Kyllä minä tunnen ja koen asioita uskossa, mutta siinä järjestyksessä, että asiat menevät ensin ymmärrykseeni, missä käsittelen asian. Jumala uudestisynnyttää meidän järkemme ja ymmärryksemmekin. Jotkut luulevat, että järki on uskon tiellä. Ei se ole. Eihän mitään asioita voi oikeasti arvostella tunteella. Me luemme Raamattua, kuuntelemme opetuksia ja opimme niistä Pyhän Hengen avaamia asioita. Sen jälkeen ymmärryksellämme arvostelemme kuulemiamme uusia asioita.
Jos järkemme ei vastusta Jumalan tuntemista, ei ole mitään syytä olla sitä käyttämättä. Ihminen jonka usko perustuu tuntemuksiin ja kokemuksiin on täysin opintuulten viskottavissa. Sellainen johtaa uskonkriisistä toiseen.
Monesti sellaisten ihmisten usko näyttää ulospäin enemmänkin kouristuksenomaiselta uskottelemiselta ja jutuissakin tuntuu olevan joskus vähän "lapinlisää". Harvoin sellaisilta kuulee rauhallista opetusta tai lohduttavia sanoja, vaan pitää olla aina jotain inhimillisesti suurta ja komeaa tapahtunut. Sellainen tunneusko on kuin huume; aina tarvitsee isompia annoksia ja suurempia kiksejä. Rauha puuttuu, kun ei seisota vakaalla Kristus-kalliolla, vaan tuntemuksien sulavalla jäälautalla.