elämä on ihmiskeskeistä. Eli se on näkökulmastani selitettävissä uskottavalla tavalla ihmisestä itsestään käsin. Tällä en kiistä, etteikö siinä voisi olla mukana yliluonnollista elementtiä.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: crystalvoice - 17.11.20 - klo:17:14

Eli mallisi piirtää ikäänkuin todellisuuden missä ihminen on uskon kautta pelastunut ja sitten elää aina kuin ennenkin osoituksena että ei varmasti lisää jotain omaa pelastumisensa ehtoon. Tuo ei näytä oikein olevan totta arkihavaintojen perusteella. Joten en oikein tiedä missä se todellisuus olisi. Muuten kuin sinun ajattelussasi. Siksi en voi oikein antaa omasta puolestani vastausta pohdintaasi.

Ei toteudu käytännössä. Siksi Pirttiaho, Luther ja monet muut uskonpuhdistuksen perilliset ovat kirjoittaneet ja puhuneet paljon aiheesta nimenomaan uskoville.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: sandia - 17.11.20 - klo:17:20

Eli mallisi piirtää ikäänkuin todellisuuden missä ihminen on uskon kautta pelastunut ja sitten elää aina kuin ennenkin osoituksena että ei varmasti lisää jotain omaa pelastumisensa ehtoon. Tuo ei näytä oikein olevan totta arkihavaintojen perusteella. Joten en oikein tiedä missä se todellisuus olisi. Muuten kuin sinun ajattelussasi. Siksi en voi oikein antaa omasta puolestani vastausta pohdintaasi.

Ei toteudu käytännössä. Siksi Pirttiaho, Luther ja monet muut uskonpuhdistuksen perilliset ovat kirjoittaneet ja puhuneet paljon aiheesta nimenomaan uskoville.

Kuten jo mainitsin jossain aiemmassa ketjussa, itse tutkin tätä asiaa vain Raamatusta.
Joskus 90 luvulla tajusin että kaikki muiden kirjoittamat kirjat ja opetukset ovat TULKINTAA. Miksi olettaisin että ne ovat jollain tapaa sen yläpuolella että itse luen Raamattua.

Toki sain lukioikäisenä mielestäni melko tasapainoista opetusta, mikä on itselleni luonut perustan, mikä on pysynyt kautta koko elämän.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: crystalvoice - 17.11.20 - klo:17:26

Eli mallisi piirtää ikäänkuin todellisuuden missä ihminen on uskon kautta pelastunut ja sitten elää aina kuin ennenkin osoituksena että ei varmasti lisää jotain omaa pelastumisensa ehtoon. Tuo ei näytä oikein olevan totta arkihavaintojen perusteella. Joten en oikein tiedä missä se todellisuus olisi. Muuten kuin sinun ajattelussasi. Siksi en voi oikein antaa omasta puolestani vastausta pohdintaasi.

Ei toteudu käytännössä. Siksi Pirttiaho, Luther ja monet muut uskonpuhdistuksen perilliset ovat kirjoittaneet ja puhuneet paljon aiheesta nimenomaan uskoville.

Kuten jo mainitsin jossain aiemmassa ketjussa, itse tutkin tätä asiaa vain Raamatusta.
Joskus 90 luvulla tajusin että kaikki muiden kirjoittamat kirjat ja opetukset ovat TULKINTAA. Miksi olettaisin että ne ovat jollain tapaa sen yläpuolella että itse luen Raamattua.

Toki sain lukioikäisenä mielestäni melko tasapainoista opetusta, mikä on itselleni luonut perustan, mikä on pysynyt kautta koko elämän.

Sama asia tai aihepiiri kuin mitä Pirttiaho käsittelee, löytyy Paavalin aikaisesta kristillisyydestä ja Paavalin ajattelusta, esim.:

Lainaus
Gal. 3:1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
3 Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
4 Niin paljonko olette turhaan kärsineet? -jos se on turhaa ollut.
5 Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,
6 samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?
7 Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.

Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: sandia - 17.11.20 - klo:17:28
Näin on.
Kyllä ihminen kamppailee asioiden kanssa uskoon tultuaankin. Ei sitä tarvii kieltää. Ja usein alitajuntamme yhä toimii ikäänkuin jumalattomasti. Mutta mikään tuo ei mitätöi pelastusta jos ihminen on Pyhästä Hengestä syntynyt Jumalan lapsi.

