Kirjoittaja Aihe: Kuorolaulua ja herätyskokouksia  (Luettu 633 kertaa)

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Kuorolaulua ja herätyskokouksia
« : 09.10.19 - klo:11:04 »
Löysin netistä mielenkiintoisien opinnäytetyön, jonka on tehnyt Rosa Hukka

Aihe on
Kuorolaulua ja herätyskokouksiaHelluntaiherätyksen musiikkitoiminnan alkuvaiheita 1900-luvun alkupuolella Lahdessa
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/114413/Hukka_Rosa.pdf?sequence=1&isAllowed=y

"Moni kokisi tärkeäksi vielä tänäkin päivänä laulaa Jeesuksen sovitustyöstä ja veren voimasta. Ne ovat keskeisiä evankeliumissa, ja siksi niistä tulisi myös laulaa, mikäli halutaan pitää evankeliumia esillä. Toisin sanoen hengellinen sanoma laulujen teksteissä on vähentynyt, sanoma on muuttunut. Vastanneiden keskuudessa koetaan, että ennen huomio painottui laulujen tekstiin ja sisältöön, kun taas nykypäivänä se painottuu enemmän musiikilliseen laatuun ja esiintymiseen. Teksteissä on yleisesti nähtävissä toistoa,samoja lauseita toistetaan,mutta asiasisältö on kapea. Ylistysmusiikista pidetään siinä mielessä, että se toteaa Jumalan kaikkivaltiuden ja kaikkivoipaisuuden, mutta se ei jaksa rohkaista arjen vaelluksessa. Verrattuna entisiin lauluihin nykyisillä ei ole annettavaa, vanhojen hyvienlaulujen tekstit koettiin aidommiksi ja kuorolaulut lohduttivat ja rohkaisivat."




Poiketen foorumin muusta käytännöstä, tässä ketjussa sallitaan musiikkilinkit rajoittuen kuitenkin vanhoihin lauluihin. Pidetään sävelmän/sanoituksne rajana n. vuotta 1970.


Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Kuorolaulua ja herätyskokouksia
« Vastaus #1 : 09.10.19 - klo:11:07 »
Minua mietityttää tällä hetkellä tämä aihepiiri, koska voin aika vahvasti vaikuttaa eräässä uskovien kokoontumisessa siitä mihin suuntaan sen musiikki menee.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Kuorolaulua ja herätyskokouksia
« Vastaus #2 : 09.10.19 - klo:11:25 »
Löysin netistä mielenkiintoisien opinnäytetyön, jonka on tehnyt Rosa Hukka
"Moni kokisi tärkeäksi vielä tänäkin päivänä laulaa Jeesuksen sovitustyöstä ja veren voimasta. Ne ovat keskeisiä evankeliumissa, ja siksi niistä tulisi myös laulaa, mikäli halutaan pitää evankeliumia esillä. Toisin sanoen hengellinen sanoma laulujen teksteissä on vähentynyt, sanoma on muuttunut. Vastanneiden keskuudessa koetaan, että ennen huomio painottui laulujen tekstiin ja sisältöön, kun taas nykypäivänä se painottuu enemmän musiikilliseen laatuun ja esiintymiseen.

Omat kuorokokemukseni rajoittuvat 39 vuoteen. On totta, että silloin painotettiin sanomaa ja sitä, että laulu painottuisi ydinasian ymmärtämiseen. Taitekohta tässä(kin) asiassa ajoittunee 80-90 -luvuille, jolloin toisenlainen musiikkimieltymys nousi pintaan. Samalla tapahtui se, että kaikki mitä seurakunnassa pidettiin vanhoillisena, nähtiin paheksuttavana asiana ja sitä jopa pilkattiin.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Marjatta

  • Viestejä: 262
Vs: Kuorolaulua ja herätyskokouksia
« Vastaus #3 : 09.10.19 - klo:11:53 »
Juuri vanhoilla hengellisillä lauluilla on sanoma. Ne vahvistivat uskoa Jeesukseen ja veren voimaan.  Raamatun sanaan pohjautuvat laulut ja Sanan lukeminen kulkivat käsi kädessä.

Hyvä, jos  laulut lauletaan laadullisestikin hyvin, mutta jos se ainoastaan on tärkeä niin helposti kuuntelu saattaa kiinnittyä siihen eikä sanomaan itseensä.

Olen lapsesta asti kuullut kuoro-ja yksinlauluja ristinsanomasta, Kristuksen sovitustyöstä ja parannuksesta, johon liittyy veren puhdistus.

Näitä kaipaan, ne ravitsevat. Kun niitä saa kuuulla ne puhuttelevat edelleenkin ja tekevät nälkäiseksi.  Vanhurskauden nälkä ja jano. Nälkä tyydyttyy Sanaa lukemalla. :)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Kuorolaulua ja herätyskokouksia
« Vastaus #4 : 09.10.19 - klo:13:49 »
Hyvä, jos  laulut lauletaan laadullisestikin hyvin, mutta jos se ainoastaan on tärkeä niin helposti kuuntelu saattaa kiinnittyä siihen eikä sanomaan itseensä.

Vuosien mittaan olen ollut useammissakin kuoroissa ja kokemukseni ovat niistä olleet pääosin myönteisiä. Joskus meille kutsuttiin harjoituksiin ammattitaitoisia laulun opettajia, jotka opettivat esim. sanojen oikeaa ääntämistä ja muuta asiaankuuluvaa tekniikkaa. Ja tämän tarkoituksena oli tehdä sanoma selkeäksi ja ymmärrettäväksi.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Marjatta

  • Viestejä: 262
Vs: Kuorolaulua ja herätyskokouksia
« Vastaus #5 : 09.10.19 - klo:15:49 »
Totta Paulus. Sanoman kuuleminen sekä ymmärtäminen lähtee siitä, että saa sanoista selvän.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Kuorolaulua ja herätyskokouksia
« Vastaus #6 : 09.10.19 - klo:16:24 »
Viime talvena eräässä ulkosuomalaisten ev.lut. seurakunnassa Kanarialla oli kanttorina
hyvin kaunisääninen naishenkilö. 
Hän myös johti kirkkokuoroa, joka esiintyi lauantaimessuissa.
Kanttori esitti myös usein yksinlaulua.
Oli hurskasta ja harrasta.
Mutta.
Koskaan en saanut yhdenkään laulun sanoista selvää.
Korkeintaan kuului yksittäisiä sanoja, kuten "Jeesus", "oi nyt" tms.
En ole huonokuuloinen.
Laulut olivat melkein aina aivan outoja (eivät virsiä).
Koska en ole musikaalinen, en voinut mitenkään eläytyä niihin muistinvaraisesti.

Kauniit äänet olivat tietysti viehättäviä,
mutta mitään hengellistä sanomaa ei voinut kuulla,
vaan ainoastaan uskonnollista taidetta.

Suuri osa ko. tilaisuuksien osallistujista on havaintojeni mukaan lyhytaikaisia turisteja,
jotka kenties eivät Suomessa ollessaan käy kirkossa tms. tilaisuuksissa.
Koska kirkko oli joka lauantai-ilta syksystä kevääseen aivan täynnä,
olisi ollut hieno tilaisuus evankelioida kuulijoita myös musiikilla.
Olisikohan ollut parempi pitäytyä monille mahdollisesti tutuissa lauluissa,
tai sellaisissa, joissa on selkeät ja yksinkertaiset sanat,
joista edes osan voi kuulla?