Mietin vieläkin eilistä jumalanpalvelusta. Olen tulut siihen tulokseen, ettei minusta tulee enää luterilaista, ei ehkä mitään muutakaan -laista eikä -läistä. Syy on aika raadollinen ja myönnän, että syy voi olla yksinomaan minussa. En kestä "liturgiaa", siis sitä välttämätöntä oheisjuttua, joka kiinteästi kuuluu jumalanpalvelukseen ja joka vie siitä ajasta lähes 75%.
Urkujen pauhu on sen verran kestämätöntä, etten voi asettua semmoiselle melulle alttiiksi ainakaan vapaaehtoisesti. Eräässä kirjassa kerrottiin, että ammoin juutalaisia tapettaessa soitettiin urkumusiikkia niin kovaa, etteivät muut kuulleet heidän tuskanhuutojaan. Myöhemmin Neuvostoliitossa kristittyjä vainottaessa tarkoitukseen käytettiin nykyaikaisempaa musiikkia.
Toinen juttu luterilaiseen menoon liittyen on ne vuoroluvut ja pomppimiset, joihin ei tietysti ole pakko osallistua, mutta kuitenkin on parempi kömpiä muiden mukansa ylös, ettei herätä huomiota. En kyllä saa selvää, mitä pappi milloinkin sanoo. Ainakin näin oli eilen.
Vapaissa suunnissa eivät asiat ole paljoa paremmin. "Nuorekkaissa" seurakunnissa on toisenlainen melske, jota en vapaaehtoisesti lähde kuuntelemaan. Sielläkin voi olla nappulat sen verran kaakossa, ettei moneenkaan paikkaan ole menemistä.
Nämä ovat tietenkin henkilökohtaisia ongelmiani, mutta tiedän, etten ole yksin näiden ongelmien kanssa. Monet muutkin vieroksuvat hengellisiä tilaisuuksia samoista syistä. Minun kannanottoni on sikäli hieman outo, silllä joitakin kymmeniä vuosia sitten en voinut edes ajatella, että jotain kristillistä voisi edes olla ilman musiikkia. Olin henkeen ja vereen musiikki-ihminen ja siihen aikaan kuorojen harjoituksiin kutsuttiin laulun ammattilaisia, jotka opettivat oikeaa tekniikkaa esim. sanojen ääntämisessä ja erityisesti sitä, että musiikki ei saa peittää asiasisältöä eikä sanomaa, joita vielä silloin pidettiin pääasiana. Nyt ne silloin "kielletyt" asiat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Nämä voivat tosiaan olla henkilökohtaisia ja vain oman ikäkauteni ongelmia. Sanoma saattaa olla ihan OK, mutta "liturgia" vaikeuttaa sanoman perillemenoa, vaikka yritys on varmaankin päinvastainen.
Nykyisin siinä pienessä ryhmässä, missä vielä olen hengellisten asioiden parissa, ei ole enää edes alkuvirttä, vaan lyhyt rukous ja sitten mennään asiaan. Mutta ei enää niin, että yksi puhuu ja muut kuuntelevat nöyrästi, vaan on pientä alustuksentapaista ja sitten vapaata keskustelua. Toki piirin "vetäjä" pitää huolen siitä, että pysytään asiassa.