Minua kosketti joku päivä ajatus tai mikä lie, kun ikäänkuin "näin" Jeesuksen sanovan minulle: "tyttäreni"
Se on myös Raamatussa. Eli muistui selvästi se lapsen asema. Emme kykene paljoakaan tyhjentävästi selittämään todellisuutta, ja totuutta, mutta kun on Isä-lapsi suhden Herraan, se on riittävä.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: crystalvoice - 17.11.20 - klo:18:22
Tämä vielä kertaukseksi toisesta keskustelusta :

Mielestäni rov. Matti Väisänen selvittää lain ja lakihenkisyyden eroa oivallisesti kirjassaan Hänen tekonsa. Otan vain lyhyen lainauksen:

"Lain ja lakihenkisyyden ero tulee näkyviin silloin, kun on kysymys siitä, voiko ihminen täyttää lain vaatimukset. Jumala sanoo laissaan: 'Sinun tulee täyttää tämä, mutta sinä et voi etkä tahdo.' Lakihenkisyys sanoo sen sijaan: 'Sinun tulee täyttää laki ja sinä voit myös niin tehdä.' Pitämisen velvollisuus sisältää myös mahdollisuuden ja kyvyn. Lakihenkisyys 'avaa' ihmiselle mahdollisuuden päästä Jumalan yhteyteen ja elää Jumalan yhteydessä omin voimin. Pelastus ja pyhitys rakentuvat lakihenkisyydessä ihmisen itsensä varaan. Siinä laki esitetään pelastus- ja / pyhitystienä."

Väisäsen kirjoituksen kohdasta "'Sinun tulee täyttää tämä, mutta sinä et voi etkä tahdo.'"

Tuli mieleen erään kristityn väite, jonka mukaan suurin syyllisyytemme ei ole siinä, ettemme tahdo täyttää Jumalan lakia, vaan siinä, jos tahdomme täyttää sen. (Melko jumalattomalta vaikuttava väite, jos sitä ei tarkemmin selitä, samoin kuin hämmentäviä tai helposti väärinymmärrystä synnyttäviä ovat Urho Rafael Muroman sanat kotonaan käsittääkseni joillekuille teologian ylioppilaille: "Pyhän Hengen täyteys on synnin täyteyttä.") Hän tarkoitti todennäköisesti, että asia on niin, jos uudestisyntymätön tai lihallinen ihminen ajattelee, että hän tahtoo täyttää Jumalan lain (ja aikoo pelastua sen välityksellä). Eihän Raamatun näkökulmasta ole väärin tai syyllisyyttä aiheuttavaa, jos uudestisyntynyt ihminen tahtoo täyttää Jumalan tahtoa. Mutta jos lihallinen tai uudestisyntymätön tai legalistinen ihminen tahtoo täyttää Jumalan tahdon pelastaakseen itsensä Jumalan lakia noudattamalla, hän nimenomaan ei täytä sitä, vaan on kirottu ja syntinen Paavalin mukaan (esim. Gal. 3:10, Room. 3:19-20).

Ajatus, jonka mukaan on enemmän syyllisyyttä aiheuttavaa haluta täyttää Jumalan lakia kuin olla haluamatta sitä täyttää, on siinä mielessä epäuskottava, että Paavalin ajattelusta saa sen ajatuksen, että kaikki synti on kuin samalla viivalla tai yhtä lailla kadotuksen ansaitsevaa, jos ihminen ei ole uudestisyntynyt tai Jumalan lapsi.

Koska evankeliumiin tai armoon tai lahjavanhurskauteen uskomisen välityksellä toteutuu myös Jumalan tahto ja Jumalan tahdon tekeminen (pyhityksessä uskon kautta vanhurskautumisen seurauksena), Jumalan tahto on ylistettävä asia kristitylle, mutta se tahto on erotettava laista, joka on myös Jumalan tahtoa mutta ei toteudu siinä asemassa ja toiminnassa, jossa se esitetään esim. kohdissa Jaak. 2:10, Room. 3:19-20 ja Gal. 3:10.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: crystalvoice - 17.11.20 - klo:20:56
Vaikka liha ja tunnemaailma koko ajan repisivät lakiin päin, niin usko tarttuu silti siihen, että yksin Kristus. Tuntuipa minusta miltä tahansa.

Mielestäni lainaamani tekstikohtasi osoittaa, ettei mahdollisesti koettavissa oleva emotionaalinen rauha ole sen edellytys, että uskovalla ihmisellä olisi rauha Jumalan kanssa. Paavali sitoo seuraavassa raamatunkohdassa rauhan Jumalan kanssa vanhurskautukseen uskon välityksellä: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." (Room. 5:1) Kyseisen rauhan todellisuuden uskovan ja Jumalan välillä edellytyksenä ei ole rauhantilan kokeminen emotionaalisesti, semminkin kun Paavali heti perään alkaa puhua uskovan ahdistuksista. Ahdistuksen vallassa koetaan rauhattomuutta tai levottomuutta tai mielentilaa, jota ei voi mielestäni sanoa emotionaaliseksi tyyneydeksi tai rauhantunteeksi.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: crystalvoice - 17.11.20 - klo:21:54
Vaikka liha ja tunnemaailma koko ajan repisivät lakiin päin, niin usko tarttuu silti siihen, että yksin Kristus. Tuntuipa minusta miltä tahansa.

Mielestäni lainaamani tekstikohtasi osoittaa, ettei mahdollisesti koettavissa oleva emotionaalinen rauha ole sen edellytys, että uskovalla ihmisellä olisi rauha Jumalan kanssa. Paavali sitoo seuraavassa raamatunkohdassa rauhan Jumalan kanssa vanhurskautukseen uskon välityksellä: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." (Room. 5:1) Kyseisen rauhan todellisuuden uskovan ja Jumalan välillä edellytyksenä ei ole rauhantilan kokeminen emotionaalisesti, semminkin kun Paavali heti perään alkaa puhua uskovan ahdistuksista. Ahdistuksen vallassa koetaan rauhattomuutta tai levottomuutta tai mielentilaa, jota ei voi mielestäni sanoa emotionaaliseksi tyyneydeksi tai rauhantunteeksi.

Kirkkoraamatusta vuodelta 1776 löytyy kohta Jobin kirjasta, joka mielestäni sopii tietyllä tavalla tähän asiayhteyteen:

Lainaus
"Katso, vaikka hän minun tappais, enkö minä vielä sittenkin toivoisi?" (Job. 13:15)

Samoin sopii asiayhteyteen mielestäni vanha Lars Stenbäckin sanoittama virsi, jossa sanotaan:

Lainaus
"Silmiisi katson, Jeesus.
Jos tuomionkin kuulisin,
niin katson hyljättynäkin
silmiisi helliin, Jeesus."

Lainaamani kohta löytyy nykyisestä luterilaisen kirkon virsikirjasta (virsi 288).

Tulkitsen tuon virren kohdan niin, että vaikka kokisi hylkäystuomion voimallisena sisimmässään, tunteissaan ja ajatusmaailmassaan, silti uskoo vastoin tunnetta ja ajattelua siihen, ettei ole tuomittu (Kristuksen ansiosta tai tähden).
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: crystalvoice - 17.11.20 - klo:22:34
Jumalan rauha näkyy mielestäni siinä, että ihmisen sydän tyydyttyy armon evankeliumista.

Jos armo kristillisessä mielessä riittää jollekulle, hänellä voi olla rauha Jumalan kanssa keskellä heikkoutta, ahdistuksia ja hänen ollessa saatanan enkelin rusikoimana. 2 Kor. 12:7-10. Uskonnollisen maailman keskellä ei varmaankaan kävisi hyvin kaupaksi julistus, jossa painotettaisiin sitä, että Jumalan mielestä yksin armo saa riittää ihmiselle tässä ajassa ("Minun armossani on sinulle kyllin", 2 Kor. 12:9), ja että ahdistuksia tai vastoinkäymisiä ei oteta pois, ja Saarikallen lupaamia menestyksiä ei tässä ajassa ole luvassa, eikä Keswick-liikkeen opettamaa ylemmän tason hengellisyyttä saavuteta.
Otsikko: Vs: Jumalan rauha
Kirjoitti: Paulus - 09.01.22 - klo:20:05
Jostain arkistoni uumenista putkahti esille lappunen, jossa oli ajatuksia tästä aiheesta.

Ajattelin, että jaan tämän merkittävän kysymyksen muidenkin lutettavaksi ja pohdittavaksi.

"Millainen maailma olisi, jos kaikilla olisi Jumalan rauha?  Tai edes puolella ihmisistä?"